Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Jarkko Martikainen: 9 teesiä

Kuva
Omistamisesta on enimmäkseen pelkkää riesaa.
Tavaroita tulisi olla
kiillottamassa, korjaamassa,
huoltamassa, pyyhkimässä
ja mikä vaivalloisinta
suojelemassa.
Runohaaste ei ole edennyt siihen tapaan kuin olisin toivonut. On kummallista, että kirjallisuutta opiskelleena kammoan edelleen vähän runoteoksiin tarttumista - vain harva teos saa minut innostumaan. Varsinkin klassikkoteokset väsyttävät minut helposti, ja arvostankin tällä hetkellä eniten runoutta, jossa tartutaan selkeällä kielellä nykypäivän ongelmiin. Jarkko Martikainen onnistuu tässä.
Martikaisen teokseen päätin tutustua lähinnä siksi, että tiesin poikaystäväni arvostan Martikaisen lyriikoita ja laulutaitoa. Laulaja- ja muusikkotausta kaikuukin Martikaisen runoissa, joiden monisäkeistöllisyys, rytmisyys ja riimittely saavat lukijan mielessä musiikillisia piirteitä. Osan runoista voi kuulla melkein laulettavan, ja ajattelinkin, että sivuliepeessä mainostettu, Martikaisen itse lukema äänikirjaversio olisi saattanut toimia tämän ru…

Lyhytarvioita (runoja ja esseitä)

Kuva
Eeva-Liisa Manner: Orfiset laulut
Manner rekonstruoi runoissaan kreikkalaista mytologiaa. Orfeuksen ja Kassandran taruista innoituksensa saaneet runot pohtivat elämää ja kuolemaa. Runojen perussävy on synkkä, ja suomalaisesta runoudesta tutut kuoleman symbolit, lehdot, illan saapuminen ja himmenevä meri, ovat jatkuvasti läsnä. Manner käyttää kieltä kauniisti, mutta minulle runot jäivät vaikeaselkoisiksi. Intertekstuaaliset viittaukset kuuluttivat lukijan pohjatietoa, jota kylläkin innostuin noutamaan, kun en ollut varma, millaisiin tarinoihin Mannerin runot pohjautuvat. Sävy on suomalaisen synkkä ja samalla kiehtova, mutta minut kokoelma jätti epäileväksi.
Anu Silfverberg: Luonto pakastamissa
Voi että harmittelenkaan, etten saanut luettua tätä teosta aiemmin loppuun. Kirja on ollut minulla kolme kuukautta lainassa, minkä tähden olen unohtanut paljon alkupään teksteistä. Tässä esseekokoelmassa Silfverberg kirjoittaa eläimistä, ihmisistä, kodista, tasa-arvosta, uskonnosta, työstä ja kuol…

Nelli Hietala: Kielelillä puhumisen taito

Kuva
Minä en koskaan puhunut rakkaudesta tai kärsimyksestä. En uskonut edes kokevani niitä. Ne olivat asteikkoni ulottumattomissa, akuisten kieltä, varattu sellaisille, jotka tiesivät ja tunsivat enemmän, joiden suuhun sopi monitäryinen tremulantti.
Nelli Hietalan uutuusromaani Kielillä puhumisen taito alkaa koskettavasti. Minäkertoja pohtii suhdettaan sanoihin ja kieleen, paljastaa r-vikasalaisuutensa ja tunnustaa lukijalle, miten merkittävässä osassa kieli hänen elämässään on. 
Hietalan romaanissa kieli ja äänteet ovat keskeisessä osassa. R-vika määrittää Saran, kertojan, minäkuvaa: hän kokee, ettei ole pystynyt toimimaan suomalaisessa yhteiskunnassa, koska ei kykene ääntämään suomea muiden tapaan. Tremulantti /r/ ei sorahda oikein suomeksi, mutta englanti sallii toisenlaisetkin äänteet. Aiemmin elämässään kertoja on paennut Irlantiin etsimään helpostusta, tutustunut ranskalaiseen kämppikseensä ja tehnyt road tripin. 
Kielillä puhumisen taidossa on erityisen kiehtovaa se, että se nostaa e…

