tiistai 26. tammikuuta 2016

Lapsuudenkirjamuistoja

Gunhild Sehlin: Marian pieni aasi
WSOY 1995 (1962)
Suom. Aila Meriluoto
119 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Hymyilen herttaisuudelle ja hartaudelle.
Lapsena levitin kaikki kirjastonkirjat makuuhuoneen lattialle ja arvoin enttententtenillä, mistä kirjasta aloittaisin. Katselin kirjoja paljon jo ennen lukemaan oppimista: silloinkin levitin kirjat ja lehdet lattialle ja aloin sopottaa Nalle Puh -lehdistä itse keksimiäni tarinoita (näin äiti on kertonut). 

Aivan pienenä tyttönä rakastin muun muassa Harjanteen Minttu-kirjoja, Koskimiehen Pupu Tupunaa (äidin inhokki), Schultzin Eppu-sarjakuvakirjaa ja äidin kirjoittamia muistelmia lapsuudestani. Otso-herran pato ja Simo ja metsän eläimet olivat myös suosikkejani, ja jälkimmäisen ostin kirjaston poistomyynnistä omalle kummipojallenikin.

Alakouluajoiltani muistan lukutoukkavaiheeni, johon kuuluivat klassiset Viisikot, SOS-sarja, Anna- ja Runotyttö-teokset, Mystery Club, Babysitters' Club, ylipäätään kaikki mahdollinen, mitä käsiini sain. Kirjoitin tietokoneelle lukupäiväkirjaa, johon merkkasin yleistiedot nimestä kustantajaan ja lyhyet arviot kirjasta (plussat ja miinukset). Lukuaikakin oli tärkeä kirjata ylös. Jokaisen merkinnän maalasin eri värillä kuin edellisen, ja aniliini oli suosikkini. Tässä huumorimaistiaisena kuudesluokkalaisen arvostelu Tottisalmen perillisestä (alkuperäisväreissään): 
Kirja: Tottisalmen perillinen
Kirjailija: Anni Swan
Kustantaja: WSOY
Painovuosi: 1914 oli alkuperäinen painovuosi
Sivut: 200
Lukuaika: 19.3.2005
Odotin kirjan olevan takakannen perusteella: Juonen kuvittelin olevan samankaltainen kuin Ollin oppivuosissa.
Kirja oli:
a)  Sisällöltään: Erittäin huono. Ensin luulin, että Klaus on päähenkilö, mutta sitten huomasin, että päähenkilöksi nousi Yrjö. Siitä miinusta. Kirja oli surkea. Klausta pidettiin roistona, vaikka tämä oli vian hieman villi.
b)  Ulkoasultaan: Vanhanaikainen kuva. Tosi inhottavan näköinen. Mummojen aikainen
Kokonaispisteet: Kaksi vaivaista pistettä. En lue uudestaan. 
Suosittelen kirjaa: En sitten niin kenellekään.
Saamani kirjahaaste tsemppasi minut viimein etsimään käteeni kirjan, jonka muistan ensimmäiseltä kouluvuodeltani. Se on Gunhild Sehlinin Marian pieni aasi, kristillinen opettavainen kertomus. Sitä opettajamme luki meille ääneen, kun kävin ensimmäistä luokkaa, ja tarinoita kuunnellessamme meillä oli tapana värittää ruutuvihkon ruutuja erivärisillä kynillä. Olen aina tiennyt, että tämä kirja teki vaikutukseen pieneen minuun: en ole palannut siihen lapsuusvuosieni jälkeen, mutta nimi on pysynyt mielessä. Marian pienessä aasissa on täytynyt olla jotakin todella kiehtovaa, ja oli hienoa palata sen pariin lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Kiinnostava löytö oli, että olen maininnut kirjan ala-asteaikaisen lukupäiväkirjani Top 10-listalla. Täytyykin tehdä postaus noista nuoruuden suosikeista; aiemmat lukupäiväkirjat saavat uusia merkityksiä blogin myötä.

Marian pieni aasi on uskonnollinen kertomus, joka kertoo halveksitusta, kaltoinkohdellusta aasista ja siitä, kuinka tämä surkea olento päätyy rakastavan Marian käsiin. Maria on uskon ja pyhyyden symboli, kuten arvata saattaa: hänen luonaan ei tapahdu mitään pahaa, kaikkia rakastetaan, kaikki ovat tervetulleita. Parempaa kotia ei kukaan voi saada kuin mitä kristinusko elävälle olennolle antaa. 

Uskonnollisia teoksia olisi helppo kritisoida, koska en koe uskontoa tärkeäksi osaksi elämääni, enkä ajattele sen ohjaavan kovinkaan paljon arvomaailmaani. Sehlinin lastenromaanissa ei kuitenkaan ole mitään pahaa, vaan se on hellä, hyväntahtoinen kertomus uskonnosta. Sen tarkoitus on toki ohjata lapsi kristinuskoon ja Jumalan ja Jeesuksen rakkauteen - olen toisinaan pohtinut, kuuluuko lapsi kasvattaa uskontoon ja uskonnolliseen elämään - mutta Sehlinin kertomus on lapselle kirjoitetettu, taitava kertomus. Vaikka sen sanoma ja tapahtumat ovat aikuiselle itsestäänselviä ja läpinäkyviä, tarinan herttaisuutta ja vaarattomuutta ei voi kieltää. 
-          Kuinka kävi? hän kysyi. – Te palasitte pian. Oliko aasi niin hankala, että sinun oli käännyttävä? Istu lepäämään, Maria, niin minä vien aasin hakaan. Kyllä minä selviän.
-          Joosef kulta, sanoi Maria hymyillen. – Se on maailman paras aasi, johan minä sen sinulle sanoin. Me olimme kaivolla. Katsohan tätä! Säkit ovat täynnä ääriään myöten, eikä pisaraakaan ole läikkynyt.
Joosef hämmästyi. Hän tuijotti säkkejä pitkän aikaa. Sitten hän sanoi:
-          Sinun hoidossasi jokainen olento muuttuu lempeäksi ja hyväksi. Siksikö, että sinä itse olet hyvä?
-          En minä ole hyvä, Maria sanoi. – Mutta olen varma, että pikku aasi on. Ja sinä myös, Joosef.

2 kommenttia:

  1. Tuo Marian pieni aasi kuului munkin lapsuuden lukemistoon. Muistan pitäneeni kirjasta, uskonto oli meillä elämässä ihan normaalina asiana läsnä, iltarukoukset ym. vaikka kirkossa ei joka sunnuntai istuttukaan. Ei minusta erityisen uskonnolista ihmistä kasvanut, mutta toisaalta kristityt tavat ja raamatun kertomukset kuuluvat mun mielestä yleissivistykseen. Ne on niin suuri osa esimerkiksi länsimaista taidetta. Ajattelen että tuonkin kirjan voin omalle lapselleni lukea, vaikka en ajatellut häntä erityisesti mihinkään uskontoon kasvattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kirjassa kyllä tuodaan esiin kristinuskon ja uskonnon hyvät puolet, missä ei tietenkään ole mitään pahaa. Herttainen kirja ja tarina siinä missä muutkin.

      Poista