Sivutiellä

Bernardine Evaristo: Girl, Woman, Other Hamish Halton 2019 452 s. Pisteitä: 5/5 Bernardine Evariston romaani Girl, Woman, Other  puhuttelee feministiä monin tavoin. Oikeastaan romaani on kaikkea, mitä intersektionaalinen feministi voi kirjalta toivoa. Teos esittelee 12 kompleksista, monimuotoista henkilöä, joista suurin osa on rodullistettuja ja naisia. Kaikki henkilöt elävät erilaisten identiteettien risteyksissä. Suurin osa kohtaa syrjintää tavalla tai toisella.  Girl, Woman, Other  ei ole juonivetoinen romaani, vaan sen keskiössä ovat erilaiset hahmot, joiden kautta Evaristo kuvaa rodullistettujen elämää nyky-Britanniassa. Teos jakaantuu neljään osaan, jossa kussakin on kolme lukua - kukin luku puolestaan antaa äänen yhdelle keskushenkilölle kerrallaan. Episodimaisissa, novellinkaltaisissa tarinoissa Evaristo esittelee, miten kukin hahmo elää ja millaisista taustoista hän tulee - intersektioiden kuvaaminen on ehdottomasti Evariston vahvuuksia.  Romaa...

Rebecca Solnit:  Whose Story Is This? Granta 2019 182 s. Pisteitä:5/5 Rebecca Solnitista on tulossa hyvää vauhtia suosikkifeministini. Hänen esseeteoksensa ovat viisaita, viihdyttäviä, järkyttäviä ja herätteleviä. Solnit hallitsee ajankohtaisista aiheista puhumisen ja osaa tunnistaa oman asemansa etuoikeutettuna valkoisena naisena. Whose Story Is This?  -esseekokoelma jatkaa Solnitin esseesarjaa, joista varsinkin viimeisimmät ovat käsitelleet kielen ja tarinoiden merkitystä. Siinä missä Call Them by Their True Names  käsittelee kieltä ja narratiiveja, sitä, millaisia  tarinoita yhteiskunnassamme kerrotaan, keskustelee Whose Story Is This? enemmän siitä, kenen tarinoita yhteiskunnassa tuotetaan ja kuunnellaan. Aiheet linkittyvät niin tiukasti yhteen, että suosittelen molempien lukemista - enkä vähiten siksi, että Call Them by Their True Names  on yksi parhaista feministisistä teoksista, joita olen lukenut. Tässä uusimmassa teoksessaan Solnit nosta...

Can we all be feminists ja toinen suositeltava teos, White Fragility June Eric-Udorien toimittama esseekokoelma Can we all be feminists  on parasta feminististä kirjallisuutta, jota olen vähään aikaan lukenut.  Eric-Udorien kirjoittama johdanto-osio valaisee valkoiselle feministille hyvin sitä, miksi feminismi ei sovellu kaikille sellaisenaan kuin se usein esitetään. Kyse on Erix-Udorien mukaan erityisesti siitä, että feminismin tunnetuin muoto ei ota riittävästi huomioon esimerkiksi rodulistettujen tai muiden marginalisoitujen ryhmien tarpeita. Mediassa esillä oleva feminismi on useimmiten valkoisten naisten feminismiä, johon liittyvät valta-asetelmat vahingoittavat niitä, jotka eivät kuulu hyväosaisiin. Eric-Udorie muistuttaakin, että vaikka valkoiset naiset kohtaavat seksimiä, heidän on kyettävä työstämään omaa valkoisuuttaan ja etuoikeuttaan. Toinen asia, jota Eric-Udorie kaipaa valkoisilta feministeiltä on se, etteivät valkoiset yrittäisi nostaa itseään jalustall...

