Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja (sekä sananen sukupuolittuneesta kirjallisuudesta)

Kuva
"Iiro-Matias tosiaan oli rasisti seiskalla. Oli käärityt farkun lahkeet, maihinnoususaappaat ja vihreä pilottitakki. Silloin hän "vihasi apinoita" ja piti hakaristimerkkiä taskussa, mutta ei koskaan ommellut sitä hihaan. / Sitten sattui jotain ja puuska meni ohi. "Jotain" liittyi luultavasti siihen, että Iiron isän firmaan tuli töihin mies Irakista, hyvä tyyppi. silläkin saattoi olla vaikutusta, että ne kaksi muuta pilottitakkia olivat kahta luokkaa ylempänä ja saivat peruskoulutuksensa päätökseen."
Kalle Veirton Ohut hauska kirja osuu oivaan saumaan. Pojat lukevat yhä vähemmän, mikä näkyy heikkoina luku- ja kirjoitussuorituksina. Internet on korvannut kirjat, eikä heikkolukuisen ole helppo tarttua paksuihin, vaativiin kaunokirjallisuuden klassikoihin. 
Ohuen hauskan kirjan parhaana puoleena voikin pitää sen helppolukuisuutta. Teksti on suurta ja luvut lyhyitä, Veirton kieli selkeää ja helposti ymmärrettävää. Pohdin pitkään, olisiko mukana voinut olla enem…

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu

Kuva
Tiedättekö ne lapsuudenkirjat, joista piti mutta ei kuitenkaan pitänyt? Kirsi Kunnaksen runokokoelma Tiitiäisen satupuu on minulle sellainen.

Teoksen nimenä Tiitiäisen satupuu kuulostaa ihanalta. Kuulemista ja kuuntelemista Kunnaksen teoksen lukeminen onkin: runot nappaavat itseensä äänimaisemia. Kunnas leikkii kielellä, hyödyntää onomatopoeettisuutta, sanojen minimipareja, vertailee sanoja keskenään, laittaa samankuuloiset samaksi. Riimittely on olennainen osa Kunnaksen klassikkolastenrunoja. Kielellä, äänillä ja äänteillä leikkimisestä syntyy iloisia, vallattomia kokonaisuuksia:

Tikka hakkaa hakkaa hikkaa/hakee hakee tikkalikkaa/ tik tik. 

Voi tätä hoppua hoppua hoppua / huusivat perunat, voi tätä hoppua/ ei tule loppua loppua loppua/ polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa.

Toisaalta jotkin sanat kuulostivat väistämättä inhottavilta, pelottavilta ja kummallisilta: Humppa ja Pomppa, Herra Pii Poo ja Piirespaares-maa tuntuvat vieläkin vähän oudoilta. Olenkohan pelännyt noita runoja la…

Koko Hubara: Ruskeat tytöt

Kuva
"Kaikki aina puhuvat, että me 80-luvun Ruskeat lapset olemme tienraivaajia. Sillanrakentajia. Mutta emme me ole, emmekä välttämättä halua olla, ja niin kauan kuin minussa veri virtaa, aion pitää huolen siitä, että sinunkaan ei tarvitse sitä olla. Ellet itse niin halua. Sinun ei tarvitse viitoittaa minun tietäni. Tämän maan tietä. Henkilökohtaisesi ei tarvitse olla poliittista. Ellet itse niin halua. SSinulla on täysi itsemääräämisoikeus kehoosi, identiteettiisi, tarinaasi, vaikka meillä olisikin kapea leikkauspisteemme siksi että juuri minä synnytin juuri sinut." Haparoivana feministinä olen seurannut mielenkiinnolla Koko Hubaran Ruskeat tytöt -median ja samannimisen esseekokoelman julkistamista. Feminismi on ollut minulle oppimista, ja juuri nyt ajattelen, että kaikista eniten minun on opittava rodusta, rasismista, valkoisuudestani, etuoikeuksistani. Minun on opittava näkemään maailmassa niitä asioita, joita minun ryhmäni ei ole halunnut maailmassa nähdä. On opittava näkemä…

