Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Mäkelin merkityt tekstit.

Miksi kuolemasta ei uskalleta puhua? Pyhäinpäivän lukemisena Henna Mäkelinin Kuolema

Henna Mäkelin:  Kuolema. Kaikki mitä olet aina halunnut tietää S&S 2018: 320 s. Kansi: Tiia Javanainen/Purotie Design Pisteitä: 5/5 Muutama viikko sitten tuttavani sai huonoja uutisia: kummalliset oireet, jotka olivat vaivanneet häntä jo jonkin aikaan, johtuivatkin syövästä eikä stressistä. Nuoren, elämänsä alussa olevan ihmisen sairastuminen veti minunkin mieleni matalaksi: miksi elämä ei kohtele meitä todennäköisyyksien mukaan vaan iskee ikäviä uutisia niihinkin, joiden ei olettaisi kuolevan vielä aikoihin?  Tuttavan sairautta on alettu vähitellen hoitaa. Ennustetta on silti vielä vaikea sanoa - yleisesti ottaen se ei ole kyseisessä syöpätyypissä kovinkaan hyvä. Koska en ole omassa elämässäni juurikaan joutunut tekemiseen kuoleman ja menetysten kanssa - olen kokenut vain isän puolen isovanhempien kuolemat - ajatukseni ovat liikkuneet tuttavassani, hänen voinnissaa ja tulevaisuudessaan.  Lukevana ihmisenä olen löytänyt lohtua lukemisesta. Yhden...