Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat

Joel Haahtela:  Mistä maailmat alkavat Otava 2017 301 s. Pisteitä: 4/5 "Mikä tuo erityinen tehtävä oli, ja oliko se suuri vai pieni, siitä pojalla ei ollut aavistustakaan, mutta hän tiesi, että se liittyi maisemaan, jonka hän sillä hetkellä näki: hitaasti putoilevan lumen kauneuteen, hiutaleiden symmetriaan, alkavan talven hiljaisuuteen, kylmän illan kirpeyteen ja kaupunkia puristavaan pimeyteen. Siitä kaikesta hänen olisi kerrottava, jokaiselle ihmiselle, koska kukaan muu ei nähnyt maailmaa samalla tavalla." Kaunis romaani nuoruudesta, taiteesta, ystävyydestä ja kasvamisesta. Joen Haahtelan romaania Mistä maailmat alkavat  luin pikkuhiljaa, pala palalta. Se tuntui vaativan sitä: hidasta lähestymistä, tarinan mietiskelyä ja hahmoihin tutustumista. Kertanielaisuksi romaani ei kauniine kielineen ja mielikuvineen sovi.  Haahtela tunnetaan taitavana suomen kielen käyttäjänä, ja hänen tyyliään on kehuttu paljon. Olen aikanaan ihastunut Elenaan  mutta sitte

Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky

Tiitu Takalo:  Tuuli ja myrsky Suuri Kurpitsa 2009 79 s.  Pisteitä. 5/5 Tunnelma: Ugh. Tiitu Takalon synkän toiveikas, mustanpuhuva sarjakuvateos Tuuli ja myrsky  jättää hiljaiseksi. Mitä tähän oikein voisi sanoa? Miten reagoida näin synkkiin ja painaviin asioihin? Kuinka käsitellä sitä, että raiskaamisen uhka on koko ajan olemassa?  Takalon teos tuli vastaan, kun etsin kirjaa raiskaamisesta. Järkyttävä aihe tietenkin, mutta olen halunnut löytää aiheesta psykologisia kertomuksia. Kirjaston hakutuloksia selatessani jouduin kuitenkin toteamaan, että useimmiten raiskaus  johti hakusanana dekkareihin, joissa väkivaltainen teko on lähinnä pelottelun ja mässäilyn keino, ei niinkään traumaattinen, syvästi haavoittava rikos. Raiskatun kokemuksista - hajoamisesta tai selviytymisestä - ei ole kovinkaan helppo löytää luettavaa. Miksi tästä aiheesta vaietaan? Tuulessa ja myrskyssä  seurataan yhteisön reaktiota yhteisen ystävän raiskaamiseen. Viha ja järkytys täyttävät femini

BFF-kooste

Tarina-arkku-blogi järjesti BFF-ystävyyslukuhaasteen, jossa tarkoituksena oli lukea ystävyyteen liittyviä teoksia. Minun osallistumiseni jäi varsin niukaksi: listasin haasteeseen neljä teosta, vaikka epäilemättä monissa muissakin lukemissani teoksissa käsiteltiin ystävyyttä.  Kirsti Kurosen Likkojen lipas  on runoteos ystävyydestä ja sen kestävyydestä Joyce Maynardin Haavoitettu  on kertomus aikuisten välisestä, haavoittavasta ystäyydestä Zoe Suggin Girl Online  on nuortenromaani ystävyyksistä, joita nuoren elämään kuuluu  Verna Kovasen Näkymättömä t  on kuvitettu teos ystävistä, joita muut eivät näe Ystävyyskuviin olisi kiinnostava perehtyä jatkossa tarkemminkin - nyt analyysini jäi haparoivalle tasolle. Varsinkin nuortenkirjallisuudessa on monia ihania kuvauksia ystävyydestä, ja tuona aikanahan kaverisuhteissa tapahtuu monenlaista. Tämä teema olisikin hauska viedä äikäntunneille nuorten pohdittavaksi.