Jonas Hassen Khemiri: Allt jag inte minns

Kuva
Jag ville se hur han såg ut när jag inte var med. Jag undrade om han började prata finlandssvensa med ena grannen och skånska med den andra. För jag såg hur snabbt han skiftade mellan olika personligheter och ju mer jag gjorde det, desto tydligare blev det att den versionen som jag kände bara var en av många.Kuinka toiset näkevät meidät? Kuinka Samuel nähtiin? Kuka oli Samuel, ja ketä ovat hänen läheisensä? 
Toisinaan harhailu ja yllättävät hetket johtavat parhaisiin elämyksiin.
Olin toki kuullut Khemirin uutuudesta ja sen aiheuttamista positiivisista fiiliksistä. En silti ollut suunnitellut teoksen lukemista, kunnes teos osui silmääni kotikirjastoni ruotsinkielisen kirjallisuuden osastolta.
Khemirin kirjassa kaikki on kiinnostavaa. Ensimmäisenä joutuu hämmästelemään kertojavalintaa: on minäkertojia, jotka erottuvat omiksi hahmoiksiin mutta eivät heti paljasta koko olemustaan. Allt jag inte minns on valtavan moniääninen teos: siinä ääneen pääsee Samuelin tarinaa kirjoittava jag, Samue…

Mitä feministisessä lukuhaasteessa luettiin? Haastekoonti

Feministinen lukuhaaste päättyi toissapäivänä, tasa-arvon ja Minna Canthin päivänä 19.3. Nyt on hyvä aika koostaa luettujen kirjojen vinkkilista: kannattaa poimia  kiinnostavat teokset muistiin ja jatkaa feminismiin tutustumista :) Luettuja teoksia passaa ilmoitella minulle edelleen, lisäilen sitä mukaa listaan.

Haasteessa luettiin ainakin seuraavat kirjat:

Adichie, Chimamanda Ngozi: Huominen on liian kaukana
Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus
Adichie, Chimamanda Ngozi: Kotiinpalaajat
Adichie, Chimamanda Ngozi: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
Ala-Harja, Riikka: Kevyt liha
Apollinaire, Guillame: Hirveä Hospodar
Atwood, Margaret: Orjattaresi
Bourne, Holly: Oonko ihan normaali?
Canth, Minna: Papin perhe
Diderot, Denis: The Nun
Gardell, Jonas: Kummajainen astuu kehiin
Grönroos, Simo (toim.): Epäneutraali sukupuolikirja
Haasjoki, Paulina: Pääskynen ja lepakko
Hauru, Hanna: Liian pienet sandaalit
Helakisa, Kaarina: Naisen paikka
Hietamies, Eve: Yösyöttö
Hurmelinn…

Feministinen lukuhaaste päättyy: oma haastekoontini

Aurinkoista ja nautinnollista Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! On tullut aika päättää feministinen lukuhaaste täältä erää ja summata, mitä haasteen puitteissa olen ehtinyt lukea. Ilmoittakaa omat haastekoontini tämän postauksen loppuun, niin teen myöhemmin yhteisen haastekoonnin. 
Aloitin feministisen lukuhaasteen, koska koin tarvetta tutustua feministisiin teemoihin ja teoksiin. Ajattelin niiden valaisevan minulle sukupuoliin,  tasa-arvoon ja yhteiskuntaan liittyviä epäkohtia. Pohdin myös, että blogimaailmalle voisi tehdä hyvää analysoida kirjallisuuden välittämää sukupuolikuvastoa; toisinaan on hyvä pilkkoa tuttuja käytänteitä osiin ja pohdiskella niiden merkitystä. Pureskelematta ei kannata nielaista, sanotaan. 
Haasteeni aikana luin monenlaista. Feministisiä tietoteoksia en Adichien esseen sekä Meriläisen ja Seiko Salon teoksen ohella saanut luettua loppuun, vaikka monta hyvää onkin kesken (Bad Feminist, Everyday Sexism ja Ruskeat tytöt). Kaunokirjallisuudessa painottuvat yhdy…

Margaret Atwood: Orjattaresi

"Te olette välisukupolvi, sanoi Lydia-täti. Teidän osanne on kaikkein tuskallisin Me tiedämme kyllä millaisia uhrauksia teiltä vaaditaan. Teillä tulee olemaan vaikeaa miesten solvatessa teitä. Mutta niillä jotka seuraavat jälkeenne on jo helpompaa. He hyväksyvät auliisti velvollisuutensa." Yhdysvaltojen tulevaisuutta - koko maailman tulevaisuutta - ei tee mieli katsella. Trumpin politiikkaan naiset eivät näytä kuuluvan; me emme tunnu kuuluvan edes siihen maailmaan, jolle Trump politiikkaansa toteuttaa. Aborttineuvonnan kieltäminen on yksi esimerkeistä, jota en voinut olla ajattelematta, kun luin Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaania.

