Arki iski. Sen saattoi jo tammikuussa arvata, joululoman tähteinä tuli silloin luettua niin paljon, eihän se mitenkään opiskelujen keskellä jatku, arjessa. Tämä kuu on ollut tahmeaa, seitsemän kirjaa tuntuu niin vähältä, kun tammikuussa en juuri muuta tehnytkään kuin lukenut ja blogannut. Arki iski valitsemiini kirjoihinkin, ei vain tosielämään. Mikään tämän kuun kirjoista ei enää herätä suuria tunteita, huokailua, ihastelua. Harmittaa. Kyrön Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja oli tuttu, turvallinen ja taattu lukukokemus, ei oikein voi moittia, kun hymyilytti, mutta mielensäpahoittajat on jo useaan kertaan koettu, nähty. Niiltä ei voi oikein odottaa mitään uutta. Han Hanin Kolme porttia oli kiinnostava nuoruudenkuvaus, kampuskertomus, kulttuurikirja, mutta siitäkin puuttui jotain, ehkä tunnelma, tunteet. Kutsuin häntä Solmioksi ilahdutti tiiviydellään ja kielellään, mutta lukiessa sekosin, en ymmärtänyt, pysynyt tarinassa ja henkilöissä mukana. Helmikuun kirjoja vaivasi lat