Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Sarah Rubin: Näkymätön vihje (Alice Jones koodaa ja ratkoo 1)

Kuva
Sarah Rubinin nuortenromaani Näkymätön vihje on kevyt, helppolukuinen arvoitusromaani. Sen keskiössä on muuan teknologiayritys, jonka näkymättömyysviittaa kehittelevä professori on kadonnut. Alice Jones, 12-vuotias älykkö, pääsee ratkomaan tapausta.
Sarah Jonesin esikuvat on helppo hahmottaa: älykäs, hieman nenäviisas ja ikäistään vanhemmalta vaikuttava tyttö muistuttaa kovin Alan Bradleyn luomaa Flavia de Lucea. Yhteistä tytöillä on myös se, ettei kummankaan äiti ole heidän elämässään läsnä. Siinä missä Bradleyn sarja on suunnattu aikuisille - joskin soveltuu toki teineillekin - on Näkymätön vihje selvästi nuortenkirja. Arvoitustematiikan ohella se käsittelee kaveruutta, sisaruutta ja vihjailee romantiikallakin.
Juuri teoksen sivujuonista ärsyynnyinkin eniten. Vaikka Näkymätön vihje viihdyttää ja imaisee mukaansa, ontuu sen feministinen maailmankuva. Sarah saattaa olla älykäs matematiikkanero ja sinällään rikkoa miehistä alaa, mutta muuten sukupuolirooleja ei juuri rikota. Ensinnäki…

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Miehillä on paljon helpompaa, sillä mieheksi ei tarvitse naamioitua. Riittää, kun pukeutuu vain verkkahousuihin, istuu haarat auki ja polttaa tupakkaa. Tuijotain kuvaani ja tajuan elämän kylmät tosiasiat. Jotkut syntyvät kauniiksi ja toiset rumiksi. Kaikki rakastavat kauniita naisia. Kauniit naiset ovat hyviä, toisin kuin rumat, rumat ovat inhottavia ja pahoja. Rumaksi syntynyt voi yrittää olla kiltti ja tehdä hyviä tekoja, mutta ei se riitä. Mikään ei riitä, jos ei ole kaunis nainen, niin se vain on. Yksinäisen naisen kohtalo avautuu jälleen edessäni, hiljaiset iltapäivät, kissalauma ja mannalapsut, joita hypistelen itsekseni. Ja samassa näen jotain inhottavaa. Peilin uumenista minua tuijottaa lehmä.
Saara Turusen esikoisteos, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Rakkaudenhirviö on toinen hyllynlämmittäjä, jonka olen tänä vuonna ehtinyt lukea. Alemyynnistä ostettu teos on loikonut hyllyssäni muutaman vuoden: olemme kumpikin kääntäneet toisillemme selkämme joka kerta, ku…

Petja Lähde: Surunsyömä

Kuva
Isällä on selkeät oireet:
Istuu sohvalla ja tuijottaa seinää.
On kalpea kuin haamu ja ulisee öisin.
Jos isän pitää mennä vessaan, hän raahautuu sinne kuin elävä kuollut kädet löysinä heiluen ja villasukat lattiaa hiihtäen.
Ei puhu, mumisee vain sanoja, joista ei saa Erkkikään selvää.
Ei nuku eikä syö ja silmät ovat sumun peitossa (surunsyömän oireista vaarallisin).

Petja Lähteen Surunsyömä on ensimmäinen lastenkirja, jonka luen tämän vuoden uutuuksista, ja mieleni tekee listata se saman tien sekä Kuopus Finlandia -ehdokkaaksi että yhdeksi lempikirjoistani. Ei pöllömpi lukukokemus siis.
Surunsyömä on kertomus surusta, kuolemasta ja perheenjäsenen menettämisestä. Pentin, 10 vuotta, äiti on kuollut muutamaa kuukautta aikaisemmin syöpään, ja perheen arki on suistunut raiteiltaan. Pentti kaipaa äitiään ja muistojaan, ja surunsyömä isä on sairastunut masennukseen: perheen aikuinen ei jaksa syödä, nukkua eikä puhua. Pentti pohtii, miten hän voi pelastaa isänsä ennen kuin menettää tämänkin kokona…

