Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Ylistys vanhemmuudelle - Jani Toivolan Kirja tytölleni

Jani Toivola: Kirja tytöstäni WSOY 2018 217 s. Pisteitä: 5/5 Jani Toivolan omaelämäkerrallinen Kirja tytölleni  on parhaita, ellei paras, lukemiani kuvauksia vanhemmuudesta. Se tallentaa vanhemman epävarmuuden, elämänmuutoksen pelottavuuden, lapsen kanssa kasvavan uskalluksen ja pienistä hetkistä löytyvän varmuuden. Se muistuttaa, miksi vanhemman on tärkeä hoitaa itseään, ja puhuu kauniisti siitä, miten vanhempi löytää oman tapansa olla vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa.  Peloista ja esteistä huolimatta olin raivannut tietäni eteenpäin ja löytänyt luottamukseni omaan tarinaani. Olin tunnistanut ne puolet, joita halusin itsessäni vaalia. Sitten tuli vanhemmuus ja torni alkoikin huojua. Yhtäkkiä aloinkin taas kysyä muilta lupaa omille valinnoilleni. Aloin uudella tavalla vertailla, kilpailla ja kadehtia. Toivoa itselleni toisenlaista elämää. Ei ole salaisuus, että äitiys- ja vanhemmuuspuhe on usein kaksinapaista ja jaottelevaa, syrjivää ja syyllistävää. Äidiksi ja vanhemmaksi tulemiseen

Lippuarvonta kirjamessuille + Sivutien messusuunnitelmat

Hiphei, kirjamessut ovat taas täällä! Tänä vuonna messuja vietetään poikkeuksellisesti verkossa. Olo on toisaalta haikea - vielä vuosi sitten toivoin, että tänä vuonna pääsisimme kirjamessuille yhdessä vauvan kanssa. Toisaalta vauva-arjen keskellä on helpottavaa, ettei ole painetta matkustaa mihinkään. Luultavasti kotisohvalta on helpompaa osallistua - ehtiipähän pitkämatkalainenkin kerrankin kaikkien päivien ohjelmiin!  Messusuunnittelu täytyi tietenkin alkaa heti, kun ohjelma julkaistiin, joten tässä Sivutien poiminnat kiinnostavimmista ohjelmista:  Ja ai niin! Lippuarvonta! Olen saanut arvottavaksi 7 kokoaikalippua messuille. Niistä viisi (5) arvon Instagramini puolella, ja kaksi (2) täällä blogissa.  Jos haluat osallistua lippujen arvontaan täällä blogin puolella, jätä alle kommentti viimeistään torstaina 15.10.   Kerro kommentissasi, mitä ohjelmaa odotat eniten kirjamessuilta. Jätä myös yhteystietosi (sähköposti) mahdolista lipun lähettämistä varten. Arvon liput kahdelle kommentoi

Jenna Kostetin Linnunluisissa jännite ei kestä aivan loppuun

Jenna Kostet: Linnunluisia Aula & co 2020 357 s. Pisteitä: 3/5 Linnunluisia on mystinen kertomus perhesalaisuuksista ja rikkonaisista ihmissuhteista. Mikael saapuu perheensä kanssa saarelle vuosien jälkeen mutta aistii, että kaikki ei ole kuten aiemmin. Suhde siskoon säröilee, ja isä ja äiti vaivautuvat, kun Mikael tutustuu Matildaan. Jo alussa selviää, että on tapahtunut rikos. Kostetin teoksessa parasta on tunnelma. Se on hieman synkeä, hieman surumielinen. Tunnelmaa ja jännitettä rakennetaan myös teoksen kahdella eri aikatasolla: nykyhetkessä Mikael etenee kohti salaisuuksien selviämistä, ja menneessä Mikaelin isän Joukon historiaa kuoritaan rikoshetkestä taaksepäin: miksi kaikki meni kuten meni? Eri aikatasojen luvut ovat lyhyitä ja romaanin tempo siksi aika kiivas. Paikoin tuntui kiinnostavalta, että Joukon osuudet menivät kronologisesti nurinkurin, paikoin taas tuntui siltä, että aikasuhdetta olisi ollut vaikea hahmottaa, ellei takakansiteksti olisi sitä paljastanut. Vaikka L

Välitilassa on ikävä entisen elämän sirpaleita - raskaus ja äidiksi tulo Härkösen Heikosti positiivisessa

