Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö Suuri Kurpitsa 2015 112 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oh. Sarjakuva Vilmasta, joka pääsee kesätöihin mielisairaalaan, näkee tarinoita hulluudesta ja pohtii omaa suhdettaan normaaliuteen. Sarjisinto: Vuoden loppupuolella olen lukenut joitakin sarjakuvia. Suorastaan tuntuu, että olen koko ajan bloggaamassa sarjakuvateoksista. Se tuntuu itsestäni vähän hassulta: en ole koskaan kokenut sarjakuvia kirjallisuudeksi enkä myöskään osannut arvostaa niiden taidearvoa tarpeeksi. Tänä vuonna olen kuitenkin lukenut monta vakavasti otettavaa, tärkeitä tarinoita kertovia sarjakuvateoksia. Mielisairaalan kesätyttö on ehdottomasti yksi niistä. Raja: Mielisairaalan kesätyttö kysyy, kuka on hullu, kuka normaali ja missä raja kulkee. Miten sairaat ja terveet eroavat toisistaan - vai eroavatko he? Voiko sairautta, terveyttä tai normaaliutta määritellä? Kesätyössään mielisairaalan laitoshoitajana Vilma näkee erilaisia ihmiskohtaloita, tunteellisia ta

Vuoden 2015 parhaat

Ensimmäiseen blogivuoteeni on mahtunut huima määrä kirjoja ja lukuelämyksiä. Opin lukemaan tuoretta kirjallisuutta ja jatkoin vieraisiin kulttuureihin tutustumista. Olen poiminut matkan varrelta muutaman minulle erityisen tärkeän kirjan. Näihin kaikkiin liittyy paljon tunteita, ajatuksia ja muistoja. Petri Tamminen: Meriromaani Lukuvuoteni kohokohta! Petri Tammisen Meriromaani on tiivis, toteava ja tosi. Se on toteamus elämän arvokkuudesta ja vastoinkäymisten kohtaamisesta. Ihastuin romaaniin niin paljon, että hankin sen vastikään omaan kirjahyllyyni. Aion lukea sen ensi vuoden puolella uudestaan. Suosittelen lahjaksi, pohdittavaksi ja analysoitavaksi.  Kirsti Kuronen: Paha puuska   Meriromaanin lisäksi ostin Pahan puuskan . Se oli vaikuttava runo- ja tarinaelämys. Runoutta ja taidetta parhaimmillaan, ja olen ottanut tämän mukaan oppitunneillenikin. Postaukseni yhteydessä pohdin, miksi nuorilla on niin paha olla ja miksi emme huomaa sitä. Toukokuun alussa pohdin a

Chester Brown: En koskaan pitänyt sinusta

Chester Brown: En koskaan pitänyt sinusta HuudaHuuda 2012 (1994) Suom. Hans Nissen 191 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Niin...haluan kuulla lisää. Sarjakuvaromaani nuoruudesta, koulukiusaamisesta, teinirakkaudesta ja mielenterveysongelmista. Paino:  Brownin sarjakuvaromaani käsittelee painavia asioita. Vajaassa kahdessasadassa sivussa perehdytään koulukiusaamiseen, yksinäisyyteen, teinirakkauden ongelmiin, epävarmuuteen ja mielenterveysongelmiin. En koskaan pitänyt sinusta on omaelämäkerrallinen tarina, mutta sen elementit tarjoavat helposti samastumiskohteita laajemmalle yleisölle. Nuoruus on, no - nuoruutta.  Vilkaisu: Brown käsittelee teoksessaan tärkeitä aiheita, piirtää tyylikkäästi, yksinkertaisesti ja pysäyttävästi, mutta En koskaan pitänyt sinusta on nopeasti lukaistu. En tiedä, käytänkö sarjakuvien lukemiseen väärää lukutekniikkaa: muistan jo lapsuudesta, miten serkut lukivat Aku Ankkaa pidempään kuin minä, jäivät tarkastelemaan jokaista kuvaa. Minä en ole niinkä