Vielä ehtii - feministinen lukuhaaste on meneillään

Lanseerasin joulukuussa blogihistoriani ensimmäisen lukuhaasteen. Innostuin aiemmin viime vuonna feminismistä, ja koin, että kirjojen lukeminen feministisestä näkökulmasta tekisi hyvää. Kirjallisuus vaikuttaa maailmankuvaamme ja toisaalta heijastelee sitä, joten sanattomaksi tämä tasa-arvoteema ei ainakaan jätä. Lukuhaaste päättyy kuukauden kuluttua eli Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3.2017. Nyt on hyvä aika Jos haasteeseen osallistuminen on vielä harkinnassa, mainostan vielä tammikuista vinkkilistaani . Sieltä löytyy muutama ehdotus haasteeseen. Tässä parin kuukauden aikana olen toki itsekin osallistunut haasteeseeni ja lukenut joitakin kiinnostavia feministisiä kirjoja. Tässä muutama vahva suositus: Holly Bourne: Oonko ihan normaali? Jean Kwok: Käännöksiä Adichie: Huominen on liian kaukana Alice Walker: Häivähdys purppuraa Hanna Hauru: Liian pienet sandaalit Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa Haasteeseen voi toki osallistua myös kirjoittamalla feminismistä tai siihen

Hiphei - feministinen nuortenkirja!

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? Gummerus 2017 (2015) 412 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Hiphei! Hieno ja puhutteleva nuortenromaani ”Evie. Mä olen niin pahoillani lauantai-illasta.” Vedin käteni pois. ”Mistä kohdasta? Lärvien vetämisestä vai siitä että häiritsit mua seksuaalisesti ja syytit siitä harvinaista neurologista häiriötä? Vai, odotas, SITÄ ETTÄ PANIT JONKUN TISEN KANSSA MEIDÄN EKOILLA TREFFEILLÄ?” Huutamisen puolivälissä luokkahuoneeseen käveli tyttö. Hän kuuli mitä sanoin ja mulkaisi Ethania. Solidaarisuutta. sitä tytöt tarvitsevat enemmän. Solidaarisuutta. ”Kaikesta siitä. Mä olen pahoillani kaikesta siitä. Mutta eniten mä olen pahoillani, että mä sotkin asiat sun kanssa.” ”Vai sittenkin siitä että jäit kiinni?” Feministinen nuortenromaani sairastumisesta, mielenterveyden järkkymisestä, seksismistä ja ystävyydestä. Jee! Hiphei! Hurraa! Odotukseni eivät pettyneet - feministiseksi nuortenkirjaksi lanseerattu Holly Bourne  Oonko ihan norm

Haruki Murakami: The strange library

Haruki Murakami: The Strange Library Harvill Secker 2014 (2008) 76 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Hmm. Kelpo. "So just because I don´t exist in the sheep man´s world, it doesn´t mean I don´t exist at all." Kuinka voisin olla tarttumatta teokseen, jonka nimessä puhutaan kirjastosta ja jonka on kirjoittanut Haruki Murakami? Siitä on aikaa, kun olen viimeksi Murakamia lukenut ( Värittömän miehen vaellusvuodet ei ollut minun juttuni), mutta jokin minua kirjailijassa kiehtoo. Kenties Murakamin maaginen realismi innostaa siksi, että se vie turvallisesti vähän uusille vesille. Tämänkin pienoisromaanin tai novellin - miten teoksen sitten haluaakaan luokitella - tarinaan ja maailmaan on helppo sujahtaa.  Kaiken kaikkiaan kyse on hyvin yksinkertaisesta, hyvin keskeisistä tarinallisista piirteistä rakentuva kertomus. On poika, joka lähtee kirjastoon lainaamaan kirjaa; on kirjastonsetä, joka johdattaa hänet salaiseen paikkaan; on labyrintti, vankeus ja vähän kummallisi

Hanna Hauru: Jääkansi

Hanna Hauru: Jääkansi Like 2017 116 s. Pisteitä: 4/5 "Paha tuli pirttiin, kun kuuli vauvan parkaisun. Hän meni katsomaan ensimmäistä lastaan. Kun hän huomasi vauvan olevan tyttö, hän kirosi Bettin ja kätilön helvettiin. Minun iloisia silmiäni Paha mulkaisi niin tulisesti, että lähdin saman tien karkuun ja juoksin niin kauan, ettei mökkiä enää näkynyt." Harvoin saa lukea yhtä synkeää, ahdistavaa ja inhorealistista tarinaa kuin mitä Hanna Hauru tarjoaa tänä vuonna ilmestyneessä Jääkannessa . Pienoisromaani on tarina tytöstä,  Olen lukenut viime aikoina paljon episodimaisuutta. Haurun teksti tuo mieleen ennen kaikkea Petri Tammisen, mutta on Jääkannessa  samaa pirstaleisuutta kuin Pirkko Saision Punaisessa erokirjassakin . Hauru on ilmaisussaan tiivis, luvut ovat lyhyitä ja keskittyvät tiettyhin, merkittäviin hetkiin. Jääkannessa  vuorottelee kaksi aikatasoa. On mennyt hetki, joka kertaa päähenkilön tarinan. Kursiivilla erotettu tarinanjuonne hahmottuu aik