Heikosti positiivinen taisi olla ensimmäinen kirja, jonka luin yhdessä päivässä sitten vauvan syntymän. Saavutus tämäkin; nopealukuinen tosin oli. Härkösen omaelämäkerrallinen teos käsittelee lapsettomuutta, raskautta ja äitiyden alkupolkua. Näistä kaksi jälkimmäistä omalla kohdalla tuttuja.  Härkönen ei kaunistele raskautta. Päinvastoin hän kysyy: Olen kuullut monien naisten huokaavan, että raskaus on heidän elämänsä parasta aikaa. Herää kysymys, että minkähänlaista paskaa heidän elämänsä sitten yleensä on? Keho tuntuu vieraalta, ja koko identiteetti on muutoksessa. Raskaana ollessa ei oikein ole vielä äiti, muttei enää sekään, joka oli ennen. Härkönen kirjoittaa: Katson peiliin. Kuka siellä on? -- Entisestä minästäni ei ole näkyvissä yhtään ainoaa sirpaletta.  Olenko jonkinlaisessa välitilassa; koska en ole vielä äiti, en ole enää kukaan? Eikä äitiyskään näyttäydy pyhänä olotilana tai elämän täyttymyksenä. Imetys raastaa hermoja ja lihaksistoa (niin samastuttavaa - miksei tästäkään p

Helena Sinervo: Tytön huone

Helena Sinervo: Tytön huone WSOY 2020 250 s. Pisteitä: 4/5  Tytöt haluavat pois kotoa, niin se vain on. Tytöt heittävät hyvästit huoneelleen ja haikailevat avarampia oloja, vaikka juuri heille maailma näyttää rujot puolensa. Sofiakaan ei vielä ymmärrä, että kaikki ihmiset eivät eläydy toisten kärsimyksiin vaan haluavat päinvastoin tuottaa niitä, polkea jalkoihinsa ja nitistää. Joillekuille elämän pääsisältö voi olla pääsy niskan päälle ja kontrolliasemaan, vaikka saisi kynsiinsä vain yhden nuoren naisen, kadehdittavan hyväosaisen ja siksi vihattavan. Tyttö ei välttämättä tunnista sitä piirrettä eikä usko havaitsemaansa.   Äidiksi tultuani - tai no, oikeastaan jo raskausaikana - minua alkoivat kiinnostaa äitiyden ja vanhemmuuden tematiikat kirjallisuudessa. Helena Sinervon Tytön huone  vastaa tähän tarpeeseen hyvin: se on kertomus äitiydestä hetkellä, jolloin tytär on muuttamassa pois kotoa.  Tytön huoneen  asetelma saa minut kysymään, miksi tällaisesta arkipäiväisestä - ainahan joku o

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla Karisto 2017 254 s. Pisteitä: 2/5 On vähän hassua, että feministinä tartun chick lit -teoksiin yhä uudestaan ja uudestaan. En oikeastaan välitä ennalta-arvattavista juonikuvioista, inhoan kliseisiä hahmoja ja niin edelleen - mutta kuitenkin sitten kaipaan viihdyttävää höttöä arkeeni. Ja mitäpä sitä häpeilemään! Tällä kertaa viihdyin ihan kohtalaisesti Amanda Vaaran Pientä fiksausta vailla -romaanin parissa (lainasin jopa jatko-osatkin), vaikka kaunokirjallisesti suuresta merkkitapauksesta ei oikein voikaan puhua Ymmärrän kyllä, miksi Pientä fiksausta vailla  viehättää lukijakuntaansa (siis kaltaisiani kolmekymppisiä kotiäitejä, jotka kaipaavat arkeensa romantiikkaa ja unelmia). Venlaan tarinaan voi olla helppo samastua: uupumus, hiertävä suhde ex-aviomieheen ja kiukutteleva teini-ikäinen ovat monelle naiselle tuttuja. Downshiftaus ja unelmien toteuttaminen tuovat lohtua arjen keskelle, ja kepeä, ennalta-arvattava tarina tarjoaa tuttuutta. Arjen kes

