Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2015.

Puolen vuoden opetukset ja kesäkuun kirjat

Kuva
Puoli vuotta blogimaailmassa! Eksyin Sivutielle tammikuun alussa, kovin epävarmana päätöksestäni mutta samalla innoissani. Tätä olin halunnut tehdä jo pitkään, miettinyt vuoden, ja vaatimattomasti tammikuun ensimmäisenä päivänä tulin mukaan tähän maailmaan. Kuten niin moni muukin, minunkin on todettava, että hetkeäkään en ole katunut. Lukemisesta ja bloggaamisesta on tullut ykkösharrastukseni. Blogiaika on myös opettanut kaikenlaista, ja tässä muutamia huomioita:
1. Minulla on nyt harrastus. Ei sillä, ettenkö olisi viettänyt aktiivista elämää muutenkin, mutta blogin myötä lukemisesta on tullut entistäkin rakkaampi ajanviete. Kirjoittaminen toki syventää lukukokemusta ja jäsentää ajatuksia, mutta ennen kaikkea se on minulle tapa pitää lukemani muistissa, keskittyä omiin kokemuksiini ja osallistua johonkin yhteiseen. En olisi uskonut, miten paljon aikaa blogimaailmassa voi viettää. Olen nauttinut suunnattomasti toisten blogien lukemisesta, kommentoinnista ja blogiini kirjoitettujen ko…

Lukumaratonpostausten lukumaraton: tsemppiä maratoonareille!

Kuva
Huomenna (ja tänään ja ylihuomenna, aikatauluista riippuen) vietetään Blogistaniassa lukumaratonpäivää. Mikä sääli, että en itse pysty osallistumaan! Lukumaratonit ovat parhautta. Kummitädin ja vieraidenviihdyttäjän tehtävät kuitenkin kutsuvat, ja varsinkin ensimmäinen kuuluu elämän suuriin ilonaiheisiin. En siis laista tapahtumasta huonoin tekosyin. Puolivuotisen blogiaikani varrella olen ehtinyt pitää kaksi omatoimista lukupäivää. Yhden maaliskuussa, yhden toukokuussa kesäloman kunniaksi. On se vain niin rentouttavaa puuhaa! Jo aiemmin, ennen blogin aloittamista, seurailin maratonpostauksia innolla, joten ei voi sanoa, että tämänkertainen kannustajaroolini olisi huono vaihtoehto. Ehdinpähän tsempata ja seurailla muiden lukemisia!
Koska aikani ei siis riitä kirjojen lukemiseen, lupauduin pitämään lukumaratonpostausten lukumaratonin ja seurailemaan, mitä muualla Blogistaniassa saadaan luettua. Omien lukupäivieni aikana on ollut ihana saada kommentteja, ja olen oikeastaan jo odottanut…

Sopii äidille! -tunniste

Kuva
En ole perheemme ainut lukija. Äitinikin pitää lukemisesta, isäkin lukee kausittain. Olen epäilemättä perinyt lukuinnostukseni vanhemmiltani, ja luonnollisesti olen hyvin kiitollinen siitä, että harrastustani on aina tuettu. Kun lapsena hokemalla hoin "Halluutko lukkee, halluutko lukkee" ja "Mikä tämän kirjan nimi on, mikä tämän kirjan nimi on?", äiti luki ja kertoi.. Kirjastoon pääsin, kun halusin. Makuuhuoneen lattialle sai aina levittää kirjat ja Nalle Puh -lehdet, jotta pieni lukija voisi arpoa, mistä aloittaisi (kinkkisissä kirjatilanteissa käytän enttententteniä toisinaan vieläkin).
Toisinaan äitini pyytää minulta lukusuosituksia. Tai no, oikeastaan aina, kun kyläilen kotonakotona, äiti jossakin vaiheessa hiipii huoneeseeni kysymään, onko minulla mitään luettavaa hänelle. Harvemmin - lukumakumme ovat niin erilaiset. Toisaalta en voi olla olematta imarreltu, kun minulta pyydetään suosituksia, ja otan suosittelukysymykset aina vakavasti (no, ehkä olen alisuor…

Harri Nykänen: Leijonakuningas

Kuva
"Muuten niin suvaitsevaisessa älymystössä hän herätti ihmeen rajua suuttumusta. Vaikka he hokivat, että mies oli iso vitsi, he eivät nauraneet vaan punoittivat vihasta. Heille hän ja hänen kansansuosionsa oli henkilökohtainen loukkaus. Minussa Aro ei ollut herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia eläessään, mutta kuollessaan hän kiinnosti minua. Minun oli pakko miettiä, mitä sellaista iso ja räävitön voimamies oli tehnyt, että se oli ajanut hänet törmäyskurssille paitsi yhteiskunnan, myös kuoleman kanssa."
Mediasta tuttu voimamies löytyy kuolleena. Itsemurha? Komisario Kafka seikkailee.
Lennokkuus: Leijonakuningas on vauhdikas, vähän liiankin. Oikeastaan ihmettelen sitä, miksi olen joskus harrastanut dekkarikirjallisuutta enemmänkin, kun kaikki tuntuvat toistavan samaa. Plussaa Nykänen saa siitä, että rikoksella ei mässäillä, mutta juonikuvioista ei voi kiittää. Kaikki tapahtuu aivan liian nopeasti. Uhri löytyy, ja heti saman tien mukaan tulee kuvioihin myös hänet tunteva ka…

