Masennus johtuu demoneista tai synneistä - ja muita mielenterveysuskomuksia: Aila Ruohon Pyhät, pahat ja pelokkaat

Aila Ruoho: Pyhät, pahat ja pelokkaat.

Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä

Atena 2017

307 s.

Pisteitä: 5/5

Aila Ruohon Pyhät, pahat ja pelokkaat. Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisössä ei pelkää puhua siitä, mistä monesta seurakunnassa vaietaan: uskonnollisten yhteisön sisäisistä ongelmista. Ruoho tarttuu tietokirjassaan joihinkin ongelmiin, jotka vaikuttavat yllättävänkin yleisiltä pienissä, kristillisperusteisissa uskonnollisissa yhteisöissä (lestadiolaisuudessa, jehovantodistajuudessa, helluntalaisuudessa ja muutamassa muussa pienemmässä yhteisössä). Ongelmien lisäksi Ruohon teos fokusoituu seurauksiin: pelkoihin ja mielenterveysongelmiin, joita ryhmien sisäänpäinkääntyneisyys ja ahdasmielisyys aiheuttavat. 

Teoksensa alussa Ruoho käsittelee sitä, miksi uskonnollisissa yhteisöissä niin usein pelotellaan. Kyse on erityisesti siitä, että kun ihmisiä johdetaan pelolla, heistä saadaan muokattua halutunlaisia - siis vaikkapa kuuliaisia, nöyriä ja pahasta olostaan vaikenevia. Yksi uskonnollisten yhteisöjen keskeisistä ongelmista on Ruohon mukaan se, että ryhmittymät elävät toisinaan hyvinkin eristäytynyttä elämää, ja kaikki "maailmallinen" näyttäytyy pahana ja syntisenä. Ruoho korostaa teoksessaan sitä, että pelot eivät siirry ihmisiin suoraan Raamatusta, vaan kyse on erityisesti niistä tulkinnoista, joita yhteisö tai sen johtohahmot Raamatusta ja uskosta tekevät. 

Johtaessaan pelolla ja vedotessaan synteihin ja demoneihin uskonnolliset yhteisöt luovat pelkoja, joiden toteutuminen ei ole todennäköistä, ja pelkoja, jotka pohjautuvat yhteisön omaan kuvitelmaan maailmasta. Ruoho huomauttaakin, että mieleen iskotetut pelot voivat periytyä sukupolvelta toiselle, mikä on tietysti yksi keino ylläpitää ryhmän jäsenien kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta. Oma ongelmansa pelottelussa ovat lapsille suunnatut uskonnolliset materiaalit, joiden sopivuutta ei ole testattu tai arvioitu. Ruoho muistuttaa teoksessaan siitä, että osa Raamatun tarinoista on niin julmia, ettei niitä sovi kertoa pienille lapsille sellaisinaan. 

Varsin liberaalina, maallistuneena mutta nimellisesti luterilaiseen kirkkoon kuuluvana kansalaisena on todettava, että Ruohon kertoma on hurjaa luettavaa. Pienten ja keskisuurten uskonnollisten yhteisöjen tavat ja arvot sotivat omaa arvomaailmaani mutta myös ihmisoikeuksia vastaan. Seksuaalisuutta rajoitetaan runsaasti, ja siitä tehdään häpeällinen, syntinen asia. En usko, että ihmisen suhde seksuaalisuuteen voi olla kovin terve, mikäli yhteisö säätelee liian lujasti sitä, mitä ihminen saa - tai ehkä yleisemmin, mitä ihminen ei saa - tehdä. Kuten Ruohokin teoksessaan toteaa, ahdasmielisessä ympäristössä kasvaneiden on vaikea löytää seksuaalista nautintoa, jos mielessä kummittelevat syytökset synnistä ja kunnian menetyksestä. 

Teoksensa loppupuolella Ruoho käsittelee niitä seurauksia, joita uskonnollisin yhteisöihin kuuluminen voi ihmisen mielenterveyteen jättää. Kuten Ruohon tutkimusaineistosta - haastatteluista ja kirjeistä - ilmenee, moni entinen jäsen toteaa olleensa tai olevansa yhä masentunut. Seurakunnissa mielenterveydenhäiriöihin ei kuitenkaan ole suhtauduttu kovinkaan suopeasti; esimerkiksi eräs entinen helluntalainen kertoo, että hänelle kerrottiin masennuksen johtuvan demoneista. Ruoho huomauttaakin, että jos masennusta tai muita mielenterveydenhäiriöitä pidetään merkkinä siitä, että ihminen ei usko tarpeeksi, omista henkisistä kamppailuistaan on mahdotonta avautua. Pyhät, pahat ja pelokkaat muistuttaa myös siitä, että monet ryhmiin kuuluvat päätyvät itsemurhaan, koska kuolema nähdään helpompana ratkaisuna kuin uuden, kaiken entisen hylänneen elämän aloittaminen. 

Jos uskossa oleminen ja uskonnolliseen ryhmään kuuluminen voivat sitten johtaa näin hurjiin tapauksiin, miksi ihmiset uskovat? Ruoho perustelee tätä sillä, että yhteisön turva ja lupaus onnesta ja esimerkiksi pelastuksesta saavat ihmiset liittymään erilaisiin yhteisöihin. Pelolla johtaminen kyllä kontrolloi ryhmää ja sen jäseniä mutta ei tee ihmistä onnellista. Monet käytänteet tuntuvat maallikon silmiin järjettömiltä, väkivaltaisilta ja yksilön oikeuksia polkevilta, ja lienee selvää, että uskontojen uhreja täytyy kyetä tukemaan entistä paremmin, mikäli he kokevat, että ainoa tapa irtautua pelosta on lähteä liikkeestä. 

Vaikka Ruohon teoksen aihe on rankka, Pyhät, pahat ja pelokkaat on tärkeä, kiinnostava tietokirja. Se antaa äänen niille, joista ei usein kuulla ja jotka eivät pääse omissa ryhmissään puhumaan: Ruoho on haastatellut ja toisaalta pyytänyt kirjeitse paljon materiaalia joko yhä liikkeissä olevilta tai niiden entisiltä jäseniltä. Runsaat aineistoesimerkit tuovatkin tekstiin elävyyttä, mutta Ruoho on myös taitava kirjoittaja, joka osaa sitoa tekstiaineksen ja aineistonostot yhteen.