Sivutiellä

Olen edellyt Flavia-sarjassa jo neljänteen osaan. Bradleyn romaanit ovat sopivan kevyttä kesälukemista, joita voi ahmia useamman viikossa. Tämän kertainen tapaus on klassinen suljettu romaani: lumimyrsky kokoaa kyläläiset yhteen paikkaan, tapahtuu murha, ja poliisi hiihdetään selvittämään asiaa. Buckshaw toimii kuvauspaikkana muuan elokuvaryhmälle, ja kyläläiset saapuvat jouluesitykseen, jonka kuuluisa elokuvatähti ystävällisesti Bishop´s Laceylle suo. Bradleyn kerronta on edelleen sujuvaa ja Flavia alkaa tuntua tutulta tyypiltä. En kuitenkaan innostunut tästä osasta niin paljon kuin aikaisemmista. Flavian joulupukkitestaus tuntuu vähän kummalliselta: en oikein tiennyt, uskooko Flavia tosissaan joulupukkiin vai onko hänen käyttäytymisensä vain pilailua. Varsinaista rikosta lämmitellään pitkään, sillä se tapahtuu vasta kirjan puolivälissä. Ihmettelin sitäkin, miksei suljettuun ympäristöön aiheudu juuri minkäänlaista paniikkia, vaikka murhaaja hiippailee samassa taloudessa. Kylä...

Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten Crime Time 2017 265 s. Pisteitä: 3/5 Seppo Jokiseen voi aina luottaa. Aloitin Koskinen-sarjan lukemisen kahdeksannella luokalla: Piripolkka  on ensimmäinen lukemani Jokinen, ja se oli vahva elämys. Siitä eteenpäin olen lukenut lähes kaikki sarjaan kuuluvat kirjat. Varsinkin viime vuosina olen yrittänyt herätellä eloon aikaisempaa dekkari-innostusta. Vakaasti harkiten  -romaanissa rannalta löytyy mies, joka on tapettu naskaliniskulla niskaan. Rikoksen selvittäminen yhdistyy nopeasti perheeseen, jonka tyttären tämä tapettu mies on aiemmin pahoinpidellyt neliraajahalvaukseen asti. Toinen murha johtaa kuitenkin siihen, että tutkinnassa on otettava huomioon lisää seikkoja, myös mahdollisuus siitä, että tekijä on sittenkin toinen kuin aluksi epäiltiin. Tuttuun tapaan Jokinen kuljettaa romaanissaan niin poliisilaitoksen kuin Koskisen henkilökohtaista sosiaalista elämää. Sorilla käydään pienimuotoista valtataistelua, jossa vanhankansan ...

Alan Bradley:  Kuolema ei ole lasten leikkiä Bazar 2014 (2010) Suom. Laura Beck 389 s.  Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Taatun laadukas. Suosikkisarjoja on kiva löytää, samaten sellaisia kirjailijoita, joiden teoksiin on helppo palata milloin vain. Alan Bradley osoitti heti ensimmäisellä rikoskirjallaan, että Flavia de Lucen kanssa on miellyttävä viettää aikaa. Romaanien suurin hehku perustuu, ainakin minulla, erityisesti päähenkilön viehättävään vanhanaikaisuuteen ja pikkumaisuuteen, mutta arvostan Bradleyn romaaneissa sitä, että ne keskittyvät väkivaltakuvausten sijaan kerrontaan ja arvoitusten ratkaisemiseen.  Tässä Flavia-sarjan toisessa osassa Bishop´s Laceyn kylään sammuu nukketeatteritekijöiden auto. Flavia äkkää nopeasti, että kylään syntyy eripuraa, ja tapahtuupa kirjassa murhakin. Kertomahetken rikokset kietoutuvat menneisyyteen, ja kirjaston sanomalehtiarkistolle on taas käyttöä.  Markkinoin sarjaa ystävälleni kevytdekkarina - kyse on vars...

Agatha Christie: Vaarallinen talo WSOY 2010 (1932) Suom. O.A.Joutsen 258 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: ÄH! En taaskaan arvannut. Dame on hurja. Koko sen ajan (kaksi päivää), jonka käytin Vaarallisen talon  lukemiseen, minua vaivasi tunne siitä, että olin lukenut kirjan aiemmin. Niin tietysti on useimpien Poirot-kertomusten kohdalla; tällä kertaa en vain saanut päähäni, milloin olin teoksen ensimmäisen kerran lukenut. Lukupäiväkirjani paljasti minun lukeneen sen neljä vuotta sitten, jouluna 2012. Joulut ovat minulle Christie-aikaa, sillä muistan nuoruudestani jouluaaton, jolloin istuin huoneessani, veli seuranani, lukemassa Christietä ennen joulusaunaa ja -ruokaa. Vaan enpä muistanut, kuinka tässä käy! Christie on sillä tavalla ovela kirjailija, että hän saa lukijan uskomaan epätodennäköisiin ratkaisuihin. Siinä missä nuoruudessani inhosin Poirotin Hastings-apuria, pidän häntä nykyään varsin kiinnostavana hahmona: lukija rinnastetaan häneen. Siinä missä Poi...

