Hohhoi. Pitkä ja kivinen oli työni Hamletin kanssa. Aloitin varmaan jo joulukuun puolella, nyt sain luettua loppuun. Tartuin tähän klassikkonäytelmään oikeastaan vain siksi, että yksi kevään eniten odottamistani romaaneista, Ian McEwanin Pähkinänsärkijä, viittaa ja pohjautuu Hamletin tarinaan. Ihan vähän houkutteli myös se, että ensimmäisellä kirjallisuudenanalyysin kurssillani luimme teosta jonkun matkaa. Lukukokemus ei kuitenkaan osoittautunut yhtä vetäväksi kuin ajattelin. Olen silti iloinen, että olen taas yhden Shakespeare-kokemuksen rikkaampi.
Tarina on tuttu: Hamletin isä murhataan, murhaaja-setä nai Hamletin äidin, ja Hamlet turhautuu. Koston kierre alkaa. Lopussa ilakoidaan - tai vellotaan kuolemissa - tragedian tapaan.
Miksi Hamlet ei innostanut minua? Ensimmäisenä mieleen tulevat kieli, runomitta ja rakenne. Shakespearen kieltä ei ole helppo seurata, eikä mitallinen vuorosanojen jaksottaminen ole minulle - vahvasta lukutaidosta ja tekstilajikoulutuksesta huolimatta - kovin tuttua. Näytelmät vaativat lukijalta jonkin verran, ja vaikka tarina on juoneltaan simppeli ja tuttu, sen rakenne jäi minulle sekavaksi. Henkilöhahmoja oli yllättävän monta, ja ne sekoittuivat keskenään. Sanastollisesti ja lauserakenteiltaan Hamlet toisaalta rikas, toisaalta hieman aikansaelänyt.
Jokke, Morre ja Reta Anna Maria ovat myös lukeneet teoksen - ja analysoineet ja pitäneet siitä enemmän kuin minä. :D Tsekatkaa!
Kommentit
Lähetä kommentti