Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Tammikuisia miniarvioita

Māra Zālīte: Viisi sormea (2013)
Māra Zālīten autofiktiivinen romaani Viisi sormea kertoo latvialaisperheestä, joka pääsee palaamaan kotimaahansa vietettyään vuosikausia neuvostoliittolaisella työleirillä. 
Viidessä sormessa kiinnostavinta on kertojavalinta: tarina kerrotaan 5-vuotiaan lapsen, Lauran, näkökulmasta. Kertojana Laura on tarkkanäköinen joskin paikoin epäluotettava: hän ei pysty ymmärtämään kaikkea, mitä aikuiset yhteiskunnallisesta tilanteesta puhuvat, ja toisaalta kuvittelee sellaista, mitä aikuiset eivät pysty näkemään. 
Zālīte onnistuu tyylillään tavoittamaan lapsenomaisuuden ja -kielisyyden, mutta jatkuva toisto ja kolmannen persoonan käyttäminen eivät olleet täysin omaan makuuni. Huutomerkkejäkin käytetään säästelemättä - lapsen tunnesävyt tulevat esiin mutta kaipasivat ehkä kuitenkin vielä hieman hiontaa. Suomennoksen osalta kiinnostava yksityiskohta on, että monet eläinten- ja paikannimistä on kotoutettu suomenkielisiksi. Näin lukijalle välittyvät myös ne merkitykse…

Tenavatorstai: Tuikun tärkeä tehtävä ja muita tammikuussa luettuja lastenkirjoja

Johanna Lestelä: Tuikun tärkeä tehtävä

Tuikulla on huoli - hän on kohdellut kaveriaan Oivaa päiväkodissa ilkeästi, eikä huoli meinaa häipyä millään. Onneksi on äiti, joka osaa lohduttaa.

Johanna Lestelän Tuikun tärkeä tehtävä on monella tapaa ihana kirja. Ensinnäkin se käsittelee tunnetaitoja: sitä, miltä huono omatuntu tuntuu (lempiruoka makaroni ei maistu), miten huolia voi yrittää käsitellä (vetämällä vessapaperia pöntöstä alas) ja mikä huoliin auttaa parhaiten (kertominen ja anteeksi pyytäminen). Toisekseen ihanaa on se, että suomalaisessa lastenkirjassa on päähenkilönä rodullistettu lapsi, jota ei juuri sukupuoliteta. Ja vaikka lapsi onkin rodullistettu, se ei ole teoksen aihe, vaan Tuikun tärkeässä tehtävässä käsitellään ihan kaikkia koskettavia aiheita. Tuikun isä nyt vain sattuu asumaan Nigeriassa.

Suomenkielinen lastenkirjallisuus kaipaa ehdottomasti monimuotoisuutta hahmoihinsa, ja siksi ilahduin Lestelän teoksesta. Tämä on nyt omassa hyllyssä odottamassa omaa pienokaistamme…

Intersektionaalista feminismiä säeromaanien ystäville: Jacqueline Woodsonin Brown Girl Dreaming

It´s hard to understand how one leads to the other,
how stories could ever
make us criminals. 

It´s hard to understand
the way my brain works - so different
from everybody around me.
How each new story
I´m told becomes a thing
that happens,
in some other way
to me...!

Jos etsii rodullistettujen amerikkalaisten kirjoittamaa kirjallisuutta, jossain vaiheessa törmää väistämättä Jacqueline Woodsoniin. Hän on kirjoittanut urallaan useita kymmeniä lasten-, nuorten- ja aikuisten teoksia. Brown Girl Dreaming on autofiktiivinen YA-säeromaani, jossa Woodson kertoo, millaista oli kasvaa mustana tyttönä 60-luvun Amerikassa.

Brown Girl Dreaming tuo esiin monia yhteiskunnallisia seikkoja, jotka vaikuttivat 60-luvulla rodullistettujen perheiden elämään ja joista moni on edelleen todellisuutta. Jacqueline kasvaa ensin Ohiossa, sitten etelämmässä, kun vanhemmat eroavat. Elämä on vaatimatonta ja köyhää, yhteiskunta hyvin rasistinen: usein Jacqueline on koulunsa ainoa rodullistettu. Sekä isoäiti että äiti tekevät …

