Tekstit

Edwidge Danticatin Breath, Eyes, Memory

Kuva
Edwidge Danticatin romaani Breath, Eyes, Memory (1994) ei ehkä ole kovin tunnettu teos Suomessa, mutta ansaitsee kyllä paikkansa modernien klassikoiden parissa. Haitilaissyntyinen, varhaisteininä Yhdysvaltoihin muuttanut Dandicat käsittelee romaanissaan äitien ja tyttärien välisiä suhteita, juurettomuutta ja seksuaalista väkivaltaa. 
Romaanin keskiössä on Sophie, joka on kasvanut lapsuutensa tätinsä luona - äiti on muuttanut jo vuosia sitten Yhdysvaltoihin. Vuosikymmenen poissaolon jälkeen äiti kutsuu tyttärensä asumaan luokseen, ja Sophien on hylättävä tuttu haitilainen kulttuuri ja rakastava, lempeä täti. Uudessa maassa vastassa on äiti, joka näkee öisin painajaisia raiskauksestaan ja jota Sophien on opittava rauhoittelemaan. 
Breath, Eyes, Memory rakentuu neljästä osiosta: romaanissa seurataan Sophien elämää lapsuudesta äitiyteen saakka. Siirtymät eivät Dandicatin teoksessa ole aina yhtä sujuvia kuin toivoisi, mutta varsinkin Sophien teini- ja aikuisvuosia Dandicat kuvaa raastavan …

Mariama Bâ: Pitkä kirje

Kuva
Löysin senegalilaisen Mariama Bân ja hänen teoksensa Pitkän kirjeen, kun etsin luettavaa 80-luvulta. Bân esikoisteos Pitkä kirje on kirjeromaani, jossa leskeksi jäänyt, aviopuolisonsa hylkäämä nainen uskoutuu suruajastaan kirjeitse. Bâ tunnetaan feministinä ja sukupuoliroolien kyseenalaistajana, ja myös Pitkä kirje on vahvasti feministinen teos. 
Romaanin minäkertojaa, Ramatulayeeta, on kohdannut suru: pitkäaikainen aviomies Madu on kuollut. Kertoja ei kuitenkaan koe surua pelkästään kuolemasta, sillä Madu on asunut jo pitkään muualla toisen, nuoremman vaimonsa kanssa. Tilanne, jossa nuorempi nainen on syrjäyttänyt vanhemman naisen, on kertojalle raskas ja saanut tämän pohtimaan feministisiä kysymyksiä. 
Bân romaani on kantaaottava: se osoittaa tiukasti ja suoranaisesti kohtia, jotka tuottavat epäoikeudenmukaisuutta. Näistä yksi on kertojan vanhentuneeksi nimeämä käytänne moniavioisuudesta ja miehen oikeudesta ottaa itselleen useita vaimoja. Bâ ei kuitenkaan keskity tähän vaan kuvail…

Bessie Head: Maru

Kuva
Bessie Headin Maru tarttui kirjastosta mukaani, kun olin etsinyt luettavaa 70-luvulta. Eteläafrikkalaisen ja bostwanalaisen kirjallisuuden klassikoksi paljastunut Maru onkin kantaaottava, kerronnaltaan kiehtova teos, joka ottaa kantaa rasismiin, heimojen välisiin suhteisiin ja ennakkoluulojen vaikutuksiin. Lukiessani en voinut olla ajattelematta, miten monella tavalla kirjallisuudenhistoriaa voisi opettaa - kunpa olisin jo aiemmin löytänyt afrikkalaisen kirjallisuuden klassikot. Tässä kohden lienee järkevintä todeta, että tämän arvion kirjoittaminen on vaikeaa: Botswanan historiaa, heimojen välisiä suhteita ja muita kulttuuritaustoja tuntematta, valkoisen naisen positiosta, teoksen moninaista tematiikkaa on hankala lähteä purkamaan. Esittelen tässä joitakin, sillä tämä teos ansaitsisi kuulua myös valkoisten lukemistoon. 
Maru on romaani ystävyydestä ja rakkaudesta, rasismista ja ennakkoluuloisuudesta - voimista, jotka taistelevat toisiaan vastaan. Nimihenkilö Maru on läheinen ystävä M…

Yhteiskuntaluokka ja sukupuoli feministisinä kysymyksinä - esimerkkinä Agnes Smedleyn klassikko Maan tytär