Kari Hotakainen: Henkireikä

Kari Hotakainen: Henkireikä Siltala 2015 199 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Niin. Juuri näin. "Ennen kuin kerron enempää, minun on kysyttävä: Mitä et tekisi mistään hinnasta? Mitä et tekisi, vaikka siitä tarjottaisiin suuria summia? Et pahoinpitelisi lähimmäistä. Et löisi edes avokämmenellä. Et aiheuttaisi heikommalle kipeää. Et luonnollisesti missään olosuhteissa tappaisi ihmistä. Et edes yrittäisi.     Hyvä. Niin minä arvelinkin. Meistä ei sellaiseen ole. Mutta joistakin on. Ketkä valitaan, ketkä nousevat harmaudesta, ketkä saavat tarpeekseen ja ylittävät rajan, joka on hakattu kiveen?"   Romaani komisariosta, hänen tuttavistaan ja siitä, miten sanat saattavat johtaa tekoihin. Toteava: Pidän Hotakaisen toteavasta tyylistä. Siinä ei ole mitään ylimääräistä, ei turhaa kielileikittelyä. Samalla kieli ja tyyli tuntuvat viisaalta, paljon puhuvalta. Henkireikä toi erityisesti mieleen Petri Tammisen. Olen aina kategorisoinut sekä Hotakaisen että Tammisen joll

Ian McEwan: Lapsen oikeus

Ian McEwan: Lapsen oikeus Otava 2015 (2014), Otavan kirjasto Suom. Juhani Lindholm 222 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Hmm!   Hyvää, lämpöistä joulua! Meille saapui sittenkin valkea joulu: eilen satoi maan valkeaksi ja maiseman kauniiksi. Olen kiitollinen.  McEwanin romaani Lapsen oikeus on vuoden 101. kirjani. Olen lukenut tänä vuonna hurjasti, ja ensi vuonna haluan lukea yhtä paljon. Tänä iltana on odotettavissa lisää luettavaa, kunhan joulupukki saunan aikaan käy tuomassa lahjat. Pidän joulusta ja sen perinteistä. Tänäkin vuonna aion lahjojen jakamisen jälkeen uppoutua nojatuoliin lukemaan uusia kirjoja. Romaani oikeudesta, etiikasta ja oikeudenjakamisesta. Mikä on lapselle parasta? Kuka parhaasta voi päättää? Missä määrin oikeudenjakajan elämä on eettistä ja moraalisesti hyväksyttävää?   "Varallisuus ei yleensä tuonut mukanaan onnea. Vanhemmat oppivat nopeasti juridiikan sanaston ja lain hitaat toimintatavat ja huomasivat ällistyksekseen joutuneensa julmaan

Vuoden sadas kirja: Seppo Jokisen Kuolevaksi julistettu

Seppo Jokinen: Kuolevaksi julistettu CrimeTime 2015 331 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: No moi! Kiva tavata pitkästä aikaa. Komisario Koskisen 20. seikkailu: ahdistelurikoksia, pakenemisia ja työkaverin kadonnut tytär. Taattu: Komisario Koskinen tuntuu vanhalta ystävältä, pitkään lähellä asuneelta naapurilta. Tutustuin Jokisen kirjoihin yläasteiässä: aloitin Piripolkalla , ja olen sittemmin lukenut lähes koko sarjan. Muutama uusimmista on lukematta, mutta Kuolevaksi julistettuun oli helppo tarttua. Se sisältää koko joukon poliisiromaanille tyypillisiä piirteitä, esittelee Sorin henkilöstön vielä kertaalleen ja kertaa lyhyesti mutta liikaa paljastamatta aiempia tapahtumia. Uusia tapahtumia tuntuu riittävän: Ulla Lundelinin tytär on ollut kauan kadonneena, kaupungissa tapahtuu kummallisia ahdistelurikoksia, ja yhtä miestä vainotaan. Jokinen lähtee liikkeelle monesta mutta ei lähesty mitään tapausta liian karskein ottein. Lempeä: Kuolevaksi julistettu sopii niillekin, jotka kaihta

Kristiina Rikman (toim.): Suom.huom. Kirjoituksia kääntämisestä

Kristiina Rikman (toim.): Suom. huom. Kirjoituksia kääntämisestä WSOY 2005 220 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Aivan! Avartaa. "Suomentaminen on osaksi silmänkääntötemppujen tekemistä, sillä me emme pääse minne alkuteos menee, vaikka kuinka sinne haluamme. En kirjoita 1940-luvun suomen kieltä, en pastissia siitä, en myöskään tuota suomeksi Glasgown murretta, ja historialliset tosiasiat estävät minua suomentamasta 1500-luvulla kirjoittaneen englantilaisen lääkärin kieltä 1500-luvun suomella. Suomentaja on olosuhteiden pakosta illusionisti, joka tällaisissa tapauksissa luo vaikutelman. Jos hän onnistuu, käännöskirjallisuuden valistunut lukija suostuu uskomaan myös siihen miten sanotaan. " (Schroderus) Esseekokoelma kääntämisestä ja kääntäjän työstä. Arvostamaton: Suom. huom. avartaa lukijan käsityksiä kääntämisestä. Jollakin tavalla olen itse jo aiemmin tiedostanut sen, ettei suomentaja suinkaan käännä suoraan kielestä toiseen vaan luo työskennellessään myös kok

