Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Kirjallisuus kriisistä selviytymisen välineenä - Petri Tammisen Meriromaani lohduttaa

Petri Tamminen:  Meriromaani Otava 2015 Kansi: Piia Aho 142 s. Pisteitä: 5/5 Ei käyne kieltäminen, että koronavirus on aiheuttanut maailmanlaajuisen kriisin. Jälkeenpäin voinee puhua myös jonkinlaisesta sukupolvitraumasta. 90-luvun lamaan syntyneenä tuntuu hurjalta, että oma lapsi syntyy tällaiseen pelottavaan maailmantilaan. Epätoivon, huolen ja pelon keskellä on pitänyt määrätietoisesti etsiä lohtua, ja yksi paikka, josta olen sitä löytänyt, on tuttu kirjallisuus.  Petri Tammisen pieni Meriromaani  on minulle Muumilaakson marraskuuhun  rinnastuva lohtukirja. Meriromaanin elämänviisaus ja lyhyet, toteavat virkkeet tuovat, jos eivät toivoa niin ainakin turvaa tilanteeseen, jossa maailma myrskyää ja ihmisiä uppoaa myrskyjen mukana. Meriromaani  on myös monella tapaa ajankohtainen kirja: se kertoo kriiseistä ja niistä selviytymisestä.  Meriromaanin  päähenkilö on Vilhelm Huurna, josta kasvaa kapteeni. Merionnea Huurnalla ei ole, vaan hänen laivansa uppoavat kerta t

Maaliskuisia miniarvioita

Rachel Cusk: Ääriviivat (S&S 2018) Pitkästä aikaa luin uudestaan kirjan, jonka olin lukenut jo aiemmin. Ihastuin Ääriviivoihin  muutama vuosi sitten. Trilogian kolmas osa, Kunnia , on ilmestymässä piakkoin, ja koska kirjastovaraukseen ei pääse käsiksi hyvään hetkeen, päädyin siihen, että ostan koko trilogian itselleni. Lukukokemustani voisi luonnehtia tällä kertaa rauhoittavaksi. Cuskin romaanissa olennaista ei ole se, mitä tapahtuu, vaan se, miten asioista kerrotaan. Cusk pyrkii häivyttämään kerronnan subjektiivisuutta, mutta loppujen lopuksihan kaikki on aina subjektiivista tulkintaa - niin myös Ääriviivoissa . Romaanissa kiinnostavaa on se, miten Faye, kertoja, toisaalta tarkkailee ympäristöään, toisaalta tekee tulkintoja siitä, ja se, miten teoksessa esitellyt muut hahmot - joiden tarinat ovat Fayen tarinaa olennaisempia - peilaavat sekä Fayen että lukijan tulkintoja. Cuskin romaanissa on paljon samastuttavaa mutta ennen kaikkea kohtia, joissa joutuu pohtimaan, miten kuvat

Tatyana Fazlalizadeh: Stop Telling Women To Smile

Tatyana Fazlalizadeh:  Stop Telling Women To Smile Seal Press 2019 226 s.  Pisteitä: 4/5 Stop Telling Women To Smile  on yhdysvaltalaisen Tatyana Fazlalizadehin katutaideprojekti, jonka tarkoituksena on kuvata sitä, miten yleistä seksismi on, ja antaa ääni niille, jotka ovat joutuneet seksistisen ahdistelun kohteeksi liikkuessaan kaupungilla. Viime vuonna julkaistu, projektin nimeä kantava teos esittelee kymmenkunta henkilöä, joita Fazlalizadeh on haastattelut ja jotka hän on piirtänyt. Henkilötarinoilla käsitellään sitä, millaisen seksismin kohteeksi erilaiset henkilöt identiteettiensä takia joutuvat.  Stop Telling Women To Smile  -teoksen ehdoton ansio on sen intersektionaalisuus. Suurin osa haastatelluista on rodullistettuja, ja Fazlalizadeh on haastatellut myös muunsukupuoliseksi itsensä identifioivia. Naiseus määritellään laajasti. Teos painottaa kunkin haastatellun ääntä, ja kirjassa on paljon suoria lainauksia, jotka korostavat henkilöjen oikeutta määritellä sek

