Sivutiellä

Bo Carpelan:  Piha   Otava 1984 (1969) Suom. Tuomas Anhava 103 s.  Pisteitä: 5/5 Vähän yllättäen löysin runokokoelman minun makuuni. Etsin luettavaa Helmet-haasteen kohtiin 47 ja 48 - samankaltaisia nimikkeitä. Milan Kunderan Pila  ja Bo Carpelanin Piha  muistuttavat toisiaan, ja näistä otin lukemiseksi ensimmäisenä Carpelanin runokokoelman.  Piha  on proosamainen runoelma kaupunkilaiselämästä ennen sotien aikaa. Runojen minäpuhuja on lapsi, kasvava poika, joka lapsille tyypilliseen tapaan tarkkailee kerrostaloelämää tiiviisti ja tarkkanäköisesti mutta kuitenkin vähän ulkopuolelta. Runonpuhuja tekee havaintoja lapsen maailmasta: hän esimerkiksi seuraa, miten ikkunasta valuu vesinoroja sateisella säällä.  Pihassa  on kiinnostavaa sekä arjen kuvaus että runonpuhujan ulkopuolisuus. Kokoelma alkaa runolla, joka kehystää koko teosta: Carpelan luo arkisen maiseman tavallisesta päivästä: kesä on kääntymässä loppuun, ...

Nils-Aslak Valkeapää:  Aurinko, isäni DAT 1992 (1988) Suom. Pekka Sammallahti Pisteitä: 4/5 Tänä vuonna Helmet-haasteessa luetaan saamelaiskirjallisuutta. Monelle haastekohta tuntuu vaikealta - ehkä siksi, että saamelaiskulttuuria on kolonisoitu ja hiljennetty niin paljon, että se on valtaväestölle täysin vierasta. Edellisessä postauksessani suosittelin muutamaa saamelaisteosta, minkä jälkeen tartuin itse erääseen saamelaisklassikkoon, jonka olen halunnut lukea jo jonkin aikaa. Nils-Aslak Valkeapään Aurinko, isäni on yksi tunnetuimpia suomensaamelaisten kirjailijoiden teoksia. Aurinko, isäni on runokokoelma, jonka Valkeapää on alun perin kirjoittanut pohjoissaameksi ja jonka on kääntänyt Pekka Sammallahti. Hieman sääli on, että alkuperäisteoksen valokuvat eivät ole päässeet osaksi suomenkielistä julkaisua - sen sijaan iloitsen siitä, että muutama runo on jätetty kääntämättä ja lukija pääsee kuulostelemaan myös pohjoissaamenkielistä runoutta. Valkeapää käsittelee ...

Maria Matinmikko: Kolkka Siltala 2019 138 s. Pisteitä: 4/5 Ajattelen tuhoutuneita sivilisaatioita. Ajattelen hautautuneita maailmoita ja kansoja, jotka kuitenkin elävät kerroksina maaperässä ja mentaalihistorioissa. Ajattelen täysin toisenlaisia tapoja valmistaa aterioita, parantaa haavoja, rakentaa asumuksia ja kojeita. Ajattelen täysin toisenlaisia tapoja olla ihmissuhteessa, merkitä muistiin aikaa, kommunikoida eläinten kanssa. Ajattelen toisenlaisia tapoja kasvattaa itseymmärrystä, toisenlaisia käsityksiä ja kuolemasta ja syntymästä. Ajattelen valtaa ja kontrollia. Ajattelen suuruudenhulluja psykopaattihallitsijoita, omistussuhteita, voitontavoitteluja, tapoja tuottaa energiaa. Ajattelen kieltä ja tapoja nimetä asioita Ajattelen, että jokainen paikka on kolkka. Maria Matinmikko oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Täytyykin kiittää feministiystävää Tuomasta, joka toi teoksen blogissaan esille ja vakuutti minut tekstillään (taas kerran) siitä, että luettav...

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja Ah, Eeva Kilpi, tuo kaikkien suomalaisten runonystävien mummo! Sininen muistikirja  koostuu Kilven päiväkirjamerkinnöistä, jotka käsittelevät yksinäisyyttä, vanhuutta ja näihin olotiloihin sopeutumista.  22.8.2003 kirjoitetusta merkinnästä tulee mieleen Kilven aiempi runo Nukkumaan käydessä ajattelen (kokoelmasta Laulu rakkaudelle ja muita runoja, 1972), jossa minäkertoja hoivaa itseään. Nyt kertoja on käynyt vanhaksi ja joutuu yhä huolehtimaan itsestään:  Minä elän muuten aivan normaalia elämää, minä vain huolehdin tästä vanhuksesta joka nyt olen. Kyyditsen häntä paikasta toiseen, kävelytän häntä, käyn hänelle kaupassa, laitan hänelle ruokaa, siivoan hänelle ja kylvetän häntä. Puen hänet tilaisuuksiin, maalaan hänen huulensa, panen hieman punaa hänen poskipäihinsä, kampaan auki hänen tukkansa kun se  on kuivunut kiharaiseksi papiljoteilla, pesen hänelle pyykkiä, ostan hänelle kukkia ja yritän pitää hänet ...

