Sivutiellä

Pasi Pekkola:  Huomenna kevät palaa Otava 2018 343 s. Kansi: Piia Aho Pisteitä: 3/5 Pasi Pekkolan romaani Huomenna kevät palaa lupaa lukijalleen kiinnostavan lukukokemuksen: romaani käsittelee sitä, miten Suomen sisällissota vaikutti lapsiin. Romaanin keskiössä on sisaruspari, Eeva ja Eino, jotka joutuvat Hennalan vankileirille. Kun isä on poissa ja äiti ei kykene huolehtimaan lapsistaan, joutuu Eeva isosiskona kantamaan vastuun veljestään.  Pekkolan proosa on kaunista ja kieli tunnelmallista. Lapsen ymmärtämättömyys ja toisaalta tarkkanäköisyys ovat romaanissa läsnä. Eeva yrittää upottaa veljensä satujen maailmaan, selittää pahaa maailmaa pikkuveljelleen, mutta Hennalan tapahtumat uhkaavat riistäytyä käsistä eikä sanoja pahuudelle löydy. Sisarusten aikuisvaiheita kuvatessaan Pekkola osoittaa, että sotatraumat vaikuttavat ihmiseen vielä vuosikymmeniä myöhemminkin ja että suomalaissukupolvet kantavat menneitä tapahtumia kitkerinä arpina rinnoissaan,  ...

Minun ei oikeastaan pitänyt tarttua Mike Pohjolan Sinä vuonna 1918 -romaaniin. Se ei kiinnostanut minua monestakaan syystä: sen ulkoasu kertoi liiallisesta miehisyydestä, enkä useinkaan viihdy historiallisten romaanien parissa (Paula Havaste tekee poikkeuksen). Päätin antaa ennakkokäsityksilleni periksi, kun kuulin, että kyse on vuorovaikutteisesta romaanista, jossa lukija saa tehdä valintoja päähenkilön puolesta. Konsepti kiinnosti minua, ja päädyin lukemaan teoksesta neljä erilaista tarinaa, jotka kaikki kytkeytyvät sisällissotavuoteen. Lukijana pääsee valitsemaan itselle hahmon ja muutaman taustatiedon. Kaikki tarinat alkavat siitä, että lapsi huutokaupataan johonkin perheeseen. Lapselle voi valita realistisen, onnellisen tai murheellisen tarinan, mikä heijastuu hahmon kohtaloon.  Kuinkas sitten kävikään:  1. lukukerta: Olen Matti, romanipoika, joka kaupataan Häyristen tilalle. Valitsen murheellisen tarinan, joka kääntyykin nopeasti traumaattiseksi. Eksyn kot...

Mauri Kunnas:  Koiramäen Suomen historia Otava 2017 80 s. Pisteitä: 4/5 Kun marraskuussa uutisoitiin , että lasten ja nuorten Finlandia-palkinto on myönnetty Sanna Manderille, olin ensin hitusen harmissani. Olin nimittäin ihastellut Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historiaa  kirjakaupassa ja ihmetellyt, ettei Kunnas laajasta tuotannostaan ja merkittävästä roolistaan huolimatta ollut vielä saanut Finlandia-palkintoa. Sitten ymmärsin: Kunnas on tunnettu jo valmiiksi, ja Finlandia-palkinnolla tunnettuutta saadaan muillekin lastenkirjoille ja -kirjailijoille.  Koiramäen Suomen historian  myyntiluvut kertovat kuitenkin, miten valtavan suosittu Kunnaksen uutuudesta on tullut. Kirja sopii mitä mainioimmin Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen, sillä siinä esitellään Suomen historiaa 1500-luvulta 1800-luvulle. Teoksessa käsitellään niin Ruotsi-Suomen hallitsijoita, nuijasotaa kuin noitavainojakin, ja historiaa kuljetetaan menneisyydestä aina Koiramäen perheen elämä...

Mihin hän, Kerttu, uskoo? Ei ainakaan Jumalaan, joka sallii kaiken tapahtua, antaa ejien, terveitten miesten kuolla, vaikka papit pauhaavat joka pyhä saarnastuolista, että suomalaiset ovat Jumalan valittu kansa, josta Jumala pitää huolen. Kerttua riepovat lehtijutut, joissa kaatuneitten äitejä ja vimoja ylistetään sankareina, jotka ovat antaneet uhrinsa isänmaan vapauden ja kristillisen uskon puolesta. Paskat! Kukaan äiti tai vaimo tai morsian tai sisar olisi sitä miestä antanut, jos olisi ollut jokin keino tapella vastaan Kukaan ei voinut tuntea oloaan yleväksi semmoisesta menetyksestä.  Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi luin vähän aikaa sitten Tuntemattoman sotilaan  - en ollut lukenut sitä sitten lukion, vaikka muistin pitäneeni romaanista. Kunnioitettavaan ikään päässeen Suomen lisäksi lukuintoani inspiroi se, että novellikokoelma Toinen tuntematon  oli juuri ilmestynyt.  Toinen tuntematon  on intertekstuaalinen kokoelma novelleja, joissa jatkosotaa...

