Rachel Cusk: Ääriviivat (S&S 2018)
Pitkästä aikaa luin uudestaan kirjan, jonka olin lukenut jo aiemmin. Ihastuin Ääriviivoihin muutama vuosi sitten. Trilogian kolmas osa, Kunnia, on ilmestymässä piakkoin, ja koska kirjastovaraukseen ei pääse käsiksi hyvään hetkeen, päädyin siihen, että ostan koko trilogian itselleni.
Lukukokemustani voisi luonnehtia tällä kertaa rauhoittavaksi. Cuskin romaanissa olennaista ei ole se, mitä tapahtuu, vaan se, miten asioista kerrotaan. Cusk pyrkii häivyttämään kerronnan subjektiivisuutta, mutta loppujen lopuksihan kaikki on aina subjektiivista tulkintaa - niin myös Ääriviivoissa. Romaanissa kiinnostavaa on se, miten Faye, kertoja, toisaalta tarkkailee ympäristöään, toisaalta tekee tulkintoja siitä, ja se, miten teoksessa esitellyt muut hahmot - joiden tarinat ovat Fayen tarinaa olennaisempia - peilaavat sekä Fayen että lukijan tulkintoja. Cuskin romaanissa on paljon samastuttavaa mutta ennen kaikkea kohtia, joissa joutuu pohtimaan, miten kuvatut hahmot näkee, miten heitä tulkitsee ja mikä mahtaakaan olla totuus heidän tarinoidensa takana.
Pisteitä: 5/5
Jesmyn Ward: Sing, Unburied, Sing (Bloomsbury 2017)
Pitkästä aikaa luin uudestaan kirjan, jonka olin lukenut jo aiemmin. Ihastuin Ääriviivoihin muutama vuosi sitten. Trilogian kolmas osa, Kunnia, on ilmestymässä piakkoin, ja koska kirjastovaraukseen ei pääse käsiksi hyvään hetkeen, päädyin siihen, että ostan koko trilogian itselleni.
Lukukokemustani voisi luonnehtia tällä kertaa rauhoittavaksi. Cuskin romaanissa olennaista ei ole se, mitä tapahtuu, vaan se, miten asioista kerrotaan. Cusk pyrkii häivyttämään kerronnan subjektiivisuutta, mutta loppujen lopuksihan kaikki on aina subjektiivista tulkintaa - niin myös Ääriviivoissa. Romaanissa kiinnostavaa on se, miten Faye, kertoja, toisaalta tarkkailee ympäristöään, toisaalta tekee tulkintoja siitä, ja se, miten teoksessa esitellyt muut hahmot - joiden tarinat ovat Fayen tarinaa olennaisempia - peilaavat sekä Fayen että lukijan tulkintoja. Cuskin romaanissa on paljon samastuttavaa mutta ennen kaikkea kohtia, joissa joutuu pohtimaan, miten kuvatut hahmot näkee, miten heitä tulkitsee ja mikä mahtaakaan olla totuus heidän tarinoidensa takana.
Pisteitä: 5/5
Jesmyn Ward: Sing, Unburied, Sing (Bloomsbury 2017)
Yksi hyllynlämmittäjä taklattu! Sing, Unburied, Sing on odottanut jo muutaman vuoden lukemistaan. Aloitin tämän joskus syksyllä, ja vaikka pidin kirjan alusta, jäi teos silti kuukausiksi roikkumaan.
Sing, Unburied, Sing kertoo Jojosta ja tämän perheestä. Jojo, pikkusisko Kayla, äiti Leonie ja äidin ystävä Misty lähtevät hakemaan Leonien puolisoa, lasten isää, vankilasta. Road trip osoittaa, että äidin kyky olla vanhempi on koetuksella - lapset joutuvat pärjäämään pitkälti yksin, ja Jojo on joutunut kasvamaan aikuiseksi liian varhain. Kotona odottavat kuolemaa tekevä isoäiti sekä Pop, isoisä, joka lähes ainoa turvallinen aikuinen, joka Jojon ja Kaylan elämässä on. Isoisän tarinaan liittyy myös muuan Richie-pojan kohtalo.
Pidin romaanissa erityisesti sen sujuvasta, kauniista kerronnasta. Ward on taitava kirjoittaja, ja tekstiä on mukava lukea. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta, mikä toimii ihan hyvin - itse arvostin sitä, että lukujen alussa nimetään selkeästi, kuka milloinkin on äänessä. Sing, Unburied, Sing on voittanut National Book Awardin.
Pisteitä: 4/5
Colson Whitehead: Nickelin pojat (Otava 2020)
Wardin teoksen tapaan myös Nickelin pojat käsittelee mustien asemaa ja historiaa. Whiteheadin uutuusromaani kertoo Elwoodista, joka huonon onnen ja rasismin seurauksena päätyy mustille pojille tarkoitettuun koulukotiin. Whitehead käsittelee teoksessaan rodullistettujen asemaa, systemaattista, rakenteellista rasismia ja mustien kohtaamaa väkivaltaa.
Pisteitä: 4/5
Juurikkalan muistelmateos Äitikirja erittelee niitä äitiyksiä, joista Juurikkala mieltää oman vanhemmuudensa koostuvan. Elämänsä aikana Juurikkala on ehtinyt olla esimerkiksi nuori äiti, yksinhuoltajaäiti, sijaisperheen äiti, sekä koti- ja uraäiti. Äitikirja rakentuu näiden eri identiteettiosioiden mukaan niin, että jokaista äitiyden vaihetta tai osa-aluetta käsitellään omassa luvussaan.
Ihanaa Juurikkalan teoksessa on se, miten äitiys voidaan jakaa monenlaiseksi toiminnaksi - ei ole olemassa vain yhtä tapaa olla äiti. Äitiyksiä on monenlaisia, ja äiti tuntee elämänsä aikana monenlaisia tunteita. Juurikkala kuvaakin taitavasti niitä usein tabuiksi tai ainakin kielteiseksi koettuja tunteita, joita jokainen äiti varmasti kohtaa: väsymystä, turhautumista, pelkoa, luovuttamisen halua.
Sen sijaan parisuhdekuvaukset, jotka ovat osa melko lailla koko kirjaa, eivät ole yhtä jäsentyneitä kuin äitiyden kuvaukset. Juurikkalan tekstissä on paljon metaforia ja kliseisiä ilmauksia, jotka tekevät tekstistä paikoin hieman tekotaiteellista - tai ainakin vaikeaselkoista. Toisinaan on vaikea hahmottaa, kuka lapsista on kukin - rakennetta olisi siis voinut selkeyttää, vaikka pääjako eri äitiyksien mukaan hyvin toimiikin.
Pisteitä: 3/5
Kommentit
Lähetä kommentti