Lyhytarvioita

1 Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
Modernisoitu versio Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinasta. Witt-Brattströmin teos on runomuotoinen dialogiteos, jossa nainen ja mies keskustelevat keskenään parisuhteestaan. Alusta asti on selvää, ettei parisuhde voi hyvin: mies kieltäytyy kuuntelemasta naista, moittii tätä jatkuvasti, ja naisen tehtävänä on alistua miehen mielipiteisiin. Teoksen tyylivalinta on kiinnostava, mutta sisällöltään Vuosisadan rakkaussota tuntuu loppua kohden toisteiselta.  Mies sanoi:
Emme me ole tasa-arvoinen pari.En minä kilpaile naisten kanssa.
Sinä olet pelkkää teeskentelyäkiireestä kantapäähänniin kuin kaikki naiset.Sinä kärsit kolhitusta itsetunnostasiinä koko juttu.Ei se sen kummempaa ole.Siihen ei ole parannuskeinoa.Nainen kysyi:
Oletko sinä se keskustelupalstojen
loukkaantunut valkoinen mies?
Teos täyttää Helmet-haastekohdan Kirjassa on yksi tai kaksi hahmoa.
Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota Into 2018 (2016) Suom. Jaana Nikula 173 s. Piste…

Andreas Tjernshaugen: Tiaisten salainen elämä

Kuva
Talitiaisen laulu aloittaa kevään. Titityy kuulostaa auringolta ja tuntuu räystäältä tippuvilta vesipisaroilta. Kun talitiainen aloittaa kevätlaulunsa, päivät ovat jo pidentyneet ja linturetkiaika lähestyy vauhdilla. 
Andreas Tjernshaugenin tietoteos Tiaisten salainen elämä esittelee kahden yleisimmän tinttilajin, tali- ja sinitiaisen, elämää ja elintapoja. Teos on yhdistelmä tutkimustietoa ja Tjernshaugenin omia havaintoja: kerronnassa vuorottelevat jaksot, joissa Tjernshaugen referoi oman pihansa tiaiselämää, ja jaksot, joissa hän käsittelee tiaisten elämää yleisemmällä tasolla. Tiaisten salainen elämä paljastaa muun muassa sen, että tiaisten keltainen väri on peräisin niiden syömistä toukista (jotka puolestaan saavat värin lehtivihreästä), että sinitiaisen päälaki ei ehkä olekaan sininen vaan ultravioletti ja että tiaiskoiraat tuovat pesänsä koristeeksi höyheniä. Tjernshaugen tarjoaakin monipuolista tietoa tali- ja sinitiaisen elintavoista ja luo ansiokkaan yleistajuisen katsaukse…

Sairaslomalaisen lukumaraton (lopuksi)

Kuva
Blogi on joutunut kärsimään yksinäisyydestä viime viikkojen aikana. Vaikka vapaa-aikaa on ollut, en ole kovinkaan usein käynyt täällä Blogistaniassa kertomassa kirjoista tai keskustelemassa kirjallisuudesta. Kommentointia ja kirjoittamista alkaa tulla vähitellen ikävä, joten koetan pikkuhiljaa palata säännölliseen bloggausrytmiin. Lukea olen kyllä ehtinyt, mutta monien teosten satunnainen selailu on johtanut siihen, ettei paljon kerrottavaa ole ollut.

Flunssa teki minusta viikonloppuna toipilaan, ja vapailen vielä alkuviikon. Koska kuntoni kuitenkin on suhteellisen hyvä - ääni vain ei kestä opettamista - päätin lohduttaa itseäni lukumaratonilla. Olen aiemminkin maratonannut itseäni terveeksi, ja kun ystävänpäivän lukumaraton jäi minulta tänä(kin) vuonna väliin, korvaan sen nyt, kun aikaa riittää.

Kuten alla oleva kuva osoittaa, lukemista riittää. Moni kirja on ollut kesken jo pidemmän aikaa, esimerkiksi Pienen pieni maa, Rakkaudenhirviö, Vuosisadan rakkaussota ja Sukupuolistunut väkiv…

Bea Uusma: Naparetki - minun rakkaustarinani

Kuva
Nyt Nils lakkaa kirjoittamasta Annalle.

He päättävät muuttaa kurssia. He tajuavat, että he eivät ehdi perille Frans joosefin maalle ennen kuin napatalvi iskee. Sen sijaan retkikunta ottaa päämääräkseen Seitsensaarilla sijaitsevan varikon. He ovat menneet sekaisin laskuissa siitä, kuinka monesti he ovat liukastuneet ja liukuneet rekineen veteen. Seitsensaarille on 220 kilometria matkaa. He toivovat pääsevänsä varikolle kuudessa tai seitsemässä viikossa.

Kuusi viikkoa myöhemmin he ovat päässeet 22 ja puoli kilometriä lähemmäksi päämääräänsä Seitsensaaria.

