Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Maaliskuun mietteitä

Tässä kuussa lunastin itselleni asettaman lupaukseni ja pidin omatoimisen lukumaratonpäivän. Oi sitä ihanuutta! Lukemiseen keskittyminen kannattaa. Teki erityisen hyvää ottaa itselleen omaa aikaa, tehdä vain sitä, mistä eniten nauttii. Vieläkin saan voimaa siitä, että uppouduin hetkeksi vain lukemiseen. Maratonin paras opetus: rentoutuminen ja itsensä palkitseminen ovat mahdollisia asioita. Miksi ne unohtuvat niin usein? Kuukauden kirjasaldo:

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää
Sari Vuoristo: Flamingopaikka
Paula Havaste: Tuulen vihat
Katja Kaukonen: Kohina
Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
Anne Frank: Päiväkirja 

Jos helmikuu olikin kirjojen osalta helmetön, maaliskuussa tuntui jo varsin mukavalta. Suurin elämys oli epäilemättä Havasteen Tuulen vihat, joka historiagenreltään ei kuulunut missään nimessä ennakkosuosikkeihini mutta paljastui kiehtovaksi, kielellisesti kauniiksi teokseksi. Jaatisen Kaksi …

Anne Frank: Päiväkirja

Kuva
"Mutta Dussel joutui heti valtavan kysymystulvan kohteeksi, ja hänen kertomuksensa olivat niin julmia ja barbaarisia, ettivät ne enää menneet pelkästään yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos. Kuitenkin me laskemme jälleen leikkiä ja kiusaamme toisiamme heti kun julmat kertomukset ovat hiukan unohtuneet. Meitä ja ulkopuolella olevia ei auttaisi yhtään, vaikka olisimme jatkuvasti yhtä synkkiä kuin olemme kaikki tällä hetkellä. Ja kannattaisiko tehdä Salaisesta siivestä tehdä surumielinen Salainen siipi?"

Tunnetun tytön tarina holokaustin keskeltä.

Sanaton: Mitä tähän voisi sanoa? Miten tällaista teosta voi kommentoida? Tuntuu väärältä arvostella tai kritisoida päiväkirjaa, joka on totta, erään ihmisen tarina. Useaan kertaan minun piti muistuttaa itselleni, että tässä on kyse todellisuudesta, siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Sitä oli vaikea käsittää. Päiväkirjahan voisi olla romaani: päähenkilönä noheva, väärinymmärretty lapsi, ihmiset tiiviisti toistensa kanssa, perheen sisä…

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet

Kuva
"Pilleriäijä on yhteiskunnan vihollinen numero yksi, oikea sivilisaation mätäpaise. Se aiheutti itse sen miten sille kävi. Se aloitti. Kukaan ei kysy, mitä kaikkea äijä on saanut aikaan. Mekään ei voida avautua, sillä me istutaan piilossa kotona, maan alla niin kuin homehtuneet perunat, ja ne muut jotka tietää, ne ei uskalla. Pilleriäijästä tulee kansansuosikki. Sille lähetetään ihailijapostia ja kosintakirjeitä. Se kutsutaan keskusteltuohjelmiin ja lopuksi tehdään siitä elokuva. Se saa kytätä tyttöjä ja kaupata pillereitä riemusaatossa maailman tappiin asti. Niin nämä asiat vain menee. Aikuisten maailmassa. Siihen pitää varautua." Synkkä yhteiskunta: moraalittomuus, väkivalta, huonot sosiaaliset taidot. Valtaa, voimaa, vääryyttä monen henkilön sanoin.

