Siirry pääsisältöön

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
WSOY
339 s.
Pisteitä: 3/5
Lukutunnelma: Uhh. Raskasta mutta painavaa.
"Pilleriäijä on yhteiskunnan vihollinen numero yksi, oikea sivilisaation mätäpaise. Se aiheutti itse sen miten sille kävi. Se aloitti. Kukaan ei kysy, mitä kaikkea äijä on saanut aikaan. Mekään ei voida avautua, sillä me istutaan piilossa kotona, maan alla niin kuin homehtuneet perunat, ja ne muut jotka tietää, ne ei uskalla. Pilleriäijästä tulee kansansuosikki. Sille lähetetään ihailijapostia ja kosintakirjeitä. Se kutsutaan keskusteltuohjelmiin ja lopuksi tehdään siitä elokuva. Se saa kytätä tyttöjä ja kaupata pillereitä riemusaatossa maailman tappiin asti. Niin nämä asiat vain menee. Aikuisten maailmassa. Siihen pitää varautua."
Synkkä yhteiskunta: moraalittomuus, väkivalta, huonot sosiaaliset taidot. Valtaa, voimaa, vääryyttä monen henkilön sanoin.

Lukutunnelma: En odottanut romaanilta tällaista raskautta. Tunnelma oli synkeä, maailmankuva julma. Alun sitaatin viimeiset virkkeet kuvastavat mielestäni hyvin teoksen sanomaa: Niin nämä asiat vain menee. Aikuisten maailmassa. Siihen pitää varautua. Lukufiilikset olivat alussa aika ahdistuneet: tällainenko maailmamme on? Kirjan loppupuolella ymmärsin kuitenkin, miten paljon ajatuksia kirja herättää. Siltä kannalta kirja oli tehokas, toimiva: se vaatii lukijalta mielipiteitä ja silmien avaamista. Harmikseni kirja kuitenkin kompastuu sidosteisuuteen (tai sen puutteeseen) ja lässähtävään loppuun. Lapsikertojan ääni ei tuntunut vakuuttavalta laisinkaan, ja viimeinen sivu oli minusta turha yritys tuoda valoa synkkään yhteiskuntaan. Synkkä kirja voi olla synkkä loppuun saakka.

Yhteiskunta: Huh, teoksen maailmankuva on julma! Kaikissa päähenkilöissä on jotakin omituista ja pahaa, kaikilla on omat ongelmansa. Kelläpä ei olisi, mutta Valheissa yhteiskunta näyttäytyy erityisen synkkänä. Maailman tila käy ilmi jo jatkuvasti sateisesta, harmaasta säästä kuin miljöön kuvauksestakin. Kaupungista ei oikeastaan voi päästä pois: ihmiset ovat lukittuja elämäänsä. Se, joka yrittää paeta, pakenee vääryyksiään, pahoja tekojaan, eikä ehkä sittenkään pääse menneisyyttään karkuun.
"Ei mikään ihme, että sinä eksyit moottoritielle. Minustakin tuntuu, että kierrän ympyrää. On kuin kaupunki vetäisi minua takaisin. Kuin sillä olisi oma painovoimakenttä. Kuin olisin kiinni narussa ja kiertyisin kierros kierrokselta lähemmäs keskusta kuin tolppaan kytketty koira. Ehkä sieltä ei pääse pois ollenkaan."
Romaanin henkilöt ovat epätasapainoisia, moraalittomia, sosiaalisesti kömpelöitä. Jokainen toimii väärin, vahingoittaa sekä muita että itseään, ryöstävät kanssaihmisiään joko henkisesti tai fyysisesti. on huumeita, väkivaltaa, valehtelua, seuraamista, ahdistelua. Elämä perustuu valheisiin, hyväksikäyttöön, valtaan. Kaiken kaikkiaan henkilöhahmot ovat vastenmielisiä, luotaantyöntäviä. Tällaisten ihmisten kanssako me maapallon jaamme?

Sokeus: Lempitarinani tässä kertomusten kudelmassa oli se, jossa feikkifirmaa pyörittävä mies pestautuu sokealle mummolle avuksi. Minusta sokeusteema nosti kirjan uudelle tasolle, sai lukijan pohtimaan, mille kaikelle itse on sokea. Mitä näemme, vaikka emme haluaisi? Mitä emme näe, koska emme halua nähdä? Pahuus, synkkyys, yhteiskunnan sosiaaliset ongelmat ovat kirjan kantavia teemoja, ja itseltään onkin kysyttävä, olenko sokea näille asioille. Tuntuvatko raskaat, vaikeat teemat pahalta vain siksi, että en suostu myöntämään niiden olemassaoloa? Millaisessa tilassa yhteiskuntamme oikeastaan on tällä hetkellä - ja entä myöhemmin?

Sidosteisuus: Jos romaani vaatii monta kertojaa, pidän eniten sellaisesta, jossa kertojat vaihtuvat toistuvasti mutta sidostuvat toisiinsa. Kertojien keskinäinen vuorottelu on jo niin monta kertaa nähty, joten Rasi-Koskisen monen kertojan romaani tuntui piristävältä vaihtelulta. Romaani koostuukin useammasta tarinasta, edeltävästä tarinasta nousee seuraavan kertoja. Mieleen tuli Hautalan Salo, siinäkin käytettiin samaa tekniikkaa. Valheiden takakannessa luvataan, että tarina muutuu jokaisen kertomuksen myötä. Niin käy, vähän liikaakiin: kaipasin tarinoiden välille enemmän sidosteisuutta, enemmän viittaavuutta. Henkilöiden väliset yhteydet kävivät selviksi, mutta muuten tarinat tuntuivat toisistaan irrallisilta. Kirja olisi epäilemättä saanut minulta korkeammat pisteet, jos osaset olisivat ujuttautuneet toisiinsa vielä ovelammin.

P.S. Dickerin kohdalla mainitsin siitä, miten kirjailijuus on minusta kulunut kirjanaihe. Tässä käytettiin vielä kamalampaa kliseetä: Elokuvissa se olisi mennyt näin (...). Kirjoissakin niin olisi tapahtunut, ainakin niissä, joita olin selannut kirjastossa. Yökötys. :(

Kommentit