Sivutiellä

Feministinen lukuhaaste päättyi toissapäivänä, tasa-arvon ja Minna Canthin päivänä 19.3. Nyt on hyvä aika koostaa luettujen kirjojen vinkkilista: kannattaa poimia  kiinnostavat teokset muistiin ja jatkaa feminismiin tutustumista :) Luettuja teoksia passaa ilmoitella minulle edelleen, lisäilen sitä mukaa listaan. Haasteessa luettiin ainakin seuraavat kirjat: Adichie, Chimamanda Ngozi: Huominen on liian kaukana Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus Adichie, Chimamanda Ngozi: Kotiinpalaajat Adichie, Chimamanda Ngozi: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä Ala-Harja, Riikka: Kevyt liha Apollinaire, Guillame: Hirveä Hospodar Atwood, Margaret: Orjattaresi Bourne, Holly: Oonko ihan normaali? Canth, Minna: Papin perhe Diderot, Denis: The Nun Gardell, Jonas: Kummajainen astuu kehiin Grönroos, Simo (toim.): Epäneutraali sukupuolikirja Haasjoki, Paulina: Pääskynen ja lepakko Hauru, Hanna: Liian pienet sandaalit Helakisa, Kaarina: Naisen paikka Hietamies, E...

Aurinkoista ja nautinnollista Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! On tullut aika päättää feministinen lukuhaaste täältä erää ja summata, mitä haasteen puitteissa olen ehtinyt lukea. Ilmoittakaa omat haastekoontini tämän postauksen loppuun, niin teen myöhemmin yhteisen haastekoonnin.  Aloitin feministisen lukuhaasteen, koska koin tarvetta tutustua feministisiin teemoihin ja teoksiin. Ajattelin niiden valaisevan minulle sukupuoliin,  tasa-arvoon ja yhteiskuntaan liittyviä epäkohtia. Pohdin myös, että blogimaailmalle voisi tehdä hyvää analysoida kirjallisuuden välittämää sukupuolikuvastoa; toisinaan on hyvä pilkkoa tuttuja käytänteitä osiin ja pohdiskella niiden merkitystä. Pureskelematta ei kannata nielaista, sanotaan.  Haasteeni aikana luin monenlaista. Feministisiä tietoteoksia en Adichien esseen sekä Meriläisen ja Seiko Salon teoksen ohella saanut luettua loppuun, vaikka monta hyvää onkin kesken ( Bad Feminist, Everyday Sexism ja Ruskeat tytöt ). Kaunokirjallis...

"Te olette välisukupolvi, sanoi Lydia-täti. Teidän osanne on kaikkein tuskallisin Me tiedämme kyllä millaisia uhrauksia teiltä vaaditaan. Teillä tulee olemaan vaikeaa miesten solvatessa teitä. Mutta niillä jotka seuraavat jälkeenne on jo helpompaa. He hyväksyvät auliisti velvollisuutensa." Yhdysvaltojen tulevaisuutta - koko maailman tulevaisuutta - ei tee mieli katsella. Trumpin politiikkaan naiset eivät näytä kuuluvan; me emme tunnu kuuluvan edes siihen maailmaan, jolle Trump politiikkaansa toteuttaa. Aborttineuvonnan kieltäminen on yksi esimerkeistä, jota en voinut olla ajattelematta, kun luin Margaret Atwoodin Orjattaresi -romaania. Atwoodin luomassa maailmassa - joka ei tunnu kovinkaan kaukaiselta ja joka heijastelee naisten nykyisiäkin asemia - naisilla ei ole omaa identiteettiä. Romaanin keskushenkilönä ja minäkertojana toimii Frediläinen: naiset on etäisesti määritetty hallitsijoidensa ja omistajiensa, siis miehien, kautta. Kertojan nimenkaipuu huokuu romaanista va...

