Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Eka blogikuukausi!

Ja niin hurahti ensimmäinen blogikuukausi! Uskomatonta! En voi kieltää, etteikö bloggailu olisi kannustanut lukemaan: 11 kirjaa on minulle melkoinen saavutus. Tammikuut ovat tosin aina olleet hyvää aikaa lukea, ainakin näin opiskeluaikoina, loma jatkuu pitkälle, kiireet alkavat vasta myöhemmin. En odottanut kirjoittavani näin paljon, enkä oikeastaan uskalla odottaa sitä tulevilta kuukausiltakaan: seuraavaksi työn alla on John Irvingiä, ei siis mikään nopea projekti, luulisin. Voi olla, että luen samaan aikaan jotain muutakin, lyhyempää, sillä haluan jo päästä kirjoittamaan, tunnustelemaan luettua. Äkkiä tästä blogihommasta näköjään innostuu :)
Blogini ensimmäiset yksitoista kirjaa:

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Zinaida Lindén: Monta maata sitten
Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus
Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti
Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus
Miina Supinen: Liha tottelee kuria
Lisa Genova: Edelleen Alice
Ann…

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

Kuva
"Hän avasi suunsa sanoakseen että itsensä kokeminen erityiseksi on pahin vankila, minkä ihminen voi itselleen rakentaa, mutta pysyi hiljaa. Hän muisti jälleen, miten opettaja oli istuttanut hänet luokan keskelle, jossa kaikki olivat tuijottaneet häntä kuin harvinaista eläintä, ja yhtäkkiä hänestä tuntui, että kaikkina noina vuosina hän ei ollut hievahtanutkaan tuosta paikasta."
Rampa tyttö, sisarensa kadottanut poika, yksinäisiä, yhdessä ollessaankin, ovat yhdessä erikseen. Kipua, kaipuuta, arkuutta. Pienten hetkien voimaa.

Kipu: Kaikki ihmiset ovat sisältä kipeitä. Jokainen kylpee omissa ongelmissaan, jokainen on kokenut menetyksen, tuskaa. Päähenkilöt lapsuudentraumoineen eivät ole ainoita, vaan kaikki henkilöt tuntuvat jotenkin vapisevan, olevan särkymispisteessä, yksin murheineen ja ajatuksineen. Alicen isä potee syyllisyyttä, vaimokin sairastuu, Alicen aviomies kaipaa toisenlaista elämää, on yksin särkyneiden haaveidensa kanssa. Kodinhoitaja Soledad puolestaan jopa nautti…

Anni Polva: Varo rakkautta!

Kuva
" - Minä puhun kokemuksesta, minä, kun sanon, että me miehet olemme helisemässä teidän naisten kanssa. Tanssipaikoissa ei enää muuta olekaan kuin naisten kappaleita ja kaikenlaista miehenryöstöhottia, puhelin soi kaiken iltaa ja tyttö toisensa jälkeen yrittää houkutella meitä elokuviin lupauksella, että hän kyllä makdaa, ja kadulla saa tuon tuostakin jonkun tuttavantuttavan kainaloonsa. Olette kääntäneet porttikäytäväromantiikankin aivan päälaelleen yrittämällä väen väkisin suuhun, ellei mies ehdi pitämään heti puoliaan. Mutta syy ei liene teidän, vaan olosuhteiden. Meitä miehiä on kertakaikkiaan liian vähän, niin että teidän on tehtävä kaikkenne saadaksenne edes jonkinlaisen kampuran iloksenne ja iltojenne virkistykseksi." Auli, vihamies Yrjö, veto: nainen voi olla kaksi viikkoa vastaamatta yhteenkään huomionosoitukseen. Kaksiviikkoinen täysihoitolassa, stereotypialeikittelyjä.
Hyvä mieli: Tiina Polvan kirjoissa ei ole mitään pahaa. On vain huumoria, naisenergiaa, hymyä, rakk…

Lisa Genova: Edelleen Alice

Kuva
"Minun eiliseni alkavat kadota, ja huomiseni ovat epävarmoja, mitä varten minä sitten elän? Elän jokaista päivää varten. Elän hetkessä. Jonakin huomispäivänä piankin unohdan että seisoin teidän edessänne ja pidin tämän puheen. Mutta vaikka unohdankin sen jonakin huomispäivänä, ei se tarkoita etten olisi elänyt sen joka hetkeä tänään. Minä unohdan tämän päivän, mutta se ei tarkoita ettei tällä päivällä ollut merkitystä." Kognitiivisen psykologian professori, muistivaikeudet, alzheimer. Tiedon ja unohduksen, otteen menettämisen ja löytämisen kontrastit.

