Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Graeme Simsion: Vaimotesti

Kuva
Ovikello soi. En ollut maininnut taksia hänelle, joten saatoin hänet ajan tasalle. Hän siemaisi ripeästi viininsä loppuun, ojensi sitten kätensä, ja minusta tuntui, etten ollut ainoa, jota nolostutti. ”No”, hän sanoi. ”Tämä on ollut aikamoinen ilta. Hyvää loppuelämää.” Se ei ollut standardien mukainen tapa toivottaa hyvää yötä. Minusta oli turvallisempaa pitäytyä konventioissa. ”Hyvää yötä”, sanoin. ”Olen todella nauttinut tästä illasta.” Lisäsin kaavaan vielä: ”Onnea isäsi etsinnässä.”

Teatterissa: Katoava maa

Tein matkan Keski-Suomeen. Olin päättänyt jo paljon aiemmin, että Katoava maa -esityksen haluan nähdä. Se tuntui tulevan aiheena niin lähelle ja kiinnosti minua, että varasin liput itselleni ja ystävälleni Jyväskylän kaupunginteatterista. Näytös oli viimeisimpiä, mutta pieni näyttämö oli täynnä jokaista istuinta myöten. Tuntuu, että teos on saavuttanut ansaitsemansa maineen.
Matka oli arvoisensa. Tuntuu, että alzheimer-teema ei jätä minua koskaan kylmäksi. Katoavaa maata katsoessani itkin ensimmäisten viiden minuutin jälkeen, ja loppukohtauksessa, jossa pohdittiin parisuhteesta jääviä muistoja, itkin jo vuolaasti.
Katoava maa on näytelmä pariskunnasta, jonka elämää vavahduttaa vakava sairastuminen. Vaimo sairastuu alzheimeriin, ja menneisyys syöksyy väistämättä pariskunnan elämään. Näytelmä koostuu eri aikatasoista: nykyhetken sairastamisesta ja pariskunnan aiempaa elämää. Helenan ja Aarnen matkalta löytyy tragedioita: suhde on kokenut etäiset vaiheensa, ja yhteinen lapsi on menetett…

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

Kuva
"Muistakaamme pitkää tapahtumasarjaa, joka yhtäpitävästi viittaa jonkinlaisen pahansuovan voiman vaikutukseen kaikkialla ympärillämme. Ensinnäkin on talon edellisen asukkaan kuolema, joka vastaa täsmälleen suvun legendaa, ja toiseksi maalaukset, jotka ovat toistuvasti kertoneet nummella näkemästään oudosta otuksesta. Olen kahdesti kuullut omin korvin äänen, joka muistuttaa kaukaista ajokoiran ulvontaa. On uskomatonta, mahdotonta, että jotakin sellaista todella voisi olla olemassa luonnon tavanomaisen järjestyksen ulkopuolella." Nummilla ulisee, ja Baskervillen suvun tuoretta perijää uhataan. Arthur Conan Doylen klassikko.
On myönnettävä, että opetustyö on tuonut oman lisänsä vapaa-ajan lukemiseen. Eri genreihin ja niiden tyypillisiin piirteisiin on ollut pakko perehtyä tarkemmin, ja se on avannut uusia näkökulmia kirjallisuuden tarkasteluun. Fantasia on muuttunut kiinnostavammaksi, ja vaikken olekaan kokenut lukija, tuntuu, että osaan jo hieman keskustella lajityypistä. Dekka…

Kirje koskettavasta kirjasta: itku, suru, toivo

Hei Uula.                                                                                                            11.4.2016

Kirjoitan sinulle aurinkoisena kevätiltapäivänä. Elämä on valoa täynnä: päivät ovat pidenneet, asvaltti alkaa tuntua lämpimältä. Pian västäräkkejä hyppii kevätnurmikolla. Odotan kesälomaa, ja olen rakastunut. Meillä on paljon suunnitelmia, joita tahdomme yhdessä toteuttaa. Rakkaus on iso, vakava asia. Emme tee sillä pilaa.
Aloitan kertomalla, että olen itkenyt kanssasi. Olen itkenyt kanssasi paljon. Ensimmäisen kerran itkin tarinasi sivulla 34. Sitten sivulla 90. Eilen, keskiyöllä, käperryin peiton alle, halasin tyynyä ja toivoin rakkautta vierelleni. Tarinasi kosketti minua monella tapaa. Itkin sinun suruasi, itkin vääryyttä, jota sinulle oli tehty, ja vääryyttä, jota sinä teit muille. Itkin omia surujani, ja liikutuin kyyneliin taas aamulla, kun tartuin tarinaasi uudelleen. Nyt kerron sinulle salaisuuden. En itke usein lukiessani. Sinä sait minut romahtamaan…

Suvi Ahola ja Satu Koskimies (toim.): Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt

Kuva
Suuri Anna-kauteni ei ole vielä mennyt ohi. Palasin viime kuussa lapsuusmuistoihini ja sukelsin Anna-kirjojen maailmaan. Anna ystävämme -postauksessa pohdin omia Anna-muistojani, ja myöhemmin intouduin analysoimaan Anna-kirjojen opettajuuskuvaa.

Aholan ja Koskimiehen toimittama Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt on kokoelmateos tekstejä, joissa eri-ikäiset tytöt ja naiset pohtivat suhdettaan Montgomeryn tunnetuimpiin teoksiin. Se on fanityttöjen ja faninaisten teos: sen ovat kirjoittaneet Mongomeryn teoksiin ihastuneet naiset, ja se on suunnattu Joosefin tunteville sukulaissieluille. Monet ovat tarttuneet sukulaisiltaan saamiin kirjoihin, toiset jakaneet Anna- ja Runotyttö-kulttuurin parhaimpien ystäviensä kanssa ja toiset matkustaneet aina Kanadaan saakka kokemaan montgomerylaiset maisemat.

Vanha totuus tuntuu olevan, että sitä joko on Anna-tyttö tai Runotyttö-tyttö. Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöissä jakautuminen näkyy myös: useat kirjoittajat mainitsivat jommankumman suosikikseen. Mi…

Tommi Kinnunen: Lopotti

Luin Neljäntienristeyksen juuri ennen blogini aloittamista. Kinnusen esikoista oli kehuttu paljon, ja toivoin kirjaa joululahjaksi. Kirjan kansi tuntui hauskalta käteen, mutta itse tarinaan en täysin ihastunut. Neljäntienristeys on hyvä kirja, taitavasti kirjoitettu, mutta minulle se tuntui vähän tavanomaiselta. Jotakin puuttui. 
Lopottiinkin tartuin ennen kaikkea sen bloginäkyvyyden takia, en niinkään siksi, että Kinnunen kirjailijana olisi kiehtonut. Sininen kansi on hehkunut useissa postauksissa ja houkutellut lukemaan. Lukemisen aikana huomasin, että luen tätä uuden kirjallisuuden lukemisen takia: en keskittynyt täysillä tarinaan, vaan annoin helppolukuisuudelle periksi ja silmäilin kirjan parin illan kiireissä alusta loppuun. 
Kinnunen on taitava kertomaan perhetarinoita, sitä ei käy kieltäminen. Pidän spin off -tyylisistä teoksista, siitä, miten jokin edellisen teoksen elementti nostetaan toisessa tarinassa tärkeään osaan. Lopotti on kertomus sokeasta Helenasta ja tämän veljenpo…