5 + 5 + 5 äänikirjavinkkiä kotonaoloajalle

Jäikö kirjastoreissu väliin? Loppuiko lukeminen? Kun kirjastot nyt epidemian hillitsemiseksi suljettiin, moni on kysellyt e- ja äänikirjavinkkejä. Kirjasovellukset tulevatkin nyt tarpeeseen, tai ainakin niistä on valtavasti iloa. Tässä postauksessa jaan pari vinkkiäni hyvistä äänikirjoista, jotka löytyvät Storytel-palvelusta.  Kaunokirjallisuutta ja muistelmia:  1)  Eeva Kilpi: Talvisodan aika. Lapsuusmuistelma     Lukija: Liisi Tandefelt Kääk, tämän äänikirjan olen kuunnellut vanhaan tapaan CD-levyiltä! Nyt vähän naurattaa. Joka tapauksessa Kilven muistelmasarja sota-ajasta ja evakkoudesta on saatavilla Storytelistä, ja lukijana on tehtävään mainiosti sopiva Liisi Tandefelt. Näin kuvailin teosta nelisen vuotta sitten:  Talvisodan aika  on paras lukemani lapsuuskuvaus. Se on koskettava, järisyttävä, sopivasti epäluotettava ja monelta osaltaan liiankin tosi. Se on henkilökohtainen katsaus Suomen historiaan, ja se muistuttaa kuulijaa kotimaan menneisyydestä.  Talvisod

Tiiliskiviuutuus perkaa Baskimaan konflikteja - Fernando Aramburun Äidinmaa

Fernando Aramburu: Äidinmaa WSOY 2020 (2016) Suom. Sari Selander 664 s. Pisteitä: 4/5 Yksi tiiliskivi selätetty! Luen aika harvoin yli 500-sivuisia teoksia; kai olen niin diginatiivisukupolvea, etten malta keskittyä. Parhaimmillaan paksut kirjat ovat kuitenkin suurta nautintoa, josta ei tarvitse heti luopua, kun luettavaa ja eläydyttävää riittää. Tällaiseksi voisin luokitella Fernando Aramburun 664-sivuisen Äidinmaan. Äidinmaa on romaani kahesta perheestä, jotka ovat katkaisseet välinsä poliittisen konfliktin takia. Bittori ja Miren olivat aiemmin läheisiä ystäviä, mutta sitten jälkimmäisen poika liittyi baskialueen itsenäisyyttä puolustavaan ETA:an, joka puolestaan liittyi Bittorin miehen murhaan.  Äidinmaa liikkuu useammassa aikatasossa. Kerrontahetkellä Bittori on palannut kylään, jossa häntä ja hänen perhettään kartetaan, saadakseen vastauksia menneisyyden tapahtumiin. Useammin palataan kuitenkin menneisyyden tapahtumiin - molempien perheiden elämää kuvataan kaikki