Mariama Bâ: Pitkä kirje Kirjayhtymä 1981 (1980) Suom. Annikki Suni Pisteitä: 4/5 Löysin senegalilaisen Mariama Bân ja hänen teoksensa Pitkän kirjeen , kun etsin luettavaa 80-luvulta. Bân esikoisteos Pitkä kirje  on kirjeromaani, jossa leskeksi jäänyt, aviopuolisonsa hylkäämä nainen uskoutuu suruajastaan kirjeitse. Bâ tunnetaan feministinä ja sukupuoliroolien kyseenalaistajana, ja myös Pitkä kirje on vahvasti feministinen teos.  Romaanin minäkertojaa, Ramatulayeeta, on kohdannut suru: pitkäaikainen aviomies Madu on kuollut. Kertoja ei kuitenkaan koe surua pelkästään kuolemasta, sillä Madu on asunut jo pitkään muualla toisen, nuoremman vaimonsa kanssa. Tilanne, jossa nuorempi nainen on syrjäyttänyt vanhemman naisen, on kertojalle raskas ja saanut tämän pohtimaan feministisiä kysymyksiä.  Bân romaani on kantaaottava: se osoittaa tiukasti ja suoranaisesti kohtia, jotka tuottavat epäoikeudenmukaisuutta. Näistä yksi on kertojan vanhentuneeksi nimeäm...

Bessie Headin Maru  tarttui kirjastosta mukaani, kun olin etsinyt luettavaa 70-luvulta. Eteläafrikkalaisen ja bostwanalaisen kirjallisuuden klassikoksi paljastunut Maru  onkin kantaaottava, kerronnaltaan kiehtova teos, joka ottaa kantaa rasismiin, heimojen välisiin suhteisiin ja ennakkoluulojen vaikutuksiin. Lukiessani en voinut olla ajattelematta, miten monella tavalla kirjallisuudenhistoriaa voisi opettaa - kunpa olisin jo aiemmin löytänyt afrikkalaisen kirjallisuuden klassikot. Tässä kohden lienee järkevintä todeta, että tämän arvion kirjoittaminen on vaikeaa: Botswanan historiaa, heimojen välisiä suhteita ja muita kulttuuritaustoja tuntematta, valkoisen naisen positiosta, teoksen moninaista tematiikkaa on hankala lähteä purkamaan. Esittelen tässä joitakin, sillä tämä teos ansaitsisi kuulua myös valkoisten lukemistoon.  Maru  on romaani ystävyydestä ja rakkaudesta, rasismista ja ennakkoluuloisuudesta - voimista, jotka taistelevat toisiaan vastaan. Nimihenk...

Rebecca Solnit: Call Them by Their True Names. American Crises  (and Essays) Tantor Audio 2018 Lukija: Cassandra Campbell 5h 57 min. Pisteet: 5/5 Rebecca Solnitin esseekokoelma Call Them by Their True Names  (2018) on puhutteleva teos. Se on kokoelma niille, jotka ovat feministejä; niille, jotka ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta; niille, jotka ovat ahdistuneet äärioikeistolaisesta politiikasta; ja ennen kaikkea niille, jotka ymmärtävät sanojen ja tarinoiden arvon.  Kieli, tarinat ja narratiivit ovat keskeisessä osassa Solnitin teosta, ja näihin kolmeen käsitteeseen Solnit palaa useassa esseessään. Varsinkin kokoelman alkupuolella teoksen teema on läsnä niin sisällössä kuin muodossa: yksi esseistä kertoo Trumpista ja tämän politiikan vaikutuksista mutta on kerrottu satumuodossa. Narratiivivalinnallaan Solnit painottaakin sitä, miten Trump liikkuu todesta epätodelliseen: kerrontaratkaisu heijastelee Trumpin kyvyttömyyttä uskoa toteen. Samalla kerron...

Feministit ovat tiukkapipoisia. Feministit eivät osaa rentoutua. Feministit eivät anna minun nauttia elämästäni ja niistä eduista, jotka olen saavuttanut - eikä varsinkaan niistä, jotka olen saanut. Ihmisiä ei saa enää luokitella, vaikka luokittelu on normaalia.  Kuulostaako tutulta? Jos ajattelet näin, kannattaa lukea Robin DiAngelon White Fragility . Itse asiassa se kannattaa lukea, vaikka et tunnistaisi ylläolevista lauseista itseäsi.  Mitä valkoinen haavoittuvuus sitten on? Mitä on valkoisten ylivalta? Onko näitä feministisiä termejä pakko hallita?  Aloitan viimeisestä kysymyksestä. Termejä ei välttämättä tarvitse. Aina ei tarvitse käyttää vaikeita sanoja puhuakseen jostakin. Mutta jos kieltäytyy uuden termin opettelusta vain siksi, että se saa itselle epämukavan olon, kannattaa vilkaista peiliin. Saatat kärsiä valkoisesta haavoittuvuudesta  (white fragility), joka liittyy olennaisesti siihen, mitä valkoinen ihminen kokee silloin, kun hänen etuoikeut...