Väinö Linna: Tuntematon sotilas WSOy 2010 (1954), juhlapainos 502 s. Pisteitä: 5/5 - Katsohan sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet juoksemaa, nii sie saat juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt paikoillais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö! Et sie sovi hänen kansaa sammaa monttuu. Se on tään puolustussovan ratekia. Muuta viisautta siin ei oo, eikä tule. " Vaikka blogi on elänyt viimeiset kuukaudet hiljaiseloa, on oma kirjanpitoni muistutellut minua säännöllisesti siitä, että tämän vuoden lukusaldo lähestyy sataa. 100-vuotiaan Suomen kunniaksi päädyin pohtimaan, minkä kirjan lukisin tähän väliin. Väinö Linnan klassikkoromaani Tuntematon sotilas  saattaa olla kliseinen valinta, mutta toisaalta koin tärkeäksi sen, että luen juhlavuonna tämän tärkeän, historiastamme kertovan romaanin.  Laineen elokuvaa kartan itsenäisyyspäivästä toiseen - vain keskeisimmät kohtaukset olen nähnyt - mutta romaanin olen lukenut j...

Katri Vala: Kootut runot WSOY 2004, Kotimaiset valiot 510 sivua Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Ah! Huutomerkein ylistän! Nuorena tahdoin olla Katri Vala. Rakastuin hänen runoihinsa teini-ikäisenä, ja selailin Kootut runot  -kokoelmaa usein kotona. Kun tässä eräs ilta tarkastelin omia runojani vuosikymmenen takaa, ei jäänyt epäselväksi, kuka suomalainen runoilija oli ollut esikuvani. Lauserytmit, huutomerkit ja tunnekuvat olivat tuttuja Valan tuotannosta.  Luin tätä Kootut runot -opusta (johon on koottu koko Valan tuotanto) samanaikaisesti Valan elämäkerran kanssa. Se oli hyvä ratkaisu nyt, kun olin jo aiemmin tutustunut Valan runoihin. Valan henkilöhistoria hahmotti sitä kontekstia, jossa runot olivat syntyneet, ja toisaalta Saarenheimon tulkinnat antoivat oman lisänsä sille, miten Valan runot ymmärsin. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan molempiin teoksiin, sillä niin Valan runoista saa varsin laajan, kattavan ja moniselitteisen kuvan. Minulle rakkain kokoel...

Asko Jaakonaho: Valon juhla Otava 2017 316 s. Pisteitä: 2/5 Tunnelma: Äh. Odotin toista. Katri Valan elämäkertaa lukiessani pysähdyin miettimään, ketä 20-luvun tulenkantajat oikein olivatkaan. Vain Vala oli taiteilijana minulle aiemmin tuttu, ja niinpäryhdyin selvittämään, löytäisinkö paikallisesta kirjastosta esimerkiksi Olavi Paavolaisen tuotantoa. Aivan haluamaani suuntaan en päätynyt, mutta sen sijaan ilahduin löytäessäni uutuusromaanin Valon juhla , joka käsittelee Valan ja Paavolaisen omalaatuista ystävyyssuhdetta.  Asko Jaakonaho todellakin nostaa romaanissaan esiin kaksi kirjallisuushistoriamme merkittävää henkilöä ja luo heistä fiktiivisen, tositapahtumiin pohjautuvan tarinan. Valon juhla  ei kuitenkaan lähesty Valan ja Paavolaisen elämäntarinoita siitä näkökulmasta, jonka voisi ajatella olevan ensimmäiseä mielessä: esimerkiksi 20-luvun Tulenkantajien aika ja suomalaisen runouden uudistaminen jäävät romaanin taustalle. Sen sijaan Jaakonaho keskit...

