Sivutiellä

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti Siltala 2019 249 s. Pisteitä: 5/5 Onko tosiaan mahdollista, että edelleen yksi suurimmista tabuista tämän aiheen äärellä on äidin kokemat negatiiviset tunteet? Sen myöntäminen, että äitinä oleminen ei aina olekaan iloa ja valoa ja onnea, että niin sanotuissa tavallisissakin olosuhteissa äidit väsyvät ja hermostuvat, tuntevat lohduttomuutta ja yksinäisyyttä, puhumattakaan erityistilanteista? Että lapsi ei ole mikään itsestään selvä onnentuoja, valmis paketti äidin rakastettavaksi?  Uusimman teoksensa, Olipa kerran äiti  -kirjan, alussa Helmi Kekkonen kirjoittaa, ettei ole löytänyt raskausaikana sellaista luettavaa, jota olisi uudessa elämäntilanteessaan tarvinnut. Vähitellen mielessä on kypsynyt ajatus siitä, että sellaisen teoksen voi kirjoittaa itse. Olipa kerran äiti  -teoksen luettuani olen varma, että kyse on juuri sellaisesta kirjasta, jota äiti - tuleva tai nykyinen - tarvitsee. Ainakin Olipa kerran äiti  on ...

Liisa Keltikangas-Järvinen: Ujot ja introvertit WSOY 2019 284 s. Pisteitä: 4/5 Ujo introvertti ope "Sun työhän on esiintymistä", totesi eräs kaverini aikoinaan minulle, kun kerroin tavallisesta työpäivästäni opettajana. Hämmästyin ajatusta, sillä en ollut ajatellut työtäni niin - olin aina kokenut, että työskentelen ihmisten parissa. Kun olin pohtinut kaverini huomiota hetken, tajusin, että hänkin on oikeassa - olen työssäni jatkuvasti esillä, johdan usein luokkahuonevuorovaikutusta ja oppimistilanteita ja puhun työkseni.  Ajatus esiintymisestä osana ammattiani tuntui kummalliselta ehkä eniten siksi, että introverttinä en taatusti valitsisi ammattia, jossa olisin jatkuvasti huomion keskipisteenä. En aina nauti tilanteista, joissa ryhmän huomio on kääntynyt minuun - saatan tulla todella itsetietoiseksi vaikkapa silloin, kun opiskelija kirjoittaa opetuspuheeni perusteella muistiinpanoja. Toisaalta tilanteessa, jossa hallitsen asiasisällöt tai pääsen puhumaa...

Rachel Cusk: Siirtymä S&S 2019 218 s. Pisteitä: 5/5 -- ajatellessaan lapsuuttaan hän näki sen melkein kuin teoreettisten tilanteiden sarjana: mikä aikoinaan oli ollut todellisuutta, näytti nyt - tietyssä valossa - lähestulkoon peliltä. pimitetyn tiedon draamalta, siltä leikiltä jossa jonkun silmät sidotaan ja kaikki katsovat, miten hän kopeloi ja haparoi saadakseen selville sellaista minkä muu joukko - yleisö - jo tietää. Rachel Cusk hurmasi minut teoksellaan Ääriviivat . Autofiktiivisyydellä leikkivää, kertojan ääntä häivyttävä sarja jatkuu vasta julkaistulla Siirtymällä .  Siirtymässä  kaikki ovat muutoksen keskellä. On kertoja, Faye, joka on muuttanut erottuaan takaisin Lontooseen. On Fayen talo, jota rakennetaan uusiksi kuin sirpaleista, muutoksista kärsinyttä identiteettiä. On Fayen naapurit, jotka joutuvat taas sopeutumaan uuteen - ja jotka kaikin keinoin pyrkivät välttämään muuttumista, jatkamaan ainaista valittamistaan.  Siirtymässä...

Juhana Salonen: Viiton - olen olemassa 2017 Pisteitä: 4/5 Tartuin Juhana Salosen teokseen kahdesta syystä: ensinnäkin halusin lukea kuurosta kertovan kirjan Helmet-haasteeseen mutta ennen kaikkea halusin jatkaa kuurojen ja viittomakielisten kulttuuriin tutustumista. Opiskeluaikanani opiskelin muutaman kurssin viittomakieltä ja jopa käytinkin sitä muutaman äidinkielisen kanssa, mutta sittemmin taitoni ovat hiipuneet. Vaikka Salosen teos ei tietenkään palauta kielitaitoa mieleeni, se valaisee hyvin viittomakielisten yhteisöä ja toisaalta sitä, millaisia vaikeuksia kuurot yhteiskunnassamme kohtaavat.  Viiton - olen olemassa  on omaelämäkerrallinen teos, jossa Salonen pohtii oman identiteettinsä löytämistä. Kuurona syntynyt Salonen oppii kyllä käyttämään puhuttua suomea, mutta koska toisten puheen ymmärtäminen on lähes mahdotonta, kommunikaatiosta ei tule vastavuoroista. 80-luvun yhteiskunta ei kuitenkaan tue Salosta viittomakielen omaksumisessa, ja nuorempana tämä ...

Miksi joulunpyhävapaat jaetaan mieluummin lapsiperheille kuin niille, joilla lapsia ei ole? Miksi tädit ja sedät utelevat lapsien hankkimisesta silloinkin, kun heille on kerrottu, ettei lapsia tule? Miksi sterilisaation ikäraja on 30 vuotta (tämä on aivan käsittämätöntä kontrollia!)?  Niku Hoolin ja Anna-Sofia Niemisen Aikuisten perhe  on moniääninen teos vapaaehtoisesta lapsettomuudesta - siis perheestä, joka muodostuu aikuisista ja johon lapsia ei ole tai ei aiota hankkia. Hooli ja Nieminen avaavat aihetta oman tarinansa ja lapsikysymyksen aiheuttaman parisuhdekriisin kautta ja esittelevät teoksessaan, millä tavoin nyky-yhteiskunta suhtautuu aikuisten perheisiin. Teoksessa korostuvat erilaisten perheiden äänet, sillä Hoolin ja Niemisen teos rakentuu haastattelujen varaan. Olin ensi alkuun varuillani rakennetta kohtaan, mutta totesin sen toimivaksi. Samalla teokseen rakentuu moniäänisyyttä, jossa kuuluvat erilaisten ihmisten ja heidän intersektioidensa (esim. sukupuoli, ...

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja Ah, Eeva Kilpi, tuo kaikkien suomalaisten runonystävien mummo! Sininen muistikirja  koostuu Kilven päiväkirjamerkinnöistä, jotka käsittelevät yksinäisyyttä, vanhuutta ja näihin olotiloihin sopeutumista.  22.8.2003 kirjoitetusta merkinnästä tulee mieleen Kilven aiempi runo Nukkumaan käydessä ajattelen (kokoelmasta Laulu rakkaudelle ja muita runoja, 1972), jossa minäkertoja hoivaa itseään. Nyt kertoja on käynyt vanhaksi ja joutuu yhä huolehtimaan itsestään:  Minä elän muuten aivan normaalia elämää, minä vain huolehdin tästä vanhuksesta joka nyt olen. Kyyditsen häntä paikasta toiseen, kävelytän häntä, käyn hänelle kaupassa, laitan hänelle ruokaa, siivoan hänelle ja kylvetän häntä. Puen hänet tilaisuuksiin, maalaan hänen huulensa, panen hieman punaa hänen poskipäihinsä, kampaan auki hänen tukkansa kun se  on kuivunut kiharaiseksi papiljoteilla, pesen hänelle pyykkiä, ostan hänelle kukkia ja yritän pitää hänet ...