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Kuva
"Niinä harvoina kertoina kun Fatima hymyili, hän laittoi huivin suunsa eteen. Turha naurauminen ja itsensä hemmottelu olivat naisen vihollisia. Laiskuus ja yltäkylläinen syöminen saivat Fatiman vihaiseksi. Fatiman ylpeytenä oli ahkeruus. Hän kylvi Khadijaan ahkeruutta ja ennen kaikkea kuria. "Itsehillintä on se, mikä erotta meidät eläimistä. Jos teet aina mitä heikko mieli haluaa, kadotat elämän tarkoituksen", Fatima läksytti Khadijaa. "Jos elät mielihalujesi kanssa, karkotat Allahin armon. Jos syöt, kun sinua huvittaa, lihot ja hidastut. Mieli turmeltuu ja unohdat päämääräsi." Fatima vartioi itseään, hän jaksoi odottaa paratiisia ja säästi itseään tuonpuoleiseen. Khadijakin oli ahkera ja auttoi hooyota, mutta joskus Khadijasta tuntui, että mikään ei riittänyt hooyolle." Somalia, islam, 1950-luku. Erään tytön, naisen, toisen vaimon ja äidin tarina.

Monikulttuurisuus: Kirjallisuus on mitä parhain tapa tutustua vieraisiin kulttuureihin, tapoihin, uskontoihin,…

Raj Kamal Jha: Jos korkealla pelottaa

Kuva
"Jos teitä pelottaa korkealla, veljet ja siskot, minulla ei ole teille mitään, olkaa hyvät ja lähtekää siinä tapauksessa, mutta jos korkeus ei teitä hirvitä, jos teitä ei haittaa ihmisten pieneneminen pisteiksi, jotka liikkuvat nauhaksi kutistunutta tietä pitkin, kuunnelkaa minua, sillä aion kertoa teille kuinka te voitte kiivetä varikseni selkään ja lentää pois tästä kaupungista."Rakastunut nuoripari, toimittaja tutkii lapsen murhaa, tyttö pelkää kaupungin itsemurha-aaltoa. Kolmen tarinan kudelma haavekuvista, peloista ja Intiasta.

Löytö: Blogiaika on tutustuttanut minut kirjastojen pikalainoihin. Ennen kartoin niitä, kun ajattelin, että en ehtisi kuitenkaan lukea niin lyhyessä ajassa. Vielä tämän vuoden alussa, Kirjan vuoden haastetta selaillessani, ajattelin, että niinköhän tulen lukemaan yhtään tänä vuonna julkaistua kirjaa. Hehheh, olisinpa tiennyt, miten lukutavat voivat muuttua! Viime kirjastoreissuilla olen kuitenkin harmitellut sitä, että en ole enää samoillut hyllyv…

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Kuva
"Hän painoi päänsä alas ja katsoi huonosti istuvien farkkujen verhoamia reisiään, niiden päällä lepääviä lääkkeiden pöhöttämiä, hikeä kastehelminä pisaroivina kämmeniään. Hänessä ei ollut mitään, mitä kukaan, kaikkein vähiten hän itse, haluaisi maailmassa nähdä." Tapahtuu pian. Täällä.

Kieltäminen: Tekisi mieli kieltää se, mitä Hirvonen romaanissaan käsittelee. Eihän nyt tällaista. Eivät ihmiset oikeasti haudo väkivaltaisia tekoja sammutaakseen omansa tai yhteiskuntansa tuskan. Ei maailmamme oikeasti luisi tällaisiin pakolais- ja ilmastokatastrofeihin. Romaanin tulevaisuusasetelma on siinä mielessä kiinnostava, että ainakin minulle se näyttätyi monin paikoin todelliselta jo nyt. Pahoin pelkään, että Aslakin ajatukset ja pohdinnat ovat liian todellisia liian monille pahoinvoiville ihmisille jo nyt. Tämä kirja saa ajattelemaan uudestaan niitä traagisia tapahtumia, joista mediassa päivittäin ilmoitetaan. Ilmoituksiksi ne kai ovat muuttuneet, kun tuntuu, ettei hyvien tap…

Jane Austen: Viisasteleva sydän (äänikirja)

Kuva
Perheensä hyljeksimä nuori nainen, entinen kihlattu, englantilaiskaupungin seurapiirielämää. Ihastuttava, hurmaava, kauniisti luettu teos!