Seppo Jokinen: Rahtari CrimeTime 2016: 375 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Hei taas, Koskinen! "Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?" Uusin Koskinen: pahoinpitely, rekan alle jäänyt mies, outoja kolareita... Kevätkiireet on viimein voitettu - työt loppuvat ensi viikolla, ja palaan taas opiskelijaksi. Viimeaikaiset säät ovat jo tuntuneet kesälomalta, ja ehkä siksikin olen tarttunut innokkaasti dekkareihin. Hiltusen romaani ilahdutti minua parisen viikkoa sitten, mutta sen jälkeen kaikki lukeminen on tahmonut. Jokista olin haikaillut luettavakseni, ja viimein sain pikalainan kirjastosta käsiini.  Ensimmäinen, tärkein ajatukseni tästä kirjasta on: Jokinen on lyömätön, mitä tulee Sorin maailmaan tutustuttamiseen. Rahtaria on helppo lukea, vaikkei Koskinen olisikaan tuttu tämän kymmenistä aiemmista seikkailuista: edellisistä osista ei paljasteta liikaa ja keskeiset hahmot esitellään napakasti. Toisaalta Rahtari houkuttaa niitäkin, joille Koskinen on jo hahmona tuttu. Rom...

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira Otava, Keskiyön kirjasto 2008 (1901-1902) Suom. Jaakko Kankaanpää 298 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Tjoo! Lajipiirteitä on hauska bongailla. "Muistakaamme pitkää tapahtumasarjaa, joka yhtäpitävästi viittaa jonkinlaisen pahansuovan voiman vaikutukseen kaikkialla ympärillämme. Ensinnäkin on talon edellisen asukkaan kuolema, joka vastaa täsmälleen suvun legendaa, ja toiseksi maalaukset, jotka ovat toistuvasti kertoneet nummella näkemästään oudosta otuksesta. Olen kahdesti kuullut omin korvin äänen, joka muistuttaa kaukaista ajokoiran ulvontaa. On uskomatonta, mahdotonta, että jotakin sellaista todella voisi olla olemassa luonnon tavanomaisen järjestyksen ulkopuolella." Nummilla ulisee, ja Baskervillen suvun tuoretta perijää uhataan. Arthur Conan Doylen klassikko. On myönnettävä, että opetustyö on tuonut oman lisänsä vapaa-ajan lukemiseen. Eri genreihin ja niiden tyypillisiin piirteisiin on ollut pakko perehtyä tarkemmin, ja s...

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut WSOY 2013 (1939), Bon-pokkari Suom. Helka Varho 299 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Hamps! Ahmin.   "He alkoivat yhtäkkä näyttää yhä vähemmän inhimillisiltä olennoilta ja rupesivat yhä enemmän muistuttamaan petoja. Tuomari Wargrave istui kumaraisena ja liikkumattomana silmät valppaina ja katse terävänä. Entinen komisario Blore näytti yhä karkeammalta ja kömpelömmältä olennolta. Hän kulki kuin täytetty eläin. Hänen silmänsä olivat verestävät. Hänen ulkomuodossaan oli samalla jotakin julmaa, ja tyhmää. Philip Lombardin aistit näyttivät pikemminkin terästäytyneen kuin tylsistyneen. Hänen korvansa havaitsivat heikoimmankin äänen. Hänen askeleensa olivat kevyemmät ja nopeammat kuin ennen, hänen vartalonsa taipuisa ja joustava. Ja hän hymyili usein, jolloin hänen huulensa paljastivat näkyviin pitkät valkoiset hampaat." Kymmenen ihmistä saarella. Yksitellen joukko alkaa vähentyä... Hamps: Oi voi. Pohdin etukäteen, onko tälle rom...

Harri Nykänen: Leijonakuningas Crime Time 2013 231 s. Pisteitä: 2/5 Tunnelma: Nääh. Liian tuttua.   "Muuten niin suvaitsevaisessa älymystössä hän herätti ihmeen rajua suuttumusta. Vaikka he hokivat, että mies oli iso vitsi, he eivät nauraneet vaan punoittivat vihasta. Heille hän ja hänen kansansuosionsa oli henkilökohtainen loukkaus. Minussa Aro ei ollut herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia eläessään, mutta kuollessaan hän kiinnosti minua. Minun oli pakko miettiä, mitä sellaista iso ja räävitön voimamies oli tehnyt, että se oli ajanut hänet törmäyskurssille paitsi yhteiskunnan, myös kuoleman kanssa."   Mediasta tuttu voimamies löytyy kuolleena. Itsemurha? Komisario Kafka seikkailee. Lennokkuus: Leijonakuningas on vauhdikas, vähän liiankin. Oikeastaan ihmettelen sitä, miksi olen joskus harrastanut dekkarikirjallisuutta enemmänkin, kun kaikki tuntuvat toistavan samaa. Plussaa Nykänen saa siitä, että rikoksella ei mässäillä, mutta juonikuvioista ei voi kiitt...

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta Tammi, Keltainen Kirjasto 2014 (2012) 809 s. Pisteitä: 3/5 "Ja silloin, viisitoistavuotiaan tytön takia tajusin, etten varmaan ollut ikinä ollut oikeasti rakastunut. Ettei monikaan tiennyt, mitä rakkaus on. Että ihmiset oikeastaan tyytyivät pitämiseen, kaivautuivat mitäänsanomattoman elämän leppoisaan vaivattomuuteen tajuamatta, että on ihmeellisiä tunteita, joita ilman elämä ei oikeastaan ole elämisen arvoista." Menestynyt mutta sanaton kirjailija. Ystävä, hänkin kirjailija, takana traaginen rakkaus. Rikosromaani ja rakkauskertomus tiheänä juonenkäänteistä. Alkutunnelmat: Kun kirjastossa luin ensimmäiset sivut Dickerin mahtipontisesta ja massiivisesta tarinasta, ajattelin napanneeni käsiini jotain suurta. Alusta lähtien kirja tuntui olevan tarinallisesti vahva: kirja oli nimenomaan kertomus, se ei vellonut paikallaan vaan eteni Kirjailijuus: Booksy huomauttaa postauksessaan, että Totuus Harry Quebertin tapauks...