Kuva
Tämä oli naisten valtakunta! Yksin aviomiestensä edessä nämä naiset vain valittivat ja tottelivat tylsinä, eivätkä miehet paljoa puhuneet; he avasivat suunsa vain varmistaakseen sukupuolensa ikiaikaiset oikeudet ja etuoikeudet. Mutta entäs joukossa! Miten naiset komentelivat miehi! Ja miehet astelivat pihassa pyydellen ihmisiä todistajiksi kärsimyksilleen. Feminismi ei ole kiinnostunut pelkästään sukupuolista vaan varsinkin nykyään, intersektionaalisen feminismin aikakautena, myös muut (rakenteelliset) erot ja niiden vaikutukset ovat tärkeä osa feminististä keskustelua. Ihmisen identiteettiin vaikuttavia eroja on monia (esim. rotu, seksuaalisuus, toimintakykyisyys). Tässä tekstissä nostan esiin yhteiskuntaluokan ja erittelen, miten yhteiskuntaluokan vaikutus ilmenee yhdusvaltalaisen kirjailijan Agnes Smedleyn romaanissa Maan tytär (1929). On huomattava, että kirjoitan tätä tekstiä korkeasti koulutetun, hyväpalkkaisessa työssä käyvän naisen asemasta ja että oma positioni väistämättä va…

Sininen sanakirja - Maggie Nelsonin Sinelmiä

Kuva
164. En tiedä syytä tälle siniselle pillulle, jonka tarkoitus on ilmaista sekä jumalallista hämmennystä että valaistumista. Mutta tunnen, että väri on oikea. Sillä sinisellä ei ole mieltä. Se ei ole viisas eikä lupaile viisautta. Se on kaunis, ja huolimatta siitä, mitä filosofit ja teologit ovat sanoneet, kauneus ei minun mielestäni sen kummemmin hämärrä eikä paljasta totuutta. Eikä se myöskään vie kohti oikeutta tai siitä poispäin. Se on farmakon*. Se säteilee.
Maggie Nelsonin Sinelmiä on ollut yksi eniten odottamia teoksia. Vaikka en Agronautteja koskaan loppuun lukenutkaan, hype rääkyvästä, räikeästä kielestä, metatason pohdinnoista, autofiktiivisyydestä ja kirjallisuuden rajojen kokeilemisesta tarttui minuunkin. Uutuuttaan naksahteleva teos saapui minulle kirjastosta eilen; luin sen tänään.
Sinelmiä tekee montaa asiaa yhtä aikaa. Se assosioi ja tutkii, leikittelee ja on vakava. Kaiken ytimessä on sininen väri, sinisyys, sini, jota teoksen kertoja rakastaa. Sinelmiä sinisine väreine…

Äitimyytinmurtaja - Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti

Kuva
Onko tosiaan mahdollista, että edelleen yksi suurimmista tabuista tämän aiheen äärellä on äidin kokemat negatiiviset tunteet? Sen myöntäminen, että äitinä oleminen ei aina olekaan iloa ja valoa ja onnea, että niin sanotuissa tavallisissakin olosuhteissa äidit väsyvät ja hermostuvat, tuntevat lohduttomuutta ja yksinäisyyttä, puhumattakaan erityistilanteista? Että lapsi ei ole mikään itsestään selvä onnentuoja, valmis paketti äidin rakastettavaksi?  Uusimman teoksensa, Olipa kerran äiti -kirjan, alussa Helmi Kekkonen kirjoittaa, ettei ole löytänyt raskausaikana sellaista luettavaa, jota olisi uudessa elämäntilanteessaan tarvinnut. Vähitellen mielessä on kypsynyt ajatus siitä, että sellaisen teoksen voi kirjoittaa itse.
Olipa kerran äiti -teoksen luettuani olen varma, että kyse on juuri sellaisesta kirjasta, jota äiti - tuleva tai nykyinen - tarvitsee. Ainakin Olipa kerran äiti on sellainen kirja, jonka minä tarvitsin juuri nyt, tilanteessa, jossa lapsenhankinnasta on sovittu mutta jossa …

Miten sietää ekstroverttiä yhteiskuntaa? Liisa Keltikangas-Järvisen ujot ja introvertit

Kuva
Ujo introvertti ope

"Sun työhän on esiintymistä", totesi eräs kaverini aikoinaan minulle, kun kerroin tavallisesta työpäivästäni opettajana. Hämmästyin ajatusta, sillä en ollut ajatellut työtäni niin - olin aina kokenut, että työskentelen ihmisten parissa. Kun olin pohtinut kaverini huomiota hetken, tajusin, että hänkin on oikeassa - olen työssäni jatkuvasti esillä, johdan usein luokkahuonevuorovaikutusta ja oppimistilanteita ja puhun työkseni. 
Ajatus esiintymisestä osana ammattiani tuntui kummalliselta ehkä eniten siksi, että introverttinä en taatusti valitsisi ammattia, jossa olisin jatkuvasti huomion keskipisteenä. En aina nauti tilanteista, joissa ryhmän huomio on kääntynyt minuun - saatan tulla todella itsetietoiseksi vaikkapa silloin, kun opiskelija kirjoittaa opetuspuheeni perusteella muistiinpanoja. Toisaalta tilanteessa, jossa hallitsen asiasisällöt tai pääsen puhumaan itselleni tärkeistä asioista, en juuri jännitä tai ahdistu yleisöstä. Niinpä, ujoudestani huolima…