Austen: Niinpä niin, myönnettävä se on: Viisasteleva sydän oli ensimmäinen Austenini. Ylpeyden ja ennakkoluulon tarina on toki jollakin tavalla tuttu, elokuvaa olen katsellut (en muista, pääsinkö loppuun saakka), mutta kirjoja olen vältellyt jopa tietoisesti. Olen ajatellut, että en innostuisi vanhanajan romantiikasta, kartanoista, hienoista puvuista, 1800-luvun seurapiirielämästä. Austenin ja Bronten sisarusten kohdalla olen uponnut siihen vanhanaikaiseen kuvitelmaan siitä, että klassikkoromaanit ovat vaikeaselkoisia, pitkäveteisiä, lauserakenteiltaan monimutkaisia ja teemoiltaan vanhentuneita. Pah, toteaisin nyt. Klassikot jaksavat yllättää kerta toisensa jälkeen.
Innostus: Siksi onkin huudahtettava: Voi kunpa Viisasteleva sydän ei olisi koskaan loppunut! Ihastuin tähän ikihyviksi. Luettua-blogissa kirjan on todettu olevan Austeniksi vakavasävyinen…

Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin

Kuva
Huumori: Lukiessani en ole kovin suuri huumorin ystävä. Jos vakavaan aiheeseen tutustuessa voi valita tunteisiin vetoavan, riipaisevan tarinan ja humoristisen satiirin tai vitsailun väliltä, valitsen mieluiten ensimmäisen. Huumori on hyvä keino kohdata vaikeuksia, muttaminusta kirjallisuus on nimenomaan tapa kohdata silmästä silmään sellaisia asioita, joista on vaikea puhua ääneen. Suosin suuria (vakavia) tunteita, maailmankuvan aukomista, jopa huonon omantunnon aiheuttamista. Puertolas lähestyy suurta aihetta juuri siitä näkökulmasta, jonka olisin saattanut kokea latteana, mutta tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Nautin fakiirista ja tämän seikkailuista.
Iltalukemisena Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin toimi siinä mielessä huonosti, että se aiheutti minulle muutamaan otteeseen melkoisia hekotushetkiä. Kirjat naurattavat harvoin ääneen, mutta Puertolasin huumori upposi minuun. Fakiirin toilailut, kulttuuriset väärinymmärrykset ja karrikoidut henkilöhahmot huvittivat ja hymyilyttivä…

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

Kuva

Maria Autio: Varjopuutarha

Kuva
"Näin ruudulla tytön, joka liikkui ja puhui ihan eri tavalla kuin kaikki muut. Tytöllä ei ollut juuri ilmeitä, katse haroi ohi, mutta yhtäkkiä nauru rävähti kasvoille, levisi korviin asti. Ja aina silloin, kun ketään muuta ei naurattanut. Kun muut hekottelivat, tyttö oli totinen. Se liikkui kankeasti ja kömpelösti kuin tikku-ukko. Liikuntatunnilla se haahuili muiden jaloissa, kun pallo poukkoili ketterästi käpälästä toiseen ja koriin. Minä se olin. Tapitin ruutua, vaikka se oli yhtä piinaa. Ja äkkiä näin itseni mummon ja muiden ylituomareiden silmin: omituinen. Vammainen. En pystyisi koskaan piiloutumaan, vaikka miten haluaisin."

Eeva-Liisa Manner: Kuin tuuli tai pilvi

Kuva
Synkkä tunnelma, lohduton maisema: suomalaisia runoja kuolemasta.

Ajoitus: Kuin tuuli tai pilvi ei sovellu kesänaloitusmaratonille. En mitenkään osannut aavistaa, että runokokoelma on sävyltään niin tumma ja synkeä, lohduton ja epätoivoinen. Mannerin runoissa kuollaan, kaivataan kuolemaa, ihannoidaan manan maita. Manner luo runonsa tyylillä, ja ne ovat kauniita, mutta lohtua niistä ei murheisiin saa. Kokoelman lukeminen oli suorastaan pelottavaa, niin synkäksi ja tiheätunnelmaiseksi se muodostui.
Luonto: Mannerin runot ovat tyyliltään niin suomalaisia, että tuntuu kuin olisin lukenut niitä ennenkin. Synkkyys tuo mieleen Kailaan runot. Kuin tuuli tai pilvi on syksyinen, ahdistavan marraskuinen, kolea kokoelma kuolemasta. Elämän loppuessa maisemat muuttuvat, jäätyvät, tuntuvat kummallisilta, oudoilta. Mikään ei liiku; vain tuuli henkäilee, kuljettaa ihmistä kohti viimeistä taivalta: Soi huminassa tuulen/ yön, iankaikkisuuden itku loputon. Kuolema tulee tuulena, on tuuli. Siihen rakastuu m…