Lukutunnelma: En odottanut romaanilta tällaista raskautta. Tunnelma oli synkeä, maailmankuva julma. Alun sitaatin viimeiset virkkeet kuvastavat mielestäni hyvin teoksen sanomaa: Niin nämä asiat vain menee. Aikuisten maailmassa. …

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta

Kuva
"Kunpa tietäisit, miten sydäntäni raastaa, kun luen viestiäsi, jonka olet jättänyt pöydälle tyhjälle kakkulautaselle murusten keskelle. Kunpa tietäisit, miltä tuntuu juosta jonkun luo tuokioksi, miten maailma lakkaa pyörimästä ihan vain hetkeksi, kun suljet hänet syliisi, ja alkaa taas kieppua niin vinhaan, että kaadut maahan pää pyörällä. Kunpa tietäisi, miten jokainen tervehdys sattuu enemmän kuin sata hyvästiä. Kunpa tietäisit." Kirjeromaani: Suhtaudun kirjeromaaneihin kaksijakoisesti. Henkilökohtaisesti rakastan kirjeitä, niiden kirjoittamista ja saamista. Kirjeet ovat yksinkertaisesti ihania. Romaaneissa kirjemuotoisuus tuo vaihtelua kerrontatyyliin, se luo dialogisuutta lukijan ja kirjeiden kirjoittajien mutta myös, luonnollisesti kirjeiden kirjoittajien välille. Kirjeet jättävät romaaniin välttämättä aukkoisuutta, kaikkea ei kirjeissä kerrota, joten merkitykselliseksi muodostuvat myös lähetysajat, aukot ja ajanjaksot tekstien välillä. Lukija saa tehdä omia johtopäätöks…

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Kuva
"Ja silloin, viisitoistavuotiaan tytön takia tajusin, etten varmaan ollut ikinä ollut oikeasti rakastunut. Ettei monikaan tiennyt, mitä rakkaus on. Että ihmiset oikeastaan tyytyivät pitämiseen, kaivautuivat mitäänsanomattoman elämän leppoisaan vaivattomuuteen tajuamatta, että on ihmeellisiä tunteita, joita ilman elämä ei oikeastaan ole elämisen arvoista." Menestynyt mutta sanaton kirjailija. Ystävä, hänkin kirjailija, takana traaginen rakkaus. Rikosromaani ja rakkauskertomus tiheänä juonenkäänteistä.

Alkutunnelmat: Kun kirjastossa luin ensimmäiset sivut Dickerin mahtipontisesta ja massiivisesta tarinasta, ajattelin napanneeni käsiini jotain suurta. Alusta lähtien kirja tuntui olevan tarinallisesti vahva: kirja oli nimenomaan kertomus, se ei vellonut paikallaan vaan eteni

Kirjailijuus: Booksy huomauttaa postauksessaan, että Totuus Harry Quebertin tapauksesta on esimerkki kliseisestä kirjailijateemasta. Minä olen samaa mieltä: olen niin kyllästynyt kirjailija-aiheisiin kirjoihin…

Maratonmeininkejä

Kuva
19.30: Alku.

21.40: Reipastuin, luin Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta -romaanin loppuun. Melkoinen sekametelisoppa! Juonellisesti kirja on koukuttava, pitää suurimman osan ajasta lukijansa vireillä ja innostuneena, mutta riittääkö pelkkä tapahtumien runsaus? Uhhuh. Salkkarit tästä lähinnä tuli mieleen: 800 sivuun mahtuu toki paljon, mutta liika on aina liikaa. Näin jälkikäteen pitää ihan miettiä, mitä kirjassa lopulta paljastuikaan, koukeroita oli niin paljon. Olen hitusen pettynyt - alkuun pidin tätä parempana tarinana. Tässä oli ehkä vähän liian paljon aineksia loistavaan romaaniin, mutta paha maku tästä ei kuitenkaan jäänyt. Postausta tulossa piakkoin :) Luetut sivut: 284.

23.00: Ilta meni bloggaillessa. postaus Dickerin kirjasta ilmestynee huomisiltana maratonin päätteeksi. Ihana kirjoittaa ajatukset heti auki (olin kyllä aloittanut jo etukäteen, kuten yleensäkin), pää selvisi siinä samalla. Ihana lukuväsymys! Niin nautinnollista, miksi sitä välttelee kirjaan keskittymist…