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Pirkko Saisio:  Punainen erokirja WSOY 2000 298 s. Pisteitä: 4/5 Olen vähän hämmästynyt. Aloitin Punaisen erokirjan  joskus kauan sitten, mutta hylkäsin sen luotaantyöntävänä. Kun nyt viikonloppuna palasin teokseen uudestaan, en malttanut jättää sitä enää käsistään. Alku on suorastaan hurjan puhutteleva: heti saarelle rantautuessa on varottava käärmeitä. Heti ensimmäisillä sivuilla piilee uhka paratiisiin luikerreelleesta käärmeestä. Finlandia-palkittu Punainen erokirja on ainakin osin omaelämäkerrallinen romaani ja trilogian viimeinen osa. Se on silti helppoa lukea sellaisenaan, kuvauksena nuoruudesta, rakkaudesta, identiteetistä ja taiteilijaksi kasvamisesta. Saisio on oiva esimerkki suomalaisesta postmodernistisesta kirjailijasta. Tuttuun tapaan Punainen erokirja  on fragmentaarinen, pirstaloitunut kokonaisuus, jossa kertojan muistelmat vaihtuvat ajatuksesta toiseen. Pinnalta Punainen erokirja on helppolukuista, houkuttelevan kutsuvaa, nopeasti silmäiltyä. Pinna

Pitääkö yhdeksäsluokkalaisten olla feministejä?

Tänä keväänä kaikille yhdeksäsluokkalaisille jaetaan Chimamanda Ngozi Adichien feministinen essee We all should be feminists. Lyhyesti sanottuna esseen jakamisessa on kyse WOW Finlandin (Women of the World) tasa-arvoon liittyvästä ISOT-hankkeesta (Itsenä olemisen tärkeydestä). Adichien kirjan jakamisella halutaan edistää feminismin näkyvyyttä suomalaisessa keskustelussa, ja samalla painotetaan monikulttuurisuuteen oppimista. Idea on lähtöisin Ruotsista, jossa sama kirja jaettiin nuorille toissa vuonna. Vaikka teos ei ole vielä suomeksi ilmestynyt eikä esseetä nuorisolle jaettu, pamfletin yleinen levittäminen on aiheuttanut paheksuntaa. Sanna Ukkola ihmettelee Ylen kolumnissaan (5.2.2017), miksi lapsille syötetään väkisin tiettyjä ideologioita, kuten feminismiä tai veganismia. Yhteiskuntaopin opettaja Juho Mäenpää puolestaan kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (1.12.2016), ettei kaikkien pidä olla feministejä ja ettei hän itse aio välittää kiistanalaista propagandai

Lapsuuden lempparit: Enid Blytonin Salaisuus-sarja

Enid Blyton: Palaneen talon salaisuus WSOY 1998 (1962) Suom. Lea Karvonen Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Ha! Lajissaan viihdyttävä. -           Kuulkaa, sanoi Kris äkkiä. – Kuulkaa! Minä sain aatteen! Kris sai usein aattita eivätkä ne hullumpia olleetkaan. Kaikki katsoivat odottavina häneen. -           Minkä aatteen sinä nyt sait? kysyi Larry-veli. -           Me ryhdymme etsiviksi! sanoi Kris. – Me yritämme itse ratkaista, kuka sytytti tuvan palamaan. -           Etsiviksi! sanoi Bes haaveksien. – Voi, miten tahtoisin olla oikea etsivä. Olen varma, että olisin kauhean hyvä. Muuan huvimaja palaa, ja naapuruston lapset perustavat etsiväkerhon. Taattua lastenjännitystä. Viisikot kuuluivat elämääni alakoulussa, mutta tuon monikymmenosaisen sarjan ohella muistan hullaantuneeni vähintään yhtä paljon, ehkä vähän enemmänkin, Blytonin Salaisuus-sarjaan. Sen idea on lähes samankaltainen kuin Viisikon: kyse on neljän lapsen (kahden pojan, kahden nuoremman tytö

