Sivutiellä

Vigdis Hjorth: Perintötekijät S&S 2019 (2016) 379 s. Suom. Katriina Huttunen Kansi: Elina Warsta Pisteitä: 5/5 Kun ihmiseen sattuu, hänestä ei tule kilttiä. Kun ihmiseen sattuu, yleensä hänestä tulee ilkeä. -- Vaatii kovaa työtä tehdä kärsimyksestä mitään sellaista mistä on hyötyä kenellekään, varsinkaan kärsivälle itselleen.   Toisinaan, joskus, kirja löytää luoksesi hetkellä, jolloin tarvitset sitä. Kirjan ei tarvitse käsitellä sitä, mitä itse käy elämässä läpi - riittää, että teos koskettaa jollakin tasolla. Toisinaan se on kieli, toisinaan sisältö, toisinaan se, mitä teoksella halutaan sanoa.  Vigdis Hjorthin Perintötekijät  on minulle teos, jonka luin juuri silloin, kun minun tarvitsi lukea se. Norjalaisen Hjorthin tähänastisena pääteoksena pidetty romaani kertoo perheestä, jolla on salaisuuksia, perheestä, joka on piilottanut salaisuuksia vuosikymmeniä. Romaanin minäkertoja on Bergljot, noin 50-vuotias nainen, joka joutuu kohtaamaan perh...

Agnes Ahlstén & Sara Hallonsten (toim.): Vem bryr sig? En antologi om känslomässigt arbete Systerkonspirationen 2019 255 s. Pisteitä: 3/5 Onko tunnetyön (emotional work/labour, känslomässigt arbete, känsloarbete) käsite tuttu? Joudutko huomioimaan toisten tunteita silloinkin, kun olisi hyvä keskittyä vain omiin, tai teetkö kotona enemmän metatyötä kuin muut perheenjäsenet? Kaunokirjallisten tekstien antologiassa Vem bryr sig? runsas joukko ruotsalaisia naisia kirjoittaa tunnetyöhön liittyvistä kokemuksistaan. Teksteissä toistuu turhautuminen siitä, että aikuisesta puolisosta ja tämän tunteista on otettava vastuu - lohdutettava silloinkin, kun suru koskisi enemmän itseä kuin toista, tai huolehdittava käytännöllisistä asioista, koska niistä ei muuten kukaan muu huolehtisi. Lienee tarpeen tähdentää, että tunnetyössä ei ole kyse empatiasta tai siitä, ettei toisen tunteita pitäisi ottaa huomioon - käsitteellä viitataan siihen, että ihmiseltä - usein naiselta - odotetaan tie...

Rebecca Solnit:  Whose Story Is This? Granta 2019 182 s. Pisteitä:5/5 Rebecca Solnitista on tulossa hyvää vauhtia suosikkifeministini. Hänen esseeteoksensa ovat viisaita, viihdyttäviä, järkyttäviä ja herätteleviä. Solnit hallitsee ajankohtaisista aiheista puhumisen ja osaa tunnistaa oman asemansa etuoikeutettuna valkoisena naisena. Whose Story Is This?  -esseekokoelma jatkaa Solnitin esseesarjaa, joista varsinkin viimeisimmät ovat käsitelleet kielen ja tarinoiden merkitystä. Siinä missä Call Them by Their True Names  käsittelee kieltä ja narratiiveja, sitä, millaisia  tarinoita yhteiskunnassamme kerrotaan, keskustelee Whose Story Is This? enemmän siitä, kenen tarinoita yhteiskunnassa tuotetaan ja kuunnellaan. Aiheet linkittyvät niin tiukasti yhteen, että suosittelen molempien lukemista - enkä vähiten siksi, että Call Them by Their True Names  on yksi parhaista feministisistä teoksista, joita olen lukenut. Tässä uusimmassa teoksessaan Solnit nosta...