Riipaisu: Hyvä kirja koskettaa. Tämän kirjan asetelma oli alusta asti sydäntäsärkevä, riipaiseva, niin kuin on sairauskin, alzheimer. Miten viiltääkään tietää, että kaikki on menetetty, entinen ei palaa, että tulevaisuus tuo eteen lisää kipua, lisää huonoja hetkiä, huonoja päiviä. Edelleen Alice muistuttaa minua Conny Palmkvistin romaanista Hej då, allihopa (suomeksi En päästä sinua), joka kipeydessään oli viime vuoden parhaita l…

Miina Supinen: Liha tottelee kuria

Kuva
"Kai oli parasta mitä oli ja parasta Kaissa oli Kain välinpitämättömyys ihmisen lihaa kohtaan. Se ei ollut raakuutta vaan tunteettomuutta. Kai käsitteli häntä kuin käsityöläinen hiomista kaipaavaa kaapistoa. Kai oli robotti tai huolellisesti aivopesty agentti, ohjelmoitu sitomaan ja rankaisemaan ja kiduttamaan. Siihen ei tarvinnut suhtautua, eikä siitä voinut neuvotella. Astra sai keskittyä itseensä ja olla syvällä omissa ajatuksissaan pääenkelinä."
Täydellisyyteen pyrkivä perhe, isä, äiti, kolme lasta, koti sisustuslehteen, kaikki päällisin puolin täydellisesti, kauniisti. Omalaatuisia ihmisiä, jotka koettavat sopeutua yhteiskunnan paineisiin, noudattaa hallitun, hillityn ihmisen kaavaa. Jossakin rivien välissä todellisuus, salaisuudet, rikkonaisuus.


Pinta:Liha tottelee kuria on äärimmäisen kiinnostava kuvaus yhteiskunnan kehokäsityksistä, ulkonäölle annetuista merkityksistä, pinnallisuudesta, ihmisten tarpeista. Alusta asti on selvää, että vain pinta merkitsee: asioista ja i…

Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus

Kuva
"Miksi sinä haluat Vigdis tulla? Kjarri kysyi."Minä haluan, että me kolme elämme onnellisina pienessä punaisessa talossa ja että makuuhuoneen ikkunasta näkyy vuori ja että iltaisin me kaikki keräännymme saman pöydän ääreen syömään."Kjarri ja Birk istuivat hiljaa, nyökkäsivät ehkä.Kaksi veljestä islantilaisella saarella, uusi tyttö. Kolmikko: ystävyyttä, rakkautta, lupauksia.

Asetelma: Asetelmassa on jotakin kovin tuttua: kaksi veljestä ja yksi tyttö, kolmen ihmisen yksikkö, kolmen ihmisen ystävyys. Tällaiset ihmissuhdeverkostot näyttävät väistämättä johtavan jonkinlaisen vallankäyttöön, joku jää aina hieman ulkopuolelle, joko pakosta, rakkaudesta tai miellyttämisen halusta. Kolme ei voi toimia yhdessä, ja lukija pääsee askartelemaan sitä, miksi ei voi - mitä on tapahtunut, miksi. Kolmen ihmisen sommitelma vaikutti alkuun tavanomaiselta, mutta ei se sitten ihan ollutkaan, ja Hakkarainen sai lukijan kysymään niitä Miksi?-kysymyksiä, joita esimerkiksi Barreau ei herättänyt…

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Kuva
"Hän ei ollut voinut valita maata, johon hänet istutettiin. Ei toisia puita, joiden seuraan hänet asetettiin. Hän oli kasvanut synnyinmaassaan, siinä valossa ja varjossa, niissä tuulissa ja sateissa, ja työntänyt juurensa syvälle multaan pysyäkseen pystyssä. Hän oli kiintynyt kasvupaikkaansa, omaan kotimetsäänsä, vaikka muitakin hyviä metsiä oli varmasti olemassa. Oman rungon siirtäminen juurineen oli kuitenkin työlästä." Lestadiolaisperhe, usko. Väsynyt äiti, kyseenalaistava isä. Kärsimys, rakkaus, kärsimys, rakkaus. Rakkaus.
Ulkopuolelle: Hyvä kirja ei kerro pelkkää tarinaa, se ei jää vain kauniiksi kertomukseksi vaan nostaa lukijan teoksen ulkopuolelle, kehottaa lukijan ajattelemaan. Taivaslaulun ehdoton vahvuus on se, että kauniin tarinan lisäksi houkuttelee lukijan pohtimaan omaa suhtautumistaan teoksen teemoihin, uskontoon, uskoon, rakkauteen. Hyvä kirja myös opettaa, kertoo lukijalle asioista, joihin yhteisön ulkopuolinen ei pääse kovin helposti käsiksi. Lestadiolaisuu…