Miira Luhtavaara:  Sinusta roikkuu valoa Teos 2019 96 s. Pisteitä: 5/5 Tämä on töyhtöhyyppä. Tämä siipirikko. Tämä pyrstötähti.  Ja tämä tässä on minun ruumiini! Kas, se on muuttunut täplik- kääksi! Se ei enää heijastele, se pursuaa ja on ottanut itseensä.  En taida haluta uutta, en taida saada mistään enää uutta ruumista, sellaista joka ei olisi jatkuvasti pukenut toisen kenkiä, laittanut ruokaa toisen suuhun, pessyt alapäätä, nostanut tuoliin, leikannut kynsiä, harjannut tukkaa. Ne ovat mustelmia, pieniä koukkuja ja kukintoja, joihin iho on jäänyt kiinni.  Yllä olevassa runossa runonpuhuja on kyllästynyt olemaan äiti. Äitinä oleminen on fyysistä Miira Luhtavaaran runokokoelmassa Sinusta roikkuu valoa,  ja äidiksi tuleminen on fyysinen muutos. Lainatussa katkelmassa runonpuhuja tarkastelee itseään ja huomaa, ettei ole enää sellainen kuin ennen: keho ei heijasta vaan on muuttunut ruumiiksi, ainakin lähes kuolleeksi, ja pursuaa ...

Tartuin Tuukka Pietarisen esikoisteokseen Yksin ja toisin   Tekstiluola-blogin Tuomaksen suosituksesta. Yksinäisyyttä sekä yksin ja toisen kanssa olemisen suhdetta kuvaava runokokoelma onkin varsin puhutteleva - varsinkin, jos rakastaa kielen monimerkityksisyyttä ja sanojen suhteista syntyviä kielileikkejä.  Yksin ja toisin  -teoksen ytimessä ovat ihmiset ja heidän suhteensa toisiin. Runoissa vilahtelevat hahmot ovat pääosin yksinäisiä tai pohtivat suhdettaan toisiin. Runossa "Hän seisoi keskellä rakennustyömaata ja huomasi" hän  on ihmisenä näkymätön: kaikki katsovat hänen ohitseen, eikä hänen puheestaan välitetä. Runon keskiössä oleva hän  näyttäytyykin ihmisenä arvottomana mutta materiaalina tarpeellisena: ihminen on yhteiskunnassa hyödyke, jonka voimavaroja voidaan käyttää, kierrättää ja lopulta polttaa loppuun. Pietarisen kaupunginrakennusmetafora on kiinnostava ja moniulotteinen.  Pietarisen teoksessa asiat ja elävät olennot yrittävät etsiyty...

Ntamo tekee arvokasta työtä julkaisemalla näköispainoksia 1900-luvun alun kirjallisuudesta. Aiemmin tänä vuonna luin Hilja Liinamaa-Pärssisen varsin poliittisen Jälleen vapaana  -kokoelman. Kirjaston hyllystä poimin myös viehättäväkantisen Sekasointuja -teoksen, joka on Mirdjan  kirjoittajana tunnetun L.Onervan esikoisteos.  Sekasointuja on julkaistu alunperin jo 1904, mikä näkyy teoksen sisällössä ja kielessä vahvasti. 1900-luvun alussa suomalainen runous eli vielä romantiikan aikakautta, ja kansallismielinen, tunteita palava kieli oli runoudelle tyypillistä. Myös Onervan teoksessa vastakkain asettuvat kaksi ihmiselämän keskeisintä voimaa: elämän hurma ja kuoleman tuska.  Nämä kaksi voimaa kilpailevat runonpuhujien mielissä. Toisinaan runonpuhuja kaipaa elämäniloa ja haluaa tarttua siihen, kuten runossa Elämälleni:  Oi elämä, nostata huulillein ilovirtojen hehkuva juoma ja loihtios sieluni sismpään  uus´ Edeni riemujen luoma! Toisinaa...

Miia Toivio: Pysty hiljaisuus Teos 2013 67 s. Pisteitä: 4/5 Omaa ehdottomuuttani olen vannonut, että proosarunojen lukijaa minusta ei tule. En ole osannut tarttua rytmiin, joka ei piile säkeissä vaan säkeiden välissä, tavuviivaan katkeavissa lauseissa, symboleita puuskuttavissa virkkeissä. Miia Toivion Pysty hiljaisuus  teki kuitenkin minulle sen - löysin proosarunoja, joista pidän.  Pysty hiljaisuus rakentuu viidestä osastosta, jonka runot linkittyvät toisiinsa. Kokoelmassa käsitellään sydänsuruja, sitä, miten äsken toinen oli vielä siinä mutta ei ole enää.  Haavat ottavat tuulen ensimmäisenä vastaan , hän sanoi, kun yritin pitää hänet paikoillaan ja asettua itse siten,  että varjomme olisivat kohdanneet. Että harhaileva katse olisi luullut meitä yhdeksi ja samaksi. Hän sanoi, hän kirjoitti, en tiedä kumpi olisi parempi,  hän päästi kieleltään jotain mikä keinahteli ja hänen  kätensä tarttui siihen nopeasti puristaen sen pää...