William Shakespeare: Hamlet

Hohhoi. Pitkä ja kivinen oli työni Hamletin kanssa. Aloitin varmaan jo joulukuun puolella, nyt sain luettua loppuun. Tartuin tähän klassikkonäytelmään oikeastaan vain siksi, että yksi kevään eniten odottamistani romaaneista, Ian McEwanin Pähkinänsärkijä , viittaa ja pohjautuu Hamletin tarinaan. Ihan vähän houkutteli myös se, että ensimmäisellä kirjallisuudenanalyysin kurssillani luimme teosta jonkun matkaa. Lukukokemus ei kuitenkaan osoittautunut yhtä vetäväksi kuin ajattelin. Olen silti iloinen, että olen taas yhden Shakespeare-kokemuksen rikkaampi.  Tarina on tuttu: Hamletin isä murhataan, murhaaja-setä nai Hamletin äidin, ja Hamlet turhautuu. Koston kierre alkaa. Lopussa ilakoidaan - tai vellotaan kuolemissa - tragedian tapaan.  Miksi Hamlet  ei innostanut minua? Ensimmäisenä mieleen tulevat kieli, runomitta ja rakenne. Shakespearen kieltä ei ole helppo seurata, eikä mitallinen vuorosanojen jaksottaminen ole minulle - vahvasta lukutaidosta ja tekstilajikoulutuksesta huoli

Lapsuuden lempparit: Jade-sarja (Taru Mäkinen)

Taru Mäkinen: Jade ja autiotalon jengi Tammi 1992 117 s. Pisteitä: 2/5 Tunnelma: Plääh.  - Janni, poika sanoi perään, mutta tyttö ei pysähtynyt. Hän palasi ulos, sulloi hiukset lakin alle ja pani silmälasit taskuun. Hän tunsi ettei ollut Janni. Tieto muuttuneesta ulkonäöstä antoi rohkeutta: tämä oli kuin leikkiä tai näytelmää. Ja ainakin tämä oli seikkailu. Nuortenjännäri Jannista, joka pääsee ryöstäjäjengin jäljille. Monella lukijalla tuntuu olleen oma Viisikko-, SOS-, Neiti Etsivä - ja Salaisuus-aikakautensa. Silloin piti päästä lastenjännäreiden ääreen säännöllisesti, ahmia sarjojen monetkymmenet seikkailut ja aloittaa sitten alusta.  Jade-sarjaan liittyy eräs hämmentävä, surullinen lapsuusmuisto. Oli vuosi 2004, joulukuun 26. päivä. Thaimaan tsunami oli järkyttänyt koko maailmaa. En muista tarkalleen, olinko lukemassa tuolloin Jade-sarjaa vai kirjoittamassa omaa tarinaa Jade-nimisestä henkilöstä (yhä vieläkin Jade on minusta hieno nimi). Olen kuitenkin muis

Eve Hietamies: Yösyöttö

Eve Hietamies:  Yösyöttö Otava 2009 383 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Byäh! Jäi minulle keskeneräiseksi Eve Hietamiehen Yösyöttö on feministinen romaani. Se nostaa esille sen teeman, jonka puitteissa miehiä syrjitään. Vanhemmuus, ennen kaikkea isyys, nousee romaanin keskiöön, kun Antin vaimo sairastuu eikä kykene eikä halua osallistua enää perhe-elämään. Antti jää kaksin pienen lapsen kanssa. Antin arki täyttyy kaikenlaisista konkreettisista ongelmista, joita Hietamies kuvaa uskottavasti. Tukiverkostoa ei ole tarpeeksi, äitiys otetaan vakavammin kuin isyys, yhteiskunta ei ole valmis koti-isiin, äidinmaidonkorvikkeet eivät löydy kaupasta, lapsen ensimmäinen keuhkoputkentulehdus säikähdyttää. Vaikka ajatus isyyden kuvaamisesta on hyvä ja on tärkeä tuottaa kirjallisuuteen (ja maailmaan ylipäätään) kuvauksia koti-isistä, sortuu Hietamies silti kuvauksiin, jotka saavat minut ärtymään. Antin kautta käsitellään kyllä isyyteen liittyviä pulmia, varsinkin sitä, miten isän ei oleteta