Feministinen lukuhaasteeni jatkuu vielä 1,5 viikkoa, ja nyt on hyvä aika pohtia, miksi olen ottanut feminismin mukaan blogi- ja lukumaailmaani.  Olen useaan otteeseen todennut, että kiinnostukseni kirjallisuuden sukupuolikuvastoihin alkoi yliopiston kirjallisuuden opinnoista. Lukupiirimme käsitteli teoksia usealla kurssilla nais- ja mieskuvien kautta, mikä avasi silmät sille, miten sukupuolia kirjallisuudessa kuvataan. Mutta mikä on tilanne nyt, kun olen tutustunut feminismiin ja saanut joitakin välineitä siihen, miten voin sukupuoli-, rotu- ja luokkakuvia käsitellä?  Yksi asia, jonka feminismi on minulle kirjallisuudesta opettanut, on se, että kirjallisuus tarjoaa meille samastumisen kohteita. Se voisi tarjota samastumisen kohteita, jos tarkkoja ollaan. Intersektionaalinen - sukupuolen, rodun, luokan, seksuaalisen suuntautumisen - huomioiva feminismi on huomauttanut minua siitä, että minulle, valkoiselle länsimaalaiselle keskiluokkaiselle naiselle, samastumisen kohte...

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä Otava 2017 (2016) Suom. Sari Karhulahti 44 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Jep. Asiaa. "Sukupuolella on merkitystä kaikkialla. Haluankin ehdottaa, että alamme haaveilla erilaisesta maailmasta ja suunnitella sitä. Suunnitella entistä oikeudenmukaisempaa maailmaa. Entistä onnellisempien ja entistä menestyksekkäämmin itseään toteuttavien miesten ja naisten maailmaa. Jotta pääsemme alkuun, meidän täytyy kasvattaa tyttäremme eri tavalla kuin ennen. Ja myös poikamme." Muutamia viikkoja sitten mediassa kohistiin. Tänä keväänä yhdeksäsluokkalaisille on jaettu tai jaetaan Chimamanda Ngozin feministinen, tasa-arvon puolesta puhuva essee Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Arvata ei tarvitse - moni pahoitti mielensä ja koki, että vain naisia halutaan puolustaa, miehiä taas syrjiä. Otin omassa blogitekstissäni kantaa kohuun ja pohdiskelin, ennen esseen lukemista, miksi moinen kohu on noussut. Kirjoitin...

Tiitu Takalo:  Tuuli ja myrsky Suuri Kurpitsa 2009 79 s.  Pisteitä. 5/5 Tunnelma: Ugh. Tiitu Takalon synkän toiveikas, mustanpuhuva sarjakuvateos Tuuli ja myrsky  jättää hiljaiseksi. Mitä tähän oikein voisi sanoa? Miten reagoida näin synkkiin ja painaviin asioihin? Kuinka käsitellä sitä, että raiskaamisen uhka on koko ajan olemassa?  Takalon teos tuli vastaan, kun etsin kirjaa raiskaamisesta. Järkyttävä aihe tietenkin, mutta olen halunnut löytää aiheesta psykologisia kertomuksia. Kirjaston hakutuloksia selatessani jouduin kuitenkin toteamaan, että useimmiten raiskaus  johti hakusanana dekkareihin, joissa väkivaltainen teko on lähinnä pelottelun ja mässäilyn keino, ei niinkään traumaattinen, syvästi haavoittava rikos. Raiskatun kokemuksista - hajoamisesta tai selviytymisestä - ei ole kovinkaan helppo löytää luettavaa. Miksi tästä aiheesta vaietaan? Tuulessa ja myrskyssä  seurataan yhteisön reaktiota yhteisen ystävän raiskaamiseen. Viha...

Lanseerasin joulukuussa blogihistoriani ensimmäisen lukuhaasteen. Innostuin aiemmin viime vuonna feminismistä, ja koin, että kirjojen lukeminen feministisestä näkökulmasta tekisi hyvää. Kirjallisuus vaikuttaa maailmankuvaamme ja toisaalta heijastelee sitä, joten sanattomaksi tämä tasa-arvoteema ei ainakaan jätä. Lukuhaaste päättyy kuukauden kuluttua eli Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3.2017. Nyt on hyvä aika Jos haasteeseen osallistuminen on vielä harkinnassa, mainostan vielä tammikuista vinkkilistaani . Sieltä löytyy muutama ehdotus haasteeseen. Tässä parin kuukauden aikana olen toki itsekin osallistunut haasteeseeni ja lukenut joitakin kiinnostavia feministisiä kirjoja. Tässä muutama vahva suositus: Holly Bourne: Oonko ihan normaali? Jean Kwok: Käännöksiä Adichie: Huominen on liian kaukana Alice Walker: Häiv...