Atwoodin luomassa maailmassa - joka ei tunnu kovinkaan kaukaiselta ja joka heijastelee naisten nykyisiäkin asemia - naisilla ei ole omaa identiteettiä. Romaanin keskushenkilönä ja minäkertojana toimii Frediläinen: naiset on etäisesti määritetty hallitsijoidensa ja omistajiensa, siis miehien, kautta. Kertojan nimenkaipuu huokuu romaanista vahvas…

Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: NE. Kuukautiskirja

Kuva
Kuukautiseni alkoivat, kun olin 11. Ihmettelin ruskeaa alushousuissa päivän pari, minkä jälkeen äiti ehdotti, että ehkä kuukautiseni olivat alkaneet. Kun asia selvisi, meni äiti ylpeänä julistamaan isälle, että minusta on tullut nainen. 
Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon tietoteoksessa NE. Kuukautiskirja menkoista puhutaan avoimesti ja häpeilemättä. Teos perehdyttää lukijansa kuukautisten biologiaan, merkitykseen, myytteihin ja häpeään. 
Niinpä niin - kukapa ei olisi joskus tuntenut menkkojensa takia - turhaa - häpeää. Juuri vasta nolostelin sidepikkareita jumppatunnilla; työpaikalla mietin, miten salakuljetan suojat työtilasta vessaan. Nöyryyttävältä tuntui sekin, kun nuorena tyttönä menkat olivat läpäisseet valkoiset housut, ja siitä huomautettiin minulle (klassinen tapaus!). Meriläisen ja Seiko Salon kirjaa lukiessani nolostelin sitä, etten säästä menkkojen aikaan luontoa vaan lähes tulkoon vastustan kuukupin käyttöä, vaikka teos sitä kovasti markkinoikin. Teenköhän elämästäni …

Naistenpäivänä: Miksi feminismiä tarvitaan kirjallisuudessa?

Feministinen lukuhaasteeni jatkuu vielä 1,5 viikkoa, ja nyt on hyvä aika pohtia, miksi olen ottanut feminismin mukaan blogi- ja lukumaailmaani. 
Olen useaan otteeseen todennut, että kiinnostukseni kirjallisuuden sukupuolikuvastoihin alkoi yliopiston kirjallisuuden opinnoista. Lukupiirimme käsitteli teoksia usealla kurssilla nais- ja mieskuvien kautta, mikä avasi silmät sille, miten sukupuolia kirjallisuudessa kuvataan. Mutta mikä on tilanne nyt, kun olen tutustunut feminismiin ja saanut joitakin välineitä siihen, miten voin sukupuoli-, rotu- ja luokkakuvia käsitellä? 
Yksi asia, jonka feminismi on minulle kirjallisuudesta opettanut, on se, että kirjallisuus tarjoaa meille samastumisen kohteita. Se voisi tarjota samastumisen kohteita, jos tarkkoja ollaan. Intersektionaalinen - sukupuolen, rodun, luokan, seksuaalisen suuntautumisen - huomioiva feminismi on huomauttanut minua siitä, että minulle, valkoiselle länsimaalaiselle keskiluokkaiselle naiselle, samastumisen kohteita kyllä löytyy,…

Pitääkö yhdeksäsluokkalaisen olla feministi, osa 2

Kuva
"Sukupuolella on merkitystä kaikkialla. Haluankin ehdottaa, että alamme haaveilla erilaisesta maailmasta ja suunnitella sitä. Suunnitella entistä oikeudenmukaisempaa maailmaa. Entistä onnellisempien ja entistä menestyksekkäämmin itseään toteuttavien miesten ja naisten maailmaa. Jotta pääsemme alkuun, meidän täytyy kasvattaa tyttäremme eri tavalla kuin ennen. Ja myös poikamme." Muutamia viikkoja sitten mediassa kohistiin. Tänä keväänä yhdeksäsluokkalaisille on jaettu tai jaetaan Chimamanda Ngozin feministinen, tasa-arvon puolesta puhuva essee Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Arvata ei tarvitse - moni pahoitti mielensä ja koki, että vain naisia halutaan puolustaa, miehiä taas syrjiä. Otin omassa blogitekstissäni kantaa kohuun ja pohdiskelin, ennen esseen lukemista, miksi moinen kohu on noussut. Kirjoitin näin:

On aika surullista, että julkisessa keskustelussa kommentoidaan lähinnä sitä, ettei kirjaa pidä jakaa. Harva kuitenkaan perustelee mielipidettään. Feminismin tar…

Hannele Richert (toim.): Mitä sä täällä teet?