Estelle Maskame: Älä kerro kenellekään

En oikein tiedä, miten suhtautua Estelle Maskamen rakastettuun Dimily-sarjaan. Joitakin vuosia sitten kirjoitin postauksen, jossa vaahtosin siitä, että sarjan avausosa romantisoi rakkautta, jossa kiltti tyttö ihastuu pahaan poikaan. Kirjoitin näin: Kiltin tytön ja pahan pojan suhdetta seuratessani en kuitenkaan voinut olla ajattelematta: tätäkö nuorille syötetään hyväksyttävänä? Tyler vie Edenin huumebileisiin, pitää ranteita kiinni niin, että sattuu, karjuu täysillä ja lyö kätensä seinään Edenin pään vierelle. Lukijalle on koko ajan selvää, että Eden pystyy raottamaan Tylerin kovaa luonnetta ja kesyttämään tätä, mutta onko se mahdollista tosielämässä? Kannattaako nuoren lähteä sellaiseen? Mikä paha poika -myytissä viehättää? Miksi media toistaa väitettä siitä, että naiset rakastuvat renttuihin ja tekee siitä siten hyväksyttävää ja ihailtavaa?  Älä kerro kenellekään  avaa sarjan avausosan tapahtumia Tylerin näkökulmasta. Miltä "pahasta pojasta" tuntuu, kun perheeseen saapuu s

Kunpa mielenterveysongelmia ei kuvattaisi niin stereotyyppisesti - analysoitavana H2O

Kun tapahtuu trauma, ihmisen mieli ja persoonallisuus hajaantuvat. Persoonallisuus saa erilaisia osia: on ulkoisesti tavalliselta näyttävä persoona (apparently normal part of personality, ANP) ja trauman rikkoma emotionaalinen persoona (emotional part of personality, EP). Osat eivät ole toisistaan tietoisia - välillä ihminen ja psyyke toimivat normaalisti, välillä EP astuu kehiin ja  ohjaa ihmisen toimintaa, toisinaan hyvin voimakkaasti. Persoonallisuuden jakaantuminen on selviytymiskeino: EP on ihmisen yritys selviytyä tilanteesta, joka on liian vaikea kestää.Terapian avulla osia voidaan yrittää yhdistää niin, että molemmat olisivat osa ihmisen elämäntarinaa.  Nämä lähtökohdat on hyvä tietää, kun alkaa lukea Tiina Laitila--Kälvemarkin romaania H2O. Se kertoo Hesteristä, traumatisoituneesta 30-vuotiaasta naisesta, jonka arjessa kolme eri EP:tä ovat läsnä. Kirjassa persoonallisuuden osia kutsutaan sivupersooniksi, mutta käsite on - ainakin terapeuttini mukaan - vanhentunut. Nykyään puhu

Kun lapsuuden lempparit eivät enää puhutelleetkaan

Instassa kiertää #yalukuhaaste2020, jonka ideana on lukea young adult -kirjoja ja yrittää saada bingorivi täytetyksi. Haaste on saanut minut lukemaan aiempaa enemmän nuortenkirjoja ja palaamaan muutamaan nuoruudenlemppariini. Harmi vain, että mikään seuraavista ei lopulta kolahtanut samalla tavalla kuin nuorempana. Anu Jaantila: Jenkkivuosi Sanna-sarjan eka osa Jenkkivuosi julkaistiin itse asiassa jo 1979, mutta muistelen lukeneeni nämä kertaalleen joskus varhaisteini-iässä. En enää muistanut kirjoista mitään! Nimensä mukaisesti teos kertoo Sannan vaihto-oppilasvuodesta Yhdysvalloissa.  Odotin innolla, mutta rehellisesti sanoen ekan osan kerronta oli vähän kökköä ja selostavaa, ja toisinaan asiasta poikettiin toiseen niin, että kieli ei pysynyt vauhdissa mukana. Ilahduin eniten siitä, miten 70-luvun lopussa suomalaislukijoille esiteltiin amerikkalaisia juttuja - biljardia, avocadoja (c:llä totta kai!) Ja Valentinen päivää.  Vaikka tämä eka osa ei nyt ollutkaan oma suosikkini, pitää sil

