Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Ian McEwan: Sovitus

Kuva
"Samalla hetkellä kun siskon pää pulpahti pintaan - Luojan kiitos! - Briony tuntsi ensimmäisen läikähtävän aavistuksen siitä, että tämän jälkeen ei enää voisi olla satulinnoja ja prinsessoja, vaan olevien olojen outoutta, kaikkea mitä tapahtuu ihmisten, hänen tuntemiensa ja tietämiensä tavallisten ihmisten kesken, ja siitä miten ihminen voi olla toisen ihmisen vallassa ja miten helposti kaiken saattaa käsittää väärin, kerta kaikkiaan täysin väärin." Kappas. Yllätyn lähes itsekin, että olen taas postaamassa luetusta kirjasta. Lokakuu ankean pimeine iltoineen ei ole saanut minua linnoittautumaan kirjojen pariin vaan lähinnä haahuilemaan päämäärättömästi ja keskittymiskyvyttä erilaisten puuhailujen äärellä. Kuten kuvasta näkyy, joulukorttitehtailukin on tullut jo aloitettua - ehkä suhteellisen aikaisin, mutta kortinsaajia riittääkin entistä enemmän, kun kuvioon kuuluu oman suvun lisäksi myös poikaystävän suku. 
McEwan on ollut jo jonkin aikaa luottokirjailijani. Hänen teoksiin …

Miksi pojittelun kieltäminen uhkaa? Pohdintaa argumentaation ja lukutaidon katoamisesta

Muun muassa Hesari uutisoi tänään opetushallituksen suosituksesta, jonka mukaan sukupuolisidonnaisia kollektiivinimityksiä ("tytöt" ja "pojat") ei pitäisi opetuspuheessa käyttää. Joukkonimellä paitsi korostetaan  sukupuolta, joka ei välttämättä vastaa nuoren - tai aikuisen - käsitystä itsestään - myös niputetaan kaikki "samanlaiset" yhdeksi staattiseksi ja persoonattomaksi porukaksi. Pointtina ei ole se, ettei poika saisi olla poika tai tyttö tyttö. Kyse on siitä, että opettajan ei pidä käyttää lapsen sukupuolta oikeutuksena tietynlaiselle käyttäytymiselle (vaikkapa sille, että pojille älähdetään jokaisesta kaverin kaa -keskustelusta, kun taas tytöt saavat sipittää).
Some heräsi. 
Leikataanko nyt kaikilta kohta sukupuolielimet? Aletaanko cis-ihmisiä nyt syrjiä? Entäs uimahallit, mä en ainakaan halua nähdä miehiä alasti naisten kopissa. Kielletään värit! Joutuuko vankilaan, jos kutsuu tyttöä tytöksi? 
Suurin piirtein tältä kuulostavat Helsingin Sanomien Fa…

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Riitta Jalonen: Kirkkaus Tammi 2016 352 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Ooh. Upeaa.
"Haluan unohtaa toisia hetkiä ja toisia pitää mukanani, mutta ne sulavat samaan kuvaan, hyvä ja paha elämä, molemmissa käsissä rumaa ja kaunista, tuskan vastakohta on ilo, surulla ei ole vastakohtaa. Suru on yksinäinen kulkija, sen on pakko löytää oma tiensä."Sanat: Riitta Jalosen Kirkkaus on sanoja. Romaani osoittaa, että sanoilla on voimaa. Suru ja tragediat saavat sanat piiloutumaan, mutta kun ne taas tulevat, ne pelastavat. Toisinaan sanat voivat muuttua pölyksi, hajota ja hapertua, eikä omaa maailmaa pysty avaamaan. Riitta Jalosen sanoista on todettava, että ne ovat taianomaisia. Kirkkaus on syntynyt dramatiikasta, mutta se on toiveikas. Kirjoitin muistivihkooni useita kauniita, merkityksellisiä katkelmia. 
"Aallot ovat jatkuvassa liikkeessä. Vesi työntää minuun uutta ja hyvää ja huuhtoo pois vanha ja vaikeaa."
Ihmiskohtalo:Kirkkaus on myös romaani yhdestä ihmisestä ja hänen elämäntar…

Voiko toisesta kulttuurista kirjoittaa? Ajatuksia Seita Vuorelan Lumesta

Kuva
”Poikien huutelusta Siamak tajuaa, että on yhä kaikkien yhteisten pelivuosien jälkeen ulkopuolinen, kotoisin paikasta, jossa naisia vaihdetaan kameleihin ja avioliitot solmitaan perheiden kesken. Sellaista se ei ole oikeasti, ei edes Iranissa. Syrjäkylissä vaimoja ehkä kaupataan, mutta ei koulutettujen kaupunkilaisten kesken. Mitä sellaiseen voi sanoa. Tässä kohdassa Siamkin tehtävä on kuitenkin sanoa jotain, heittää kevyt läppä, joka pistää asiat paikoilleen.” Seita Vuorelan kirjoittama, ystävä-kirjailija Vilja-Tuulia Huotarisen viimeistelemä Lumi on kaunis teos. Se tuntuu sillä tavalla poikkeukselliselta nuortenromaanilta, ettei se ensinnäkään tunnu nuortenromaanilta ja että se esittelee hahmoja, joita kirjallisuudessa ei liiemmälti kuvata.
Vuorela tarttuu ulkopuolisuuden ja erilaisuuden kokemuksiin: siihen, miten toinen pysyy aina toisena. Vaikka Siamak kuuluu porukkaan, hän on silti ulkopuolella ja hänet määritellään toiseutensa kautta. Vuorelan kuvaukset tuntuvat uskottavilta, ne…

Määräävätkö pojat, mitä koulussa luetaan?

