torstai 16. elokuuta 2018

Novelleista ratkaisu nuorten lukemattomuuteen? Esittelyssä tuore novellikokoelma Tusina

Haanpää & Riikonen (toim.): Tusina
Art House 2018
188 s.
Pisteitä: 3/5
Äidinkielen opettajana en voi välttyä keskusteluista, joissa pohditaan ja surraan sitä, että yhä harvemmat nuoret harrastavat kirjallisuutta vapaaehtoisesti. Lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvät ongelmat puhututtavat alallamme jatkuvasti, ja niihin koetetaan keksiä kuumeisesti ratkaisuja. Viime vuosina lukutaitoon ja lukemiseen on alettu kiinnittää huomiota vähän edellisvuosia enemmän. 

Nuorten heikot lukutaidot johtavat tietenkin siihen, ettei kirjallisuudesta saa samanlaisia kokemuksia kuin mitä aiempien sukupolvien nuoret ovat saaneet: heikoimpien lukijoiden taidot eivät riitä ydinasioiden poimimiseen saati sitten symboliikan tulkitsemiseen. Kustantamoissa näkyy muutama trendi, joilla lukemiseen pyritään innostamaan: ensinnäkin on julkaistu ns. pojille suunnattua kirjallisuutta (esim. Kalle Veirton, Aleksi Delikourasin ja Jyri Paretskoin kirjat), ja toisekseen julkaistaan lyhyehköjäkin nuortenkirjoja. 

Oma lyhyiden kertomusten lajinsa ovat tietysti novellit. Niitä on kuitenkin tarjolla nuorille varsin vähän, kuten Päivi Haanpää ja Marika Riikonen toteavat tuoreen Tusina-novellikokoelman esipuheessa. Vastikään julkaistu, Art Housen kustantama novellikokoelma on suunnattu teini-ikäisille, mikä näkyy kokoelman aiheissa ja päähenkilöissä. 

Tusinan novellit yhdistyvät toisiinsa vain löyhästi - kaikki liittyvät tavalla tai toisella nuorten elämään, mutta näkökulmat, kerrontatavat ja novellien genret vaihtelevat. Teoksessa onkin tarjolla kaikenlaisia kertomuksia, mikä on ollut tekijöiden tavoitekin: samassa kokoelmassa esitellään niin kauhukirjallisuutta, romantiikkaa, spefi-kirjallisuutta ja realistisia kertomuksia. Vaikka ajatus moninaisesta, novelleja tekstilajina esittelevästä teoksesta on hyvä, tuntuu tematiikasta ja genrestä toiseen hyppiminen hieman vaivalloiselta. Monet novellikokoelmat ovat temaattisesti yhtenäisempiä, ja niin olisi ehkä voinut olla tässäkin kirjassa. 

Toisaalta Tusinan vahvuus on, että se esittelee erilaisia tarinoita eikä jumiudu tiettyyn kaavaan. Kirjailijoista osa on tutumpia kuin toiset, mutta kaikki ovat kirjoittaneet runsaasti. Omiksi novellilemppareikseni nousivat kokoelman avaava, Hannu Luntialan kirjoittama Kunnian ja omantunnon kautta, Nelli Hietalan kesäromanssikertomus Varmat merkit, Harry Salmenniemen ihmisyyttä pohtiva Ihminen sekä Magdalena Hain Elisan huone, jossa erään talon synkkä historia on muuttumassa kauhukertomukseksi. 

Tusinan novellit tuntuvat tutuilta ja turvallisilta: vaikka niiden aiheet vaihtelevat, niitä on helppo lukea. Toisaalta minua vaivasi lukiessani tunne siitä, että ainakin osa tarinoista uusintaa kertomuksia, joita on jo kerrottu toisaalla. Mike Pohjolan Mustavalkoisessa tytössä on kiinnostava idea (suru on tehnyt tytön ja tämän näön mustavalkoiseksi), mutta novellissa tapahtuu enemmän ja äkimmin kuin lukija ehtii käsitellä. Ratkaisu tulee liian äkkiä ja kömpelösti. Toinen pettymys oli Riina Katajavuoren novelli Sikavähän tähtiä, jossa Katajavuori esittää turvapaikanhakijanuoren tarinan. Novelli sisältää kaikki klassiset maahanmuuttajakertomuskliseet: perhe asuu kerrostalossa, vanhemmat eivät puhu suomea, kodissa on ahdasta ja meluisaa, Suomi näyttäytyy pakkasen ja jään maana, ja nuori on tehnyt osan matkastaan kumiveneellä (tullaanko Irakista Eurooppaan vesiteitse?). Suomen opettajana en myöskään pitänyt tavasta, jolla Katajavuori kuvaa minäkertojan kielenoppimista - se ei tuntunut uskottavalta, ja toisekseen turvapaikanhakijan voi esittää myös muuten kuin kielenoppijana. 