Ijeoma Oluo: So you want to talk about race Seal Press 2018 248 s. Pisteitä: 5/5 Blogiani seuraavat tietävät, että feminismi on minulle tärkeä aate. Tasa-arvoon ja yhdenmukaisuuteen on pitkä matka. Omalla kohdallani on ollut tärkeä opetella huomaamaan, mitä etuoikeuksia minulla valkoisena länsimaisena korkeastikoulutettuna naisena on. Ijeoma Oluon upea So you want to talk about race  on yksi etappi matkallani, jossa annan tilaa niille, joiden ääntä en ole useinkaan kuullut ja jossa pyrin tulemaan tietoiseksi omista etuoikeuksistani.  Oluon esikoisteos käsittelee rotua ja intersektionaalisuutta. Yleistajuisessa, hyvin rakennetussa teoksessa Oluo pureutuu niihin yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja käytänteisiin, jotka toisintavat ajatusta valkoisten paremmuudesta ja jotka sortavat rodullistettuja. Teos on suunnattu toisaalta tarjoamaan samastumispintaa rodullistetuille, toisaalta avuksi niille valkoisille, jotka haluavat kouluttaa itseään ja perehtyä rotukysymy...

Alice Walker:  Häivähdys purppuraa WSOY 1986 (1982) Suom. Kersti Juva 360 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Au. Vaikuttava. Häivähdys purppuraa  ei ole kepeä, vaaleanpunainen höttökertomus. Se on kantaaottava, vaikuttava ja koskettava romaani rotusorrosta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, väkivallasta ja yhteiskunnallisista oloista. Se kertoo ensisijaisesti Celien, teini-iässä lapsia saaneen, raiskatun ja pahoinpidellyn, tumman nuoren naisen tarinan. Se kertoo pakkoavioliitosta, raiskauksista ja väkivaltaisesta avioliitosta. Se kertoo koko yhteiskunnan tasolla toteutettavasta järjestelmällisestä syrjimisestä, joka johtaa siihen, että rodullistetut elävät omaa, varsin syrjäytynyttä elämäänsä.  Celie sopeutuu kohtaloonsa - muitakaan vaihtoehtoja ei ole. Hän hoitaa aviomiehensä lapsia, joutuu sietämään miehensä tekemät raiskaukset ja kärsii muustakin väkivallasta. Käännekohta Celien elämässä on se, kun laulaja Shug asettuu asumaan heille - elämä saa myös positiiv...

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa Tammi 2009 (2009) Suom. Annukka Kolehmainen 278 s. Pisteitä: 2/5 Tunnelma: Ärgh. Epätoivoinen ja vihainen. Ei näin. Kigalin kakkukaupasta  on pidetty blogimaailmassa. Tartuin kirjaan siinä uskossa, että se antaisi minulle uusia näkemyksiä ja laajentaisi kirjallisuuskäsitystäni, johon viime vuonna kuului käytännössä vain länsimaalaista kirjallisuutta. Afrikkalaiseen kirjallisuuteen en kuitenkaan päässyt tutustumaan, ja seuraavassa, feministiseen lukuhaasteeseen kuuluvassa bloggauksessani esittelen, miksi Kigalin kakkukauppa  ei edusta niitä arvoja, joihin feminismi minut on opettamassa.  Taustoitan analyysiani tällä: Kigalin kakkukauppa kertoo Angelista, Tunisiasta Ruandaan muuttaneesta naisesta, joka on perustanut kotipaikkakunnalleen kakunleivontayrityksen. Leipomustensa ohessa Angel tapaa paikallisia ja vähemmän paikallisia henkilöitä, joiden tarinoiden kautta Parkin kuvaa Afrikkaa - tai sitä, mitä ihmiset yleensä ajatte...