Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

Helmetön helmikuu

Arki iski. Sen saattoi jo tammikuussa arvata, joululoman tähteinä tuli silloin luettua niin paljon, eihän se mitenkään opiskelujen keskellä jatku, arjessa. Tämä kuu on ollut tahmeaa, seitsemän kirjaa tuntuu niin vähältä, kun tammikuussa en juuri muuta tehnytkään kuin lukenut ja blogannut. Arki iski valitsemiini kirjoihinkin, ei vain tosielämään. Mikään tämän kuun kirjoista ei enää herätä suuria tunteita, huokailua, ihastelua. Harmittaa. Kyrön Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja oli tuttu, turvallinen ja taattu lukukokemus, ei oikein voi moittia, kun hymyilytti, mutta mielensäpahoittajat on jo useaan kertaan koettu, nähty. Niiltä ei voi oikein odottaa mitään uutta. Han Hanin Kolme porttia oli kiinnostava nuoruudenkuvaus, kampuskertomus, kulttuurikirja, mutta siitäkin puuttui jotain, ehkä tunnelma, tunteet. Kutsuin häntä Solmioksi ilahdutti tiiviydellään ja kielellään, mutta lukiessa sekosin, en ymmärtänyt, pysynyt tarinassa ja henkilöissä mukana.  Helmikuun kirjoja vaivasi lat

Han Han: Kolme porttia

Han Han: Kolmea porttia Basam Books 2014 (2000) 512 s. Pisteitä: 4/5 "Lin Yuxiang piteli kirjettä käsissään ja tuumi, että toivo oli kaunis asia. Toivoa ei kuitenkaan ollut. Hän tunsi, että hänen nuoruutensa kukoisti, eikä hän halunnut heittää kukoistustaan menemään kirjojen pänttäämisen vuoksi. Sitä hän ei tiennyt, että useimmissa tapauksissa kukoistuksen heittämistä menemään saattoi verrata siihen, kuinka stripteasetanssija heittää menemään vaatteitaan: molemmat tarjoavat ihmisen silmien eteen entistä kauniimmat näkymät. " Ajatteleva kiinalaispoika, nuoruus Kiinassa, keskellä koulua, opiskelua. Kulttuurisidonnaisuutta ja universaalia. Naiskuva: Takaliepeessä kerrotaan, että Han Han on onnistunut suututtamaan monet ihmiset mielipiteillään. En lainkaan epäile: heti alusta asti huomioni kiinnitti naiskuvaus, joka tuntuu poikkeavan nykyaikaisesta (tai länsimaisesta) naiskuvasta, siitä, että edes jonkinlaista tasa-arvoistumista on vuosisatojen aikana tapahtunut. Sä

Paulo Coelho: Uskottomuus

Paulo Coelho: Uskottomuus Bazar (2014) 320 s. Pisteitä: 2/5   - Huomasin silmissäsi jotain... jonkinlaista surumielisyyttä jota ei voi oikein selittää, kun ajattelee että olet noin kaunis nainen, onnellisesti naimisissa ja sinulla on hyvä työpaikka. Tuntui kuin olisin nähnyt heijastuksen omista silmistäni. Niinpä kysynkin uudestaan: oletko sinä onnellinen? Olen syntynyt ja kasvanut ja kasvatan nyt omia lapsiani maassa, jossa kukaan ei esitä tuollaista kysymystä. Onni ei ole mikään arvo joka olisi tarkoin mitattavissa, kansanäänestysten ratkaistavissa ja asiantuntijoiden analysoitavissa. Me emme ksy toiselta edes hänen autonsa merkkiä, saati sitten jotain noin intiimiä jota on mahdotonta määritellä."   Nykyajan pinnallisuus, kiireinen elämä, merkityksettömäksi käynyt. Toimittaja yksityisyyden ja julkisen, kodin ja vieraan, välillä. Yhteiskunta: Coelho käsittelee romaanissaan tärkeitä teemoja. Nykyaikaa ja sen yhteiskuntia on syytäkin kritisoida, elämäntapamme eiv

Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä

Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä WSOY (1996) 126 s. Pisteitä: 4/5 Sinun kanssasi minun ei tarvitse                           unelmoida. Sinun kanssasi olen vahva. Onko sinussa jokin tunne joka kuuluu ehdottomasti minulle? Suhteeni runouteen: Eeva Kilpi ja Helena Anhava ovat runouden kestosuosikkejani, myös Märta Tikkasen raastavista runoista pidän. Kilven ja Anhavan kohdalla arvostan rauhallisuutta, tyyntä tunnelmaa, kaunista ja tiivistä kieltä. Kilpi kirjoittaa kauniisti, kauniita sanoja käyttäen, jo runoteoksen ensimmäisillä sivuilla ihastuin surukuvaukseen Äiti pyrkii esiin sydämeni mullasta . Luen runoutta harvoin, liian harvoin, sen huomaa silloin, kun runoutta lukee: tuntuu, että hyvä runo tiivistää enemmän kuin moni kirja, hyvä runo antaa enemmän ajatuksia, enemmän tunteita. Teemoittelu: Runokirjoissa on ihanaa teemoittelu, eri osastot, se, miten runot linkittyvät toisiinsa mutta tarjoavat silti eri näkökulmia. Siitä minä muuten