Lukeminen puhututtaa ja mietityttää minua paitsi bloggaajana ja lukijana, myös äidinkielenopettajana. Lukemiseen ei ole helppoa innostaa. 
Tämänkertainen postaukseni kohdistuu erääseen kommenttiin. Siinä kysyttiin, valitaanko äidinkielen tunneilla ääneen luettavaksi kirjoja, joissa on poikanäkökulma tai jotka kiinnostavat poikia. Äidinkielenopettajien välisissä keskusteluissa on puhuttu ääneen lukemisesta, ja on aiheesta uutisoitukin.
Keskustelussa heitettyjen ehdotusten perusteella on helppo vastata kyllä: luettavat kirjat valitaan niin, että poikiakin jaksaa kiinnostaa. Samaa toistaa käsitys siitä, että nimenomaan pojat pitää saada lukemaan. Pojat, pojat, pojat! Koulu-uutisointi keskittyy jatkuvasti siihen, miten poikia ei huomioida koulussa tarpeeksi ja miten koulu on tyttöjä varten. Koska tällä kertaa haluan pysyä tytöissä, en nosta poikien onnetonta luku- ja kirjoitustasoa postaukseni ytimeksi. Pojille annetaan ääni niin monessa asiassa muuten.
Kovin monta epäkohtaa näihin kesku…

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Kuva
"Ei pidä pitää mielikuviaan todellisina.
         Vain taiteilijoilla on sellainen oikeus, ja niilläkin vain siksi, että ne ottavat sen oikeuden, kyselemättä. "
Lehdessä entisen ystävän kuolinilmoitus. Paluu menneeseen ja muistoihin: mikä on totta? 

Mitä osaisin kirjoittaa Pirkko Saision uusimmasta romaanista? Tällä kertaa ajatuksia on vaikea pukea sanoiksi.
Saision tyyli ei petä. Avasin kirjan jännittyneenä: onhan tämä sitä samaa pirstaloitunutta tekstiä kuin ennenkin? On se. Se saattaa olla jopa entistä pirstaloituneempi, vaikka sitä rytmittävätkin ajanilmaisut. Tässä romaanissa ihastuin eniten Saision tapaan kuvata päähenkilön sisäistä puhetta, sitä, miten ajatukset hetki hetkeltä etenevät.
Pirstaleisuus ja sirpaileisuus hämmentävät lukijaa paitsi tekstissä myös sen keskushenkilössä. Päähenkilö, mies, esittäytyy asianajajaksi. Saisio venyttää lukijan mielikuvaa asiallisesta, järkiperäisestä asiantuntijasta: mies ei pysy koko aikaa samana. Hän hämmentyy entisen ystävän kuoli…

Rosa Meriläinen & Saara Särmä: Anna mennä! Opas hauskempaan elämään

Kuva
"Tällaisia vallalla olevia käsityksiä me voimme itse kukin haastaa, mutta vasta kunhan ensin tiedostamme ne. Minä en feministinä halua vastustaa naisten vapautta valita vaikkapa kotiäitiys, vaikka siitä usein feministejä syytetään. Kehotan kuitenkin selvittämään ja miettimään, millaisessa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa kehyksessä valinta tapahtuu. Mitkä valinnat näyttäytyvät luonnollisempana kuin toiset ja mitä valintoja pitää perustella mitenkin paljon? Mihin asioihin feministin kannattaa kiinnittää huomiota?

Meriläinen ja Särmä kehottavat tiedostamaan, ja sitä lukija tuleekin tehneeksi jo silloin, kun Anna mennä on vielä kesken. Teoksen lähtökohdat voi haastaa ja niitä voi kritisoida toteamalla, että kirja on ensisijaisesti suunnattu valkoisille naisille. Se näkyy esimerkiksi sellaisissa ilmaisuissa kuin olet hänelle kuin äiti; esimerkki on poimittu eräästä testistä, jossa lukijalle annetaan yhdeksi vaihtoehdoksi naisellinen, hoivaava asema ja jonka fraasi yhdistyy vähän …

Syyskuun sato

Syyskuu tarkoittaa opiskelijalle, että yliopisto jatkuu neljän kuukauden tauon jälkeen ja että on aika pikkuhiljaa palata aktiivisen työnteon (siis lukemisen ja kirjoittamisen) pariin. Niin minäkin olen tehnyt: aloittanut suomi toisena kielenä -opintoja ja jatkanut gradua. Kunhan saan muutamat esseet ja oppimistehtävät pois alta, pääsen keskittymään siihen, että lopputyöni aihe rajautuu ja teoriaosuus tarkentuu. Pidän tutkimisesta, mutta prosessityöskentelyyn opetteleminen vaatii aikansa.

Lukeminen ei ole sujunut yhtä sujuvasti, kun olen matkustanut kahden, oikeastaan kolmen, kaupungin väliä yhtenään (päästäkseni seminaariin) ja käyttänyt arkipäivistäni ison osan opiskeluun. Aiemmin kerroin muista stressaavista asioista. Uuden kotikaupunkini kirjastopalvelut toimivat kuitenkin loistavasti (hiphei maksuttomat varaukset!), ja olen saanut käsiini joitakin syksyn ihanista uutuuksiista.

Viimeisimpänä sain luettua Péter Gárdosin 117 kirjettä, joka oli ihana tarina mutta jolta odotin ehkä väh…