Sivutiellä

Rebecca Solnit:  Whose Story Is This? Granta 2019 182 s. Pisteitä:5/5 Rebecca Solnitista on tulossa hyvää vauhtia suosikkifeministini. Hänen esseeteoksensa ovat viisaita, viihdyttäviä, järkyttäviä ja herätteleviä. Solnit hallitsee ajankohtaisista aiheista puhumisen ja osaa tunnistaa oman asemansa etuoikeutettuna valkoisena naisena. Whose Story Is This?  -esseekokoelma jatkaa Solnitin esseesarjaa, joista varsinkin viimeisimmät ovat käsitelleet kielen ja tarinoiden merkitystä. Siinä missä Call Them by Their True Names  käsittelee kieltä ja narratiiveja, sitä, millaisia  tarinoita yhteiskunnassamme kerrotaan, keskustelee Whose Story Is This? enemmän siitä, kenen tarinoita yhteiskunnassa tuotetaan ja kuunnellaan. Aiheet linkittyvät niin tiukasti yhteen, että suosittelen molempien lukemista - enkä vähiten siksi, että Call Them by Their True Names  on yksi parhaista feministisistä teoksista, joita olen lukenut. Tässä uusimmassa teoksessaan Solnit nostaa esille sen, että tieto

Roosa Rentola:  Kielestä kiinni Warelia 2019 137 s. Kansi: Enna Airik Pisteitä: 3/5 Omasta alastaan voi oppia paljon vielä yliopisto-opintojen jälkeenkin. Se käy esimerkiksi niin, että lukee Hesarista jutun forensisesta kielitieteestä ja alkaa miettiä, onko aika ajanut oman koulutuksen ohi. No, niin ei sentään ole - oikeuskielitieteestä ei vain juuri puhuta suomalaisissa yliopistoissa.  Roosa Rentolan Kielestä kiinni. Kuinka kielentutkimusta käytetään rikosten selvittämisessä  piti tietenkin lainata heti, kun sen julkaisusta sain tietää. Ei nimittäin tälle lingvistille ollut tullut mieleen, että kyse on oikeasti yhdestä kielitieteen haaroista - miten moniin asioihin sitä voisikaan erikoistua! Suomessa oikeuskielitiedettä - tai kielitieteen hyödyntämistä oikeudellisissa prosesseissa - ei ole juuri tutkittu eikä hyödynnetty, ja poliisiviestinnän asiantuntijana toimivan Rentolan teos on ensimmäinen laatuaan.  Kielestä kiinni  esittelee kahdeksan oikeustapausta, jois

Ellen Strömbergin Syyhy . Kuva kustantamon sivuilta. Mistä vuoden parhaan kirjan tunnistaa? Ehkä siitä, että se imaisee mukaansa jo ensimmäisiltä sivuilta. Ehkä siitä, että se kuvaa olotilaa, johon on helppo samastua. Ehkä siitä, että se on lyhyine lukuineen tiivistunnelmainen, ja jännitystä on osattu pitää yllä. Ellen Strömbergin Syyhy  on ehdottomasti yksi vuoden parhaimmista lukukokemuksista. Syyhy  on tarina naisesta Rebeckasta, jota vaivaa loppumaton kutina. Kutina iskee iltaisin, silloin, kun ahdistaa. Jo alussa käy ilmi, että jotakin on tapahtunut - päähenkilö on menettänyt otteensa elämään, parisuhteen onni on kadonnut masentuneisiin iltoihin, seksielämää ei ole, eikä muukaan elämä tunnu mielekkäältä. Jotenkin tähän kaikkeen liittyy Helena, minäkertojan työkaveri. Strömberg kuvaa ansiokkaasti ahdistusta, sitä, miten henkinen kuormitus ilmenee fyysisinä oireina, jotka saavat lähes psykoottisia piirteitä. Rebeckaa vaivaa selvästi se, mitä työpaikalla on tapahtunut, mu