Mielenterveyttä lukemassa -esittelyssä esseekokoelma (Don't) Call Me Crazy

Kelly Jensen (toim.): (Don't) Call Me Crazy Alonquin 2018 225 s. Yksi tärkeimmistä tavoista, jolla pidän yllä mielenterveyttäni, on lukeminen. Kirjat tarjoavat mahdollisuuden paeta omia huolia, mutta usein ne myös antavat sanoja niille tunteille, joita itsekin kokee. Silloin, kun olen erityisen ahdistunut, luen mielelläni mielenterveyteen liittyvää tietokirjallisuutta, sillä tiedon hankkiminen auttaa minua ymmärtämään, mitä pääni sisällä tapahtuu. Nyt, kun koronauutisia, pelkoja ja niiden lietsontaa on havaittavissa joka puolella, tuntui hyvältä idealta tarttua kirjaan, joka on odottanut omassa hyllyssäni lukemista jo parisen vuotta. (Don't) Call Me Crazy on essee- ja tekstikokoelma, jossa 33 kirjoittajaa pohtii omaa suhdettaan mielenterveyteen. Useimmat jakavat tarinansa omasta mielenterveydenhäiriöstään - käsitellyiksi tulevat esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö, OCD, posttraumaattinen stressi, masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Teos ei ole luonteelta

Lappilaista luontokuvaa ja mytologiaa - Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys Siltala 2019 280 s. Kansi: Arla Kanerva Pisteitä: 5/5 Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys olisi jäänyt lukematta, ellei muuan kirjagramtuttu olisi suositellut sitä niin lämpimästi. Se, mitä on mainostettu paasilinnalaisena veijariromaanina, ei kuulostanut yhtään minun jutultani - huomaan lukkiutuneeni liiaksi ajatukseen siitä, etteivät valkoisten miesten teokset puhuttele minua.  Miten väärässä siis olinkaan! Pienen hauen pyydystys on monella tapaa ihastuttavaa kaunokirjallisuutta. Romaani lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa Elina on tullut kotiseudulleen Itä-Lappiin pyydystääkseen hauen; perässä tulee poliisi Janatuinen, jonka tehtävä on napata Elina.  Romaanin alussa minua viehättää erityisesti luontokuvaus: se kunnioittaa Lappia ja luonnon monimuotoisuutta. Lintuharrastajana minua ihastutti se, miten läsnä linnut - toki muukin luonto - on. Lukijan on helppo solahtaa Karilan kuvailemiin maisemiin ja pohtia omaa luontosuhdett

Alkuvuoden tietokirjoja

Olen lukenut alkuvuonna hurjasti, mutta blogissa on näkynyt pääasiassa kaunokirjallisuutta. Nyt vuoron saa muutama tietokirja, johon tutustuin tammi-helmikuussa. Osa on ehdottomasti yleissivistykseen kuuluvia ja kannattaa laittaa mieleen, jos eivät vielä ole tuttuja! Hannah Fry: Hello World - Kuinka selviytyä algoritmien aikakaudella (Bazar 2019, suom. Jaana Iso-Markku) Sanoisin, että Fryn teos -ainakin sen aihe, algoritmit ja niiden valta - kuuluu moderniin yleissivistykseen. Hello World on yleistajuisesti ja sujuvasti kirjoitettu teos jossa algoritmien merkitystä lähestytäön havainnollistavien esimerkkien kautta. Piste lähtee siitä, että vaikka Fry viittaa useasti siihen, että algoritmit ovat usein rasisteja - suunnitteleehan niitä ennakkoluuloiset, rasistiset ihmiset - rasismia ei sanana taideta mainita kertaakaan. Myös viimeinen, taidetta käsittelevä osio jäi sisällöltään vähän irralliseksi ja tylsäksi. Kokonaisuutena kuitenkin todella hyvä, kaikkia koskevaa aihetta perk

Itsetietoinen energiajuomaromaani nauraa meille mutta näkee myös hyvän - arvioitavana Ekholmin Planet Fun Fun

