Miia Toivio: Pysty hiljaisuus Teos 2013 67 s. Pisteitä: 4/5 Omaa ehdottomuuttani olen vannonut, että proosarunojen lukijaa minusta ei tule. En ole osannut tarttua rytmiin, joka ei piile säkeissä vaan säkeiden välissä, tavuviivaan katkeavissa lauseissa, symboleita puuskuttavissa virkkeissä. Miia Toivion Pysty hiljaisuus teki kuitenkin minulle sen - löysin proosarunoja, joista pidän. Pysty hiljaisuus rakentuu viidestä osastosta, jonka runot linkittyvät toisiinsa. Kokoelmassa käsitellään sydänsuruja, sitä, miten äsken toinen oli vielä siinä mutta ei ole enää. Haavat ottavat tuulen ensimmäisenä vastaan , hän sanoi, kun yritin pitää hänet paikoillaan ja asettua itse siten, että varjomme olisivat kohdanneet. Että harhaileva katse olisi luullut meitä yhdeksi ja samaksi. Hän sanoi, hän kirjoitti, en tiedä kumpi olisi parempi, hän päästi kieleltään jotain mikä keinahteli ja hänen kätensä tarttui siihen nopeasti puristaen sen pää...