Agnes Smedley: Maan tytär Kääntöpiiri 1991 (1929) 372 s. Suom. Kersti Juva Pisteitä: 5/5 Tämä oli naisten valtakunta! Yksin aviomiestensä edessä nämä naiset vain valittivat ja tottelivat tylsinä, eivätkä miehet paljoa puhuneet; he avasivat suunsa vain varmistaakseen sukupuolensa ikiaikaiset oikeudet ja etuoikeudet. Mutta entäs joukossa! Miten naiset komentelivat miehi! Ja miehet astelivat pihassa pyydellen ihmisiä todistajiksi kärsimyksilleen. Feminismi ei ole kiinnostunut pelkästään sukupuolista vaan varsinkin nykyään, intersektionaalisen feminismin aikakautena, myös muut (rakenteelliset) erot ja niiden vaikutukset ovat tärkeä osa feminististä keskustelua. Ihmisen identiteettiin vaikuttavia eroja on monia (esim. rotu, seksuaalisuus, toimintakykyisyys). Tässä tekstissä nostan esiin yhteiskuntaluokan ja erittelen, miten yhteiskuntaluokan vaikutus ilmenee yhdusvaltalaisen kirjailijan Agnes Smedleyn romaanissa Maan tytär (1929). On huomattava, että kirjoitan tätä tekstiä...

Minusta on tullut vähän fanityttö. Kaikki, mitä Saara Turunen kirjoittaa, inspiroi minua valtavasti. Rakkaudenhirviöstä ja Sivuhenkilöstä  on tullut minulle henkilökohtaisesti tärkeitä kirjoja, jotka kielentävät niitä seksistisiä, loukkaavia kokemuksia, joita naisena joutuu elämään. Nyt löysin itseni myös lavalta, liikkeistä ja katseista, kun kävin feministiystävieni kanssa katsomassa Turusen uuden näytelmän Medusan huoneen  Q-teatterissa.. Medusan huone rakentuu episodeista, joita yhdistävää vallan ja sukupuolen tematiikka. Lavalla nähdään erilaisia mies- ja naisoletettuja hahmoja, joiden käyttäytymistä, elämää ja kehoa sukupuoli ja valtasuhteet määrittävät. On tyttö, jonka kuukautiset muuttavat naiseksi; sihteeri, joka mielistelee esimiestään, miesporukka, joka hiljentää formuloilla naisen äänen. Turusen Rakkaudenhirviöstä ja Sivuhenkilöstä  tutut feministiset aihiot ovat siis läsnä myös Medusan huoneessa , joka osoittaa, miten monella tavalla fyysistä sukupuolee...

Aila Ruoho:  Pyhät, pahat ja pelokkaat. Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä Atena 2017 307 s. Pisteitä: 5/5 Aila Ruohon Pyhät, pahat ja pelokkaat. Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisössä ei pelkää puhua siitä, mistä monesta seurakunnassa vaietaan: uskonnollisten yhteisön sisäisistä ongelmista. Ruoho tarttuu tietokirjassaan joihinkin ongelmiin, jotka vaikuttavat yllättävänkin yleisiltä pienissä, kristillisperusteisissa uskonnollisissa yhteisöissä (lestadiolaisuudessa, jehovantodistajuudessa, helluntalaisuudessa ja muutamassa muussa pienemmässä yhteisössä). Ongelmien lisäksi Ruohon teos fokusoituu seurauksiin: pelkoihin ja mielenterveysongelmiin, joita ryhmien sisäänpäinkääntyneisyys ja ahdasmielisyys aiheuttavat.  Teoksensa alussa Ruoho käsittelee sitä, miksi uskonnollisissa yhteisöissä niin usein pelotellaan. Kyse on erityisesti siitä, että kun ihmisiä johdetaan pelolla, heistä saadaan muokattua halutunlaisia - siis vaikkapa kuuliaisia, ...

Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku Like 2018 (2017) Suom. Einari Aaltonen 355 s. Pisteitä: 5/5 Feministisenä lukijana pohdin usein sitä, miten feminismi näkyy lukemissani kirjoissa ja mitä tapahtuu, jos sitä ei näy ollenkaan. Minulle ei ole yhdentekevää, millaista maailmaa lukemani teos peilaa tai millaista yhteiskuntaa se rakentaa - kieli ja kerronta luovat todellisuuksia, jotka voivat olla joko voimauttavia tai vaarallisia. Jälkimmäiseen sortuvat esimerkiksi kirjat, jotka eivät huomioi rodun merkitystä (ks. aiempi postaukseni Tulikärpäsistä , jossa n-sana ja stereotypiat horjuttavat lastenkirjan uskottavuutta). Voimauttavia ovat sen sijaan kirjat, jotka huomioivat elämän ja identetiteettien moniulotteisuuden. Tällainen on esimerkiksi vastikään suomennettu River Solomonin Menneisyyden kaiku .  Solomonin esikoisteos on ollut pitkään feministikeskustelujen kärjessä: lukijat ovat odottaneet siltä paljon, ja arvioiden perusteella he ovat myös olleet tyytyväisiä. Mik...

Roxane Gay (toim.) Not that bad Harper Perennial 2018 350 s. Pisteitä: 5/5 Tätä lukukokemusta ei ole helppo sanallistaa. Se, mitä ajatuksia ja, ennen kaikkea, mitä tunteita Not that bad - Dispatches from Rape Culture  minussa herätti, ei ole kuvattavissa sanoin. On vaikea yhdistää kaikki ajatukset, kokemukset, muistot, mielikuvat, pelot ja tarinat yhdeksi postaukseksi, jossa käsittelee sitä, miten raiskauskulttuurista kertova esseekokoelma palauttaa lukijan omien traumojensa äärelle.  Not that bad on Roxane Gayn toimittama esseekokoelma, jonka kirjoittajat lähestyvät raiskauskulttuuria kukin omasta näkökulmastaan. Teos käsittelee raiskauksen uhriksi joutumista, traumoja, seksismiä, raiskaamisen sallivia yhteiskunnallisia rakenteita, sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja eri-ikäisten valta-asemia.  So Mayer toteaa esseessään Floccinaucinihilipilification:  Rape was and is a cultural and political act: it attempts to remove a person with agency, a...

Marjane Satrapin, Persepolis -sarjakuvistaan tunnetun artistin, Embroideries  on feministinen sarjakuvaromaani. Teoksen keskiössä ovat teepöydän ääreen kokoontuneet iranilaiset naiset, jotka alkavat keskustella "naisten juttuja" - siis puhua parisuhteista, rakkaudesta, seksistä ja vallasta.  Embroideries kuvaa iranilaisten naisten elämää ja heidän parisuhteitaan. Satrapi osoittaa, etteivät iranilaiset naiset ole vain yksi yhtenäinen joukko: kunkin naisen tarina on erilainen. Vaikka Satrapi tuo esille sen, että naisten arvo- ja kokemusmaailmat ovat erilaisia, Embroideries  painottaa niitä ongelmia, joita iranilaiset naiset joutuvat parisuhteissaan kestämään. Yhden aviomies on vienyt naisen häälahjakorut ja lähettänyt sitten avioerohakemuksen, eräs neljän lapsen äiti ei ole koskaan nähnyt penistä - mies pimensi aina valot - ja toiset paljastavat käyneensä kauneusleikkauksissa. Hurjimman tarinan esittää nainen, jonka mies ei osannut tehdä valintaa tulevan puolison ja äi...

Ijeoma Oluo: So you want to talk about race Seal Press 2018 248 s. Pisteitä: 5/5 Blogiani seuraavat tietävät, että feminismi on minulle tärkeä aate. Tasa-arvoon ja yhdenmukaisuuteen on pitkä matka. Omalla kohdallani on ollut tärkeä opetella huomaamaan, mitä etuoikeuksia minulla valkoisena länsimaisena korkeastikoulutettuna naisena on. Ijeoma Oluon upea So you want to talk about race  on yksi etappi matkallani, jossa annan tilaa niille, joiden ääntä en ole useinkaan kuullut ja jossa pyrin tulemaan tietoiseksi omista etuoikeuksistani.  Oluon esikoisteos käsittelee rotua ja intersektionaalisuutta. Yleistajuisessa, hyvin rakennetussa teoksessa Oluo pureutuu niihin yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja käytänteisiin, jotka toisintavat ajatusta valkoisten paremmuudesta ja jotka sortavat rodullistettuja. Teos on suunnattu toisaalta tarjoamaan samastumispintaa rodullistetuille, toisaalta avuksi niille valkoisille, jotka haluavat kouluttaa itseään ja perehtyä rotukysymy...

