perjantai 17. helmikuuta 2017

Hiphei - feministinen nuortenkirja!

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?
Gummerus 2017 (2015)
412 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Hiphei! Hieno ja puhutteleva
nuortenromaani
”Evie. Mä olen niin pahoillani lauantai-illasta.”
Vedin käteni pois. ”Mistä kohdasta? Lärvien vetämisestä vai siitä että häiritsit mua seksuaalisesti ja syytit siitä harvinaista neurologista häiriötä? Vai, odotas, SITÄ ETTÄ PANIT JONKUN TISEN KANSSA MEIDÄN EKOILLA TREFFEILLÄ?”
Huutamisen puolivälissä luokkahuoneeseen käveli tyttö. Hän kuuli mitä sanoin ja mulkaisi Ethania. Solidaarisuutta. sitä tytöt tarvitsevat enemmän. Solidaarisuutta.
”Kaikesta siitä. Mä olen pahoillani kaikesta siitä. Mutta eniten mä olen pahoillani, että mä sotkin asiat sun kanssa.”
”Vai sittenkin siitä että jäit kiinni?”
Feministinen nuortenromaani sairastumisesta, mielenterveyden järkkymisestä, seksismistä ja ystävyydestä.

Jee! Hiphei! Hurraa! Odotukseni eivät pettyneet - feministiseksi nuortenkirjaksi lanseerattu Holly Bourne Oonko ihan normaali? on feministinen. Se esittelee vahvoja tyttöhahmoja ja nostaa esiin useita feministisiä kysymyksiä kuten esimerkiksi seksismin ja mielenterveyden. Se esittelee varsin konkreettisesti sitä, miten sukupuolien epätasa-arvoisuus nyky-yhteiskunnassa näkyy. Sen keskeisimmissä tyttöhenkilöissä on rautaa: he eivät alistu seksismiin vaan nousevat kapinoimaan ja kieltävät poikia koskemasta, ahdistelemasta ja halveksumasta. 

Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että lukioikäinen Evie on vihdoin alkanut toipua pakko-oireisesta häiriöstä. Elämässä kuitenkin järkkyy: ystävyyssuhteet muuttuvat, ja kiinnostavat pojat käyttäytyvät oudosti. Evien toiveissa on viettää mahdollisimman normaalia elämää: hän haluaa viimein olla kuten muutkin. Maailma ei kuitenkaan näyttäydy ihan yhtä reiluna ja tasa-arvoisena paikkana kuin ensin voisi ajatella.

Oonko ihan normaali? osoittaa, miten seksismi voi nuoren naisen arjessa näkyä. Seksismi voi olla sitä, että tytön oletetaan sietävän humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisena olevaa treffikumppania. Seksismi voi olla sitä, että puristelu oikeutetaan vaarallisen käden syndrooma -vitsillä. Treffikumppani saattaa päätyä sänkyyn toisen kanssa, tai sitten hän ei vastaa ollenkaan. Miehet kauhistuvat, kun naiset puhuvat kuukautisista - mitä normaalimmasta asiasta - ja feminismiä he ylenkatsovat. 

Paikoin Bournen romaani muuttuu saarnaavaksi. Se ajaa feminististä maailmankuvaa niin selvästi, ettei siihen aina ole helppo samastua. Tämä johtuu siitä, että Evie ystävineen on vähän turhankin tiedostava; sen sijaan, että lukija voisi kasvaa feminismiin Evien kanssa, saa lukija kuulla olevansa jonkinlainen oppija. Omasta epävarmuudestaan ja ahdistuksesta huolimatta Evie on tietoinen yhteiskunnan eri tasoilla toteutuvasta seksismistä ja puuttuu kipakasti muun muassa siihen, miten inhottavia ja naista halventavia monet nykylyriikat ovat. Lukijalle ei kuitenkaan, varsinkaan romaanin alkuvaiheessa, jää tilaa pohtia, kuka romaanissa käyttäytyy väärin ja miksi, sillä Eviellä on varsin vahvat, feminismiin kannustavat aatteensa. Opettavaisen tarinan sijaan olisinkin kaivannut yhteistä matkaa. Toisaalta Oonko ihan normaali? toimii hyvänä herättelijänä: se antaa konkreettisia esimerkkejä seksismistä, epätasa-arvosta ja feminismin tarpeesta. Romaanin lukee oikein mielellään, ainakin, jos uskoo feminismiin ja tasa-arvon puolustamiseen.

