Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Tunteikas tammikuu

Tammikuu on ollut tunteiden kuukausi. Vuosi 2016 alkoi ihanilla asioilla: ensimmäinen ensimmäistä blogini täytti vuoden, ja samaisena päivänä matkustin ensitreffeille uuden ihanan tuttavuuden luo. Nyt vuoden ensimmäinen kuukausi on päättymäisillään, ja olen juhlistanut sekä tätä tunteiden kuukautta että syntymäpäivääni tuon saman ihanan ihmisen kanssa. Uusi on alkanut muuttua tutuksi, ja silti niin paljon on vielä edessä. Tämä on matkan alku, minulle sanottiin. Kirpeistä pakkaspäivistä huolimatta tammikuu on tuntunut lämpimältä ja vaaleanpunaiselta.
Ihastumista olen kokenut myös kirjojen parissa. Luin tammikuussa yhdeksän kirjaa, ja saldoa tsemppasi influenssa, joka pakotti jäämään kotiin. Kun silmien särkemisestä pääsin, lukeminen oli oikeastaan ainoa asia, mitä pystyin tekemään. Varsinkin alkuviikosta ahmin sivuja Kirsin lukumaratonviikolle. Perjantaina pääsin takaisin töihin, mutta harmillista kyllä, tauti ei tunnu olevan vieläkään kunnolla ohitse. Koetan kömpiä huomenna opettamaa…

Reidas Palmgren: Sudenmarja (ja lukumaratonviikon eteneminen)

Kuva
Kirsin lanseeraama lukumaratonviikko on edennyt loppupuolelle. Olin torstaihin asti sairaslomalla, ja olen ehtinyt lukea vaikka mitä: Enorantaa 200 sivua, Moyesin koko 400-sivuisen kirjan, Palmgrenin 300-sivuisen opuksen, muutamankymmenen sivua Donneria, hitusen Itärantaa (mutta en ole nyt fantasia/scifituulella), kuutisenkymmentä sivua Mäkisen Pulpetin henki -elämäkertaa ja ehkä jotain muutakin. Viikon lukumäärä huikentelee jossakin 900-1000 sivun välillä. Täytyy myöntää, että ehdin jo kyllästyä lukemiseen, koska se on ollut viime aikoina ainoa asia, jota olen pystynyt tekemään. Niin rakas harrastus kuin lukeminen onkin, influenssa osoitti, että muukin elämä on ihan kiva asia. 
Sitten Palmgreniin:  
Jo ensimmäiset sivut paljastivat, että suhteestani Reidar Palmgrenin kirjoihin tulisi vaikea. Sen jälkeen, kun pääsin yli kiivaimmasta Anna- ja Runotyttö-vaiheesta - tämä tapahtui joskus yläasteella - en ole nauttinut luontokuvauksista. En ymmärrä luontosanalla pröystäilyä, ja hyväksyn se…

Kirja, joka sai minut itkemään vihasta: Jojo Moyes - Kerro minulle jotain hyvää

Kuva
No niin. Aloitetaan hyvistä puolista. 
Kerro minulle jotain hyvää on helppolukuinen. Se on viihdekirjallisuutta, joka pyrkii ottamaan hieman kaavasta poikkeavan lähtökohdan: se on tarina neliraajahalvautuneesta Willistä ja tämän avustajaksi palkattavasta Louisasta. 
Kerro minulle jotain hyvää -romaaniin mahtuu monenlaisia tunteita, ja teos pyrkii avartamaan lukijan käsitystä itsemääräämisoikeudesta ja vammaisen asemasta. Louisan osalta kyse on myös jonkinlaisesta kehitysromaanista, sillä päähenkilössä ja tämän pinnallisessa, suuntaa hakevassa elämässä tapahtuu muutoksia. 
Mutta eniten tahdon puhua siitä, miksi en pitänyt tästä kirjasta. Loppupostausta ei kannata lukea, jos ei tahdo pilata omaa lukukokemustaan. En lupaa olla paljastamatta liikaa. 
Nyt, heti lukemisen jälkeen, uin syvissä tunteissa. Olen niin vihainen, että itken. Taistelen omien moraalikäsitysteni kanssa ja mietin, pitäisikö minun hyväksyä romaanin loppu. Pitäisikö minun hyväksyä se? Pitäisikö minun olla niin suvaitseva…

Lapsuudenkirjamuistoja

Kuva
Lapsena levitin kaikki kirjastonkirjat makuuhuoneen lattialle ja arvoin enttententtenillä, mistä kirjasta aloittaisin. Katselin kirjoja paljon jo ennen lukemaan oppimista: silloinkin levitin kirjat ja lehdet lattialle ja aloin sopottaa Nalle Puh -lehdistä itse keksimiäni tarinoita (näin äiti on kertonut). 
Aivan pienenä tyttönä rakastin muun muassa Harjanteen Minttu-kirjoja, Koskimiehen Pupu Tupunaa (äidin inhokki), Schultzin Eppu-sarjakuvakirjaa ja äidin kirjoittamia muistelmia lapsuudestani. Otso-herran pato ja Simo ja metsän eläimet olivat myös suosikkejani, ja jälkimmäisen ostin kirjaston poistomyynnistä omalle kummipojallenikin.
Alakouluajoiltani muistan lukutoukkavaiheeni, johon kuuluivat klassiset Viisikot, SOS-sarja, Anna- ja Runotyttö-teokset, Mystery Club, Babysitters' Club, ylipäätään kaikki mahdollinen, mitä käsiini sain. Kirjoitin tietokoneelle lukupäiväkirjaa, johon merkkasin yleistiedot nimestä kustantajaan ja lyhyet arviot kirjasta (plussat ja miinukset). Lukuaik…

Viiden kirjan haaste

Sain Sheferijm - Ajatuksia kirjoista! -blogista viiden kirjan haasteen. Kiitos siitä! Olen huono valitsemaan monesta: tässä tekstiä luonnostellessani jo huomaan, että jokaiseen kohtaan voisi mainita useitakin teoksia. Otan vähän omia vapauksia...kiinnostavia, kivoja ja keskeneräisiäkin kirjoja on niin monta.