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? Gummerus 2017 (2015) 412 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Hiphei! Hieno ja puhutteleva nuortenromaani ”Evie. Mä olen niin pahoillani lauantai-illasta.” Vedin käteni pois. ”Mistä kohdasta? Lärvien vetämisestä vai siitä että häiritsit mua seksuaalisesti ja syytit siitä harvinaista neurologista häiriötä? Vai, odotas, SITÄ ETTÄ PANIT JONKUN TISEN KANSSA MEIDÄN EKOILLA TREFFEILLÄ?” Huutamisen puolivälissä luokkahuoneeseen käveli tyttö. Hän kuuli mitä sanoin ja mulkaisi Ethania. Solidaarisuutta. sitä tytöt tarvitsevat enemmän. Solidaarisuutta. ”Kaikesta siitä. Mä olen pahoillani kaikesta siitä. Mutta eniten mä olen pahoillani, että mä sotkin asiat sun kanssa.” ”Vai sittenkin siitä että jäit kiinni?” Feministinen nuortenromaani sairastumisesta, mielenterveyden järkkymisestä, seksismistä ja ystävyydestä. Jee! Hiphei! Hurraa! Odotukseni eivät pettyneet - feministiseksi nuortenkirjaksi lanseerattu Holly Bourne  Oonko ihan ...

Pirkko Saisio:  Punainen erokirja WSOY 2000 298 s. Pisteitä: 4/5 Olen vähän hämmästynyt. Aloitin Punaisen erokirjan  joskus kauan sitten, mutta hylkäsin sen luotaantyöntävänä. Kun nyt viikonloppuna palasin teokseen uudestaan, en malttanut jättää sitä enää käsistään. Alku on suorastaan hurjan puhutteleva: heti saarelle rantautuessa on varottava käärmeitä. Heti ensimmäisillä sivuilla piilee uhka paratiisiin luikerreelleesta käärmeestä. Finlandia-palkittu Punainen erokirja on ainakin osin omaelämäkerrallinen romaani ja trilogian viimeinen osa. Se on silti helppoa lukea sellaisenaan, kuvauksena nuoruudesta, rakkaudesta, identiteetistä ja taiteilijaksi kasvamisesta. Saisio on oiva esimerkki suomalaisesta postmodernistisesta kirjailijasta. Tuttuun tapaan Punainen erokirja  on fragmentaarinen, pirstaloitunut kokonaisuus, jossa kertojan muistelmat vaihtuvat ajatuksesta toiseen. Pinnalta Punainen erokirja on helppolukuista, houkuttelevan kutsuvaa, nopeasti sil...

Eve Hietamies:  Yösyöttö Otava 2009 383 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Byäh! Jäi minulle keskeneräiseksi Eve Hietamiehen Yösyöttö on feministinen romaani. Se nostaa esille sen teeman, jonka puitteissa miehiä syrjitään. Vanhemmuus, ennen kaikkea isyys, nousee romaanin keskiöön, kun Antin vaimo sairastuu eikä kykene eikä halua osallistua enää perhe-elämään. Antti jää kaksin pienen lapsen kanssa. Antin arki täyttyy kaikenlaisista konkreettisista ongelmista, joita Hietamies kuvaa uskottavasti. Tukiverkostoa ei ole tarpeeksi, äitiys otetaan vakavammin kuin isyys, yhteiskunta ei ole valmis koti-isiin, äidinmaidonkorvikkeet eivät löydy kaupasta, lapsen ensimmäinen keuhkoputkentulehdus säikähdyttää. Vaikka ajatus isyyden kuvaamisesta on hyvä ja on tärkeä tuottaa kirjallisuuteen (ja maailmaan ylipäätään) kuvauksia koti-isistä, sortuu Hietamies silti kuvauksiin, jotka saavat minut ärtymään. Antin kautta käsitellään kyllä isyyteen liittyviä pulmia, varsinkin sitä, miten isän ei ole...

