Sivutiellä

  Raisa Lardot: Pikku äiti  WSOY 2003 Pikku äiti alkaa äidin hautajaisista. Romaanin minäkertoja aistii, ettei äiti edes haudan takaa halua häntä lähelleen. Suru ja kauna kietoutuvat toisiinsa. Pikku äiti on yritys hahmottaa tarinaa edesmenneelle äidille, joka oli yhtäältä väkivaltainen ja pelottava, toisaalta vakavasti traumatisoitunut, muiden kaltoinkohtelema nainen. Lardot käsittele romaanissaan taitavasti sekä äitiyttä että tyttäryyttä. Tyttäryys painottuu teoksen ensimmäisessä osassa, jossa minäkertoja kuvaa tuntojaan väkivaltaisen, vähättelevän, mitätöivän äidin lapsena. Tähän osioon uskon monen voivan samastua. Minä laitoin muistiin lukuisia kohtia, mm. tämän: Jo romaanin alussa ilmenee, ettei minäkertoja tiesä äidistään paljoakaan. Tämä on vain ynähdellyt yksittäisiä asioita elämänhistoriastaan. Niinpä minäkertoja ottaa kuvittelun osaksi historiansa hahmottamista. Tapahtuiko näin vai näin? Minäkertoja haluaisi tietää ja muistaa, mutta äiti vetää suun viivaksi. Romaanin minäkert

  Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki WSOY 2022 "Me painimme Kajan kanssa eri sarjoissa, hän oli ylivertainen, ja minä purin häpeästä poskeani. Odotin, milloin asia valkenisi hänelle." Olin jo palauttaa Laura Lähteenmäen Sukella silmät auki -romaanin (WSOY 2022) kirjastoon, mutta haikeankaunis kansi (graafinen suunnittelu: Anna Makkonen) sai minut jättämään kirjan hyllyyn. Olihan minulla kaunis kuvakin otettu, ehkä kannattaisi siis lukea kirja, jonka takakansi mainitsee vaietut asiat ja valtasuhteet. Sukella silmät auki on useassa aikatasossa etenevä romaani. Nykyhetkessä Maria on kirjoittamassa teosta kuolleesta isästään. Maria ja tämän tytär Inka ovat tulleet muutamaksi kuukaudeksi Tanskaan, jossa meri velloo lähellä eri tavalla kuin sisävedet kotona. Tanskassa Marian mieleen juolahtaa outoja kuvia ja tuntemuksia siitä, että hän on ollut siellä aiemmin. Entä kuka on se toinen lapsi, jonka edesmennyt isä päiväkirjoissaan mainitsee? Lähteenmäen kieli on herkkää ja kaunista

Laura Honkasalo: Keski-ikäinen elämäni Kirjapaja 2022 "En kuitenkaan oaa samastua median luomaan kuvaan keski-ikäisestä naisesta", kirjoittaa Laura Honkasalo teoksensa Keski-ikäinen elämäni alussa. Virke pysäyttää. Vuodesta ja ikävaiheesta toiseen naisia kuvataan mediassa tavalla, josta on vaikea tunnistaa itseään. Honkasalo ihmettelee median tapaa puhua keski-iästä aikana, jolloin nainen on hehkeä ja itsevarma. Ihailen Honkasalon rehellisyyttä: myös viisikymppisenä voi ja saa! olla epävarma. Honkasalon tyyli on napakan analysoivaa. Siinä on runsaasti huumoria. Vahvimmillaan Honkasalo on, kun hän tekee päätelmiä ja kritisoi median ja yhteiskunnan kyvyttömyyttä huomata keski-ikäisiä naisia. Honkasalo on rajannut näkökulmansa mainiosti: hän tarkastelee keski-ikäisyyttä sinkkunaisen näkökulmasta ja kritisoi parisuhdekeskeisyyttä.  Ensimmäisten lukujen jälkeen näkökulma kuitenkin hieman hajoaa. Paikoin kaipaan selkeämpää jäsentelyä ja vahvempaa argumentointia. Miten niin seksistä