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

Ruta Sepetys: Harmaata valoa WSOY 2011 Suom. Maria Lyytinen 354 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Au.    "Oli vaikea kuvitella, että jossakin Euroopassa riehui sota. Me kävimme omaa sotaamme, odotimme, milloin NKVD valitsisi seuraavan uhrinsa tai paiskaisi meidät seuraavaan kuiluun. He tykkäsivät lyödä ja potkiskella meitä pelloilla. Eräänä aamuna he nappasivat mukaansa vanhan miehen syömästä juurikasta. Vartija repi miehen etuhampaat pihdeillä irti. Meidät muut he panivat katselemaan. Joka toinen yö he herättivät meidän allekirjoittamaan papereita, jotka langettaisivat meille kahdenkymmenenviiden vuoden tuomion. Opimme istumaan ja lepäämään silmät auki Komorovin kirjoituspöydän edessä. Onnistuin pakemaan NKVD:n miehiltä, vaikka istuin suoraan heidän silmiensä alla."   Toinen maailmansota, Liettua, Lina 15 vuotta: nuoruus Neuvostoliiton pakkoleireillä.  Liettua: Mitä oikeastaan tiedän Liettuasta? Mitä muistan toisesta maailmansodasta? Missä määrin olen kuullut tar

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden Like 2015 (2015) Suom. Terhi Kuusisto 319 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Huh.   "Historia riisti meiltä kohtalomme. Nurin kohtalon oikku paiskasi niin kauas kotoa, ettei mikään hänen ympäristössään mustuttanut mitään palestiinalaista, ei edes juuriltaan kiskottujen maanpakolaisten elämä. Siksi oli kohtalon ivaa, että hänen elämänsä heijasteli palestiinalaiselämän perustotuutta: maan ja perinnön menetystä, karkotusta. Sitä että elämä yksin maailmassa, ilman perhettä, klaania, maata ja valtiota merkitsee toisten armoille jäämistä. On niitä, jotka säälivät, ja niitä, jotka käyttävät hyväkseen ja vahingoittavat." Romaani palestiinalaissuvusta, naisista ja länsimaalaistuneen tytön kotiinpaluusta. Romaani väkivallasta ja siitä, mitä meille ei kerrota. Perhekulttuurit: Abulhawan romaani on kertomus perheen merkityksestä. Se kertoo palestiinalaismuslimien yhteisöllisyydestä, perheen tärkeydestä ja kunniasta, toisista välitt

C.S.Lewis: Narnia. Velho ja leijona

  "Hän tulee ja menee", oli majava sanonut. "Hän ei halua olla sidottu - ja tietenkin hänellä on myös muita maita, joista hänen täytyy huolehtia. Se on niin kuin olla pitääkin. Hän käy usein täällä katsomassa. Ette vain saa pakottaa häntä. Hän on villi, kuten tiedätte. Hän ei ole niin kuin kesyt leijonat." Muuan merkillinen kaapinovi, seikkailunhaluisia lapsia, hyvä vastaan paha. Klassikko, johon tutustuin ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen tunnustus: Totta se on - luin Narnian tarinoita ensimmäistä kertaa elämässäni. En tutustunut C.S. Lewisin fantasiamaailmaan lapsena enkä edes varhaisteininä - seikka, jota ystäväni on hämmästellyt. Sarja tuntuu olevan monelle rakas, ja avausosan luettuani voin uskoa, että se olisi saattanut olla sitä minullekin. Olin Viisikkojen, Spiderwickin kronikoiden ja monenlaisten salapoliisitarinoiden ystävä. Minusta oli hauskaa lukea lasten hurjapäisyydestä, kummallisista otuksista ja seikkailuista. Kun tartuin nyt Velhoon ja leijona