Muistatteko sen ajan, kun koulussa tehtiin kuva-analyyseja, pyydettiin tarkastelemaan mainoksia tai maalauksia, erittelemään kuvakerrontaa? Kuinka usein teemme sitä blogeissa? Kuinka usein pysähdymme analysoimaan kantta ja sen kertomaa? Toiset kannet - kuten esimerkiksi allaolevassa kuvassa Kate Mortonin romaanin saamat kannet - ovat kauniita ja houkuttelevat siksi lukemaan. Toiset eivät houkuttele, vaikka kirja hyvä olisikin. Kuva-analyysissa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään estetiikasta. On kyse merkityksistä, joita kuvalla luodaan.  Aloitan postaukseni tunnustuksella. Tämän tekstin lähtökohdat ovat varsin feministiset. Olen useammassa yhteydessä lukenut siitä, miten naiskirjailijoiden teoksia kuvitetaan (seksuaalissävytteisin) naishahmoin. Olen alkanut kiinnittää asiaan huomiota, ja näppituntuma - en ole suorittanut tieteellisiä, objektiivisia kokeita vaan pikemminkin pyrkinyt konkretisoimaan väitteet - sanoo, että monet, monet, monet naiskirjailijoiden teosten kansikuvat...

Jean Kwok:  Käännöksiä Bazar 2011 (2010) Suom. Ulla Lempinen 279 s.  Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Oh. Elämä voi olla tosi rankkaa. ”Ei luututa!” hän sanoi. Hänen nenänsä ja poskensa olivat punaiset kuin niihin olisi puhjennut ihottumaa. ”Saat repun!” ”Olen pahoilla, herra –” aloin sanoa. Tiesin ettei hän oikeasti halunnut lahjoittaa minulle koulureppua. Mitä opettaja oli sanonut? Vaikka olin oppinut englannin alkeet Hongkongissa, entisen opettajani aksentti oli aivan erilainen kuin Brooklynissa. ”Olen pahoillaNNNi”, opettaja sanoi painaen kieltä tiukasta hampaitaan vasten. ”Olen pahoillani.” ”Olen pahoillani”, toistin. Selvästikin englanninkielen virheeni ärsyttivät häntä, vaikka en ollutkaan varma miksi.  Käännöksiä  jatkaa pyrkimystäni lukea tarinoita, joissa kuuluu muidenkin kuin valkoisten länsimaalaisten ääni. Käännöksiä  on Jean Kwokin, lapsena Amerikkaan muuttaneen hongkongilaisen naisen romaani, jossa varhaisteini-ikäinen Kim muuttaa äit...

Chimamanda Ngozi Adichie:  Huominen on liian kaukana Otava 2011 (2009) Suom. Sari Karhulahti Pisteitä: 4/5 Senegalilainen luki kaksisivuisen hautajaiskuvauksen. Hän pysähtyi vähän väliä juodakseen kulauksen vettä ja kuulosti sitä ranskalaisemmalta, mitä tunteellisemmaksi tuli, kunnes jokainen r-kirjain sorahti kurkussa. Hänen lopetettuaan kaikki kääntyivät katsomaan Edwardia – jopa ugandalainen, joka näytti unohtaneen olevansa ryhmän vetäjä. Edward pureskeli piippuaan miettiväisenä ennen kuin sanoi, etteivät tämäntyyppiset homotarinat oikeastaan kuvanneet Afrikkaa. ”Mitä Afrikkaa?” Ujunwalta pääsi.  Novellikokoelma Nigeriasta, naisista, maahanmuutosta ja kulttuureista. Kuuntelin juuri Chimamanda Ngozi Adichien, yhden lempikirjailijani, vaikuttavan puheen. Yhden tarinan vaara -puheessa Adichie esittelee ja ottaa kantaa siihen, millaisia seurauksia on sillä, että Afrikasta - maanosasta, ei maasta - kerrotaan ja opitaan vain yksi tarina. Adichie osoittaa, m...

