 |
| Kelly Jensen (toim.): (Don't) Call Me Crazy Alonquin 2018 225 s. |
Yksi tärkeimmistä tavoista, jolla pidän yllä mielenterveyttäni, on lukeminen. Kirjat tarjoavat mahdollisuuden paeta omia huolia, mutta usein ne myös antavat sanoja niille tunteille, joita itsekin kokee. Silloin, kun olen erityisen ahdistunut, luen mielelläni mielenterveyteen liittyvää tietokirjallisuutta, sillä tiedon hankkiminen auttaa minua ymmärtämään, mitä pääni sisällä tapahtuu.
Nyt, kun koronauutisia, pelkoja ja niiden lietsontaa on havaittavissa joka puolella, tuntui hyvältä idealta tarttua kirjaan, joka on odottanut omassa hyllyssäni lukemista jo parisen vuotta. (Don't) Call Me Crazy on essee- ja tekstikokoelma, jossa 33 kirjoittajaa pohtii omaa suhdettaan mielenterveyteen. Useimmat jakavat tarinansa omasta mielenterveydenhäiriöstään - käsitellyiksi tulevat esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö, OCD, posttraumaattinen stressi, masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Teos ei ole luonteeltaan kouluttava vaan henkilökohtaiset tekstit tarjoavat ennemminkin samastumispintaa lukijoille. (Don't Call Me Crazy) on kategorisesti suunnattu nuorille, mutta aivan yhtä hyvin se sopii aikuislukijoille. Mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat tunnistavat teksteistä kyllä itsensä.
Kokoelman lempiteksteihini kuuluu Meredith Russon essee, jossa hän analysoi sitä, miten hänen psykoottisia oireitaan ei voitu hoitaa kunnolla ennen kuin hän viimein sai hoitajan, joka ymmärsi, että hoidossa on huomioitava asiakkaan sukupuoli, hormonihoidot ja kehodysforia. Myös Adam Silveran teksti, joka muistuttaa siitä, ettei päällepäin näkyvä ilo ole tae hyvinvoinnista, on koskettava. Ribba Bayn Rituals-essee on toteutettu vuoropuheluna, jossa äänessä ovat kirjoittaja, ahditus ja pakko-oireinen häiriö. Teksti kuvaa valtavan hyvin sitä, miten paljon ahdistus ja OCD voivat hallita ihmisen ajattelua.
Esseekokoelma tuo hyvin esiin erilaisia ongelmia joita mielenterveyden hoitoon yhä liittyy. Häpeä ja stigma estävät monia hakemasta apua. Aina apu ei ole oikeanlaista, tai sitä ei saa silloin, kun tarvitsisi. Monelle oma oireilu paljastuu vasta myöhemmällä iällä, vaikka tukea ja tietoa olisi tarvinnut aiemminkin. Kokoelman teksteissä ilahduttavaa onkin se lämpö, jolla kirjoittajat muistuttavat (nuorille) lukijoille, etteivät nämä ole yksin vaan moni muukin on kokenut ja kokee samoja tunteita.
Mitä mielenterveysaiheisia kirjoja suosittelisit?
Kommentit
Lähetä kommentti