Satu Grönroos: Lumen syli

Satu Grönroos: Lumen syli: Atena (2012) 311 s. Pisteitä: 3/5 "Miten voi aloittaa alusta, kesken elämän. Pitäisikö meidänkin, minun ja poikien. -Vaihtaisin säveltä, aloittaisin uuden laulun, äiti toisti samaa kuin Penan levysoitin silloin kun neula jumitti. - MIllaista olisi, kun ei tarvitsisi ajatella huomispäivää? Voisi rakastua jälleen, eikä silloin olisi yksinäinen hetki tää, kun hiljaista on, kun hämärtää, äiti haaveili." Kahden ihmisen, lapsen ja aikuisen, menetykset, paha olo. Kaipuu rakkauteen, parempaan. Tuttu: Grönroosin kirja on monella tapaa tuttu. Se on turvallinen, helposti lähestyttävä, istuu hyvin suomalaiseen kaunokirjallisuuteen. Lumen syli on tuttu aiheiltaan, kieleltään, kerronnaltaan, ja epäilemättä tuttuus toimii. Se sopii sellaisiin hetkiin, kun kaipaa hyvää luettavaa, kun ei jaksa etsiä uutta, erikoista mutta kiinnostavaa, se sopii lyhyisiin lukuhetkiin, iltaiseen rauhoittumiseen. Mutta on tuttuudella, turvallisuudella se toinenkin puoli:

Milena Michiko Flašar: Kutsuin häntä Solmioksi

Milena Michiko Flašar: Kutsuin häntä Solmioksi LURRA Editions 173 s. Pisteitä: 3/5 "Ensimmänen mitä minulle tulee mieleen, on se, että on vaikeaa kertoa jotakin. Jokainen ihminen on kokoelma tarinoita. Mutta minä taas. Epäröin mitä sanoisin. Minä pelkään tarinoiden keräämistä. Olisin mielelläni vain yksi tarina, jossa ei tapahdu mitään. Oletetaan, että te heittäydytte huomenna aamulla junan alle. Mitä merkitystä silloin olisi sillä, mitä minä tänään teille kerron? Ja onko sillä muutenkaan mitään merkitystä? Mutta kuten sanoin. Se on vaikeaa. Ensimmäinen, mitä mieleeni juolahtaa, on: me ajalehdimme sulavalla jäälautalla." Kaksi yksinäistä, molemmat menettäneet. Eleetön romaani sanattomuudesta, ystävyydestä, vapautumisesta. Sanattomuus: Flasarin romaanissa kaikkiin tärkeisiin hetkiin liittyy sanattomuus. Päähenkilöt ovat hiljaa silloin, kun pitäisi sanoa jotakin, silloin, kun pitäisi vapautua, uskaltaa, rohjeta. Kyky asettaa ajatuksensa sanoiksi vaikuttaa oleva

Marcia Grad: Prinsessa joka uskoi satuihin

Marcia Grad: Prinsessa joka uskoi satuihin Bazar (2010/1995) 265 s. Pisteitä: 3/5 "Hän kiskoi Vickyn vuoteesta, raahasi parkuvan tytön huoneen poikki, tyrkkäsi hänet komeroon ja läimäytti oven kiinni. Samalla äänensävyllä, jota oli kuullut kuningattaren käyttävän monta kertaa, hän sanoi: "Tämä on sinun omaksi parhaaksesi, Vicky." Päättäväisesti hän kiersi kultaista avainta lukossa." Prinsessa, haavemaailma, haavemaailman toteutuminen ja romuttuminen. Itsensä etsimistä, elämäntaitoa perinteiseen opaskirjahenkeen. Intertekstuaalisuus: Tartun suhteellisen harvoin kirjoihin, jotka jo ensisilmäyksellä vaikuttavat olevan muunnelmia jostakin toisesta tunnetusta teoksesta. Olen jotenkin ujo sellaisten romaanien suhteen: entä jos en ymmärräkään kaikkia hienoja viittauksia ja symboleita, entä jos en edes tunne alkuperäistekstiä? Viime aikoina Prinsessa Ruusunen -muunnelmat (alkuperäisestä suunnitelmastani poiketen kuittaan tällä teoksella lukuhaasteen kohdan 17

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja WSOY (2014) 248 s. Pisteitä: 4/5 "Hautaustoiminta on tulevaisuuden ala. Minun sukupolvelleni kelpaa vaatimaton, on aina kelvannut, mutta toista tulee olemaan vuonna kaksituhatta ja viisikymmentä. Pitää olla arkussakin mökämusiikkia, lämmitys, ilmastointi, pehmusteita ja jääkaappi. Sitä paitsi puutavaraa tarvitaan yhden ihmisen arkkuun puolitoistakertaisesti, koska väki koko ajan lihoaa ja samalla vähentää liikuntoa. Pahvitehtaatkin voivat hyvin, koska kukkopilliporukka tahtoo mennä vaatimattomasti ja ympäristöystävällisesti kuoppaan." Mielensäpahoittaja, elämän lopun valmistelua. Elämänviisauksia, suomalaista katsantoa, elävät henkilöt. Välipala: Kyrö on taattua turvallista, Kyrö on suomalaista. Helppolukuista, viihdyttävää, ääneen naurattavaa. Mielensäpahoittaja-kirjoihin on helppo tarttua, ne ovat helposti lähestyttäviä ja ne tarjoavat lukijalle hyvän kirjallisuutta, hymyilyttäviä lukukokemuksia. Huumori unohtuu