Alice Walker:  Häivähdys purppuraa WSOY 1986 (1982) Suom. Kersti Juva 360 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Au. Vaikuttava. Häivähdys purppuraa  ei ole kepeä, vaaleanpunainen höttökertomus. Se on kantaaottava, vaikuttava ja koskettava romaani rotusorrosta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, väkivallasta ja yhteiskunnallisista oloista. Se kertoo ensisijaisesti Celien, teini-iässä lapsia saaneen, raiskatun ja pahoinpidellyn, tumman nuoren naisen tarinan. Se kertoo pakkoavioliitosta, raiskauksista ja väkivaltaisesta avioliitosta. Se kertoo koko yhteiskunnan tasolla toteutettavasta järjestelmällisestä syrjimisestä, joka johtaa siihen, että rodullistetut elävät omaa, varsin syrjäytynyttä elämäänsä.  Celie sopeutuu kohtaloonsa - muitakaan vaihtoehtoja ei ole. Hän hoitaa aviomiehensä lapsia, joutuu sietämään miehensä tekemät raiskaukset ja kärsii muustakin väkivallasta. Käännekohta Celien elämässä on se, kun laulaja Shug asettuu asumaan heille - elämä saa myös positiiv...

Rohkaistuin ja lanseerasin blogini ensimmäisen haasteen, feministisen lukuhaasteen . Tarkoitus on lukea feminististä kirjallisuutta, pohtia tasa-arvon toteutumista kirjallisuudessa ja haastaa kirjallisuuden tarjoamia käsityksiä esimerkiksi sukupuolesta, rodusta tai seksuaalisuudesta. Tässäpä muutama vinkki siihen, mitä esimerkiksi voi lukea. Osa teoksista on itselleni tuttuja, osa ei. Tietyt teokset tuntuvat kuitenkin toistuvan feministisessä keskustelussa. Lista on lyhyt ja suuntaa-antava, joten kannattaa muistaa, että mitä tahansa voi lukea feministiset ajatukset mielessä pitäen. Katso kesken olevaa kirjaa uusin silmin: miten se kuvaa sukupuolia, entä rotuja? Ketkä pitävät valtaa, ja ketä syrjitään? Lisää näkökulmia löytyy alkuperäisestä haastepostauksestani. 1) Feministiset tietoteokset, esseekokoelmat ja artikkelit: Huhta ja Meriläinen: Feministin käsikirja (lämmin suositus!) Meriläinen ja Särmä: Anna mennä! (toinen suositus, huippuhauska!) Gay: Bad Feminist  Dye...

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa Tammi 2009 (2009) Suom. Annukka Kolehmainen 278 s. Pisteitä: 2/5 Tunnelma: Ärgh. Epätoivoinen ja vihainen. Ei näin. Kigalin kakkukaupasta  on pidetty blogimaailmassa. Tartuin kirjaan siinä uskossa, että se antaisi minulle uusia näkemyksiä ja laajentaisi kirjallisuuskäsitystäni, johon viime vuonna kuului käytännössä vain länsimaalaista kirjallisuutta. Afrikkalaiseen kirjallisuuteen en kuitenkaan päässyt tutustumaan, ja seuraavassa, feministiseen lukuhaasteeseen kuuluvassa bloggauksessani esittelen, miksi Kigalin kakkukauppa  ei edusta niitä arvoja, joihin feminismi minut on opettamassa.  Taustoitan analyysiani tällä: Kigalin kakkukauppa kertoo Angelista, Tunisiasta Ruandaan muuttaneesta naisesta, joka on perustanut kotipaikkakunnalleen kakunleivontayrityksen. Leipomustensa ohessa Angel tapaa paikallisia ja vähemmän paikallisia henkilöitä, joiden tarinoiden kautta Parkin kuvaa Afrikkaa - tai sitä, mitä ihmiset yleensä ajatte...