Omatoimimaraton: h-hetken tunnelmia

Kuva
Pidin ensimmäisen omatoimisen lukumaratonini kauan ennen blogiaikaa, vuoden 2013 elokuussa. Se on jäänyt tähän asti ainoaksi - vaikka nautin suunnattomasti siitä, että sain vain lukea, lukea ja lukea. Heräsin tuona viikonloppuna tavallista aiemmin, puoli kahdeksalta, ihan vain siitä ilosta ja jännityksestä, että kirjapino odotti lukijaansa. (No, niinhän se aina tekee, mutta lukumaratonkirjapinolla on vissi ero.)
Tänään on uuden maratonin aika. Lupailin sitä itselleni jo helmikuuksi, mutta enhän minä ehtinyt. Nyt on yksi suuri opiskeluprojekti pois alta, joten on vähintäänkin kohtuullista pyhittää osa viikonlopusta pelkästään kirjoihin. Sitä paitsi minulla on kamalan monta kirjaa kesken, ja haluan lopultakin tsempata itseni lukemaan ne loppuun. Vuorokauden tunnit ovat rajalliset, mutta ehkä ehdin edes jotakin :)


Kun olin pieni, levitin aina kaikki kirjastonkirjat lattialle ja ryhdyin arpomaan (enttententten-lorula), mistä kirjasta lukemisen alottaisin. Kuten aina, kirjastosta on tällä…

Kirjahylly on sielun peili!

Kuva
Rakastan kirjahyllyjä. Minulle kirjahyllyt ovat persoonallisuus: ne kertovat omistajastaan. Tarkkailen jatkuvasti ystävieni hyllyjä, kirjapinoja, esille aseteltuja opuksia. Uusien kavereiden luona täytyy ensimmäiseksi tarkastaa kirjahylly, etsiä kiinnostavat teokset ja ne, jotka minä olen jo lukenut. Oma hyllyni kertoo minusta - siispä lyhyt katsaus siihen, mitä kirjahyllyssäni on, ja ehkä siis hieman siihenkin, kuka bloginpitäjä Sirri on. Tältä täällä näyttää: Egonpönkitysklassikoita.Täällä pohjantähden alla -sarja, lukiosta aikanaan saadut Peltirumpu ja Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä, Seitsemän veljestä. Epäilemättä lukijaidentiteettiäni pönkittämässä, osoittamassa sivistystä (tai halua sellaiseen), käsityksenä siitä, että kirjallisuudenystävän kirjahyllyyn kuuluu joitakin klassikoita, kuuluisuuksia, merkittäviä teoksia. Yhtään yllämainituista en ole loppuun asti lukenut, TPA:sta vain ensimmäisen osan, toisessa olen kolmesti päässyt sadannen sivun paikkeille. Näyttäv…

Katja Kaukonen: Kohina

Kuva
"Aavistelin, mitä saaressa tapahtui. Harmaa oli ympäröinyt talon, koko maisema oli valuvaa savea. Saari pieneni. Sen törmät sortuivat ja vajosivat suolaiseen veteen. Keskipisteen hiekka kulki sateen mukana lähemmäs rantaa, aallot olivat korkeita ja haroivat kiinteää luokseen, jauhoivat ja vetivät mukaansa. Hiljalleen saari vajoaisi syvemmälle veteen, katoaisi lopulta kokonaan, eikä se tuntunut painajaiselta." Mies, yksin saarella menneisyyttä kohtaamassa, itseään ymmärtämässä.

Kieli: Katja Kaukosta on kehuttu erityisesti hänen kauniista, persoonallisesta kielenkäytöstään. Minut Kohina yllätti: en ollut päästä kirjaan lainkaan mukaan. Kaukosen tyyli näyttäytyi minulle, varsinkin ensialkuun, teennäisenä ja monimutkaisena. Teoksesta hohtaa vahva tarve omanlaiseen, persoonalliseen tekstiin, eikä Kaukosen kirjoittamistaitoa tietenkään voi kiistää. Kaunistahan se on. Jostakin syystä en kuitenkaan päässyt tällä kertaa mukaan konjunktiottomaan kieleen, ajatusten mukana soljuviin lause…