Kerttu Saarenheimo: Katri Vala, aikansa kapinallinen WSOY 1984 374 s. Pisteitä: 4/5 Oksan hyllyltä -blogissa käynnistettiin kuun alussa Naisen tie -haaste. Naisen tie on blogimaailman vastine sille tosiseikalle, etteivät syksyn uutuuselämäkerrat juuri nosta esiin naisten tarinoita. Jokseenkin vastenmieliseltä tuntuu, että 100-vuotiaassa Suomi puhuu itsestään tasa-arvoisena valtiona. Silti tietyt konkreettiset ilmiöt, kuten vaikkapa miespanoitteisuus elämäkerroissa, paljastavat, että yhteiskunnassamme ääni annetaan usein mieluummin miehelle kuin naiselle.  Feministinä lähdin tietysti mukaan haasteeseen, jossa naisille annetaan ääni ja tila. Pohdiskelin jonkin aikaa, mitä oikein lukisin haasteeseen - en ole elämäkertojen ystävä, ja autofiktiivisiä romaaneitakin luen harvakseltaan. Mieleeni muistui kuitenkin eräs elämäkerta, jota tapailin kiihkeässä yläasteiässäni: Kerttu Saarenheimon kirjoittama elämäkerta runoilija Katri Valasta.  Katri Vala, aikansa kapin...

Sari Pöyliö:  Ihmisen veri Atena 2015 204 s. Pisteitä: 3/5 Tänään alkaa naistenviikko, jota juhlitaan blogistaniassa Tuijatan johdolla. Viikko on hyvä tapa korostaa naisten kirjallisuutta: heidän kirjoittamiaan ja heidän lukemiaan tekstejä. Aloitan oman naistenviikkohaasteeni Sari Pöyliön romaanilla Ihmisen veri, joka saa kunnian olla viikon valintani naisen kirjoittamaan romaaniin.  Pöyliön romaani ei minua kansikuvallaan houkutellut (tästä ehkä lisää myöhemmin), mutta muistelin kuulleeni hyvää muissa blogeissa. Totta onkin, että Pöyliö kirjoittaa houkuttelevasti, sujuvasanaisesti ja huumoria ja vakavampaa kerrontaa yhdistellen. Pöyliön suomi on sujuvaa ja kaunista, jotenkin todella osuvaa. Teoksen kieli on yksi romaanin kohokohtia. Mietin lukiessani paljon sitä, mistä kaikesta humoristinen kieli koostuu: yllättävistä sananvalinnoista, käänteisistä lauserakenteista ja muuten vain nasevista ilmauksista. Ihmisen veri  kertoo 83-vuotiaasta Kulosta, ent...

Marjane Satrapi:  Persepolis.  Iranilainen lapsuuteni Otava 2004 (2000-2001) Suom. Taina Aarne 160 s. Pisteitä: 4/5 Omaelämäkerrallinen Persepolis. Iranilainen lapsuus kertoo siitä, miten Marji varttuu hajoavassa, väkivaltaisessa Iranissa. Sarjakuvaromaani rakentuu tarinoista tai osioista, jotka kronologia sitoo yhteen - teos kuvaa nuoren, naiseksi kasvavan tytön elämää. Kussakin tarinassa on jokin tietty näkökulma tai tapahtuma, jonka kautta sodan varjostamaa lapsuutta tarkastellaan. Ratkaisu on toimiva: Persepolis  on kokonaisuutena jäsennelty ja harkittu. Koko teos on kuvattu nuoren Marjanen näkökulmasta. Lapsikertoja on teoksessa uskottava: hän ei tiedä kaikkea maailmasta, ja usein Satrapi keskittyykin hetkiin, jolloin Marjille valkenee jokin sellainen asia, joka lapsilta usein pimitetään. Näin käy, kun tyttö oppii, että matkalla olevat ihmiset eivät useinkaan ole matkoilla vaan he ovat kuolleet; teini-iässä hän joutuu kohtaamaan sen tosiasian, et...

Hanna Hauru: Jääkansi Like 2017 116 s. Pisteitä: 4/5 "Paha tuli pirttiin, kun kuuli vauvan parkaisun. Hän meni katsomaan ensimmäistä lastaan. Kun hän huomasi vauvan olevan tyttö, hän kirosi Bettin ja kätilön helvettiin. Minun iloisia silmiäni Paha mulkaisi niin tulisesti, että lähdin saman tien karkuun ja juoksin niin kauan, ettei mökkiä enää näkynyt." Harvoin saa lukea yhtä synkeää, ahdistavaa ja inhorealistista tarinaa kuin mitä Hanna Hauru tarjoaa tänä vuonna ilmestyneessä Jääkannessa . Pienoisromaani on tarina tytöstä,  Olen lukenut viime aikoina paljon episodimaisuutta. Haurun teksti tuo mieleen ennen kaikkea Petri Tammisen, mutta on Jääkannessa  samaa pirstaleisuutta kuin Pirkko Saision Punaisessa erokirjassakin . Hauru on ilmaisussaan tiivis, luvut ovat lyhyitä ja keskittyvät tiettyhin, merkittäviin hetkiin. Jääkannessa  vuorottelee kaksi aikatasoa. On mennyt hetki, joka kertaa päähenkilön tarinan. Kursiivilla erotettu tarinanjuonne hahmottuu...