Minna Lindgrenin satiirissa koulu ei ole kovin kaukana nykyisestä

Minna Lindgren: Aina on toivoa Teos 2020 323 s. Pisteitä: 3/4 Miltä kuulostaisi peruskoulupalveluyhtymä? Tai PedagoGo-sovellus, joka viheltää nollatuntisopimuksella olevan opettajan opettamaan painopistekokonaisuuksia Matematiikka ja Minä. Entä tulevaisuus, jossa opettaja on "vähän niin kuin Suomen markka 90-luvulla, kellui vain itsekseen odottamassa euroa eli oman aikansa päättymistä? Minna Lindgrenin Aina on toivoa on satiiri suomalaisen peruskoulun tulevaisuudesta. Liioittelemalla ja kärjistämällä Lindgren ottaa  kantaa suomalaiseen koulukeskusteluun: siihen, mitä ongelmia koulutusjärjestelmässämme on. Humoristisen, paikoin absurdin koulumaailmakuvauksen seasta hahmottuu kuitenkin todellisuus, joka on monelta osin jo tuttu: ryhmät ovat suuria, aina on opeteltava uutta, työsopimukset määräaikaisia tuntiopettajuuksia, oppilaat voivat pahoin. Romaanissa on kaksi keskeistä linjaa - juonesta ei voine puhua - joista toisessa on pääosss kuusikymppinen Marja, joka poukkoilee peruskou

Uusi lukutoukka on syntynyt

Toukokuun alussa perheeseemme syntyi pieni lukutoukka.  Olemme sittemmin kotiutuneet, aloittaneet kaksi lastenkirjaa ja tutustuneet toisiimme. Vaipanvaihtokiireiden keskellä blogi viettänee hetkisen hiljaiseloa, mutta Instan puolella (@sivutiella) olen vähän aktiivisempi. Pari hienoa teosta olen itsekin ehtinyt jo imetysmaratonien aikana lukea, joten toivotaan, että pieni hetki omaa aikaa löytyisi pidempien postausten kirjoittamiseen. Sitä odotellessa kuitenkin luetaan Prinsessa Pikkiriikkiä ja Hiiri mittaa maailmaa -loruteosta.  Aurinkoista loppukuuta! Toivoo lukeva äiti ja sen lapsi Lisää kuvateksti

Kolmen sukupolven naiset kulttuurien ja arvojen ristitulessa - Etaf Rumin esikoisromaani A Woman Is No Man

Etaf Rum:  A Woman Is No Man HarperCollins Audiobook 2019 Lukijat: Ariana Delawari, Dahlia Salem ja Susan Nesmai Pisteitä: 4/5 Etaf Rumin esikoisromaani A Woman Is No Man on upea, koskettava tarina kolmen sukupolven naisista. Palestiinalainen Isra naitetaan Adamille ja lähetetään tämän perheen mukana Yhdysvaltoihin. Toiveet rakkauden saamisesta ja uuden perheen hyväksynnästä katoavat nopeasti, kun Isralle syntyy vain tyttäriä. Adamin äiti Fareeda hallitsee kotia, eikä Amerikka tarjoa naisille sitä vapautta, jota Isra siltä salaa toivoi. Parisenkymmentä vuotta myöhemmin, 2000-luvun loppupuolella, Isran esikoistytär Deay saa tietää perheensä tragedioista. Palestiinalais-amerikkalaisena nuorena hän on kahden kulttuurin välissä ja joutuu vastakkain myös isoäitinsä Fareedan kanssa.  Rumin romaani kuvaa koskettavasti naisia, joiden kohtaamat traumat välittyvät sukupolvelta toiselle. Patriarkaattinen kulttuuri, jossa tyttäriä ei ole arvostettu, on jättänyt jälkensä kaikkiin

Yleistajuisia kolumneja seksimistä - Laura Batesin tekstikokoelma Misogynation

Laura Bates on yksi feministisuosikeistani ja Everyday Sexism  yksi niistä kirjoista, jotka avasivat silmäni siihen, miten paljon feminismiä yhä tarvitaan. Misogynation  (2018) käsittelee edeltäjänsä tapaan seksismiä ja erityisesti naisiin kohdistuvaa häirintää. Teos on kokoelma Batesin esseitä ja kolumneja, jotka on julkaistu The Guardian -lehdessä vuosina 2013-2017. Misogynation  antaa kattavan kuvan siitä, mitä naisviha ja seksismi ovat. Teoksen kolumnit on teemoiteltu 11 osastoon. Niissä käsitellään esimerkiksi seksismin arkipäiväisyyttä ja yleisyyttä, raiskauskulttuuria, työpaikalla tapahtuvaa häirintää ja naisten oikeutta omaan kehoonsa. Bates on jokseenkin inklusiivinen ja antaa esimerkkejä siitä, miten erilaiset ryhmät, vaikkapa mustat tai vammaiset, kohtaavat seksismiä eri tavalla kuin etuoikeutetummat, mutta intersektionaalisuus saisi näkyä teoksessa laajemminkin.  Misogynationin  lukemisen jälkeen ei voi olla enää epäselvää, miten yleistä seksismi on ja mitä kaikkea