Riina Mattila: Eloonjäämisoppi

Tuolloin muistin traumastani jotakin, ääriviivat ja lyijykynällä raapustetun pohjapiirustusmaisen kehikon, en sen oikeaa sisältöä. Tarkemmin sanottuna en tuntenut traumaani: välillä jopa ajattelin, ettei sitä koskaan ollut tapahtunutkaan. Koska muistoni ei tuntunut todelta, käytin sitä jonkinlaisena tekosyynä pahaan olooni: sen illan yksi hajanainen muisto oli ainut konkreettinen asia, jonka kivulleni keksin, siksi sitä sopivan tilaisuuden tullen käytin. Helppoa se ei ollut. Haluaisin lähettää kirjailija Riina Mattilalle terveisiä: kiitos, että kirjoitat. Eloonjäämisoppi on ehkä ensimmäinen suomenkielinen teos, josta löydän traumatisoituneen itseni - se kuvastaa todella monin tavoin sitä, mitä PTSD (posttraumaattinen stressi) on, miten se oireilee ja millainen prosessi traumasta toipuminen on. 
Eloonjäämisoppi on Mattilan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva teos, joka yhdistelee informaatiota, muistelmia ja esseemäisyyttä. Mattila raiskattiin, kun hän oli 13-vuotias, ja trauma on edell…

Helmet-haasteen vaikeimmat kohdat ja mitä lukea niihin, osa 3

Alkuvuoden kunniaksi innostuin taas vuosittaisesta Helmet-haasteesta. Jo kahtena maanantaina olen jakanut vinkkejä muutamista hankalammista haastekohdista (katso postaukset täältä ja täältä). Nyt on vuorossa minipostaussarjan kolmas ja viimein osa.

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos Tähän kohtaan piti tehdä vähän tiedonhankintaa - Harry Pottereissa tietysti on monenkinlaista muodonmuutosta, mutta ehkä itseänikin ajatellen halusin listata muutaman sellaisen teoksen, jotka eivät ole (enää) niin hypetettyjä.

Franz Kafka: Muodonmuutos(klassikkojen ystäville)
Rachel Cusk: A Life´s Work (raskaaksi tuleminen ja lapsen synnyttäminen muuttavat naista, eikö?)

Helmet-haasteen Facebook-ryhmässä on lisää ideoita: esim. Aino Kallaksen Sudenmorsian (tätä suosittelen itsekin lämpimästi), Witcher-sarja (tätä suosittelee puolisoni) ja Leena Krohnin Tainaron
Omat suunnitelmat: Tämä on ehkä tylsin haastekohta minulle - en lue paljon sellaista kirjallisuutta, jossa hahmot muuttaisivat muotoaan. Luin nyt al…

Helmet-haasteen vaikeimmat kohdat ja mitä lukea niihin, osa 2

Julkaisin viime viikolla ensimmäisen osan Helmet-haaste 2020 -postaussarjasta, jossa esittelen joitakin haasteeseen haastavimmista kohdista. Nyt on vuorossa neljä seuraavaa kohtaa. Mitä suunnitelmia sinulla on näiden kohtien varalle?
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja Entisenä kirjallisuudenopiskelijana minun pitäisi kai rakastaa tätä kohtaa, mutta en ole koskaan lämmennyt epäluotettaville kertojille. Usein tuntuu siltä, että en edes huomaa, jos kertoja on epäluotettava. Pienellä googlailulla löytyivät esimerkiksi seuraavat teokset, joissa voi havaita epäluotettavan kertojan: 
Daphne Du Maurier: Rebekka Emma Healey: Elizabeth is missing Maria Peura: Valon reunalla
J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa Hanya Yanagihara: People in the Trees
Tuleeko teille muita mieleen? Mitä suosittelisitte?
Omat suunnitelmat: Healeyn kirja on omassa hyllyssä - on ollut jo jonkin aikaa - joten tämä voisi olla hyvä kohta peitota tuo hyllynlämmittäjä. Myös Rebekka kiinnostaa. Mieskaanonin klassikoita hal…

Saamelaisklassikko - Nils-Aslak Valkeapään Aurinko, isäni

Tänä vuonna Helmet-haasteessa luetaan saamelaiskirjallisuutta. Monelle haastekohta tuntuu vaikealta - ehkä siksi, että saamelaiskulttuuria on kolonisoitu ja hiljennetty niin paljon, että se on valtaväestölle täysin vierasta. Edellisessä postauksessani suosittelin muutamaa saamelaisteosta, minkä jälkeen tartuin itse erääseen saamelaisklassikkoon, jonka olen halunnut lukea jo jonkin aikaa.

Nils-Aslak Valkeapään Aurinko, isäni on yksi tunnetuimpia suomensaamelaisten kirjailijoiden teoksia. Aurinko, isäni on runokokoelma, jonka Valkeapää on alun perin kirjoittanut pohjoissaameksi ja jonka on kääntänyt Pekka Sammallahti. Hieman sääli on, että alkuperäisteoksen valokuvat eivät ole päässeet osaksi suomenkielistä julkaisua - sen sijaan iloitsen siitä, että muutama runo on jätetty kääntämättä ja lukija pääsee kuulostelemaan myös pohjoissaamenkielistä runoutta.



Valkeapää käsittelee runoissaan saamelaiskulttuuria monella tavalla. Saamelaisten syvä luontosuhde tulee kokoelmassa selkeästi esiin…