Kirja, jota luen parhaillaan: Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. Tämä valikoitui sairaslomaviikkomaratonini lukemistoksi, koska olen kyllästynyt lukemaan genrejä laidasta laitaan vain sen takia, että genrejä käsitellään kasien äikän tunneilla. Nyt halusin lukea jotakin, mitä en ole valinnut kirjastosta työni vuoksi. Söpöä, helppoa, välillä vaivaannuttavaa, mutta toisaalta tällainen romanttinen höpötys sopii elämääni juuri nyt täydellisesti. Oikeassa elämässänikin on taas ihanasti vaaleanpunaisia unelmia, kiinnostusta ja aitoa välittämistä. Kerro minulle jotain hyvää sopii siihen.

Kirja, josta pidin lapsena: Ensimmäisenä tulee mieleeni Marian pieni aasi, jota opettajani luki me…

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Kuva
"Sumunsalpaaja ehti nähdä Hahtuvaaran Ulin kasvot. Poika katseli heidän peräänsä tekemättä elettäkään liittyäkseen seuraan, hän katseli heitä väkijoukon keskeltä mutta erkaantuneena siitä. Hänen poskiaan juovuttivat kyynelvanat, ja oli muutakin. Ulin kasvoilla oli jotakin hajonnutta mutta horjumatonta yhtä aikaa, hänen lapsenkasvoiltaan paistoi tehty päätös, joka oli aivan liian painava sellaiselle pienelle pojalle. Uli oli päättänyt tehdä jotakin suurta, aivan yksinään, ja Linania sulki oven ja jätti hänet ulos." Romaani surusta, menetyksestä, vallasta, taisteluista, elämästä ja rakkaudesta.
En ole varma, mistä suunnasta Enorannan suurta Surunhauras, lasinterävä -romaania pitäisi lähestyä. Aloittaisinko hahmoista, maailmankuvasta, hyvästä ja pahasta, ajankohtaisuudesta? Tässä romaanissa on niin monta tasoa, niin monta sanomaa, että kaikkea on vaikea jäsentää selkeiksi ajatuksiksi.
Surunhauras, lasinterävä on fantasiaromaani. Se on kertomus kahdesta maasta tai valtakunnasta, j…

Sairaslomaviikon lukumaraton (20:40)

Kuva
Cats, books & me -blogin Kirsi ilmoitti maratoonaavansa kirjojen parissa kokonaisen viikon: hän haluaa pidentää päivittäistä lukuaikaansa ja saada luettua suuren kirjapinonsa teoksia. Olen itse kaivannut lukumaratonia koko syksyn; opetöiltäni en ole mitenkään ehtinyt paneutua lukemiseen niin täydellisesti kuin lukumaratonien aikana on tullut tehtyä.

Siinä missä kausi-influenssasta yleensä valitetaan, minä nostan nyt esille yhden hyvän puolen: ehdin lopultakin paneutua lukemiseen (nyt, kun pahin on jo ohitse, silmiä ei enää särje mutta sairaslomaa on yhä neljä päivää jäljellä) hyvällä omallatunnolla (no, melkein; olen jo lähes kuumeeton, joten voisin myös suunnitella tunteja...muttamutta). Aion siis hellitellä itseäni lukumaratonilla: luulen kyllä lukevani koko viikonkin keskimääräistä enemmän, mutta aion myös panostaa tähän ensimmäiseen päivään. Lukumaratonpäivissä on jotain niin erityistä: nautin siitä, kun saa keskittyä vain kirjoihin ja lukemiseen, kertoa välillä, miten lukemin…

John Williams: Stoner

Kuva
"Sinä vuonna ja etenkin talvikuukausina Stoner palasi yhä useammin sellaiseen epätodellisuuden tilaan; hän pystyi tahdonvoimalla irrottamaan tietoisuutensa sitä pidättelevästä ruumiista ja tarkkaili itseään kuin olisi ollut oudon tuttu vieras, joka teki niitä oudon tuttuja asioita joita hänen oli tehtävä. Hän ei ollut aiemmin kokenut moista jakautumista. Stoner tiesi, että hänen pitäisi olla siitä huolissaan, mutta hän oli puuduksissa eikä saanut itseään vakuuttuneeksi siitä, että asialla oli merkitystä. Hän oli neljäkymmentäkaksivuotias eikä nähnyt edessään mitään mistä olisi halunnut nauttia, eikä takanaan juuri mitään minkä olisi välittänyt muistaa. "
Kehuttu tarina maatalon pojasta, josta kasvaa työhönsä uppoutuva mies ja jota elämä kohtelee kaltoin.
Viimein: Kehuttu ja keskusteltu, Blogistaniassa vuoden parhaaksi käännöskirjaksi valittu Stoner on odottanut minua kesästä saakka. Se on tehnyt mieli lukea, koska sitä on kehuttu paljon; se on jäänyt lukematta, koska se ei ole…