Muotojen ystävälle - Maria Matinmikko: Kolkka

Maria Matinmikko: Kolkka

Siltala 2019

138 s.

Pisteitä: 4/5

Ajattelen tuhoutuneita sivilisaatioita. Ajattelen hautautuneita maailmoita ja kansoja, jotka kuitenkin elävät kerroksina maaperässä ja mentaalihistorioissa. Ajattelen täysin toisenlaisia tapoja valmistaa aterioita, parantaa haavoja, rakentaa asumuksia ja kojeita. Ajattelen täysin toisenlaisia tapoja olla ihmissuhteessa, merkitä muistiin aikaa, kommunikoida eläinten kanssa. Ajattelen toisenlaisia tapoja kasvattaa itseymmärrystä, toisenlaisia käsityksiä ja kuolemasta ja syntymästä. Ajattelen valtaa ja kontrollia. Ajattelen suuruudenhulluja psykopaattihallitsijoita, omistussuhteita, voitontavoitteluja, tapoja tuottaa energiaa. Ajattelen kieltä ja tapoja nimetä asioita Ajattelen, että jokainen paikka on kolkka.

Maria Matinmikko oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Täytyykin kiittää feministiystävää Tuomasta, joka toi teoksen blogissaan esille ja vakuutti minut tekstillään (taas kerran) siitä, että luettava tämä on. Kolkka on nimittäin sellainen kirja, johon en varsinkaan aikaisemmin olisi itse tutustunut mutta jollaisista oikeastaan nykyään nautin kovin paljon: vaatii lukijalta aikaa, ajattelua ja tutkimista. Kolkka on nimetty runoromaaniksi, ja proosan ja lyriikan vaihtelu näkyvät teoksen muotokielessä. Teosta voisi luonnehtia siten kuten Matinmikko itse teoksessaan maailmasta toteaa: itsessään sanaton, kertomaton, tarinallistumaton.

Teos koostuu viidestä osastosta, joiden nimet luovat kullekin osiolle tulkintakehyksen. Ensimmäinen osasto on nimetty Södergranin klassikkoon viitaten nimellä Maa jota ei ole. Kolkassa keskeistä onkin raja dystopian ja utopian välillä: kuvitelmat siitä, mitä yhteiskuntamme on, mitä se ei ole. Kolkasta - ja ilmastomuutosta käsittelevistä teoksista - voi lukea, että maata ei kohta enää ole; meidän pitäisi olla huolestuneempia siitä, mitä ympäristöllemme ja kanssaihmisillemme teemme. Ilmastopakolaisia virtaa maahan; rasistit ovat kieltäneet heiltä avun ja pääsyn, rajoja vartioidaan. Kovin kaukana Matinmikon dystopiakuvauksista ei enää olla - ehkä kyse on pikemminkin lähitulevaisuuden kuvauksesta kuin katastrofiajattelusta.

Matinmikon romaani on feministinen, ja se nostaa esiin teräviä havaintoja nyky-yhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta. Kolkassa, kuten maailmassa oikeastikin, yhteiskunta näyttäytyy sortavana ja epätasa-arvoisena, kuten seuraava katkelma osoittaa: 

Näyttää siltä, että täällä on useampia sukupuolia, mutta ne eivät ole tasa-arvoisia. En vielä tiedä, onko täällä tasa-arvon käsitettä lainkaan tai jos on, keiden kesken sitä harjoitetaan. Saatan olla väärässä, mutta vaikuttaa siltä, että yksi sukupuoliryhmä hallitsee muita ja tämän ryhmän sisällä se, jolla on eniten omaisuutta, hallitsee muita. Ilmiselvää on, että sillä sukupuolella jolla on pienimmät lihakset, ei ole juurikaan oikeuksia. Ilmiselvää on, että kaikista likaisimpia pidetään tutkimatta syyllisinä.

Vaikka Matinmikon runoromaanin teemat ovat minulle läheisiä ja tärkeitä, puhuttelevinta Kolkassa on ehkä kuitenkin teoksen muotokieli. Kolkka on sekoitus romaania, runoa, aforismeja ja proosarunoja. Se hyödyntää kielessä lyriikan tehokeinoja: vertauksia, metaforia, toistoa, vahvoja mielikuvia, tyypillisten konnotaatioiden rikkomista. Muutamia kauniita kohtia mainitakseni: 

Lintuparvi aukeaa kuin lavallinen kiviä tai kriisiä.

Iho vetäytyy otsalta, luusta avautuu putous: auringossa kellertyneen ruusun tiili hohtaa väkevästi kuin huilu, ja kuluu. 

Kallionkielekkeeltä aukeaa jyrkkä tyhjyys. Lohkare putoaa. Se tuntuu raikkaalta vaikka yhtä aikaa huimaa. 

Myös Matinmikon romaani tuntuu raikkaalta vaikka yhtä aikaa huimaa.