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse

Kuva
"Olin aina tiennyt olevani sairain ja surkein olento, mitä olla voi, mutta joskus soin itselleni tilaisuuden ajatella, että asia on päinvastoin ja itse asiassa olen paras ja voimakkain, kunhan saan tilaisuuden ja näytän kaikille. Kukaan ei antanut minulle sellaista tilaisuutta, joten käytin mahdollisuutta kehittelemissäni leikeissä, kun kotona ei ollut ketän, ja kuvitelmissa, joita mieleeni tuli ennen nukahtamista." Pieni poika, bakteerikammoinen, ylihuolehtiva mummo. Sukupolvien välisiä kohtaamisia, perhesuhteita, ristiriitoja.
Rakenne: Erityisesti alussa ilahduin kirjan episodimaisuudesta, siitä, että Sasa kuvaa elämäänsä katkelmittain, tapahtumittain. Luku luvulta katkelmat pitenivät, ehkä tarkoituksellisesti: suuret tapahtumat vaativat suuria kertomuksia. Episodimaisuus hävisi, harmi, mutta toisaalta teos syveni loppua kohti, alun humoristisuus vaihtui jopa dramaattiseen temmon tihenemiseen. Huumori on ehdottoman oikea keino käsitellä teoksen teemoja, mutta toisaalta pidin…

Nicolas Barreau: Rakkausromaanin resepti

Kuva
"Halusin tavata tuon kirjailijan, joka ei ainoastaan elämäni synkimpänä hetkenä ollut palauttanut elämänhaluani vaan jolla tuntui myös salaperäisellä tavalla olevan elämääni jokin yhteys. Kirjoittaisin hänelle kirjeen. Kiittäisin häntä. Ja sitten kutsuisin hänet viettämään satumaisen tunnelmallisen illan raviontolassani ja ottaisin selvää, mistä tuossa romaanissa oikein oli kysymys." Nainen, pari miestä (typerä ex, unelmien kirjailija, merkityksetön kustannustoimittaja), ainekset rakkaustarinaan. Tuttua, turvallista, helppoa.

Kevyt: Rakkaustarinoita tarvitaan. On aivan selvää, että yksi kirjojen tärkeimpiä tehtäviä on viihdyttää - kirja on parhaimmillaan silloin, kun se antaa lukijalleen sen, mitä tämä tarvitsee: tarpeen tullen ajateltavaa ja kyseenalaistettavaa, toisinaan ennakoitavissa olevaa kevyttä viihdykettä. En missään nimessä julistaudu siihen ryhmään, joka pitää viihdekirjallisuutta ala-arvoisena, turhana roskakirjallisuutena. Rakastan Sophie Kinsellan kirjoja, Danie…

Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus

Kuva
"Toinen komentelee toista, tönii, läpsii ja määräilee, vie toisen hatun ja itsetunnon, työntää edellään vaaratilanteisiin. Käyttää hyväksi.Käyttää hyväksi ja rakastaa.Toinen puolustautuu laimeasti, ja suostuu. Valittaa ja nostaa hattunsa maasta ja suostuu. Itkee ja suostuu.                                                                              Suostuu ja rakastaa."Mies, avioliitossaan epäonnistunut, omaa ja yhteiskunnan mieskuvaa pohtiva; Hän, vastakohta, hallitsija, julkisuushakuinen. Kahden miehen suhde - mutta millainen?

