Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki WSOY 2014 (2012) Suom. Hilkka Pekkanen 327 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Klap, klap. Välillä sujuu, välillä tahmoo.  "Jos halusi onnistua, oli pysyttävä uskollisena sille tunteella, joka oli alun perinkin innoittanut häntä. Ei ollut väliä sillä, että toiset toimisivat toisella tapaa; oikeastaan se oli väistämätöntä. Hän päätti seurata teitä, sillä satunnaisesti kovaa vauhtia ohi kaahaavista autoista huolimatta tuntui turvallisemmalta kulkea teitä pitkin. Ei haitannut, ettei hänellä ollut puhelinta. Ei haitannut, ettei hän ollut suunnitellut matkareittiään eikä ottanut mukaansa tiekarttaa. Hänellä oli erilainen kartta, hänen oma mielesä kartta, ja se koostui kaikista niistä ihmisistä jotka hän oli tavannut ja paikoista joissa hän oli käynyt." Vanhan miehen matka itseensä ja menneisyyteen. Etta ja Otto ja Russell ja James: Harold Fryn odottamatonta toivioretkeä lukiessa on vaikea välttyä muistelemasta Hooperin romaa

Pertti Nieminen: Maailma pitäisi aloittaa alusta

  Pertti Nieminen: Maailma pitäisi aloittaa alusta Otava 2009 115 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Mmm. Rauhallinen, turvallinen. Elementit: Pertti Niemisen runoissa on tuttuja suomalaisia aineksia. Maailma pitäisi aloittaa alusta -kokoelmassa kohtaavat lapsuus ja vanhuus, nuori ja vanha, elämä ja kuolema. Runon puhujan elämä avautuu lastenlasten ja perhesuhteiden kautta. Ensimmäiset, perheestä ja lapsenlapsista kertovat osastot ovatkin mielenkiintoisimpia, kuvaavat tavallista elämää, runon puhujan roolia isoisänä, perheen vanhana. Teoksen alun runoissa kiinnostavaa on maailmankuva, joka on niin laaja että sen kansoittavat/lapset./Ja muutkin, joille ei arvoa anneta . Isoisän silmissä lapsuus välähtää ihmeellisenä, kirkkaana ja vähän salaperäisenäkin. Luonto: Niemisen kokoelmassa myös luonto saa - suomalaiseen tapaan - ison roolin.. Maailma pitäisi aloittaa alusta muistuttaa lukijaa luonnon kunnioittamisesta, siitä ketjusta, johon jokainen luonnon olio kuuluu. Jokaisella on o

Aina Bergroth: Ah autuutta

Aina Bergroth: Ah autuutta Teos 2007 148 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Ta-ta-taa. Rytmikäs.   "Aikaa on pari kuukautta ja mä avaan ilman paineita. En mä mitään suorita ellei mua huvita. Sivuja on niin moia ja loputtomia lähestymistapoja suunnalta ja toiselta. Mä poimin sen mikä muhun kolahtaa. Valpastuttaa ja vauhdittaa. Epäpuhtaat havainnot ja seikkailut. Irrallinen paljas aistimus on abstraktio, kun sä luet kuvaa sä kerrot jo tarinaa ja heti se on sun oma fiktio kun sillä sulle on hahmo. Ja rakas moralisti toteaa että pelkässä katkosten ja irrallisten leimahdusten äärimmäisten tuntemusten virrassa ja välittömässä aistikokemuksessa olemassaolo on sietämätöntä kun jatkuvuus tarvitaan että on jotain mikä kantaa ja hiki valuu pitkin kaulaa yli rinnan alas vatsaan." Laulua ja riimejä. Läheisyyttä ja itsenäisyyttä. Takertumista, eroamista, alusta aloittamista. Rytmi: Ah autuutta on runo ja laulu. Se on vuoroin melodiaa, kepeää kesäkumibiisiä ja räppiä. Lauseet rim

Kirjallisia katastrofeja

Aina ei voi miellyttää, ei edes joka kerta. En koe olevani kovin valikoiva lukija, mutta kesken uskallan kirjoja silti jättää. Haluan nauttia lukemisesta, viihtyä kirjan parissa, enkä koe lukuharrastusta taisteluksi, jossa pitkäveteisen teoksen selvittäneet voittavat. Monien pliisujen lukukokemusten yhteydessä olen jo kirjoittanut siitä, millaiset piirteet tekevät lukemisesta vastenmielisen, mutta tällaisena välipalana (kesätyöviikko, en ehdi lukea tai postata kirjoista) ajattelin kirjoittaa niistä hieman lisää. Tässä siis muutamia seikkoja, jotka aiheuttavat minussa useimmiten puistatusta: Kursivoidut alut: Jostakin syystä en ole erityisen viehtynyt kursiivin käyttöön. Erityisen ikäviä kursiivit ovat alussa. Siitä tietää jo heti, että tämä on vain johdattelua, jotakin sellaista, mihin ei kannata kiinnittyä mutta jolle pitää kuitenkin antaa suuri arvo ja merkitys. Fonttien ja tekstilajien sekoittelu ja niillä leikkiminen eivät oikein ole minun mieleeni. Ne ovat niin ilmeisiä kein

