Siirry pääsisältöön

Tenavatorstai: Tuikun tärkeä tehtävä ja muita tammikuussa luettuja lastenkirjoja

Johanna Lestelä: Tuikun tärkeä tehtävä

Tuikulla on huoli - hän on kohdellut kaveriaan Oivaa päiväkodissa ilkeästi, eikä huoli meinaa häipyä millään. Onneksi on äiti, joka osaa lohduttaa.

Johanna Lestelän Tuikun tärkeä tehtävä on monella tapaa ihana kirja. Ensinnäkin se käsittelee tunnetaitoja: sitä, miltä huono omatuntu tuntuu (lempiruoka makaroni ei maistu), miten huolia voi yrittää käsitellä (vetämällä vessapaperia pöntöstä alas) ja mikä huoliin auttaa parhaiten (kertominen ja anteeksi pyytäminen). Toisekseen ihanaa on se, että suomalaisessa lastenkirjassa on päähenkilönä rodullistettu lapsi, jota ei juuri sukupuoliteta. Ja vaikka lapsi onkin rodullistettu, se ei ole teoksen aihe, vaan Tuikun tärkeässä tehtävässä käsitellään ihan kaikkia koskettavia aiheita. Tuikun isä nyt vain sattuu asumaan Nigeriassa.

Suomenkielinen lastenkirjallisuus kaipaa ehdottomasti monimuotoisuutta hahmoihinsa, ja siksi ilahduin Lestelän teoksesta. Tämä on nyt omassa hyllyssä odottamassa omaa pienokaistamme - luulen, että tunnetaitoja opetellaan tämän kirjan (ja ilmeisesti tulossa olevien jatko-osien) avulla vielä useasti.

Elina Hirvonen, Anna ja Iivari Kiiskinen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja vessasanat

Prinsessa Rämäpää ja vessasanat on toinen osa sarjasta, jonka keskushenkilönä on omapäinen prinsessa Rämäpää. Rämäpää muistuttaa kovasti Ninka Reitun ja Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikkiä: molemmissa on annos tuittupäisyyttä, toimeliaisuutta ja ripaus epävarmuutta. Prinsessa Rämäpää ja vessasanat -kirjassa Rämäpää aloittaa eskarin, jota hän jännittää niin, että suusta pääsee vain tuhmia vessasanoja. Rämäpää on jo valmis muuttamaan Afrikkaan, kunnes aikuiset opettavat, että oikeastaan vessasanat ovat erittäin hyödyllisiä ja että kaikkia jännittää joskus. Isäkin oli pissanut housuun ensimmäisenä eskaripäivinä - kaikille sattuu vahinkoja ja noloja juttuja.

Tunnekasvatukseltaan Prinsessa Rämäpää ja vessasanat on ihana kirja, jossa lapselle opetetaan, että mokaaminen, vahingot ja vessasanat ovat kaikki ihan ok. Mervi Lindmanin värikäs, ilmeikäs kuvitus on houkutteleva. Feministisenä aikuislukijana en pitänyt siitä, että Rämäpää on valmis muuttamaan Afrikkaan. Lapsille Afrikka toki näyttäytyy kaukaisena paikkana, mutta oikeastihan ajatus mantereen kaukaisuudesta toistaa vain puhetapaa, jolla aikuisetkin Afrikasta puhuvat. Kirja ei haasta ajatusta Afrikasta monipuolisena paikkana vaan eksotisoi sen palmujen ja villieläinten paikaksi - yhdeksi kaukaiseksi maaksi ennemmin kuin moninaiseksi maanosaksi. Tämä puhetapa on kovin väsähtänyt, eikä maanosalla itsessään ollut mitään merkitystä - Rämäpää olisi voinut karata minne tahansa.

Luin tämän kirjan ääneen puolisolleni ja vatsassa kasvavalle vauvalle - Helmet-haasteeseen teos menee siis kohtaan 19, kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa.

Jukka Itkonen: Leikkihaitari

Lastenrunoja aikuiseen makuun. Leikkihaitari kokoaa yhteen Jukka Itkosen massiivisen lastenrunotuotannon. Riimittely on soljuvaa ja intertekstuaaliset runot hauskoja, mutta osa runoista minun makuun vähän liian synkkiä lapsille luettaviksi. Synkkiä teemojakin voi toki käsitellä lasten kanssa eikä kaiken tarvitse päättyä onnellisesti, mutta silti esim. runo tytöstä, joka nousee ilmapallolla ilmaan ja katoaa, voi olla vähän pelottavakin! No, me aikuiset saimme kyllä monta naurunremakkaa, ja kielenkäyttäjänä Itkonen on toki ansioitunut.

Troll: Mestarietsivä Peppunen - Kuuttoman yön jättiläinen

Mestarietsivä Peppusesta on tullut yhden perheenjäsenemme suosikki. Ei, kyse ei ole minusta, eikä vatsassa kasvavasta vauvastakaan - mutta tuleva isä ilahtuu tästä peppu- ja pieruhuumorisarjasta. Minua vähän huvittaa, vaikka onhan Peppus-kirjoissa monta hyvää puolta: peppunaama naurattaa, pierut ovat hauskoja, ja tarinat toiminnallisine tehtävineen aktivoivat lukijoita. Ensimmäisen osan tapaan pohdin sitä, miksi etsivän apulainen on nimenomaan ruskea (Brown). Jälkimmäinen tarinoista on vähän liiankin ennalta-arvattava ja ehkä vähän jännityksetönkin. Monet tuntuvat kuitenkin ihastuneen tähän hassuun sarjaan, joten jos lapset ovat pieruhuumori- ja etsiväiässä, kannattaa kokeilla (säälin jo valmiiksi vanhempia, jotka joutuvat lukemaan peppukohdat moneen kertaan uudestaan, kun hepuloivat lapset pitäisi jo saada unten maille). 

Kommentit