torstai 19. maaliskuuta 2015

Kirjahylly on sielun peili!

Pieni palanen kirjahyllyäni.
Rakastan kirjahyllyjä. Minulle kirjahyllyt ovat persoonallisuus: ne kertovat omistajastaan. Tarkkailen jatkuvasti ystävieni hyllyjä, kirjapinoja, esille aseteltuja opuksia. Uusien kavereiden luona täytyy ensimmäiseksi tarkastaa kirjahylly, etsiä kiinnostavat teokset ja ne, jotka minä olen jo lukenut. Oma hyllyni kertoo minusta - siispä lyhyt katsaus siihen, mitä kirjahyllyssäni on, ja ehkä siis hieman siihenkin, kuka bloginpitäjä Sirri on. Tältä täällä näyttää:
  1. Egonpönkitysklassikoita. Täällä pohjantähden alla -sarja, lukiosta aikanaan saadut Peltirumpu ja Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä, Seitsemän veljestä. Epäilemättä lukijaidentiteettiäni pönkittämässä, osoittamassa sivistystä (tai halua sellaiseen), käsityksenä siitä, että kirjallisuudenystävän kirjahyllyyn kuuluu joitakin klassikoita, kuuluisuuksia, merkittäviä teoksia. Yhtään yllämainituista en ole loppuun asti lukenut, TPA:sta vain ensimmäisen osan, toisessa olen kolmesti päässyt sadannen sivun paikkeille. Näyttävät hyllyssäni hyvältä ja kertovat kirjallisuuskäsityksestäni, mutta paljastavat myös, että minussa elää rahtunen turhamaisuutta, leventelynhalua. 
  2. Dekkareita. Oli aikanaan dekkarikausi, ei ole enää. Media tarjoaa tarpeeksi väkivaltatarinoita, en kaipaa niitä lukulistalleni. Näitä yritän kätkeä kirjahyllyjen perukoille, en välittäisi esitellä. Kesken ovat tainneet jäädä nämäkin hyllyasukit.
  3. Oppikirjoja. Vanhoja lukion koulukirjoja, ehkä ajattelin, että hyötyisin opiskeluissani, ehkä ajattelin, että hyötyisin ammatillisesti. Esittelyn makua tässäkin, mutta toisaalta, missäs kirjat muualla kuin kirjahyllyssä? Sivistyssanakirja, kielten kirjoja, pääsykoekirja.
  4. Pokkareita. Kukapa ei tunnustaisi ostaneensa pokkareita vain, koska se on halvempi tapa hankkia kirjoja omaksi? Oman hyllyn parhaat löytyvät tästä kategoriasta. Välttelin pitkän aikaa Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa -kirjaa, mutta siitä tulikin lemppari. Oksasen Puhdistus ja Alakosken Oktober i fattigsverige ovat myös olleet lukemisen arvoisia. Kirjavaras piti ostaa sen jälkeen, kun siitä tuli lempparini. Harmi, että löysin vain elokuvakannen, se toinen on minusta kauniimpi.
  5. Kirjastonkirjoja. Elämänohjeeni kaikille: Mitä enemmän ympärilläsi on kirjastonkirjoja, sitä paremmin voit. Rakastan kirjastoja, kirjastonkirjoja, hamstraan mukaani enemmän kuin ehdin lukea, koska kirjojen metsästys on niin hauskaa puuhaa.
  6. Epäjärjestystä. Eräs ystävä kysyi aikanaan, millä perusteella järjestän kirjani hyllyyn. Millä perusteella, minä ihmettelin, ei minulla ole perustetta. Pituusjärjestyksessä toisinaan, ja tietysti niin, että kirjat pysyvät pystyssä (nykyään olen tosin alkanut suosia pinoamista). Yleensä kirjahyllyssä - ja niin epäilemättä muuallakin huushollissani - vallitsee hallittu epäjärjestys, ei sotku mutta ei siisteyskään. Oikeastaan kirjat ovat viehättävämpiä pinoina ja kasoina kuin tiukkoina riveinä. Minulle kirjahyllyni on kotoisa, ja siellä on muutakin kuin kirjoja - enhän ole suinkaan koko elämääni kirjoille omistanut.
Miten te muut? Tunnustaudutteko kirjahyllyjen tiirailijoiksi

8 kommenttia:

  1. Kyllä, toisten kirjahyllyt on ehdottomasti käytävä heti tsekkaamassa ja samoin jos joku junassa/bussissa lukee kirjaa, niin koko matkan ajan on pakkomielteisesti yritettävä tiirailla mitä hän lukee :D Itse olen pääsemässä yli noista egonpönkitysklassikoista ja nykyään kaikki ei-niin-hyvät kirjat saavat armottomasti kenkään - klassikko tai ei. Suosittelen! Kirjastonkirjojen kanssa olen ihan samoilla linjoilla: niitä tulee jotenkin kummallisesti kahmittua paljon enemmän kuin mitä oli tarkoitus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, miten unohdin tuon - on koukuttavaa selvittää, mitä lähellä olevat ihmiset lukevat. Ja ihan tervehenkistä olisi säästää hyllyyn vain hyvät, lukemisen arvoiset kirjat. Vaan eihän noista yhdestäkään raaski kuitenkaan luopua...:)

