Sivutiellä

Marika Riikonen: Yksin, kiitos Hertta 2023 264 s. Uudehko kustantamo Hertta on antanut varsin ihastuttavan kuvan itsestään sekä julkaisuillaan että somepresenssillään, ja siksi on tuntunut kivalta, että Marika Riikosen Yksin, kiitos on saanut näkyvyyttä kirjasomessa.  Luen Riikosen teosta sairaslomalla, joka on jatkunut kolmisen viikkoa. Miten hirveän pitkä aika olla enimmäkseen kotona, voisi joku ajatella. Minä olen hädin tuskin ehtinyt palautua syksyn ensimmäisen opetusviikon sosiaalisuudesta, ja vaikka en tapaa kuin perhettäni, tekee iltaisin mieli sanoa puolisolle: tehdäänkö vähän omia juttuja? On siis selvää, että minä viihdyn yksin, ainakin silloin, kun se tapahtuu omilla ehdoillani ja tietyissä puitteissa. Enhän ole sairaslomallanikaan ollut varsinaisesti yksin: olen puuhaillut somejuttuja ja viestitellyt ystäville lähes tunneittain. Lähitapaamisia en jaksaisi lainkaan niin intensiivisesti.   Riikosen Yksin, kiitos käsittelee juuri nautinnollista, itse valittua ja ...

Haanpää & Riikonen (toim.): Tusina Art House 2018 188 s. Pisteitä: 3/5 Äidinkielen opettajana en voi välttyä keskusteluista, joissa pohditaan ja surraan sitä, että yhä harvemmat nuoret harrastavat kirjallisuutta vapaaehtoisesti. Lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvät ongelmat puhututtavat alallamme jatkuvasti, ja niihin koetetaan keksiä kuumeisesti ratkaisuja. Viime vuosina lukutaitoon ja lukemiseen on alettu kiinnittää huomiota vähän edellisvuosia enemmän.  Nuorten heikot lukutaidot johtavat tietenkin siihen, ettei kirjallisuudesta saa samanlaisia kokemuksia kuin mitä aiempien sukupolvien nuoret ovat saaneet: heikoimpien lukijoiden taidot eivät riitä ydinasioiden poimimiseen saati sitten symboliikan tulkitsemiseen. Kustantamoissa näkyy muutama trendi, joilla lukemiseen pyritään innostamaan: ensinnäkin on julkaistu ns. pojille suunnattua kirjallisuutta (esim. Kalle Veirton, Aleksi Delikourasin ja Jyri Paretskoin kirjat), ja toisekseen julkaistaan lyhyehköjäkin...