Marraskuun mietteet

On hassua aloittaa joulukuu pimeydessä ja lumettomuudessa, mutta se on näköjään tullut tavaksi. Tämän joulukuun alku on kummallinen ja erikoinen: ensi viikolla annan ensimmäistä kertaa elämässäni arvosanoja välitodistuksiin. Melkoinen vastuu, ja hieman kauhistuttaakin. Lähiaikoina on luvassa roppakaupalla töitä, mutta haaveilen yhä, että luen ensi kuun puolella sata kirjaa täyteen. Viisi puuttuu. Tässä kuussa puolestaan selätin seuraavat teokset: Amirin ja Khalilin sarjakuvaromaanin Zahran paratiisi , joka ravisteli ajankohtaisuudellaan ja traagisuudellaan, William Shakespearen ikiklassikon Romeo ja Juli a, joka pettymyksekseni ei herättänyt minussa suuria tunteita, Tove Janssonin suuresti rakastamani Muumilaakson marraskuun , minulle aiemmin tuntemattoman Pääskysen Sielut , joka nousi Finlandia-ehdokkaaksikin, Hannele Richertin sarjakuvakokoelman Sielun koostumu s , joka kertoi juuri siitä, mistä kirjallisuuden pitäisi mielestäni kertoakin, Lindstedtin Finlandia-palkitun

Tony DiTerlizzi & Holly Black: Spiderwickin kronikat. Kirja yksi: Haltijan kirja

Tony DiTerlizzi & Holly Black: Spiderwickin kronikat. Kirja yksi: Haltijan kirja WSOY 2004 (2003) Suom.Ulla Lempinen 125 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Hih. Ollapa vielä 12-vuotias lukutoukka! Oven narahdus säikäytti hänet istumaan. Oviaukossa seisoi hahmo, jolla oli muodoton valkea kaapu ja pitkät tummat hiukset. Jared liukui sängystä niin nopeasti, ettei edes huomannut sitä. "Minä se vain olen", hahmo sanoi. Se oli yöpukuinen Mallory. "Taisin kuulla sen sinun oravasi." Kolme sisarusta uudessa kodissa: mysteereitä, salahuoneita ja yliluonnollisia olentoja... Lapsuuden lukuinto: Olen viime aikoina muistellut lapsuuden lukuintoani. Yksi syy siihen ovat kirjavinkkarit, jotka ovat vierailleet omilla oppitunneillani. On ollut ihana nähdä, miten innostuneesti nuoret osaavat puhua kirjoista ja lukemisesta. Sen lisäksi, että olen itsekin saanut hyviä lukuvinkkejä, olen nauttinut nuorten aidosta esiintymis- ja lukuilosta. Olen muistellut, millainen

Kirjan vuoden lukuhaaste: kirja, jonka lukeminen nolottaa

Koska lukiessani nolostelin eritoten kansikuvaa, kuva jääköön puuttumaan. Juha Vuorinen: Kristianin teinivuodet Diktaattorikustannus 2011 259 s. Pisteitä: 2/5 Tunnelma: Ääk. Noloa. "Pesosten miehet jähmettyivät paikalleen. Otto järkyttyi saksalaisen pornolehtensä paljastumisesta ja Kristian omista sanoistaan. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan vaan odotti kuin kaksintaistelija vastapuolen ensimmäistä elettä. Otto oli saanut Nutte!-lehtiä entiseltä työkaveriltaan, jonka veli oli Saksaan seilaavalla rahtilaivalla kansimiehenä. Kyseinen lehti oli erikoistunut varttuneiden saksalaisten herrasmiesten ja nuoriksi tytöiksi pukeutuneiden naisten ja joissain yhteyksissä myös eläinten kanssa touhuiluun. Kristian ei tajunnut, mitä isä haki niistä lehdistä. Tai pikemminkin sai. Kristian, 16 vuotta, ajattelee seuraavia asioita: seksiä, naisia, seksiä, naisia, kavereita, viinaa, krapulaa. Nolostelu: Aina silloin tällöin kirjapiireissä nousee puheenaiheeksi se, mitä on sopivaa

Finlandia-palkittu Oneiron

Laura Lindstedt: Oneiron Teos 2015 439 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: ! Omaperäinen. "Entä minun kuolemani. Menemmekö siihen? Olen ajatellut sitä paljon. Pääsen aina yhteen pisteeseen, lämpöön, kaikenkattavaan, vartalossa kihelmöivään lämpöön; se on minun loppuni se. Aistin keltaisen kirkkaan valon, vaikka pidän silmiäni kiinni. Ja se kihelmöinti...Se ei paikannu mihinkään tiettyyn kohtaan, esimerkiksi iholle, se on kaikkialla. Ei ole enää sellaisia asioita kuin 'iho', 'pää', 'raajat', 'etusormet', 'pikkuvarpaat', sellainen oleminen on lakannut. En valehtele paljonkaan jos sanon, että kuolemani hetkellä olin yhtä maailmankaikkeuden kanssa." Seitsemän naisen tarina: mitä kuoleman jälkeisten sekuntien aikana tapahtuu? Nyt! Olen seurannut iltapäivän tiiviisti otsikoita: milloin voittaja paljastetaan? Finlandia-palkinno n on saanut tänä vuonna Laura Lindstedtin Oneiron , ja vaikkei kirjallisuudessa olekaan kyse kilpailusta, o