Älä anna anteeksi. Ei jumalauta: mistä tällaiset miehet mistä tällainen väkivalta? Kaikki anteeksi  saa minut voimaan pahoin se tekee minut vihaiseksi ja sitten suutun siitä että oikeasti vihaan todellisuutta ja sitä mitä me naiset joudumme kokemaan. Juuri nyt haluaisin heittää romaanin seinään ja repiä paperit irti muotoilla niistä Mikon jonka päälle voisin sitten sylkeä ja jonka voisin rutistaa ja pilkkoa samalla voimalla jolla Mikko on rutistanut Lauran. Mitään  ei saa anteeksi jos on satuttanut noin jos ensin hurmaa ja sitten raatelee epäilee, haukkuu, syyllistää työpaikan pihalla istuminen on sairasta miten veistä voi käyttää toista vasten mikä helvetti siihen ajaa? Lauran haluaisin kutsua kahville pyytää vertaistukea ja vähän aikaa olen saanut kuulla selviytymistarinan ja haluan keskustella siitä miksi yhteiskunta on ollut Lauraa vastaan. Miksi lastensuojelu ei puhu Lauralle miksi kukaan ei selvitä, miten lapset voivat miksi kukaan ...

1 Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota Modernisoitu versio Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinasta.  Witt-Brattströmin teos on runomuotoinen dialogiteos, jossa nainen ja mies keskustelevat keskenään parisuhteestaan. Alusta asti on selvää, ettei parisuhde voi hyvin: mies kieltäytyy kuuntelemasta naista, moittii tätä jatkuvasti, ja naisen tehtävänä on alistua miehen mielipiteisiin. Teoksen tyylivalinta on kiinnostava, mutta sisällöltään Vuosisadan rakkaussota  tuntuu loppua kohden toisteiselta.  Mies sanoi: Emme me ole tasa-arvoinen pari. En minä kilpaile naisten kanssa.   Sinä olet pelkkää teeskentelyä kiireestä kantapäähän niin kuin kaikki naiset.   Sinä kärsit kolhitusta itsetunnosta siinä koko juttu. Ei se sen kummempaa ole. Siihen ei ole parannuskeinoa.   Nainen kysyi: Oletko sinä se keskustelupalstojen loukkaantunut valkoinen mies? Teos täyttää Helmet-haastekohdan Kirjassa on yksi tai kaksi hahmoa. Ebba Witt-Brattström: V...

Anna-Leena Härkönen on tullut minulle monella tavalla tutuksi. Ensimmäinen Härkös-muistoni liittyy, kuten niin monella muullakin, yläkouluun, jossa luettiin Häräntappoase . Sen jälkeen olen tutustunut Härkösen teoksiin satunnaisesti, blogissani olen kirjoittanut vain Loppuunkäsitellystä . Lämpimin muistoni liittyy kuitenkin ensimmäiseen opettajavuoteeni, jolloin suosittelin eräälle oppilaalleni erästä Härkösen teosta. Suosittelu oli onnistunut - oppilas innostui lukemisesta ja suunnitteli lainaavansa lisää Härkösen teoksia! Tämä on yksi äikänopehistoriani tähtihetkistä. Loppuunkäsitellyn lailla myös Härkösen uutuus, Valomerkki , tarttuu mielenterveystematiikkaan. Romaanin päähenkilö on Anita, masentunut keski-ikäinen kirjailija, joka puurtaa tulevan teoksensa parissa, vaikka mieli kutsuisi lepäämään peiton alle. Luovan työn tuska ja masennuksen voimattomuus kietoutuvat yhteen ja vaikeuttavat Anitan elämää. Romaanin aluksi Anita ilmoittaa haluavansa kuolla: Valomerkki  käsittel...

