Blogistanian Finlandia-ehdokkaani

On jälleen aika Blogistanian Finlandia-palkintojen! Ajattelin, etten olisi postannut viime vuonna riittävästi uutuuksista - kirjoittaminen vähän jäi - mutta sain kuin sainkin riivityksi kokoon ehdokkaita kolmeen kategoriaan. Finlandia-palkinnon jakamista organisoi Amman kirjablogi, Globaliaa Todella vaiheessa -blogi ja Tietoa Kirjamies-blogi. Kaikkien ehdokkaideni genret eivät ole kovin tarkkarajaisia - noudatin paikallisen kirjaston luokittelujärjestelmää.

Finlandia: 

3 pistettä:  Ellen Strömberg: Syyhy

Strömberg kuvaa ansiokkaasti ahdistusta, sitä, miten henkinen kuormitus ilmenee fyysisinä oireina, jotka saavat lähes psykoottisia piirteitä. Rebeckaa vaivaa selvästi se, mitä työpaikalla on tapahtunut, mutta hänen ahdistuksensa selittyy myös vaikealla äitisuhteella. Strömbergin tapa kuvata kylmän äidin ja tämän tyttären välistä suhdetta tuo väistämättä mieleen Saara Turusen Rakkaudenhirviön. Myös sukurasite painaa Rebeckaa, jonka täti on oireillut ahdistustaan samalla tavalla.

2 pistettä: Maria Matinmikko: Kolkka

Kolkassa keskeistä onkin raja dystopian ja utopian välillä: kuvitelmat siitä, mitä yhteiskuntamme on, mitä se ei ole. Kolkasta - ja ilmastomuutosta käsittelevistä teoksista - voi lukea, että maata ei kohta enää ole; meidän pitäisi olla huolestuneempia siitä, mitä ympäristöllemme ja kanssaihmisillemme teemme. Ilmastopakolaisia virtaa maahan; rasistit ovat kieltäneet heiltä avun ja pääsyn, rajoja vartioidaan. Kovin kaukana Matinmikon dystopiakuvauksista ei enää olla - ehkä kyse on pikemminkin lähitulevaisuuden kuvauksesta kuin katastrofiajattelusta.

1 piste: Miira Luhtavaara: Sinusta roikkuu valoa

Äitinä oleminen on fyysistä Miira Luhtavaaran runokokoelmassa Sinusta roikkuu valoa, ja äidiksi tuleminen on fyysinen muutos. Lainatussa katkelmassa runonpuhuja tarkastelee itseään ja huomaa, ettei ole enää sellainen kuin ennen: keho ei heijasta vaan on muuttunut ruumiiksi, ainakin lähes kuolleeksi, ja pursuaa eri suuntiin eikä pysy paikallaan. Toisessa säkeistössä runonpuhuja huokaa itsekseen, ettei ehkä tahdokaan uutta kehoa, kunnes korjaa, että ei siis enää saa sellaista - äitiys on muuttanut häntä pysyvästi.

Globalia: 

3 pistettä:  Rachel Cusk: Siirtymä

Cuskin teoksessa kokeellisinta, kiinnostavinta ja parhainta on kertojuus ja sen merkitys. Romaanin kehystarinan muodostaa Fayen sinänsä tavallinen elämä - ero, muutto, perhe, ihmissuhteet - jota minäkertoja-Faye paikoin avaa ja analysoi. Fayen elämä ei kuitenkaan näennäisestä päähenkilöydestään huolimatta ole romaanissa keskeistä, päinvastoin: Cusk laittaa Fayen tietoisesti väistymään muiden henkilöiden tieltä. 

2 pistettä:  Maggie Nelson: Sinelmiä

Sinelmiä tekee montaa asiaa yhtä aikaa. Se assosioi ja tutkii, leikittelee ja on vakava. Kaiken ytimessä on sininen väri, sinisyys, sini, jota teoksen kertoja rakastaa. Sinelmiä sinisine väreineen rakentuu metaforista mutta yhtä lailla symboleista: se rinnastuu kertojan elämässä tapahtuneisiin asioihin ja toisaalta laajenee keskustelemaan sinisyyden yhteiskunnallisista merkityksistä. 

 Tieto: 

3 pistettä: Kukka Ranta & Jaana Kanninen: Vastatuuleen. Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta

Kukka Rannan ja Jaana Kannisen tietoteos Vastatuuleen on ehdottomasti vuoden tärkein suomalainen kirja. Se tuo esille liian usein unohdetun faktan - sen, että Suomi on ollut osa kolonialistista toimintaa. Suomessa kolonialismi on kohdistunut erityisesti saamelaisiin, ja tästä pakkosuomalaistamisesta ja saamelaisiin kohdistuneesta riistosta Ranta ja Kanninen kertovat vastikään ilmestyneessä teoksessaan.

2 pistettä: Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti

Tässä omaelämäkerrallisessa teoksessa tunnustetaan, että äitiys ei ole vaaleanpunaisia pilviä. Kekkonen murtaa äitimyyttejä ja myöntää, että äitiys on myös ikäviä, vaikeita ja raskaita tunteita: väsymystä, kiukkua, turhautumista, toisin valitsemisen kaipuuta, itkua, raivoa, epätoivoa, yksinäisyyttä. Vaikka nämä tunteet ovat näyttäytyneet kirjoittajille alun perin vaikeina, teos hahmottelee hetkiä, jolloin on vähitellen tullut hyväksyneeksi, että nämäkin olotilat ovat ok.

1 piste:  Liisa Keltikangas-Järvinen: Ujot ja introvertit

Keltikangas-Järvinen tekee selväksi, ettei älykkyys ole yhteydessä intro- tai ekstroversioon, eikä introverttiys tarkoita automaattisesti erakoitunutta, sosiaalisesti taidotonta asiantuntijaa. Ylipäätään ujouden ja introverttiyden käsitteitä avataan hyvin, ja niihin liittyvät ennakkoluulot pyritään poistamaan. Tämä on tärkeää, jottei introverteistä välittyisi tylsän, vakavamielisen ihmisen mielikuvaa - mistä en ainakaan itseäni tunnista, sillä sisäisessä elämässäni tapahtuu taatusti enemmän kuin mihin kehollani ehtisin säntäillä!