Toisaalla: Lastenkirjahyllyssä pidettiin kokoelman ideasta mutta pohdittiin, voiko pinnalliseksi ja draamattomaksi jääviä kertomuksia kutsua novelleiksi. Minunkin mielessäni liikkui, onko kirja laadittu mittatilaustyönä äidinkielen tunneille, jolloin tietty autenttisuus ja ilmaisuvoimaisuus voi kärsiä tavoitteiden takia. Instagramin puolella olen kritisoinut myös kannen tavutusta, joka kauhistuttaa oikeinkirjoitustuntien kanssa taistelevaa äidinkielen opettajaa. 

sunnuntai 12. elokuuta 2018

David Eagleman: Aivot - ihmisen tarina

David Eagleman: Aivot - ihmisen tarina
Atena 2018
Suom. Mari Janatuinen
Kansi: Blink Entertainment
238 s.
Pisteitä: 4/5
David Eaglemanin tietokirja Aivot - ihmisen tarina tutkii ihmisyyttä ja sen peruskysymyksiä. Mitä on tietoisuus, mitä on ihmisyys? Miten ihmisyys rakentuu aivoissamme? Miten aivomme toimivat, ja miten tulevaisuuden työkalut muuttavat niitä? 

Jos psykologia ja biologia kiinnostavat, Eaglemanin teokseen kannattaa tarttua. Aivot on yleistajuistettu, helppulukuinen kirja, jonka kuusi lukua käsittelevät aivoja ja niiden todellisuutta eri näkökulmista. Teoksen avaa luku, jossa pohditaan, keitä me olemme ja kuinka aivot kehittyvät ihmisen elinkaaren aikana. Tämän jälkeen Eagleman pohtii todellisuutta - sitä, miten aivomme nojautuvat sisäisiin malleihin, kokemuksiin ja henkilökohtaisiin havaintoihin. Lisäksi teoksessa pohditaan, mitkä systeemit ohjaavat aivojamme, miten ihminen tekee päätöksiä ja miksi aivot tarvitsevat sosiaalista kanssakäymistä. Teoksen viimeinen luku avaa tekoälyn ja tlevaisuuden tieteen tutkimusta ja pysäyttää lukijan scifimäisillä pohdinnoillaan. 

Aivoissa lukijan ei tarvitse pelätä lääketieteellisiä termejä - kieli on helppoa, ja teoreettisia pohdintoja havainnollistetaan elävästi erilaisin tutkimusesimerkein. Mari Janatuisen tekemä suomennos etenee kevyesti ja vaivatta. Psykologiaa lukiossa opiskelleena moni asioista tuntui tutulta, ja kaipsin teokseen hieman enemmän visuaalisuutta: olisin esimerkiksi mielelläni tutustunut enemmän aivojen eri osiin ja niiden tehtäviin. Eaglemanin pyrkimys esittää tietoa yleistajuisesti on selvästi vaatinut tiettyjen asioiden karsimista - esimerkiksi aivojen eri osista puhutaan vain lyhyesti ja niitä nimetään vain harvoin - mikä on kirjan kannalta hyvä mutta jättää uteliaan lukijan nälkäiseksi. 

Aivot paljastavat lukijalle monta mielenkiintoista seikkaa elimestä, joka on ihmisyytemme ja elämämme kannalta niin keskeinen. Teokseen kannattaa ehdottomasti perehtyä. Aivot - ihmisen tarina tunnetaan myös Eaglemanin tv-sarjana, jonka on tuottanut BBC.