torstai 21. tammikuuta 2016

John Williams: Stoner

John Williams: Stoner
Bazar 2015 (1965)
Suom. Ilkka Rekiaro
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Vau. Huokaus.
"Sinä vuonna ja etenkin talvikuukausina Stoner palasi yhä useammin sellaiseen epätodellisuuden tilaan; hän pystyi tahdonvoimalla irrottamaan tietoisuutensa sitä pidättelevästä ruumiista ja tarkkaili itseään kuin olisi ollut oudon tuttu vieras, joka teki niitä oudon tuttuja asioita joita hänen oli tehtävä. Hän ei ollut aiemmin kokenut moista jakautumista. Stoner tiesi, että hänen pitäisi olla siitä huolissaan, mutta hän oli puuduksissa eikä saanut itseään vakuuttuneeksi siitä, että asialla oli merkitystä. Hän oli neljäkymmentäkaksivuotias eikä nähnyt edessään mitään mistä olisi halunnut nauttia, eikä takanaan juuri mitään minkä olisi välittänyt muistaa. "

Kehuttu tarina maatalon pojasta, josta kasvaa työhönsä uppoutuva mies ja jota elämä kohtelee kaltoin.

Viimein: Kehuttu ja keskusteltu, Blogistaniassa vuoden parhaaksi käännöskirjaksi valittu Stoner on odottanut minua kesästä saakka. Se on tehnyt mieli lukea, koska sitä on kehuttu paljon; se on jäänyt lukematta, koska se ei ole houkutellut minua. Eilen tartuin siihen viimein, otin sen lattianrajakirjahyllystäni (olen sisustanut väliaikaisesta asunnostani erään nurkan kirjoilla) ja jäin lukemaan. Istuin hyvän tovin lattialla seinää vasten nojaten, ja totesin, että tämä on hyvä. Se ei välttämättä ollut sellainen kuin odotin (joskin olen aika taitavasti vältellyt Stonerin juonikuvaukset), se ei herättänyt suurta ahaa-elämystä vaan oli pikemminkin koko ajan sellainen kuin kirjan pitääkin olla. Luin Stoneria, koska se oli kirja, ja luin sitä, koska se oli tarina.
 
Tapahtuminen: Williams kirjoittaa Stonerin elämästä oivallisesti. Ihailin hänen yksinkertaista, toteavaa tyyliään. Olen aina pitänyt sellaisesta, mutta Williamsin kirjoitustapa ei muistuttanut suomalaisen tyylisuosikkini Tammisen tapaa kirjoittaa. Williams toteaa siellä, missä epäonnisen päähenkilön elämässä vain tapahtuu: aika kulkee lyhyissäkin virkkeissä, tapahtumat vyöryvät hetkestä toiseen, Stoner saa ystäviä, sitten eräs heistä menehtyy sodassa, sitten alkaa opiskelu, sitten hän tapaa Edithin. Vastapainona tälle luettelevalle tyylille - joka sopii erinomaisesti Stonerin elämän tiivistävään romaaniin - ovat muutamat tärkeät hetket, joissa kerronta avautuu laajemmaksi. Kun Stoner viimein löytää onnen, ainakin hetkeksi, myös tunteita ja maisemia kuvaillaan, elämä tarkentuu yksityiskohtaisiksi kuviksi. Silti, lopulta, Stonerin elämä on sarja tapahtumia, joita varjostavat epäonni ja epäoikeudenmukaisuus. Miten inhosinkaan sekä Edithiä että Lomaxia!

Stoner:  Stoner on paras elämänkulkuromaani, jonka olen lukenut. En aina lämpene romaaneille, jotka alkavat lapsuudesta ja kuvaavat henkilön kehitystä, elämää ja sisäistä kasvua, mutta Stonerista nautin. Nuo yllä mainitsemani tapahtumiset, elämänkulkuun vaikuttavat seikat kerrotaan niin hillityllä ja hallitulla tyylillä, etten voinut olla vakuuttumatta. Vakuutuin myös kirjan lopusta, siitä, miten Stoner kyselee itseltään, mitä hän oikein oli odottanut.

Kirja: Lopuksi on vielä todettava, että Williamsin Stoner on Kirja. Se koostuu kaikista niistä aineksista, joista hyvä romaani koostuu. Se on ilmaisultaan selkeää ja tarkkaa, se on tarinallisesti oiva kertomus, siinä on tietty määrä surua ja tietty määrä onnea. Sitä voisi kuvata katkelmalla, jonka olen poiminut Susan Fletcherin upeasta romaanista Tummanhopeinen meri


"Kalamies kysyy minulta: Mistä syntyy hyvä tarina? Sinä jos kuka sen tiedät.
Tuumailen asiaa. Siinä pitää olla onnea – ihmisiä, jotka löytävät onnen. Pitää olla maisema, joka täyttää mielen ja jonka voi nähdä niin elävästi, että tuntuu kuin siinä voisi kävellä. Pitää olla rakkautta. Ehkä vähän surua. Ja jonkinlainen matka."
Stoner on herättänyt blogimaailmassa paljon keskustelua, ja kuittaan sillä Helmet-haasteesta keskustelukohdan (vaikka romaanista saisi kyllä kirjanaamankin...). Monet ovat teoksen lukeneet, ja mainitsen tässä nyt muutamia lukemisen arvoisia postauksia: Kirjojen kamariCats, books & me, Eniten minua kiinnostaa tie ja Järjellä ja tunteella.

4 kommenttia:

  1. Kiva että pidit tästä! Minulla oli alkuun ihan samanlainen olo, ei ihan sellainen mitä odotin, mutta kuitenkin hyvä ja sellainen kuin sen pitääkin olla. Ja kyllä, minäkään en ole pitkään aikaan inhonnut jotain hahmoa niin paljon kuin Edithiä ja Lomaxia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä juuri sellainen kuin kirjan pitää olla. Luulin Edithin ja Lomaxin olevan poikkeuksellisen vastenmielisiä, mutta myös Enorannan uusimmassa on varsin ilkeämielisiä hahmoja. Välillä on jännä huomata, miten vahvoja tunteita kirjallisuus hahmoineen herättää.

      Poista
  2. Tämä oli todellinen jysäyttäjä viime vuoden lukukokemuksissa ja jää ikuisesti mieleeni. Viimeisillä sivuilla vierittelin jo kyyneliä, mitä ei ihan kovin usein lukiessa tapahdu. Todella mahtava kirja! Tai siis Kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä vain! Todella hieno teos, jää minunkin mieleeni ja olen iloinen, että tämä on nyt omassa hyllyssä. Pitää lukea joskus uudestaan. Lainasin jo äidillekin ja vakuutin, että tämä kannattaa lukea, vaikka aluksi epäröisikin.

      Poista