Olo-, tunne- ja työtilat koronaviruksen aikaan - sekä paikka ja siirtymä Rachel Cuskin romaanissa Siirtymä

Olo-, tunne- ja työtilat konkreettisina ja abstrakteina koronaviruksen aikaan Tänä keväänä olemme kaikki joutuneet elämään enemmän tai vähemmän muutostilassa. Koronavirus on aiheuttanut sen, että on pitänyt siirtyä vanhasta elämästä uuteen, vanhoista tavoista uusiin. Koronakevät onkin pakottanut väkisinkin ajattelemaan paikkaa, tiloja ja niiden merkityksiä. Yhtäkkiä se ympäristö , jossa on aiemmin viettänyt aikaansa, on kaventunut kokoelmaksi vaarallisia paikkoja , joista saattaa saada koronatartunnan. Monen turva paikat  ovat kadonneet. Enää ei pääse kuntosalille, kirjastoon, paikallis nähtävyydet on suljettu, eikä kotoa voi kadota mihinkään.  Etuoikeutettuja ovat ne, joilla on jokin paikka, jossa olla - koti, ja siellä kotona on paikalla  joku toinen, jonka kanssa viettää aikaa. Mutta kun korona on sulkenut yhteiskunnan, yhtäkkiä useimmat ovat joutuneet huomaamaan, että oma elinpiiri on kaventunut. Koti ei ole kaikille turvallinen, ja vaikka olisikin, samassa tilassa  olemin

Kirjallisuus voimavarana - miten lukutoukka valmistautuu synnytykseen?

Lienee todennäköistä, että tässä kuussa maailmaan syntyy uusi lukutoukka, sillä pienen esikoisemme laskettu aika on jotakuinkin kuun puolivälissä (viimeisiä viikkoja viedään!). Poikkeuksellinen koronatilanne on muuttanut paljon sitä, mitä synnytykseltä ja synnytyksen jälkeiseltä ajalta voi odottaa, ja olen käyttänyt synnytykseen valmistautumiseen enemmän aikaa ja voimavaroja kuin etukäteen ajattelin.  Positiivisen mielialan löytäminen on ollut vaikeaa, eivätkä sitä ainakaan ole auttaneet uutisten lukeminen, kauhukuvien miettiminen, ikävien synnytystarinoiden kuuleminen tai tuttavien hyvää tarkoittavat mutta tunkeilevat kysymykset siitä, joko sitä ollaan työn touhussa.  Mikä minua sitten on auttanut? Kirjat - kuinkas muutenkaan.  Vaikka keskittymiskyky on ollut viime aikoina hukassa - tämä tuntuu olevan monen muunkin kokemus - olen pyrkinyt löytämään kirjallisuudesta lohtua. Olen hakeutunut tuttujen ja turvallisten kirjojen pariin. Petri Tammisen Meriromaani  oli oivaa luke

Essi Tammimaa: Paljain käsin

Ole sinä tyttö, ole aina samaa väriä seinien kanssa, ja muista hymyillä kuin olisit valokuvattavana. Olkaa te poikia, tehkää mitä tykkäätte, mutta älkää koskaan itkekö, älkää kuunnelko muita, älkää näyttäkö heikkoutta.  Opettaja jakaa rooleja kuin joulukuvaelmassa. Pahinta on, että minäkin alan uskoa siihen. Minut kasvatetaan rooliin ovelasti, painettuun sanaan vetoamalla: Tämä on biologiaa. Tämä on totta.   Sain vinkin Essi Tammimaan romaanista Paljain käsin , kun kyselin Instagramissa seuraajien suosituksia äitiyskuvauksista kirjallisuudessa. Vinkki oli mitä mainioin, sillä Paljain käsin  puhutteli minua monella tavalla. Se on feministinen kuvaus naiseudesta ja naiseksi kasvamisesta, sukupuolirooleista ja -odotuksista, yhteiskuntaluokan ja sukupolvitraumojen vaikutuksesta.  Tammimaan romaanissa on jotain samankaltaista kuin vaikkapa Saara Turusen Rakkaudenhirviössä . Molemmat kuvaavat vaikeita äiti-tytärsuhteita, sitä, miten äitien kipupisteet siirtyvät myös t

