 |
| Jenna Kostet: Linnunluisia Aula & co 2020 357 s. Pisteitä: 3/5 |
Linnunluisia on mystinen kertomus perhesalaisuuksista ja rikkonaisista ihmissuhteista. Mikael saapuu perheensä kanssa saarelle vuosien jälkeen mutta aistii, että kaikki ei ole kuten aiemmin. Suhde siskoon säröilee, ja isä ja äiti vaivautuvat, kun Mikael tutustuu Matildaan. Jo alussa selviää, että on tapahtunut rikos.
Kostetin teoksessa parasta on tunnelma. Se on hieman synkeä, hieman surumielinen. Tunnelmaa ja jännitettä rakennetaan myös teoksen kahdella eri aikatasolla: nykyhetkessä Mikael etenee kohti salaisuuksien selviämistä, ja menneessä Mikaelin isän Joukon historiaa kuoritaan rikoshetkestä taaksepäin: miksi kaikki meni kuten meni? Eri aikatasojen luvut ovat lyhyitä ja romaanin tempo siksi aika kiivas. Paikoin tuntui kiinnostavalta, että Joukon osuudet menivät kronologisesti nurinkurin, paikoin taas tuntui siltä, että aikasuhdetta olisi ollut vaikea hahmottaa, ellei takakansiteksti olisi sitä paljastanut.
Vaikka Linnunluisissa on kiinnostavia elementtejä, kokonaisuutena teos jää valjuksi. Salaisuudet keritään auki jokseenkin laiskasti: tulee tunne, että ai näinkö tämä nyt sitten tapahtuikin. Jännite ei pysy yllä, kun lopulta salaisuudet vain myönnetään. Loppuratkaisu tuntuu kliseiseltä ja tylsältä.
Ongelmallista on mielestäni myös tapa, jolla Kostet kuvaa Joukon vaimoa Eijaa. Tästä ei paljastu oikeastaan muuta kuin se, että hän on ollut masentunut ja että sairaus on etäännyttänyt Joukon vaimostaan. Masentuneen kanssa eläminen on totta kai raskasta, mutta minusta Linnunluisia-romaani ei kuitenkaan anna siitä realistista kuvaa. Eijan masennuksen syistä ei juuri puhuta, vaan masennuksella pikemminkin oikeutetaan se, että Jouko ei ole viihtynyt parisuhteessa. Eija jää hyvin yksiulotteiseksi hahmoksi, jolle ei sympatioita jaella, vaikka Jouko on selvästi satuttanut tätä.
Muutkaan hahmot eivät syvyydellään loista. Päähenkilö Mikaelista ei selviä muuta kuin se, että hän on vähän hukassa elämässään ja ahdistuu vaikeista perhesuhteista. Maarian rooli jää epäselväksi - kai rikkinäisessä perheessä on oltava rikkinäiset sisarussuhteetkin. Matildaa kuvataan erikoiseksi, mutta erilaisuuden kuvaus jää lintujuttuihin. Rebekka näyttäytyy vetovoimaisena, vaikka loppu mahdollistaa negatiivisemman tulkinnan hänestä - ja myös Joukon toiminnasta.
Myös kirjan taitossa on toivomisen varaa. Toisinaan eri aikatasot erotetaan kokonaisella tyhjällä sivulla, toisinaan kertoja vaihtuu jo seuraavalla sivulla. Tyhjät sivut luovat sekavan vaikutelman varsinkin, kun ne sijoittuvat vasemmalle.
Linnunluisia on nopealukuinen lukuromaani, jonka jännite ei valitettavasti kanna loppuun saakka. Kielenkäyttäjänä Kostet on kuitenkin taitava, ja voi olla, että luen häneltä myöhemmin jonkin toisen teoksen.
Kommentit
Lähetä kommentti