Runsaus: Kuten hyviä kirjoja niin usein, tätäkin teosta vaivaa teemojen runsaus. Lukijana tunsin itseni riittämättömäksi, kun en tiennyt, mistä narusta vetää, mihin tarttua. Luenko teosta vain hallitsijan ja hallittavan välisenä kuvauksena, pitäisikö antaa mahdollisuus Hänelle, etsisinkö kaikki homoseksuaalisuuden symbolit vai huomioisinko veljessuhteen uskonnolliset viittaukset? Miten tarttua näihin kaikkiin teemoihin - ja varmaan vielä moniin muihi…

Zinaida Lindén: Monta maata sitten

Kuva
 "Siinä oli minun vapauteni. Henkilökohtainen vapauteni. Se vilahti huomaamatta kuin nukke marionettiteatterin verhon takana - ja katosi iäksi."
Yksinäinen, ulkopuolinen tyttö, diplomaattimies, koti ja koti-ikävä kaikkialla.
Täyttymättömät lupaukset:  Olen selvästi takakansi-ihminen, luotan kuvauksiin liikaa, sillä tälläkin kertaa takakannessa luvataan sellaista, mikä ei minulle kirjassa täyty. Koti palasina maailmalla kuulostaa eksymiseltä, yksinäisyydeltä, ahdistumiselta. Päähenkilö Galinaa kuvataan ulkopuoliseksi, hän ei löydä paikkaansa maailmalta, seilaa maiden välillä. Aiheesta olisi voinut saada tunteikkaan, raastavan kuvauksen, mutta minä en päässyt mukaan tarinaan.
Irrallisuus: Irrallisuus olisi voinut toimia kehuvana terminä, käsitellä kirjan teemoja, matkustamista, kodittomuutta, laimeiksi jääviä ihmissuhteita. Lindénin romaanissa liitän sen kuitenkin vain rakenteeseen, irrallisiksi jääviin kohtauksiin. Henkilöhahmotkin jäivät kaukaisiksi, en päässyt kiinni Galjan a…

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Kuva
"Vauhtia on oltava ettei uppoa läpi pahimmissa paikoissa, mutta ei sellaista vauhtia että säntää eteenpäin kuin raivo härkä vaan pitää nähdä mikä tilanne on. Koko ajan täytyy tietää miltä edessäpäin näyttää ettei porhalla ohuen jään alueelle jolta ei sitten pääsekään pois. Jää on siitä kiinnostavaa, että vaikka on kulkenut hyvän matkaa sellaisella alueella, jää ei ikinä kanna jos yrittää tulla samaa tietä takaisin."
Kirjablogini alkaa suuresta kirjasta, palkitusta, pidetystä, kehutusta. Yhteisö kaukana saaristossa, pappi perheineen mantereelta. Mielikuva idyllisestä saaresta, läheisistä väleistä, pienestä seurakunnasta, todellisuudessa liiankin pienestä, jopa ahtaasta. Ihmisläheisyyttä, sopeutumista, surua. Odotukset:  Ehkä hieman yllättäen  lähipiirini ei kehunut Jäätä, joka kuulemma on niin tavanomainen, henkilöt jäävät ohuiksi, eikä kaunis kieli pelasta tarinaa. Omatkin ajatukseni olivat samansuuntaisia, vastaanhangoittelevia: tämä ei näytä minun kirjaltani. Liian rauhallin…

Blogi

Blogi?Kirjablogi? Pääni täynnä kysymyksiä, kauhistusta, hurjuutta, innostusta. Minustako bloggariksi? Kirjabloggariksi muiden lukijoiden sekaan? Niin olin ajatellut, ajattelin, ajattelen edelleen: nyt on ryhdyttävä. Yllätettävä itsensä, aloitettava uusi vuosi uusin tavoin. Luen niin mielelläni, niin paljon, ja usein ajattelen, että kokemukset jäävät jäsentymättä, kun ne vain nielaisee, ahmii, selailee. Joskus olisi hyvä kirjoittaa auki se, mitä kirja on minuun tehnyt, mitä tunteita se on nostanut esiin.

Vasta nyt: Tämä toteamus suhteutuu blogiini kahdella tapaa: se on osa blogin perustamisprosessia ja toisaalta blogin sisältöä. Loin tämän blogin vasta nyt, suunnittelin kauan, hautasin ajatuksen, unohdin sen, otin uudestaan esiin. Minun piti ryhtyä puuhaan jo vuosi sitten, mutta sitten päädyin kokeilemaan pientä sinikantista ruutuvihkoa. Se oli romanttista, sopi kirjoittajaluonteelle, perinteiden ystävälle, mutta työlääksi se kävi. Blogiahan minä olin suunnitellut! Tänä vuonna en maltt…