Tasa-arvoa kannattavana ja siihen pyrkivänä feministinä median seuraaminen ei aina ole helppoa. Niin sosiaalinen media kuin uutissivustotkin välkkyvät niin kutsuttuja uutisia tai artikkeleja, joiden sukupuolikuvastot ja -roolit rakentavat varsin kapeakatseista, ahdasmielistä kuvaa yhteiskunnastamme. Jo useampaan kertaan olen miettinyt, että nyt saa riittää: haluan tuoda nämä diskurssit ja puhetavat esiin ja kommentoida niitä antifeministisiä ääniä, joita mediassamme tuotetaan ja ruokitaan. Olen pohtinut toisen, pelkästään feministisen blogin perustamista, mutta koska en ole vielä keksinyt sopivaa konseptia feministiselle äänelleni, ajattelin, että on vihamielisiin uutisiin on syytä puuttua nykyisessä blogissani. Feministinen someuutiskatsaus -postaus (tai postaussarja, jos oikein innostun) käsittelee sellaisia mediatekstejä, jotka joko vahingoittavat jotakin vähemmistöä tai kieltäytyvät uusintamasta vanhoja, ahtaita sukupuoli- ja ihmiskuvia. Tartun ensimmäiseksi erääseen juttuun, joka...

Minua on ahdisteltu. Minulle on lähetetty seksuaalisssävytteisiä viestejä, vaikka olen kieltänyt ottamasta yhteyttä. Minua on syytetty siitä, että olen joutunut ahdistelun kohteeksi. Minua on moralisoitu seksin ajattelemisesta ja sen harrastamisesta. Minulle on sanottu, että äidinkielen opettajaksi olen yllättävän hyvännäköinen. Olen kuullut raiskausvitsejä. Huonekalumyyjä on kutsunut minua ostotilanteessa "hoikaksi mutta muodokkaaksi". Puhelinkaupassa miesmyyjä sanoi, että olen tyhmä, jos en ymmärrä hänen kertomaansa asiaa. Miehet ovat katsoneet minua ja kehoani alhaalta ylös ja takaisin. Minua on koskettu luvattomasti baarissa. Naispuoliset tuttavat ovat sulkeneet minut "kuka on seuraava äiti tai avioituva" -keskustelusta ja markkeeranneet äitiyden ja avioliiton naiseuden ydinpylväiksi. Hoikkuuttani on kommentoitu. Miespuolinen ystäväni on sanonut minua lihavaksi (painoin korkeintaan 55 kiloa) ja todennut, että hänellä on oikeus sanoa niin. Humalassa ollut mies...

Marjane Satrapi:  Persepolis.  Iranilainen lapsuuteni Otava 2004 (2000-2001) Suom. Taina Aarne 160 s. Pisteitä: 4/5 Omaelämäkerrallinen Persepolis. Iranilainen lapsuus kertoo siitä, miten Marji varttuu hajoavassa, väkivaltaisessa Iranissa. Sarjakuvaromaani rakentuu tarinoista tai osioista, jotka kronologia sitoo yhteen - teos kuvaa nuoren, naiseksi kasvavan tytön elämää. Kussakin tarinassa on jokin tietty näkökulma tai tapahtuma, jonka kautta sodan varjostamaa lapsuutta tarkastellaan. Ratkaisu on toimiva: Persepolis  on kokonaisuutena jäsennelty ja harkittu. Koko teos on kuvattu nuoren Marjanen näkökulmasta. Lapsikertoja on teoksessa uskottava: hän ei tiedä kaikkea maailmasta, ja usein Satrapi keskittyykin hetkiin, jolloin Marjille valkenee jokin sellainen asia, joka lapsilta usein pimitetään. Näin käy, kun tyttö oppii, että matkalla olevat ihmiset eivät useinkaan ole matkoilla vaan he ovat kuolleet; teini-iässä hän joutuu kohtaamaan sen tosiasian, et...