Keltainen ei aina ole onnellisuuden väri - Eeva Rohaksen novellikokoelma Keltaiset tyypit

Eeva Rohas: Keltaiset tyypit Otava 2010 157 s. Pisteitä. 3/5 Inkkarin käsi laskeutuu tytön reidelle. Se laskeutuu siihen kuin linnulta pudonnut sulka. Noin vain. Yks kaks. Koska maa vetää sitä puoleensa ja se on irronnut sopivalla hetkellä. Ja lintu ei kaipaa sitä ja se itse osaa lentää vain alaspäin. Tytön reidelle kuin meren pinnan särkevälle kivelle. Noin vain eikä silti noin vain, vaan juuri noin. Ja se on liekki, joka saa palamaan ja itse se ei pala, polttaa vain. Nuorisopsykiatrian ryhmäterapiassa pitää piirtää itsestään kuva tietyllä välillä. Keltainen tulee vastaan sattumalta, se on ehkä ainoa vaihtoehto. Piirros tekee sinusta keltaisen tyypin, sellaisen, joka ei oikein erotu taustastaan. Saatat olla kiltti tai ahdistunut, mutta äänesi ei kuulu tai et uskalla sitä käyttää. Toisaalta keltaisessa "kaikki paska näkyy". Eeva Rohaksen novellikokoelmassa Keltaiset tyypit kertomusten päähenkilöt ovat nuoria, joiden elämä ei oikein ota sujuakseen. Moni ajautuu

Luin Runotytöt uudestaan - miltä paluu lapsuuden suosikkeihin tuntui?

Minut hyvin tuntevat - tai Instagramiani viime aikoina seuranneet - tietävät, että lapsuuden lempikirjojani olivat L.M.Montgomeryn Anna -sarja. Rakastin niiden ylenpalttisia luontokuvauksia, Annan vilkasta mielikuvitusta ja romanttisia luontokohteille annettuja nimiä. Sekä tietysti Gilbertiä! Runotytöistä ei koskaan tullut minulle yhtä rakkaita, vaikka luin tyttökirjahuumassa nekin - ehkä kuitenkin vain kerran. Nyt maalis-huhtikuussa, kun kaipasin lohtua ja tuttuutta elämääni, päätin lukea Runotytöt uudestaan - ensimmäinen osa oli ollut pitkään kesken, enkä enää muistanut sarjasta muuta kuin Annoja melankolisemman tunnelman.  Nyt uudelleen luettuina Runotyttö-kirjat näyttäytyvät sarjana, joka paranee ja kasvaa loppua kohti. Lapsena muistan pitäneeni sarjan avauksesta Pienestä Runotytöstä : siitä, miten nuori Emilia istuu vinttikamarissa kirjoittamassa kirjeitä isälleen (minä kirjoitin päiväkirjaa pehmolelulleni). Runotytöt eivät ole yhtä juonivetoisia kuin Annat: Emilia tark

Emmekö voisi sietää epämukavuutta - keskustelua Merete Mazzarellan esseekokoelmasta Emmekö voisi elää sovussa

Merete Mazzarella: Emmekö voisi elää sovussa? Tammi 2020 5,5 h Lukija: Krista Putkonen-Örn Pisteitä: 2/5 Olen halunnut tutustua Merete Mazzarellan tuotantoon jo pidemmän aikaa. Esseiden ystävänä uutuus, Emmekö voisi elää sovussa? Esseitä ajastamme  tuntui sopivalta aloittaa. Moni on kehunut Mazzarellaa, ja odotukseni olivat korkealla. Jouduin kuitenkin huomaamaan, että Mazzarellan ja minun ajatukseni eivät useinkaan kohdanneet, enkä minä pystynyt löytämään sitä sopua, jota Mazzarella peräänkuuluttaa erilaisten mielipiteiden kohtaamisessa.  Emmekö voisi elää sovussa?  on tosiaan esseekokoelma, joka käsittelee monia ilmiöitä, jotka ovat herättäneet varsin polarisoitunuttakin keskustelua nyky-yhteiskunnassa. Mazzarella käsittelee teksteissään esimerkiksi rasismia ja maahanmuuttoa, naisten kehollista itsemääräämisoikeutta, tieto- ja yksityisyydensuojaa sekä isänmaallisuutta. Aiheet, toisinaan yksittäiset esseetkin, rönsyilevät, ja vaikka polarisoitunut, riitelevä keskustelukulttuu