Paula Havaste: Tuulen vihat

Kuva
"Ihmisessä oli kaksi henkeä, Kertelle oli selitetty. Löylyksi nimetty henki painui heti ihmisen kuoltua manalaan ja pysyi siellä, mutta toinen henki oli jo ihmisen eläessä rauhaton ja saattoi matkustella ruumiin ulkopuolella. Se karkasi joskus varomattoman aivastuksen tai haukotuksen mukana, eikä se jättänyt tätä maailmaa kevyesti kun ihminen kuoli. Se rauhaton henki jäi kalmistoon tai kotitupansa maille, jos sillä oli jäänyt jotakin pahasti kesken eläessään. Tuvan liepeillä se liikkui niin kauan kuin kuollutta muistettiin."1100-luvun Suomi, Kertte-tyttö ja kodin vaikeudet. Isännänhaku, kansanperinne, taikuutta luonnon pahoja merkkejä vastaan.

Ennakkoluulonrikkoja: Havaste rikkoo ennakkoluulojani. Aiemmin ajattelin Havasteen romaanit sellaisiksi rouvainkirjoiksi, naiselliseen tarinannälkään tarkoitetuiksi. Ajattelin kirjojen olevan sellaista tavallista hömpöttelyä, kunnes sitten kerran päätin antaa Havasteelle tilaisuuden (olihan ystäväni lukenut Havasteen kirjoja ja kehunutk…

Sari Vuoristo: Flamingopaikka

Kuva
"Nyt se sitten tulee, hän ajatteli. Ja turta helpotus valahti kaikkiin jäseniin yhtä aikaa, tieto niin kuin punaiset kivipiirrokset korkealla kallion reunassa. Hirvi ei hidastanut. Virve tunsi helpotusta siitä, että jokin elämässä tapahtui niin ennustettavasti ja juuri niin kuin oli kuvitellut. Helpotus piti häntä pihtimäisessä otteessa."Ihmisiä kriisin hetkinä, kyseenalaistamassa ja kohtaamassa itsensä, elämänsä.
Laimeus: Laimeuteen tiivistyy Vuoriston novellikokoelman tunnelma. Novellien teemat ovat synkkiä, raakojakin: päähenkilöt ovat suurten kriisien äärellä tai sellaisista selviytymässä. Vastakohtana sivuhenkilöt näyttävät menestyvän hyvin, elävät hienoa elämää, ovat löytäneet itsensä, kun taas päähenkilöiden kulisseja vasta kaadetaan. Suurista teemoistaan huolimatta novellit eivät imeydy lukijaan, eivät herätä tunteita, kieli ei upota mukaansa. Kielikuvat ovat kuluneita, latteita, esimerkiksi tämä kuoleman kuvaus:  "Isoisäkään ei sitten ollut tarpeeksi uskonut voim…

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää

Kuva
"Mitä sinä luulit että elämä olisi? Helppoja käyttöliittymiä? Nopea kirjautuminen ulos, aina kun tunnet olosi pitkästyneeksi? Tahmea suulaki hunajasta, villivihanneksia palvattujen lihojen ympärillä, yhtä hulabaloota, vapautta, vapautta, vapautta kuin avattu syli? Ja mitä se olikin? Narrikulkue, puuhun jähmettyneitä naamioita rämettyneen virran yllä, kölitön purjelauta aavalla ulapalla, kartta joka ei auennut hipaisemalla, maksamatta jäänyt puhelinlasku." Äiti ja tytär. Elämän kiertokulku, aiemmilta sukupolvilta periytyvä. Ongelmien kasautuminen, heikko sosiaalinen asema, perheväkivalta. Risainen lapsuus, kaikilla.

Eri: Kun lukee paljon, kaipaa välillä jotain omalaatuista, persoonallista, erilaista. Tämän Jaatinen täyttää: kieli ei istu perinteiseen suomalaisen kirjallisuuden lausemuottiin, kieltä hallitsevat ellipsit, konjunktioita ovat pilkut, kieli soljuu ja helisee vähän joka suuntaan. Jaatinen rikkoo kielen tyypillisimpiä rakenteita, poistaa milloin verbit, milloin tekijä…