Petri Tamminen:  Suomen historia Otava 2017 157 s. Pisteitä: 4/5 Helsinkiläisellä Marianne Kinbergillä oli nälkä sodan alusta loppuun. Silakkakaupan jonossa Marianne pyörtyi; seuraavaksi jonoon lähti isosisko mutta pyörtyi hänkin; lopuksi jonotti äiti mutta pyörtyi. Joka pyörtymisellä meni jonossa paikka. Petri Tammisen kirjoja odotan aina. Meriromaani  on yksi rakkaimmista lukukokemuksistani, ja olenkin lukenut sen blogiaikana jo kahdesti. Joka kerta tuolla vähäsanaisella ja vähäeleisellä pienoisromaanilla tuntuu olevan sanottavaa elämästä.  Suomen historia  on muisto- ja novellikokoelma, joka koostuu 71 luvusta tai novellista (miten rakenteen nyt sitten haluaakin määritellä). Yläluvut pitävät sisällään yhden tai useamman mininovellin.  Tamminen hallitsee tyylilajinta. En tiedä toista yhtä hyvää tiivistäjää, joka niin vähässä - vaikkapa neljässä virkkeessä - voi kertoa kokonaisen tarinan. Muistan, miten lukion äidinkielenopettajamme luk...

Fredrika Runeberg:  Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä WSOY 1981 (1858) Suom. Tyyni Tuulio 207 s.  Pisteitä: 4/5 "Cecilia pyyhkäisi kyynelen silmistään ja sanoi: ´Juhana, suo meidän tyttöparkojenkin kerran kuulla lämpimiä ja ylpeitä sanoja. Juuri sellaisia naissydän kaipaa. Me istumme rukkimme, kankaamme tai ompeluksemme ääressä, himmeitä ajatuksia ja tunteita vilisee mielessämme, ja sydän poloinen kuuntelee ja kuuntelee, mutta ei koskaan kuule sanoja, jotka selittäisivät sen arvoitukset, koska mies ei koskaan usko että meillä olisi halua mihinkään korkeampaan, siksi vain ettemme koskaan uskalla paljastaa, mitä sisällämme asuu. Ja me kuuntelemme ja odotamme siksi kunnes vihdoin noiden lämpimien ajatusten on nukuttava, ja me istumme vain ahkerina kerhrääjättärinä, kutojattarina, ompelijattarina, jotka voi korvata metallisilla ja puisillakin tekijöillä." Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä on erinomaista luettavaa näin itsenäisyyspäivän alla. Teo...

Ian McEwan: Sovitus Otava 2002 (2001), Otavan kirjasto 541 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: tiheätunnelmainen draama "Samalla hetkellä kun siskon pää pulpahti pintaan - Luojan kiitos! - Briony tuntsi ensimmäisen läikähtävän aavistuksen siitä, että tämän jälkeen ei enää voisi olla satulinnoja ja prinsessoja, vaan olevien olojen outoutta, kaikkea mitä tapahtuu ihmisten, hänen tuntemiensa ja tietämiensä tavallisten ihmisten kesken, ja siitä miten ihminen voi olla toisen ihmisen vallassa ja miten helposti kaiken saattaa käsittää väärin, kerta kaikkiaan täysin väärin." Kappas. Yllätyn lähes itsekin, että olen taas postaamassa luetusta kirjasta. Lokakuu ankean pimeine iltoineen ei ole saanut minua linnoittautumaan kirjojen pariin vaan lähinnä haahuilemaan päämäärättömästi ja keskittymiskyvyttä erilaisten puuhailujen äärellä. Kuten kuvasta näkyy, joulukorttitehtailukin on tullut jo aloitettua - ehkä suhteellisen aikaisin, mutta kortinsaajia riittääkin entistä enemmän, kun...

