Tietää vai olla tietämättä? Kas siinäpä etuoikeutetun ihmisen pulma - esittelyssä Rebecca Solnitin Whose Story Is This?

Rebecca Solnit: Whose Story Is This?

Granta 2019

182 s.

Pisteitä:5/5

Rebecca Solnitista on tulossa hyvää vauhtia suosikkifeministini. Hänen esseeteoksensa ovat viisaita, viihdyttäviä, järkyttäviä ja herätteleviä. Solnit hallitsee ajankohtaisista aiheista puhumisen ja osaa tunnistaa oman asemansa etuoikeutettuna valkoisena naisena.

Whose Story Is This? -esseekokoelma jatkaa Solnitin esseesarjaa, joista varsinkin viimeisimmät ovat käsitelleet kielen ja tarinoiden merkitystä. Siinä missä Call Them by Their True Names käsittelee kieltä ja narratiiveja, sitä, millaisia tarinoita yhteiskunnassamme kerrotaan, keskustelee Whose Story Is This? enemmän siitä, kenen tarinoita yhteiskunnassa tuotetaan ja kuunnellaan. Aiheet linkittyvät niin tiukasti yhteen, että suosittelen molempien lukemista - enkä vähiten siksi, että Call Them by Their True Names on yksi parhaista feministisistä teoksista, joita olen lukenut.

Tässä uusimmassa teoksessaan Solnit nostaa esille sen, että tieto ei ole ainoa tapa, joka ohjaa etuoikeutettujen ihmisten valta-asemaa. Päinvastoin, usein etuoikeuksissa on kyse siitä, että on mahdollista olla välinpitämätön - ei tarvitse tietää, millaista on olla köyhä tai miten parhaiten tapella Kelan kanssa. Valta-asemassa olevat näkevät todellisuuden kapeammin kuin ne, joilla etuoikeuksia ei ole, tai he saattavat kieltää todelliset, tutkitut ilmiöt, kuten ilmastonmuutoksen tai yhteyden löysien aselakien ja massamurhien välillä. Vaikka etuoikeutetut ihmiset ovat usein koulutettuja, vallankäyttö voi siis olla myös sitä, mitä suostuu näkemään ja mitä kuulemastaan valikoi hyväksyä.

Toinen kiinnostava teesi, jonka Solnit esittää, on se, että yhden sankarin tarinat ovat vaarallisia. Rakenteiden merkitys on ollut feminismissä keskeistä jo pitkään: ongelma eivät ole niinkään yksittäiset henkilöt ja heidän toimensa vaan se, miten rakenteet mahdollistavat syrjivää, loukkaavaa toimintaa. Tätä ajatusta Solnit avaa huomauttamalla, että jos korostamme vain yhden henkilön tekoja tai saavutuksia, unohtuu helposti se, ketkä kaikki muutkin asiaan ovat vaikuttaneet. Esimerkeiksi Solnit nostaa toisaalta Trumpin, joka ei suinkaan ole ainoa äärioikeiston jäsen, ja toisaalta Greta Thunbergin, jota ennen on ollut aktiivisia, ilmastosta huolestuneita nuoria. Kun moititaan vain yhtä tai toisaalta korostetaan toista, huomio kiinnittyy yksilöön, jättää toiset yksilöt huomiotta ja mahdollistaa sen, ettei rakenteiden merkitystä huomioida riittävästi.

Whose Story Is This? on laaja kokoelma, jossa on runsaasti lyhyehköjä esseitä. Ehkä osin tämän takia kokonaisuus hajoaa, ja toisinaan tekstit hyppivät aiheesta toiseen. Vaikka Solnit rajaakin keskustelua nimenomaan narratiiveihin ja niiden merkitykseen, teos kaipaa nykyistäkin harkitumpaa jäsentelyä. Itse esseet ovat kuitenkin yhtä huippuluokkaa kuin mitä Solnitilta voi odottaakin. Miehet selittävät minulle asioita ilmestyi juuri suomeksi, joten Solnit on ajankohtainen feministi myös täällä meillä. Hänen teoksiinsa kannattaa ehdottomasti tutustua, ja tekisi mieli sanoa, että niin täytyykin tehdä. Solnit tekstit ovat virkistäviä, avartavia ja sivistäviä, ja ne kiinnostavat kokeneempaakin feministiä.