Johannes Ekholm: Planet Fun Fun Otava 2020 361 s. Pisteitä: 4/5 Päivää ennen kuin alan lukea Johannes Ekholmin Planet Fun Funia, ilmenee, että tamperelainen jäähalli - anteeksi, monitoimikeskus - on nimetty sponsorinsa mukaan Uros Liveksi. Twitter täyttyy satiirisista nimiväännöksistä (Kives Colosseum on suosikkini, joskin Sonniareena toiminee arjessa myös) ja toisaalta niistä, joiden mukaan Uros on vain euro ulkomaankielellä lausuttuna ja jotka eivät mitenkään ymmärrä, miten Uros voisi viitata sukupuoleen. Somekohu on väistämättä mielessä, kun tartun Ekholmin romaaniin, enkä voi olla ajattelematta, miten ajankohtaisen teoksen Ekholm on kirjoittanut. Ekholmin toisen romaanin lähtökohdat ovat jotakuinkin seuraavat. Valokuvakeskuksen pihasta on tuhottu taideteos. Naistenlehden toimittaja pyrkii selvittämään haastatteluilla, mitä oikeastaan on tapahtunut.  Johannes Ekholm ottaa Planet Fun Funissa taitavasti haltuun nyky-yhteiskunnan markkinointikeskeisiä diskursseja. Suome

Miten halusta, seksuaalisuudesta ja sukupuolesta puhutaan? Esittelyssä teos Rakastan ihmistä - keskusteluja biseksuaalisuudesta

Janne Ahjopalo, Olga Palo & Apila Pepita 2020:  Rakastan ihmistä. Keskusteluja biseksuaalisuudesta S&S 2020 124 s. Pisteitä: 4/5  Janne Ahjopalon ja Olga Palon kirjoittama, Apila Pepitan kuvittama Rakastan ihmistä. Keskusteluja biseksuaalisuudesta (S&S 2020) tuo queer-tietokirjallisuuden kentälle yhden kauan kaivatun näkökulman: biseksuaalisuutta esittelevän tai sitä pikemminkin pohtivan teoksen. Vaikka biseksuaalisuuden käsite alkaa olla melko vakiintunut, sitä koskevaa kirjallisuutta on saatavilla jokseenkin vähän. Biseksuaalisuuden klassiseen määritelmään liittyy myös sellaisia näkökulmia, joita on tarpeen analysoida inklusiivisuuden näkökulmasta, mitä Ahjopalo ja Palo teoksessa tekevätkin. Rakastan ihmistä -teos jakaantuu kuuteen osioon. Osioissa käsitellään seksuaalisuuteen liittyvää käsitteistöä, kaapista tulemista, ennakkoluuloja, ihmissuhteita ja identiteettikysymyksiä. Lopussa on sanasto käytetystä käsitteistöstä, minkä lisäksi kirjoitt

Helmikuussa luettuja

Ivo Andric: Neiti Luen nykyään suhteellisen harvoin valkoisten miesten kirjoittamia teoksia - tietoinen valinta. Ivo Andricin Neitiin  päädyin, kun toisen jugoslavialaisen kirjailijan, Drago Jancarin, yllätettyä minut positiivisesti. Viime vuonna luin kirjallisuutta peräti 27 eri maasta, ja tänä vuonna olen halunnut lisätä myös erikielisen kirjallisuuden määrää. Neiti  on kirjoitettu alkujaan serbokroaatiksi.  Neiti  kertoo 1910-1920-luvun Jugoslavista, jossa sota runtelee sekä arkea että taloutta. Romaanin keskiössä on yksin elävä nainen, Rajka. Tämä on saanut lapsena isältään käskyn olla aina hyvin säästeliäs, ja sitä Rajka noudattaakin: hän käyttää koko elämänsä taloudenpitoon ja säästämiseen eikä paljon elämässään huvittele.  Andricin kerronta on sujuvaa ja psykologinen kuvaus tarkkaa. Rajkan yksinäisyyttä, eristäytyneisyyttä mutta myös itsenäisyyttä kuvataan kiinnostavasti ja koskettavasti. Rajkan eristyneeseen elämään vaikuttavat lapsuuden nöyryyttävät tapaht