Péter Gárdos: 117 kirjettä Siltala 2016 (2015) Suom. Juhani Huotari 257 s. Pisteitä: 3/5 "Hän avasi kuoren, jonka posti oli toimittanut perille elokuussa, luki huolellisesti kirjeen, ja huomattuaan, että kaukaisesta Lårbrosta kirjoittanut nuori mies, jolla oli kaunis käsiala, oli selvästikin erehtynyt henkilöstä, hän unohti saman tien koko jutun." Tarina miehestä, joka kirjoittaa naisille kirjeitä, ja naisesta, joka vastaa yhteen niistä.   117 kirjettä on kaunis ihmissuhderomaani. Se kertoo ihmisistä, joita keskitysleirit ovat haavoittaneet syvästi, ihmisiä, jotka kaipaavat toisiaan ja kotiaan. Miklos on sairastunut ja kaipaa itselleen vaimoa, Lili on väsynyt omaan sairauteensa ja tylsyyteensä. Mikloksen kirje saapuu hyvään aikaan. Ehkä kiinnostavinta tässä romaanissa on se, miten keskitysleireistä lopulta vaietaan. Ne pistävät aina silloin tällöin, hahmojen mieli ajautuu kauheuksiin, joista on juuri ja juuri selvitty. Kauheuksista ei kuitenkaan halut...

Minna Rytisalo: Lempi Gummerus 2016 234 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oih. Silloin en kelvannut, jouduin aina jäämään nurkkaan ja olemaan niin kuin en välittäisi yhtään. Aina liian pieni ja nuori ja ruma, sinuun verrattuna surkea otus, mutta nyt olen eri. Aika on toinen. Sinua ei enää täällä ole eikä  niitä tapoja, joilla minua nöyryytit. Ne olivat hirveitä aikoja. Sekin, miten siellä rannassa silloin. Onneksi en nähnyt kaikkea. Rytisalon esikoisteos Lempi on kaunis teos.Se on kertomus väärinymmärretyistä ihmisistä, joita kukaan ei näe niin kuin he itse haluaisivat tulla nähdyiksi ja jotka eivät näe toisia niin kuin nämä haluaisivat tulla nähdyiksi. Se on kertomus rakkaudesta, jota ei saa, rakkaudesta, joka viedään väkisin pois. Se on romaani sydänsuruista ja kaipuusta, halusta pystyä muuttamaan maailmaa sellaiseksi kuin sen tahtoisi olevan. Jokainen henkilöhahmo koskettaa omalla tavallaan. Viljamin sydänsuru on raastavaa, se, miten elämän merkityksellisyys tuntuu kadon...

Kuvaus talvisodan syttymisestä, muistamisesta ja muistamattomuudesta, lapsuudesta sodan jaloissa. Eeva Kilpi on luottorunoilijani. Palaan hänen runouteensa aina silloin tällöin. Nyt tutustuin ensimmäistä kertaa Kilven proosaan, sotamuistelmien ensimmäiseen osaan.  Olen vaikuttunut.  Talvisodan aika on paras lukemani lapsuuskuvaus. Se on koskettava, järisyttävä, sopivasti epäluotettava ja monelta osaltaan liiankin tosi. Se on henkilökohtainen katsaus Suomen historiaan, ja se muistuttaa kuulijaa kotimaan menneisyydestä.  Tarinan kertoja on nuori 11-12-vuotias tyttö. Kertomuksen alkupuolella hän kuuntelee perheensä kanssa tykkien jylyä: tuostako sota alkaa vai siihenkö lapsuus päättyy, tyttö miettii. Tämä kohta kosketti minua. Talvisodan aika on kuvaus sodan jalkoihin jääneestä lapsuudesta, siitä, miten pelko, epävarmuus ja kodista pakeneminen ovat vaikuttaneet lapseen. Kilpi tekee kertomuksessaan todeksi sen, mikä on oikeastikin ollut totta. Elämänhalu...

David Grossman: Sinne missä maa päättyy Otava 2011 (2009) Suom. Markku Päkkilä 779 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oh mikä tarina! "Hän kävelee katsomatta eteensä. Putoaa äärettömään avaruuteen. Hän on pelkkä ihmismurunen. Oferkin on pelkkä ihmismurunen. Hän ei voi jarruttaa Oferin putoamista sekunninkaan vertaa. Vaikka hän onkin synnyttänyt Oferin, vaikka hän on Oferin äiti ja Ofer on saanut alkunsa hänen ruumiistaan, tällä hetkellä he ovat kaksi pientä hiukkasta jotka leijuvat, putoavat läpi äärettömän, rannattoman, aution avaruuden. Loppujen lopuksi kaikki on pelkkää sattumaa, Ora miettii." On huimaavaa löytää uusi kirjailija, jonka kirjoitustyyliin ihastuu. On huimaavaa löytää romaani, joka näyttää pelottavan paksulta mutta joka paljastuu todelliseksi lukuelämykseksi. On huimaavaa löytää tarina, joka rakentuu monista säikeistä, hajoaa eri suuntiin ja pitää silti kiinnostuksen yllä. Miksihän minä kirjastossa ajattelin, että Grossmanin nimi tuntuu tutulta? Pikainen...