Paula Havaste: Maan vihat

Paula Havaste: Maan vihat Gummerus 2015 452 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma:  Terveheksi. Odotan jo jatkoa. - Mikä nyt? Arimo kysyi huomatessaan lopulta Kerten ilmeen. - Merihän se vain on. Kun pääset lähemmäs, huomaat että se osaa myös kannatella, tarjoaa ruokaa ja nopeamman väylän paikasta toiseen kuin mikään muu.  Kerten piti istua kiven päällä pitkään, kääntää selkänsä merelle ja katsoa taaksepäin. Takana oli luotettavaa maisemaa, jossa mäki vaihtui toiseksi, välissä oli metsää ja suota, jossakin kimalteli pieni järvi ja pikkuruinen lampi, kapea joki tai puro. Se oli hänen maisemansa, sellainen jossa hän selvisi. Kertte, toisen miehen naiseksi lupautunut, lähtee kotikylästään. Menneet säilyvät mielessä. Paluu : Keväällä silmäni aukesivat historiallisille romaaneille. Maan vihoja edeltävä romaani, Tuulen vihat, ihastutti minut ikihyviksi. Olen aiemmin karttanut historiallisia romaaneja, pitänyt niitä tylsinä, liian totisina ja tosina. Havaste opetti minut ymmärtämään,

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa Otava 1977 (1910) 189 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Ähäh! Naurattaa! Vaimo viskasi silloin vihaisena hänelle vihdan ja äyhkäsi vastaan: ”Siin’ on vihta! Ala kömpiä siitä saunaan luitasi hautomaan!...Ärjyy vielä siinä, kahmu, ja kiljuu kuin parempikin!” Hän poistui vihaisena, ja Vatanen alkoi päivitellä: ”No vie sun vihtahousu tätä akttomana elämistä! Tuolla tavalla ne räiskävät ihan vasten silmiä!” Tikusta asiaa: tulitikunhakureissu muuttuu rilluttelu- ja kosioreissuksi. Lukulistalla: Lassilan (Untolan) kirja on ollut lukulistallani pitkään. Olen tullut tutustuneeksi suomalaisiin klassikoihin jonkin verran, mutta tämä on jäänyt lukematta. Kirja oli nimeltä tuttu vain ysiluokan äikäntunneilta, joilla käsiteltiin suomalaista kirjallisuutta. Jonkun luokkalaiseni piti sitten tämä teos lukea - en muista, lukiko, kun ilmeisesti osoittautui pitkäveteiseksi. Ymmärrän kyllä hyvin, ettei teos välttämättä viihdytä 15-vuotiaita

Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa

  Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa Nemo 2012 (2012) 114 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Heh. Hauskuuttaa! ASIAKAS: Minulla olisi joitakin kirjoja, jotka haluaisin myydä (nostaa kirjat pöydälle). Haluaisin kolmekymppiä koko paketista. KAUPPIAS: Tehän ostitte nämä meiltä viime viikolla? ASIAKAS: Niin ostin. KAUPPIAS: Niissä on edelleen meidän hintalappumme. ASIAKAS: Niin on. KAUPPIAS: …Te ette edes itse maksaneet näistä kolmeakymmentä euroa. ASIAKAS: Niin, mutta katsokaas kun ne ovat nyt vanhempia kuin viime viikolla. Joten niiden on pakko olla arvokkaampia. Tapahtui kerran kirjakaupassa... Lyhykäisyys: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa on helppo teos, lyhyt välipalakirja. Ahmin sen yhdeltä istumalta, mutta olisi sitä voinut säästelläkin; teoksen parhaat puolet eivät ehkä tule esiin kertalukemisella. Campbellin teos toistaa absurdeja mutta samalla toseja keskusteluja, joten kovin monipuolisesta kattauksesta ei ole kyse. Jutut o

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen WSOY 2015 (2014) Suom. Lotta Toivanen 190 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Mmm. Menettelee.Kiinnostava  aihe, joka ei kestä loppuun saakka. "Hän sulki laukun nopeasti. Kysymys oli nyt miltei eettinen: pitäisikö hänen ottaa laukku mukaansa vai jättää se siihen. Jossainpäin kaupunkia on nainen, jolta on taatusti varastettu omaisuutta, ja hän on hyvin luultavasti luopunut kaikesta toivosta nähdä sitä enää ikinä. Minä olen ainoa, joka tietää, missä laukku on, ajatteli Laurent, ja jos minä jätän sen tähän, roskakuskit tuhoavat sen tai se varastetaan uudestaan." Ranska, Pariisi. Kirjakauppias löytää kujalta käsilaukun ja haluaa selvittää omistajan. Muistutuksia: Punaisen muistikirjan nainen muistutti minua monesta asiasta. Se toi mieleeni kaikki viimeaikaiset ranskalaiset kirjat, joita olen lukenut (lisää alempana), ja se muistutti minua useammastakin kirjailijasta. Yhteys Patrick Modianoon on ilmiselvä: nobelisti näy