Sivutiellä-blogi on elänyt hiljaiseloa pari viimeistä vuotta. Instagram on tuntunut paremmalta, matalan kynnyksen julkaisualustalta, jossa keskustelu on ollut jo pitkään aktiivisempaa kuin blogeissa. Viime aikoina olen kuitenkin seurannut huolestuneena, että mm. Tarinannuppuja-tili poistettiin sattumanvaraisesti, ja vähän kauhistuttaa, että omatkin merkintäni katoavat vielä kuin tuhka tuuleen. Kenties voisin lisätä kirja-arviot myös blogiinkin? Olen vältellyt tätä, koska en haluaisi kirjoittaa kahteen paikkaan sanasta sanaan, eikä aikaa useampaan postaukseen useinkaan ole. Toisaalta mun tekstit ovaat Instassa usein tosi pitkiä, ja blogialusta olisi siksi niille parempi. Nyt, kun Instan tarinoissa voi linkata kuka vain, blogiteksteillekin saattaisi löytyä lukijoita. Joulun aika tuo minulle aina mieleen vuode  2015, jolloin perustin kirjablogin. Ensimmäinen postauksebi oli Lundbergin Jää. Olen palannut aiempiin postauksiini aina silloin tällöin, ja osa herättää myötähäpeää! Olen muuttunu

  "Mihin sä jätit tytöt", multa kysyttiin, kun aloin seurustella miehen kanssa. Tunsin itseni huijariksi. En ollut kunnon hetero, koska olin joskus ihastunut tyttöön, enkä kunnon homo, koska valitsin heterosuhteen, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Olin pettänyt queer-yhteisön, joka ei halunnut enää validoida identiteettiäni. Lakkasin osallistumasta Setan tapahtumiin. Pyysin SKS:ltä arvostelukappaletta Jenny Kangasvuon teoksesta Bi- ja panseksuaalisuus. Kiitos!🌈 Oli tosi liikuttavaa saada tämä teos käsiini. Teoksen ensimmäisesä osassa Kangasvuo määrittelee keskeiset käsitteet. Pan- ja bi-identiteettejä kyseenalaistetaan niin valtayhteisössä kuin queer-piireissäkin. Bi-käsitteen ajatellaan usein viittaavan sukupuolten binäärisyyteen, mutta Kangasvuo selittää oivasti, että käsitteen historia on pitkä ja ihmiset sukupuolen moninaisuudelle avoimia. Bi viittaakin erityisesti siihen kaksinaisuuteen, että halu kohdistuu samaan ja eri sukupuolta olevaan. Minä käytän kumpaakin. Bi o

Olen halunnut lukea Thomas Bernhardia ainakin siitä saakka, kun surullinen uutinen Tarja Roinilan menehtymisestä saavutti minut. En ole juuri lukenut Roinilan suomennoksia, mutta olen saanut kuulla hän taidokkuudestaan niin paljon, että haluan ehdottomasti niihin tutustua. Bernhardin teoksista en päätynyt kuitenkaan vielä lukemaan Roinilan suomentamia, vaan valitsin Olli Sarrivaaran suomentaman Syyn, joka aloittaa omaelämäkerrallisen sarjan. Muuan kirjagramkollega kehui teosta ja päätin, että Syy voisi sopia omaan mielenmaisemaani. Bernhard kirjoittaa Syyssä teinivuosistaan toisen maailmansodan viimeisinä vuosina. Teoksen keskeisenä teemana on tuhotuksi tuleminen. Bernhard kirjoittaa inhosta, jota hän kokee kotikaupunkiaan Salzburgia kohtaan. Kaupunki on tuhonnut hänet, Bernhard kirjoittaa.  Syy jakaantuu kahteen osaan, joissa kummassakin käsitellään yhtä koulunjohtajaa, joka on osaltaan vaikuttanut Bernhardin nuoruuden tuhoutumiseen. Toisen maailmansodan lopulla sisäoppilaitosta johta