Siirry pääsisältöön

Tekstit

Tuhon ja toiveikkuuden saaret: Vappu Kannaksen Kirjeitä Japaniin

Vappu Kannaksen romaani Kirjeitä Japaniin on minulle henkilökohtaisesti tärkeä: olen menettänyt viime vuosia, Kannasta lainatakseni, ystäviä kuin jotkut hanskoja. Osan kanssa ero on ollut prosessi, toisista olen luopunut jo nuoruudessani. Ystäväerot sattuvat kamalasti, enkä ole aiemmin lukenut niistä paljoakaan. Loogisesti ajateltuna: jos minä olen menettänyt nämä asiat, on hänenkin täytynyt menettää jotain. Tulen siihen johtopäätökseen, että hän on menettänyt minut. Kannaksen romaanissa nimetön kertoja kirjoittaa kirjeitä Japanissa asuvalle ystävälleen ja reflektoi, mitä tunteita ystäväero herättää. Keskeisenä osana Kannaksen romaania on ystävien aiemmin tekemä matka, jonka päätteeksi ihmissuhde on alkanut hapertua.  Luin Kannaksen romaanin kanssa samanaikaisesti Lintukodon rannoilta -artikkelikokoelmaa, jonka teksteissä analysoitiin saaren merkityksiä suomalaisessa kirjallisuudessa. Tässä postauksessa pohdin, artikkelikokoelmaan nojaten, millaisia merkityksiä saari saa Kirjeitä Japan

Davis Diop: At night all blood is black

David Diop: At night all blood is black Englanniksi kääntänyt Anna Moschovakis 145 s. Farraur, Straus & Giroux 2020 Mikä on paras lukemasi sotaa, sota-aikaa tai sodan aiheuttamia traumoja käsittelevä kirja? TW: rasismi, väkivalta, seksuaaliset metaforat En yleensä lue sota-aiheisia teoksia, mutta David Diopin teos At night all blood is black kiinnosti. Hyvä lukukokemus se olikin: raaka mutta herkkä, ja varsinkin alku kuvasi sotaa muuten kuin toiminnallisena ryskeenä. Diop käsittelee romaanissaan sodan ja rasismin aiheuttamia traumoja. Ndiaye on todistanut ystävänsä verisen kuoleman; ystävä on pyytänyt häntä lopettamaan ystävän kärsimykset, mutta Ndiaye ei siihen kyennyt. Diop tutkii syyllisyyttä ja hyvitystä ja toisaalta kostoa, mielenterveyden pirstaloitumista. Vaikka Ndiayen toiminta näyttäytyy inhottavana, Diop toteaa romaanissaan, että kaikki sotivat ovat hulluja: normaalimpaa on pelätä kuin juosta päättömästi rintamalla. Diop tutkii kauniisti joskin hieman lyhyesti sitä, miten

Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet

Luen nykyään kovin vähän mieskirjailijoiden teoksia, ja erityisen synkästi suhtaudun (jo edesmenneiden) ikämiesten teoksiin, mutta Julio Cortázarin novellikokoelma Tuli on kaikki tulet oli positiivinen yllätys. Anu Partasen suomennos on loistava: kerronta on tyylikästä, sujuvaa ja taiteellista, ja sanavarasto on rikasta. Kokoelman avausnovellissa "Etelän moottoritie" Pariisiin johtava moottoritie on ruuhkautunut. Liikenne pysähtyy. Alkaa kantautua huhuja onnettomuuksista, ja liikenne seisoo. Ärsyttävää tilannetta seuraa nimetön insinööri, jonka toimitaa kuvataan ulkoisesti: hän kiertelee autoletkassa, yrittää keksiä tekemistä helteisenä kesäpäivänä. Oudoksi tilanne muuttuu, kun liikenne ei palaudukaan ennalleen vaan jatkuu päivästä toiseen samana: autot seisovat, minnekään ei pääse, ruoka loppuu, ihmiset alkavat muodostaa ryhmittymiä, jotka pyrkivät ohjaamaan toimintaansa.  Novellia lukiessa ei voi olla ajattelematta koronakriisiä: sitä, miten tilanne ensin näyttäytyy sellais