Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: NE. Kuukautiskirja

Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo:
NE. Kuukautiskirja.
Karisto 2017
170 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Yep. Tunnistan!

Kuukautiseni alkoivat, kun olin 11. Ihmettelin ruskeaa alushousuissa päivän pari, minkä jälkeen äiti ehdotti, että ehkä kuukautiseni olivat alkaneet. Kun asia selvisi, meni äiti ylpeänä julistamaan isälle, että minusta on tullut nainen. 

Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon tietoteoksessa NE. Kuukautiskirja menkoista puhutaan avoimesti ja häpeilemättä. Teos perehdyttää lukijansa kuukautisten biologiaan, merkitykseen, myytteihin ja häpeään. 

Niinpä niin - kukapa ei olisi joskus tuntenut menkkojensa takia - turhaa - häpeää. Juuri vasta nolostelin sidepikkareita jumppatunnilla; työpaikalla mietin, miten salakuljetan suojat työtilasta vessaan. Nöyryyttävältä tuntui sekin, kun nuorena tyttönä menkat olivat läpäisseet valkoiset housut, ja siitä huomautettiin minulle (klassinen tapaus!). Meriläisen ja Seiko Salon kirjaa lukiessani nolostelin sitä, etten säästä menkkojen aikaan luontoa vaan lähes tulkoon vastustan kuukupin käyttöä, vaikka teos sitä kovasti markkinoikin. Teenköhän elämästäni siteineni kamalampaa kuin se muuten olisi? 

NE on informatiivinen teos. Se selittää, miksi ja miten kuukautiset tulevat, ja millaisia suojia voi tai kannattaa käyttää. Se kertoo asioista, joita menkkapuheissa ei usein puhuta - esimerkiksi synnytyksen jälkeisistä jälkivuodoista, menkkojen runsastumisesta ja myös helpoista menkoista.

Rakenteeltaan ja kirjoitustyyliltään teos on ryhdikäs. Tietoiskut on kirjoitettu asiallisesti ja selkeästi, ja olennainen on helppo poimia. Teos ei rönsyile vaan tiivistää kunkin luvun asiat sivuun tai pariin; välillä tekstiä olisi ehkä kaivannut enemmänkin. Luvut vaihtuvat nopeasti, ja samoin tekee teoksen verehtävänpunertava ulkoasu. NE on hyvä opaskirja, jossa keskeisimmät asiat on selitetty tiiviisti. Kokonaisteoksen lukemisen jälkeen jää kuitenkin vähän rauhaton olo: informaatiota ja näkökulmia on paljon. Huumorissa Meriläinen ja Seiko Salo kuitenkin onnistuvat: teoksessa on sopivasti humoristisia kohtia, jotka sitouttavat lukijan yhteisiin kokemuksiin. Yleisilme on kuitenkin asiallinen, vähän kapinallinenkin: me puhumme nyt kuukautisista, ja puhumme niistä oikeilla käsitteillä. Mitään ruumiinosaa tai eritettä ei piilotella. Hyvä!

Kaiken kaikkiaan menkkakirjan paras puoli on kuitenkin se, että se on olemassa. Kyllä minäkin olisin halunnut 11-vuotiaana tämän lukea - suorastaan janosin silloin tietoutta murrosiästä. Teos ei kuitenkaan ole suunnattu vain murrosikäisille, vaan jokainen kuukautiskansaan kuuluva löytää siitä itsensä. Tätä teosta olikin hauska ja kiinnostava lukea naisena, koska se väistämättä herätti omat kivuliaimmat ja noloimmat menkkamuistot. Huippua on sekin, että Meriläisen ja Seiko Salon teoksessa ääneen pääsee moni nainen ja mies. Kuukautiskokemuksia on kaikilla, ja niistä on puhuttava, NE julistaa.

Kuukautisiin liittyvät myytit ja häpeä ovat yksi teoksen kiinnostavimmista osuuksista. Muutama ääneen pääsevä mies pohtii teoksessa sitä, miksi ovat syyttäneet kuukautisia, kun nainen on pahalla päällä. Menkkavitsejähän kuulee taajaan, ja toisaalta ne ovat kyllä ihan hauskoja. Salailu ja häpeä sen sijaan eivät ole, ja onkin kiinnostava pohtia, mitkä tekijät ovat johtaneet siihen, että yhä vieläkin menkkoja pitää nolostella - jopa naisseurassa! 

NE muistuttaa minua myös siitä, että turhaan me menstruoivat pidämme yllä käsitystä siitä, että menkat ovat vain naisten juttu ja että miehet voivat rauhassa yökkiä tai jättää ne huomiotta. Muistan nimittäin nauraneeni hämmentyneen huvittuneena, kun poikaystäväni kertoi etsineensä tietoa menkoista, jotta voisi tietää, miltä minusta tuntuu ison osan kuusta. Nauratti - eiväthän miehet lue menkoista. Sitten ymmärsin, että hitsi, tuossa on hieno mies. Se haluaa kuunnella ja ymmärtää minua. Olen tyypistä ihan hitsin ylpeä. <3