Oonko ihan normaali? on myös vahva kertomus mielenterveydestä ja sen järkkymisestä. Evie sairastaa pakko-oireista häiriötä, pelkää likaa ja pesee käsiään jatkuvasti. Toipuminen on alkanut, mutta Bourne osoittaa taitavasti, että toisinaan tarvitsemme enemmän aikaa pärjätäksemme ongelmiemme kanssa. Evien elämässä tapahtuu paljon, ja lukijan on helppo ymmärtää, miksi ahdistus kasvaa. Tunnistin monesta ahdistuneisuuskuvauksesta itseni: Evie pelkää aiheuttavansa muille tahallaan pahaa mieltä, huolestuu siitä, paraneeko hän koskaan, ja kaipaa normaalia, huoletonta elämää. Kirjan loppuvaiheilla kuvataan onnistuneesti mielenterveyshäiriöstä kärsivän syvimpiä toiveita: 
"Ja minä olisin halunnut vain käydä suihkussa kerran aamuisin, niin kuin kaikki muut. Ja käydä koulua ilman että se tuntui maailman suurimmalta ponnistukselta, niin kuin kaikki muut. Ja harjata hampaani kahdesti päivässä, niinkuin kaikki muut. Ja matkustaa junalla, niin kuin kaikkit muut. ja olla voimatta pahoin pelon takia, niin kuin kaikki muut. Ja rentoutua vällillä, niin kuin kaikki muut. Ja pitää hauskaa ystävieni kanssa, niin kuin kaikki muut. Ja tulla suudelluksi, niin kuin kaikki muut. Ja lähteä lomalle, niin kuin kaikki muut. Ja rakastua, niin kuin kaikki muut. Enkä itkeä joka päivä, niin kuin eivät muutkaan."
Bourne kuvaa osuvasti myös ihastumista ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta. Eviestä on ihanaa, että Gyu pitää hänestä huolta eräissä bileissä, mutta sen jälkeen todellisuuden näkeminen onkin vaikeaa. Muistan, miten aikanaan - ennen paria viimeisintä suhdettani - vietin joitakin iltoja vaihtuvien miesten kanssa. Ajattelin, että halusin tehdä niin. Mutta halusinko? Naisilla on oikeus olla yhtä seksuaalisia kuin miehetkin, mutta toisinaan on hyvä pysähtyä miettimään, mitä ja kenen kanssa puuhaa. Evie kaipaa niin kipeästi hyväksyntää ja normaalia elämää, ettei ymmärrä vaatia mieheltä käytöstapoja. 

Synkeiden dystopioiden jälkeen Bournen romaani luo uskoa maailmaan. Iloitsen siitä, että Bournen luomassa maailmassa naiset on kuvattu sellaisiksi, jollaisia meidän toivoisi olevan. Seksismistä ollaan tietoisia, eikä toista loukkaavaa käytöstä haluta hyväksyä. Varsinkin loppupuolella Bourne kuitenkin muistuttaa, että feministinkään ei ole aina helppoa erottaa, milloin toisen seura ei tee hyvää. On oivallista, että Bourne nostaa mielenterveyden feministiseksi kysymykseksi. Aihe ansaitsee huomiota. Sen sijaan viittaukset rodullistettuihin ja esimerkiksi homoseksuaalisuuteen jäävät lähes mitättömiksi (tässäkin romaanissa teinitytön keskeisimpänä haaveena on saada poikaystävä, eikä esimerkiksi kouluttautua tai parantua pakko-oireisesta häiriöstä). Nämäkin näkökulmat ja kokemukset olisi hyvä nostaa esiin nuortenkirjallisuudessa. Siitä olen iloinen, että jatko-osa julkaistaan jo kesällä - haluan ehdottomasti selvittää, millaiset tarinat Bourne on kirjoittanut Evien ystäville, Amberille ja Lottielle. 

Toisaalla: Dysphoria-blogin Heidi rakastui kirjaan mutta kysyy aiheellisesti, sorrutaanko kirjassa kuvaamaan esimerkiksi miehiä stereotypioiden kautta. Kysymys onkin hyvä: monet pojista tuntuvat tavoittelevan vain seksiä. Epäkohtien esiinnostamisessa on aina se vaara, että kritisoinnin kohteet kuvataan yksipuolisesti. Minusta romaani antaa kuitenkin pienen vihjeen siitä, että mukaviakin poikia olisi tarjolla - jos heitä vain osaa katsoa oikein silmin.

Osallistun teoksella feministiseen haasteeseeni.

6 kommenttia:

  1. Minä selailin tätä kirjastossa, mutta tyyli ei oikein iskenyt, niin ainakaan vielä en ottanut luettavaksi. Harkitaan. Saarnaus harvoin toimii tai yksipuolisuus, harmi jos hyvä kirja vähän kompastelee niiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarnaus ei tosiaam toimi. Karsastin itsekin alukai jenkkimäistä kepeää kerrontaa, mutta varsinkin lopussa tarina kasvoi hyviin mittoihin. Ehkä vaikeita asioita on hyvä lähestyä kepeähkön kielen kautta, joskin olen varma, että ainakin hyvät lukijat hyötyisivät nuortenkirjalliauudesta, joka on kirjoitettu kuvailevammalla, sanastoltaan laajemmalla tyylillä. Tämö on klassinen dialogi- ja listavetoinen kirja; helppo lähestyä muttei vaadi lukutaidolta ihan hirveästi.

      Poista
  2. Luin tämän muutama päivä sitten ja bloggaan tästä tänään. Hitsi että olikin hyvä kirja vaikka olen samaa mieltä kyllä joistakin asioista kanssasi. Ehkä tuo paikoin välähtelevä saarnaavuus ei tosiaan varsinkaan nuorten lukijoiden kanssa toimi, tällainen kuin minä hyväksyin senkin. Mutta kyllästyykö nuori sellaiseen tyyliin? Hmm. Samoin tuo stereotyyppisyys, kiinnitin huomiota siihenkin.

    Mutta kokonaisuutena, pidin tästä hurjan paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mimullakaan ei sinänsä ollut ongelmaa saarnaavuuden kanssa, mutta ehkä ainakin ne nuoret, jotka ovat syystä tai toisesta eri mieltä, saattavat kokea sen tympäännyttävänä. Bourne kuitenkin ansioituu nostaessaan esiin naisten asemaan ja mielenterveyteen liittyvät kysymykset, mikä on tälle kentälle erittäin tervetullutta.

      Poista
  3. Tätä olen odottanut. Mukavaa kuulla että pidit! :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa lukea! Virkistävä kokemus :)

      Poista