Onko naisen oltava äiti? Sheila Hetin Motherhood

Sheila Heti: Motherhood

Harvill Secker 2018

284 s.

Pisteitä: 5/5

Yksi naisen elämään eniten vaikuttavista vaatimuksista on olettamus siitä, että naisten kuuluu hankkia lapsia. Parisuhde- ja äitiysvihjailut alkavat jo varhain, ja heti, jos jättää kuohuviinin juomatta tai silittelee turvonnutta vatsaansa, saa uteliaita kysymyksiä ja vihjailevia silmäniskuja. Jos lapsia ei halua, naista katsotaan pahasti. Toisaalta lapsia hankkineet tuntuvat olevan varsin rajun kritiikin alla. Koskaan ei ole hyvin. Kuten Sheila Heti romaanissaan Motherhood huomauttaa: 

Of course, a woman will always be made to feel like a criminal. Whatever choice she makes, however hard she tries. Mothers feel like criminals. Non-mothers do, too.

Motherhoodin ydinkysymys kietoutuu sen ympärille, onko naisen pakko olla äiti. Romaanin kertoja kamppailee ristiriitaisten tunteidensa kanssa ja pohtii, jääkö hän jostakin paitsi, jos hän ei hanki lapsia. Toisaalta Heti pohtii, onko äitiys vain alistumista miehen määräysvallan alle, onhan nainen tottunut miellyttämään miestä ja tuottamaan hänelle nautintoa. Motherhood onkin mitä suuremmissa määrin feministinen, sukupuolirooleja tutkiva ja niitä kritisoiva romaani. 

Motherhoodin kertoja näkee jatkuvasti unia lapsista ja äitiydestä. Eräässä unessa kertojan kuviteltu poika näkee kertojan itkevän; jälkimmäinen syyllistyy. Uni rinnastuu kertojan ja tämän äidin suhteeseen, siihen, miten kertoja on kasvanut kyynelissä ja miten tämä pelkää, että suvun murheet ja traumat kulkevat, kyynelineen, sukupolvelta toiselta. Heti kysyykin, onko sukutaakkaa pakko jatkaa - onko hänen pakko lisääntyä, vaikka se tuottaisi lisää tuskaa. Kertojan juutalaiset sukujuuret luovat kontekstin romaanille - äiti-lapsisuhteet eivät ole olleet helppoja, kun suvussa on kannettu holokaustitraumaa.

Toinen olennainen näkökulma, jonka Heti romaanissaan esittää, on kertojan kaipuu taiteeseen. Kertoja ei tahdo olla äiti; hän tahtoo olla taiteilija. Heti kuvaa ajatusta kauniisti näin: 

Yet making art makes me feel alive and taking care of others doesn´t make me feel as alive."

Tyyliltään Hetin teksti heilauttaa. Motherhood koostuu aforistimaisista pohdinnoista; kerronta on välillä suorasanaisempaa, välillä hyvinkin lyhyttä ja toteavaa. Keskeinen osa Motherhoodia ovat kertojan esittämät kysymykset, joihin tämä hakee vastauksia kolikkoa heittämällä. Sattumanvaraisuus onkin osa kerrontaa ja romaanin tulkintaa, mikä tekee lukemisesta kiinnostavaa. Miten romaani ja kertoja olisivat muuttuneet, jos kolikot olisivat "vastanneet" toisin? Toisaalta Motherhoodin terävä, itsestään tietoinen kieli tuo esiin sen, miten paljon merkitystä kielellä on. Heti esittelee ongelman, jonka ei-äiti kohtaa: hänen kokemukselleen ei ole sanaa. Heti kysyykin, voiko myös ei-äitiys olla äitiyttä. 

Hetin tyyliä on moitittu muun muassa Goodreadsissa tylsäksi ja mitäänsanomattomaksi ja hänen romaaniaan etuoikeutetun valkoisen naisen valitukseksi. En yhdy näihin mielipiteisiin. Vaikka Heti eittämättä kertoo asiat omasta valkoisestanäkökulmastaan, Motherhood on mielestäni hyvin rajattu kokonaisuus: se käsittelee kritiikkiä, joka kohdistuu naiseen, jolla ei ole lapsia. Toisaalta on totta, ettei Heti pohdi kaikkia sellaisia näkökulmia, jotka eittämättä vaikuttavat naiseuteen ja äitiyteen. Esimerkiksi rotua ja luokkaa Motherhoodissa ei käsitellä.

Väistämättä tulee mieleen kysyä, onko Hetin saamassa kritiikissä ainakin osittain kyse siitä, että naisen ei-äitiyttä pidetään uhkana. Naista, joka kieltäytyy ottamasta äitiyden roolia vastaan, on moitittava kapeakatseisuudesta ja oman elämän etuoikeuksista - siitä, ettei tämä ajattele, miten paljon helpompaa hänellä on, kun ei ole lapsia, tai siitä, ettei lapsettomuudesta sovi valittaa, kun osa ei lapsia koskaan saa. Nämä eivät kuitenkaan ole keskeisiä kysymyksiä Hetin romaanissa. Olennaista on se, että naiselle on asetettu velvollisuus olla äiti ja että tuosta roolista kieltäytyminen asettaa naisen kriittisten katseiden alle. 

Motherhood on tarpeellinen puheenvuoro siitä, miten sukupuoli voidaan nähdä vain tiettyjen normien ja roolien kautta ja miten noista normeista tulisi päästä eroon. Lisäksi Heti muistuttaa, että meidän tulisi kyetä hyväksymään vaihtoehtoiset tavat elää: 

One person´s life is not a political or general statement about how all lives should be. Other lives should be able to exist alongside our own without any threat or judgement at all."a