Toisinaan - säännöllisesti mutta kuitenkin jokseenkin harvakseltaan - vastaan tulee kirja, jonka lukemista ei malttaisi lopettaa. Kirjasta ja sen maailmasta ei tahdo irrottautua, eikä tarinaa tahdo luovuttaa seuraaville. Bea Uusman tietoteos Naparetki - minun rakkaustarinani on yksi niistä kirjoista, jotka tarjosivat minulle yllä mainitun elämyksen. 
Vaikka olin kuullut Uusman teoksesta paljon hyvää, en silti osannut odottaa, millaiseen …

Blogistanian Finlandia -ehdokkaani

On jälleen se aika vuodesta, jolloin bloggaajat kokoontuvat äänestämään viime vuoden parhaista teoksista. Vuoteen 2017 mahtui monia hyviä lukukokemuksia, mutta uutuusteoksista tahdon nostaa esille nämä:

Blogistanian Finlandia
3 pistettä: Anni Kytömäki - Kivitasku "Vaikka Kytömäki on eittämättä taitava juonen- ja henkilökuvanrakentaja, minulle hänen romaanissaan merkittävintä ei ollut tarina vaan kieli: Kivitasku on kunnianosoitus suomen kielelle ja sen rikkaudelle.  Monipuolisella, vaihtelevalla ja rikkaalla sanastollaan Kytömäki onnistuu luomaan vaikutelman siitä, ettei romaanissa toisteta samaa sanaa kahdesti. Kieli luo tarinaa, mutta se loihtii myös maisemia. Äänet ovat Kytömäen romaanissa esillä, ja terävien, tarkoin valittujen verbiensä tapaan myös Kivitasku hinkuu, kolahtelee, huhuilee, keinahtelee ja laulaa - siis tekee, toimii ja oleilee aktiivisesti. Kytömäki osoittaa, miten taide syntyy kielessä ja miten kieli voi analysoida maiseman pieniksi paloiksi. Nautin suunnattoma…

Hiromi Kawakami: Sensein salkku

Kuva
Aina silloin tällöin mieleni tekee tarttua japanilaiseen kirjallisuuteen. Hiromi Kawakamin romaani Sensein salkku vaikutti kiinnostavalta: sen kaunis, yksinkertainen ulkoasu houkutteli lukemaan. 
Sensein salkku kertoo Tsukikon ja tämän vanhan opettajan, Sensein, tarinan. Tsukiko kohtaa opettajansa pitkästä aikaa, ja kaksi yksinäistä alkaa tapailla toisiaan. Sensei on vuosikymmeniä Tsukikoa vanhempi, mutta kuten Kawakamin teksti osoittaa, väreilevä side pitää kaksikkoa kiinni toisissaan. 
Kawasakin romaani on kaunis, yksinkertainen ja paljas kuvaus ihmissuhteesta, joka ei vastaa stereotyyppisiä odotuksia siitä, mitä rakkaus voi olla. Tsukikon ja Sensein välillä ei tapahdu paljoakaan, mutta rivien välissä Kawasaki kertoo paljon siitä, millaista on muodostaa ihmissuhteita aikuisiällä. 
Kawasakin tyyli tuo mieleen Kyung-sook Shinin romaanin Jään luoksesi. Molemmissa teoksissa ihmissuhteet ja niiden kuvaus ovat pääosassa, kun taas taustatapahtumia ei ole yhtä paljon. Siinä missä ihastuin S…

Tammikuun luetut

Loppuvuoden kiireessä kuukausikoosteet unohtuivat, mutta tammikuu oli niin mainio lukukuukausi, että on vielä pakko palata mahtaviin elämyksiini. Vuosi 2018 alkoi 11 kirjalla: luin siis paljon. Olen iloinen siitä, että mukana on muutama rodullistetun naisen kirjoittama teos, ja siitä, että useat teokset käsittelivät naiseutta ja naisen asemaa. 
Kyung-sook Shin: Jään luoksesi
Tämä hiljainen romaani lumosi minut yksinkertaisuudellaan. Aina ei tarvita suuria juonenkäänteitä, jotta lukemastaan voi oppia ja nauttia. 
Unni Drougge: Pahuudella on rakkauden kasvot
Tärkeä autofiktiivinen romaani siitä, millaista on elää parisuhteessa, jossa toinen käyttää hyväkseen ja on väkivaltainen. On ollut surullista lukea, millaisen kohun Drougge romaanillaan aiheutti: kansa puolusti kirjailijan väkivaltaista puolisoa. 
Maaria Leinonen: Elämä on enemmän
Runoja! Hyvä minä!
Anna-Maija Partanen: Sentimentaalinen seepra
Hauskasta nimestä huolimattaan tämä runokokoelma ei lämmittänyt yhtä paljon kuin olisin toiv…