      Poista
  2. Oi kyllä, olen ehdottomasti kirjahyllyn tiiraaja! Kyllähän ystäväni sen jo tietävätkin, heidän kirjahyllyt täytyy tarkastaa aika ajoin. Mutta aina uuteen paikkaan mentäessä yritän olla näyttämättä liian innokkaalta ja vilkuilen alkuun vain vaivihkaa, sitten pikkuhiljaa siirryn tutkimaan tarkemmin. Minusta se on ihanaa nähdä onko hyllyssä omia lemppareita tai juurikin vaikka riveittäin klassikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, suomalaisen ei sovi olla liian utelias :D Uudessa paikassa minäkin noudatan hienovaraisuutta kirjahyllyjen kurkkimisen suhteen - ja varsinkin silloin, kun ulkoillessa "satun" vilkaisemaan naapuritalojen ikkunoista näkyviä kirjahyllyjä (eräällä naapurillani näyttää olevan erityisen massiivinen kotikirjasto) :D

      Poista
  3. Kirjahyllyurkkija täälläkin. Maineeni kyllä jo aikalailla tiedetään. Mikä olisikaan parempi tapa tutustua ihmiseen, ainakin, jos juttu ei heti lähde luistamaan. Kirjahylly kertoo omistajastaan jo niin paljon. Kyseenalaistan aika usein käsityksen siitä, että klassikot ovat vain ''egonpönkitystä''. Kuten oman blogin nimen perusteella voi jo päätellä, hyllyssäni suurin osa on juurikin klassikoita ja historiaa. Syynä on, että minä pidän niistä hyvin paljon. Mutta käsitän myös, mitä haet takaa - ainakin luulen niin. Onhan minullakin muutama fantasiaopus tms. esillä sitä varten, että minua ei pidettäsi täysin kajahtaneena, loput ovat läpinäkymättömän oven takana. Tärkeintähän lienee on, että pitää hyllyissään juuri niitä kirjoja, jotka tekevät iloiseksi.

    VastaaPoista
  4. Totta - klassikoista puhutaan usein "klassikoina", hirvittävän negatiiviseen sävyyn, valitetaan vaikealukuisiksi, vaikka kaikki eivät todellakaan sitä ole (paitsi yläasteikäisten mielestä monet koulussa luetut kirjat - ehkä ei pitäisi aloittaa aina Seitemästä veljeksestä ja Tuntemattomasta sotilaasta, vaikka hienoja romaaneja ovatkin). Ja toisaalta, tarvitseeko kirjan olla hyllyssä vain sen takia, että se on ollut upea lukukokemus? Itse olen muutaman klassikon kohdalla ajatellut hyötynäkökulmaa, ajatellut, että se kuuluu ammatilliseen osaamiseeni, toisaalta myös kirjallisuusidentiteettiini. Ja ainahan TBR-listalle pitää jättää jotakin lukemisen arvoista ;)

    VastaaPoista
  5. Minäkin tunnustaudun kirjahyllynuuskijaksi. Se on varmaan monen mielestä ärsyttävääkin, mutta tarjoaahan se yleensä ainakin puheenaihetta.

    Olen ollut vimmainen kirjahyllyn aakkostaja, mikä on vähän erikoista, koska muuten en ole erityisen järjestelmällinen ihminen. Viime kesänä repäisin ja asettelin kirjat värijärjestykseen, mutta se on kyllä älyttömän toimimaton systeemi. Josko tässä jonakin sadepäivänä laittaisin kirjat taas aakkosjärjestykseen. Minun kirjakokoelmani on sekamelska klassikoita (luettuja ja lukemattomia), joitain uutuuksia, kirjaston poistohyllystä pelastettuja aarteita ja repaleisia pokkareita. Kirjaston kirjat taas ovat läjinä sohva- ja yöpöydillä. Luopua ei voi oikein mistään.

    Kaikkia hyviäkään kirjoja ei tietenkään voi eikä tarvitse omistaa. Bloggaamisessa on sekin riemu, että jää jotain muistoa myös lainatuista kirjoista.

    VastaaPoista
  6. Tuo ystäväni suosi juuri värijärjestystä, mutta ehkä se ei tosiaan ole käytännöllisin. Ja niinpä, blogi on tosiaan oiva keino muistella kirjastolainoja 😊

    VastaaPoista