Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Apokalyptisia lillukanvarsia poimimassa - Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin Maailmojen loput

Sinikka Vuola & Tommi Melender:  Maailmojen loput WSOY 2018 296 s. Pisteitä: 4/5  Vahvaa ilmaisua tekstilajien hierarkiasta Maailmojen loput  on siinä mielessä kummallinen teos, että pidän siitä kovasti, vaikka en ole sen kanssa aina samaa mieltä. Romaanien loppuja käsittelevä esseeteos on Vuolan ja Melenderin vuoropuhelua: teoksen alku koostuu esseistä, joissa kirjoittajat käsittelevät vuorotellen loppujen kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyviä teemoja. Romaanin toinen osuus koostuu miniesseistä, joissa Vuola ja Melender analysoivat ja tulkitsevat suhteellisen tunnettujen romaanien lopetuksia. Teoksen erityinen vahvuus on sen kaunis, monipuolinen suomi: ihailen sekä Vuolan että Melenderin analyyttista, vahvaa ilmaisua ja syvällistä tapaa jakaa lukukokemuksensa ja tulkintansa lukijoille.  En kuitenkaan pysty sietämään sitä, miten Maailmojen loput  erottaa, tahallisesti tai tahtomattaan, hyvän kirjallisuuden huonosta. Sekä Vuola että Melender tuovat avoimesti

Feminist Friday: Miten sietää suuttumus ja vihan tunteet?

"Entä jos vain antaisit asian olla?" "Ei se mitään pahaa tarkoittanut." "Unohtaisit sen nyt." "Keskity muihin asioihin." "Ei yksi teksti kuitenkaan muuta toisin ajattelevien mieltä." "Miksi sä olet vihainen?" "Ei kannattaisi suuttua noin pienestä." Kun feministi suuttuu, vastapuoli reagoi usein tyynnytellen: anna asian jo olla, ei kannattaisi kiihtyä tuosta. Feminististä vihaisuutta ei tunnuta hyväksyvän aitona tunteena vaan se nähdään turhana energiantuhlauksena, lillukanvarsiin takertumisena ja naismaisena ylireagointina.  Kun kiihtyy yhteiskunnallisesta epäkohdasta, suuttunutta käskytetään rauhoittumaan, vaikka, kuten esimerkiksi Soraya Chemaly toteaa teoksessaan Rage Becomes Her , viha on se tunne, joka ajaa meitä eteenpäin ja kannustaa muuttamaan asioita.  Feministinä minun onkin vaikea ilmaista kaikkea sitä turhautuneisuutta ja suuttumusta, jonka yhteiskunnalliset epäkohdat nostattavat.

Miksi kuolemasta ei uskalleta puhua? Pyhäinpäivän lukemisena Henna Mäkelinin Kuolema

Henna Mäkelin:  Kuolema. Kaikki mitä olet aina halunnut tietää S&S 2018: 320 s. Kansi: Tiia Javanainen/Purotie Design Pisteitä: 5/5 Muutama viikko sitten tuttavani sai huonoja uutisia: kummalliset oireet, jotka olivat vaivanneet häntä jo jonkin aikaan, johtuivatkin syövästä eikä stressistä. Nuoren, elämänsä alussa olevan ihmisen sairastuminen veti minunkin mieleni matalaksi: miksi elämä ei kohtele meitä todennäköisyyksien mukaan vaan iskee ikäviä uutisia niihinkin, joiden ei olettaisi kuolevan vielä aikoihin?  Tuttavan sairautta on alettu vähitellen hoitaa. Ennustetta on silti vielä vaikea sanoa - yleisesti ottaen se ei ole kyseisessä syöpätyypissä kovinkaan hyvä. Koska en ole omassa elämässäni juurikaan joutunut tekemiseen kuoleman ja menetysten kanssa - olen kokenut vain isän puolen isovanhempien kuolemat - ajatukseni ovat liikkuneet tuttavassani, hänen voinnissaa ja tulevaisuudessaan.  Lukevana ihmisenä olen löytänyt lohtua lukemisesta. Yhden pilkahduksen