Kuva
Mitä sä täällä teet? on sarjakuvateos maahanmuutosta, maahanmuuttajista ja heidän elämätarinoistaan. Se pyrkii valistamaan lukijaa maahanmuuttoon liittyvistä keskeisistä käsitteistä ja kuvaamaan sitä, millaisia tarinoita uuteen maahan tulleilla ihmisillä on. Sarjakuvat ovat pääasiassa suomalaisien taiteilijoiden piirtämiä, mutta ymmärsin niiden perustuvan oikeiden ihmisten elämään. 
Sarjakuvakokoelma esittelee monenlaisia kohtaloita. Moni hahmo muuttaa rakkauden perässä, kaipaa kotimaataan mutta asettuu sitten aloilleen. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tarinat ovat väkivallan sävyttämiä, sekä piirrosjäljeltään että juoneltaan raskaita ja synkeitä. 
Mikä maahanmuuttajien elämässä sitten on Mitä sä täällä teet? -teoksen mukaan vaikeaa? Ilmasto on eri, kieli vaikea, koti-ikävä vaivaa, matka ja kotimaan sodat tekevät kipeää. Mitä sä täällä teet? on kuitenkin positiivisuuteen pyrkivä teos: useat tarinat päättyvät onnellisesti. teos muistuttaakin, että maahanmuuttajat voivat kokea myös…

Helmikuun luetut

Kuva
Hups! Helmikuu meni - kuun vaihteessa teimme reissun Helsinkiin. Tuli ostettua pari kirjaa, tai no, viitisentoista. Siinä oli sitten kotiin kannettavaa!

Helmikuussa luin seuraavat teokset:

Eve Hietamies: Yösyöttö
Taru Mäkinen: Jade ja autiotalon jengi
William Shakespeare: Hamlet
Enid Blyton: Palaneen talon salaisuus
Pirkko Saisio: Punainen erokirja
Hanna Hauru: Jääkansi
Haruki Murakami: The Strange Library
Holly Bourne: Oonko ihan normaali? 
Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky
Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
Sarah Andersen: Adulthood is a myth. A Sarah´s Scribbles´collection

Helmikuisista kkemuksista ilahduttavimpana ovat jääneet mieleen Saision Punainen erokirja sekä Bournen Oonko ihan normaali? Molempia voi pitää feministisinä, erilaisia naiseuksia kuvaavina teoksina. Takalon Tuuli ja myrsky oli yhtä lailla voimakas kokemus, ja suositan tätä pientä mutta vahvaa sarjakuvateosta jokaisen luettavaksi.

Parhaillaan ovat menossa Lahden MM-hiihdot, mutta lukuaikaa vähentää upouusi harrast…

Sarah Andersen: Adulthood is a myth. A Sarah´s Scribbles collection

Kuva
Löysin Sarah´s Scribbles -sarjakuvat vasta äskettäin (miten olen voinut elää ilman niitä). Adulthood is a myth on humoristinen kokoelma aikuisuudesta, nuoruudesta ja naiseudesta. Se käsittelee introvertin päähenkilönsä elämää 2-5 ruudun stripeissä. Naisen laukku, menkat, miessuhteet ja sosiaalisten tilanteiden kamaluudet tulevat kerrotuiksi.

Andersen on taitava karikatyyripiirtäjä. Sarjakuvat ovat simppeleitä sekä perusidealtaan että piirroksiltaan, mutta aina ne tuntuvat paljastavan jotakin olennaista elämästä. Nauroin katketakseni monta kertaa, ja muutama sarjakuva oli näytettävä kavereillekin. Jatkuva epävarmuus, menkka-angstailu, hellyydenkaipuu ja monista asioista huolehtiminen tuntuivat itsellekin tutuilta tunteilta ja tilanteilta.

Andersenin kokoelma on hauska, hihityttävä välipala: se virkistää, hymyilyttää ja samastuttaa.