Äitiys ei ole aina kaunista - Helmi Kekkosen Suojaton

Helmi Kekkonen: Suojaton Siltala 2014 Kansi: Satu Ketola 159 s. Pisteitä: 4/5 Helmi Kekkosen kolmas romaani Suojaton on kaunista mutta haikeamielistä luettavaa. Suojaton kuvaa Isan elämää kahdessa aikatasossa: nykyhetkessä, jossa jokin on mennyt pieleen, ja menneessä, jossa tytön kasvua kuvataan äidin näkökulmasta. Paljastuu, että Isa on jo lapsena vähän erilainen kuin muut: vähäsanainen, pohtiva, etäinen, läheisyyttä karttava. Ympäristö ei oikein osaa vastata hänen tarpeisiinsa, minkä takia nuorena Isa nauttii huomiosta, jota saa vähän turvattomimmiltakin ihmisiltä. Helmi Kekkosen Suojaton-romaania kuvaillaan monessa paikassa nuoren, joukosta poikkeavan tytön kasvutarinana, mutta minulle kirjassa tärkeäksi nousi erityisesti sen äitikuvaus. Osa luvuista kerrotaan Hannelen, äidin, näkökulmasta. Kuten omaelämäkerrallisessa teoksessaan Olipa kerran äiti, myös Suojattomassa Kekkonen tuo esiin äitiyteen liittyviä ristiriitaisia tunteita. Kun lapsi ei kehity samalla tavall

Kun romaanin loppu lässähtää - Jenny Colganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

Kirja alkaa ihanasti: hauska, sympaattinen esipuhe, joka houkuttelee lukemaan, lämpimän realistista kirjastokuvausta sekä päähenkilö, joka rakastaa lukemista ja saa olla ylpeästi kirjaihminen. Kirja päättyy ikävästi: mieskuva on ällöttävän toksinen (mitä miehekästä on siinä, että pärjää ilman takkia kylmilläkin säillä), rakastetun huonot piirteet annetaan anteeksi (ikävä elämäntilannehan on syy olla epäkohtelias, tyly ja kamala) ja päähenkilö pääsee lopultakin viettämään oikeaa elämää (kirjojen lukeminenhan on vain tyhmää haihattelua eikä kunnollista, aktiivista elämää). Jenny Colganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja oli minulle pettymys. Se, mikä alkoi sujuvana viihderomaanina, päättyi jonnekin kliseeoppaan ja Fifty Shadesin välille. Kun loppuratkaisu - eli kenen kanssa päädytään yhteen - viimein on käsillä, rakastetun huonot puolet annetaan anteeksi, koska nainen tekisi mitä vain miehen eteen (paitsi ei sentään jättäisi lukemista, kiitos siitä!). Seksin ja halun kuvaami

Blogistanian Finlandia-ehdokkaani

On jälleen aika Blogistanian Finlandia-palkintojen! Ajattelin, etten olisi postannut viime vuonna riittävästi uutuuksista - kirjoittaminen vähän jäi - mutta sain kuin sainkin riivityksi kokoon ehdokkaita kolmeen kategoriaan. Finlandia-palkinnon jakamista organisoi Amman kirjablogi , Globaliaa Todella vaiheessa -blogi ja Tietoa Kirjamies-blogi . Kaikkien ehdokkaideni genret eivät ole kovin tarkkarajaisia - noudatin paikallisen kirjaston luokittelujärjestelmää. Finlandia:  3 pistettä:   Ellen Strömberg: Syyhy Strömberg kuvaa ansiokkaasti ahdistusta, sitä, miten henkinen kuormitus ilmenee fyysisinä oireina, jotka saavat lähes psykoottisia piirteitä. Rebeckaa vaivaa selvästi se, mitä työpaikalla on tapahtunut, mutta hänen ahdistuksensa selittyy myös vaikealla äitisuhteella. Strömbergin tapa kuvata kylmän äidin ja tämän tyttären välistä suhdetta tuo väistämättä mieleen Saara Turusen Rakkaudenhirviön. Myös sukurasite painaa Rebeckaa, jonka täti on oireillut ahdistustaan samalla tav