sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Markku Pääskynen: Sielut

Markku Pääskynen: Sielut
Tammi 2015
254 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Tum-tu-tum. Sydän lyö. Mitä tapahtuu?
"Kristian jatkoi huhuilemista. Tämä oli pahaa unta. Sinänsä järkevät ja johdonmukaiset lauseet eivät liittyneet toisiinsa sillä kaikki niitä yhdistävät apusanat olivat kadonneet: koska, kun, jos, vaikka, kuin. Ja Kristian kulki syvemmälle metsään ja alkoi kiertää huomaamattaan laajaa kehää jonka keskipisteessä Maijan olisi pitänyt olla. Askelia oli paljon mutta ne olivat Kristianin omia. Hän muisti millaista oli pidellä Maijaa ensi kerran sylissä. Hän huusi Maijan nimeä mutta kuuli sen vain itse. Ehkä Maija oli liian kaukana kuullakseen sen tai hän kuuli eikä kyennyt vastaamaan. Tai pahempaa. "
Tyttö lähtee koulumatkalle mutta ei saavu kouluun eikä kotiin. Tapahtuma hämmentää niin perhettä kuin ikätovereita.

Finlandia: Täytyy myöntää, että kovin moneen Finlandia-voittajaan tai -ehdokkaaseen en ole tutustunut. Tämänvuotisista ehdokkaista olen nauttinut ainoastaan Taivaalta tippuvat asiat, joka eittämättä oli yksi vuoden hienoimmista kokemuksista. Pääskysen kirjan suhteen kävi tuuri: paikalliskirjastossa oli pikalaina vapaana. Tilaisuuteen oli tartuttava - blogin pitäminen on innostanut minua lukemaan enemmän uutta kirjallisuutta.

Hetki: Sielut-romaania lukiessa niin kirjan hahmot kuin lukijakin pysähtyvät yhteen hetkeen. Kun lapsi katoaa, niin aika, huonekalut kuin perhekin pysähtyvät. Pääskysen kielessä ja tyylissä on jotain kaunista, ja sitä on mukava nautiskella. Minua kiinnosti erityisesti se, että Maijan vanhempia kuvataan nimillä: he ovat Aino ja Kristian, eivät äiti ja isä. Vanhempien tuntemuksia olikin kiinnostavin seurata - nuorten poikien rakentelut, pohdinnat ja seikkailut jäivät minulle etäisemmiksi.

Äänet: Sielut on ääniä täynnä. Se on lauluja, loruja ja ennen kaikkea epätoivoisia huutoja, jotka kaikuvat, kaikuvat mutta eivät tunnu tavoittavan kohdettaan. Maijan lähimmäisten elämä täyttyy ympäristön äänistä: kolinasta, kohinasta, liikenteestä, isovanhempien häiritsevästä jutusteltusta. Sielujen äänimaisemaa on kiehtovaa tarkastella: välillä ääniä on kaikkialla, välillä kaikkialla on hiljaista. Hiljaisuuteen ja luonnon uhkaaviltakin tuntuviin ääniin pysähtyy väistämättä. Mitä tapahtuu? Miksi Aino kuulee lapsen mielessään mutta ei näe tätä? Mitä on tapahtunut? Millaisia ääniä kuuluu, kun tapahtumat selviävät?

Miksi? Pääskysen romaania lukiessani aloin miettiä, miksi tällaisista aiheista kirjoitetaan. Lapsen katoaminen on niin ahdistava, vaikea teema, ja se herättää monenlaisia mietteitä. Mitä on tapahtunut? Kuka on syyllinen? Mistä lapsi löytyy, löytyykö? Kirjan henkilöt, niin perhe kuin Maijan ikätoveripojat, ajautuvat pohtimaan mahdollisia väkivaltaisia tekoja katoamisen taustalla. Minua ihmetytti se, miksi jäin miettimään sitä, miksi tällaisista aiheista kirjoitetaan - harvoin pohdin kirjallisuuden tehtäviä ja merkityksiä, kun ne tuntuvat itselle niin luonnollisilta ja itsestäänselviltä. Sielut-kirjaa lukiessani pysähdyin ehkä siihen, että jos olisin koskaan kokenut mitään tämän kaltaista, en pystyisi kirjaa ahdistumatta lukemaan. Tarkoitukseni ei tietenkään ole sanoa, ettei vaikeita aiheita pitäisi nostaa kirjallisuuteen - niitä nimenomaan pitää. Sielut jätti silti miettimään, mitä kaikkea kirjallisuus nostaakaan esiin ja mitä sen kautta voi kokea.

Pääskysen uutuuteen ovat ehtineet tutustua ainakin Maria ja Anneli.

2 kommenttia:

  1. Hankin tämän kirjan, mutta odotan sopivaa lukuhetkeä. Kirjan aihe hieman arveluttaa minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin vähän arvelutti, kun selvisi, mistä kertoo, mutta pidin sitten lopulta. Toivottavasti sopiva hetki kirjalle löytyy!

      Poista