Hannele Richert: Sielun koostumus. Sudenkuoppien käsikirja (sarjakuva)

Hannele Richert: Sielun koostumus. Sudenkuoppien käsikirja Zum Teufel 2010 74 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oh. Tällaista lukisin mielelläni lisää. Alku: Richertin sarjakuvakokoelmateos Sielun koostumus alkaa vakuuttavasti. Ensimmäisessä sarjakuvassa kuvataan sielun koostumusta veden eri olomuotoina: miten toisilla sielu on aina lähellä kiehumispistettä, toisilla tasalämpöistä mutta aina tietyssä olomuodossa, toisten jäätyneet sielut eivät reagoi ja toisten hyytelömäinen, tutiseva sielu kaipaisi nesteytystä. Jollakin tavalla arvasin jo heti ensimmäisen sivun jälkeen, että tässä on sarjakuva, josta pidän. Sielun koostumus kertoo ihmisten ajatuksista, kuvitelmista, vaikeista kokemuksista. Se kuvaa mielenterveyttä ja omien ajatusten kanssa taistelua. Se kuvaa nuoruutta, ihmissuhteita ja epävarmuutta. Hassua, että yhteen sarjakuvakokoelmaan mahtui niin paljon itselleni tärkeitä, kiinnostavia teemoja. Ihmisen sisällä: Jos en Markku Pääskysen Sielut -romaania lukiessani päässytkä

Markku Pääskynen: Sielut

Markku Pääskynen: Sielut Tammi 2015 254 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Tum-tu-tum. Sydän lyö. Mitä tapahtuu? "Kristian jatkoi huhuilemista. Tämä oli pahaa unta. Sinänsä järkevät ja johdonmukaiset lauseet eivät liittyneet toisiinsa sillä kaikki niitä yhdistävät apusanat olivat kadonneet: koska, kun, jos, vaikka, kuin. Ja Kristian kulki syvemmälle metsään ja alkoi kiertää huomaamattaan laajaa kehää jonka keskipisteessä Maijan olisi pitänyt olla. Askelia oli paljon mutta ne olivat Kristianin omia. Hän muisti millaista oli pidellä Maijaa ensi kerran sylissä. Hän huusi Maijan nimeä mutta kuuli sen vain itse. Ehkä Maija oli liian kaukana kuullakseen sen tai hän kuuli eikä kyennyt vastaamaan. Tai pahempaa. " Tyttö lähtee koulumatkalle mutta ei saavu kouluun eikä kotiin. Tapahtuma hämmentää niin perhettä kuin ikätovereita. Finlandia: Täytyy myöntää, että kovin moneen Finlandia-voittajaan tai -ehdokkaaseen en ole tutustunut. Tämänvuotisista ehdokkaista olen nauttinut ainoa

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu WSOY Pokkari 2010 (1970) Suom. Kaarina Helakisa Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oih, niin syksyinen.  Homssu hiipi likemmäs käpälät suun edessä, hänen silmänsä olivat pyöreät ja pikimustat. Sähkön tuoksu voimistui voimistumistaan. – Minä olen päästänyt sen karkuun, hän kuiskasi. – Se on olemassa, ja nyt minä olen antanut sen mennä. – Minkä sinä olet päästänyt karkuun? kysyi Vilijonkka huolestuneena. Homssu pudisti päätään. –En tiedä, hän sanoi. On marraskuu. Muumiperhe on purjehtinut pois, mutta laakson muut asukkaat kaipaavat perhettä. Muumi-tarinat: Tutustuin Muumi-kirjoihin vasta opintojeni alkuvuosina, muutama kesä sitten. Silloin luin lähes kaikki kirjat lyhyen ajan sisään: tuli vain sellainen olo, että nyt niihin on tutustuttava. Muumilaakson marraskuusta tuli suosikkini. Se kuvaa mielestäni niin hyvin ihmisyyttä, onnellisuuden kaipuuta ja tavoittelua, elämän haasteita ja pettymyksiä, että se on symboleiltaan ja merk