Kepler62 ja heikkojen lukijoiden kirjalliset kokemukset

Kuva
Peli, se oli jo ollut hänen hyppysissään. Hän oli koskenut sen kiiltävää pakettia ja tuntenut hetken voitonriemua, kunnes typerä vartija pilasi kaiken. SE peli. Kaikkien pelien peli. Maailman hienoin ja samalla vaikein tietokonepeli ikinä. Kepler62. Siitä puhuttiin kaikkialla, mutta siitä huolimatta sitä oli viakea saad akäsiinsä. Peliä ei voinut edes ladata netistä. Se pitä saada, löytää tai ostaa.
Helppolukuinen nuortenromaani dystooppisesta maailmasta, muuan pelistä ja kahdesta seikkalevasta pojasta.
Tulevana äidinkielen opettajana olen pyrkinyt tiedostumaan siitä, millaista nuortenkirjallisuutta Suomessa nykyään julkaistaan. Siinä missä ennen arkailin palata takaisin kirjaston nuortenosastolle, on ammattini nyt antanut minulle suojan tutkia 2010-luvun nuorisokirjallisuutta. Vuoden verran töitä tehtyäni tiedän, että nuorille suunnatuista kirjoista on oltava perillä. Oppijoita on innostettava lukemaan, ja olen turhautunut suosittelemaan koulukirjastojen 80- ja 90-luvuilla julkaistuja…

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Kuva
Häntä oli nolottanut. ”Miksi?” Willem oli kysynyt häneltä. ”Minusta se on hienoa. Luojan kiitos sinä pidät lukua tällaisista jutuista.” Mutta se oli kuitenkin saanut hänet tuntemaan itsensä haavoittuvaiseksi; taas saatiin lisää todistusaineistoa siihen ylipursuavaan kansioon, johon oli koottu koko hänen pihistelevä pikkutärkeytensä, hänen perimmäinen ja parantumaton kyvykkyytensä olla sellainen ihminen, joka hän muille uskotteli olevansa.
Olen kiitollinen siitä, etten lopulta säikähtänyt, kun sain tietää Hanya Yanagiharan Pienen elämän sivumäärän. Tämä romaani on hyvä tarina, ja hyvät tarinat kannattaa aina lukea.
Pieni elämä on runsas kertomus ystävyydestä, perheistä, traumasta, menneisyydestä, pelosta, ahdistuksesta ja selviytymisen pakosta. Se kuvaa neljää ystävystä mutta keskittyy erityisesti yhden tarinaan: lapsena kaltoin kohdeltu, hyväksikäytetty Jude nousee tarinan keskiöön. Pieni elämä on julma kertomus siitä, miten väkivaltainen, liattu, pelokas lapsuus traumatisoi vammautune…

Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä koulussa

Lapsuuteni kirjasuosikit -, Uudelleen luettua - ja Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteet innostivat minut palaamaan muuan lapsuudenkertomukseen. Pekka Töpöhäntä koulussa on lapsuudesta tuttu kirja: se oli omassa hyllyssäni, ja muistan pitäneeni Pekasta paljon. Kirjojen ohella, ehkä jopa niiden kustannuksella, minua houkutteli Pekan seikkailuista tehty animaatiota, jota katsoin VHS:ltä kerta toisensa jälkeen. 
Näin aikuislukijana en, hieman yllättäen, jaksanut enää Pekasta kovin innostua. Minua häiritsi se, etten muistanut teoksen koostuvan kolmesta eri teoksesta - yhtäkkiä vain huomasin, että Pekan kouluseikkailu on päättynyt ja lukija on viety Kööpenhaminan kaduille. Tämän jälkeen päädytään vielä keskelle seikkailua, jonka perimmäisenä tarkoituksena on pelastaa Siili pulasta. Ilmiselvästi käsissäni oli jonkinlainen kokoelmateos Töpöhäntä-tarinoita. Se ei kuitenkaan ilmennyt mistään, mikä hajotti lukukokemuksen aika lailla. 
Arvostan Knutssonin klassikoissa sitä, miten se on erilais…

Kirsti Kuronen: Pönttö

Kuva
Täysi-ikäinen, mitä se tarkoittaa?
Vasta viidesosa elämästä nähty,
olettaen että saa yhtä pitkän kuin mummu
Pikemminkin vajaavuotinen, ellei peräti tyhjäikäinen,
ontto ja autio, kolisee ja kaikuu


Säeromaani nuoruudesta, aikuiseksi kasvamisesta ja uuden elämän pelottavuudesta.

On ihanaa, että nuorille kirjoitetaan runoja. Kirsti Kuronen taitaa oman tekstilajinsa, säeromaanin, vallan mainiosti. Likkojen lippaan ja Pahan puuskan tapaan myös Pönttö on ehyt, juonellinen kokonaisuus, jonka tarina kasvaa runoissa ja niiden säkeissä.
Pönttö on kertomus nuoruudesta ja aikuisuudesta, siitä välitilasta, johon väistämättä vaipuu, kun koulut ovat ohi ja itsenäistyminen kutsuu. Luna on juuri ylioppilaskirjoituksista selvinnyt nuori nainen, joka kipuilee kasvamistaan: tekisi vielä mieli olla se sama järvenranta-merenneitotyttö, joka hän ennen oli, mutta ei oikein enää voi - tai saa, tai osaa olla. 
Ajattelin tästä teoksesta näin: minustakin tuntui nuorena samalta. En halunnut kasvaa, enkä halunnut oppia o…