Hilja Liinamaa-Pärssinen:  Jälleen vapaana Ntamo 2018 (1923) 121 s. Pisteitä: 4/5 Hilja Liinamaa-Pärssisen runokokoelma Jälleen vapaana sopii hyvin luettavaksi sisällissodan juhlavuoden jälkimainingeissa. Kuten Ntamon uudelleenkustantaman kirjan takaliepeessä kerrotaan, Liinamaa-Pärssinen oli yksi työväenliikkeen merkittävistä vaikuttajista ja vietti osan aikuisuudestaan myös punavankina naisvankilassa. Jälleen vapaana  -kokoelmassa leimuavatkin työväenaate ja sisällissodan jättämät traumat. Teos alkaa reippaalla, työväenaatteesta kumpuavalla laulumaisella runolla, jossa runon puhuja rukoilee, että hänen laulunsa ja aatteensa kaikuisi hänestä sekä elon että kuoleman hetkillä:  Mun laulu huulillani elää antakaa.  En tunne muuta jumalaa.  [--] Mun laulu huulillani kuolla antakaa,  se ihanaa!  En mammonaa, en valtaa kunnioinut. Kun lyötiin laulaja ja murskattiin, niin eikö silloinkin se laulu soinut, mi jumalaisiin pih...

Marjaana Aumaston What a bitch! - runokokoelma alkaa vahvan feministisesti: Joka hetki nainen on vähän yli tai ali,  kiloissa ja senteissä, vuosissa tai vuosikymmenissä,  munasolujen määrässä tai laadussa,  rintojen nupuissa tai jo hupuiksi venyneissä, kaikessa mahdollisessa, aina mitoilla ja painoilla laskemassa [--] Mikään ei siis riitä. Naista mitataan, ja hän mittaa itse itseään - on oltava vaatimusten mukainen, tietyn näköinen, tietyn kuuloinen, tiettyjä asioita tekevä. Sukupuoliroolit ja sukupuoleen kohdistuvat vaatimukset eivät liene kenellekään tuntemattomia, ja Aumasto tarttuu niihin teoksessaan kiinnostavasti. Millainen sitten on Nainen  Aumaston teoksessa? Ainakin hän on tottunut ulkonäköpaineisiin ja täydellisyysvaatimuksiin. Hän on perfektionisti, joka etsii tapaa olla täydellinen, virheetön: Päämääräni on selkeä ja dopingnäytteeni puhdas;  antaudun valolle ja valkeaksi pestylle tuulelle, olen täydellinen ja tahraa vailla, eikä kukaan ...

Souad Al-Sabah: Alussa oli nainen Ammatour Press 2006 (1994) Suom. Sari Kuustola 271 s. Pisteitä: 3/5 Rodullistettujen naisten kirjoja julkaistaan Suomessa edelleen kovin vähän - niin vähän, että Souad Al-Sabahin runokokoelma Alussa oli nainen  osui käsiini ihan sattumalta. Jos kohta walkerit, adichiet ja morrisonit ovatkin tuttuja romaanipuolelta, en osannut nimetä Rupi Kaurin lisäksi yhtäkään rodullistettua runoilijaa. Olinkin ilahtunut, kun kirjastosta matkaani tarttui tämä kuwaitilaisen Al-Sabahin runoteos, jonka on toimittanut Faruk Abu-Chacra ja arabiasta kääntänyt Sari Kuustola. Erityisen hienoa kokoelmassa on, että siinä suomenkielinen käännös ja arabiankielinen alkuteos esitetään vieretysten: lukija näkee siis, millainen runo on alkujaan ollut. Jo runokokoelman nimi kertoo, että Al-Sabahin teoksen lähtökohdat ovat feministiset: runojen näkökulma on naisen, ja nainen on, Rupi Kaurin runojen tapaan, runojen tekijä, kokija ja pohtija. Minäpuhuja on jatkuva...

On #runo18-haastekoonnin aika. Mitään runovuotta ei tästäkään vuodesta minulle tullut, mutta jotain sentään luin, kiitos Ompun järjestämän runohaasteen: 12 runoteosta, yhden kullekin kuukaudelle. Alkuvuodesta ihastuin Rupi Kauriin, ja loppuvuodesta pidin Nelli Ruotsalaisen feministisistä runoista. Myös Suru  sattui elämääni hyvään aikaan - jouduin käsittelemään kuolemanpelkoa ja surua vuoden aikana. Muutoin tämän vuoden runokokemukset olivat - no, eivät niin kovin puhuttelevia. Muutamista olen postannut vain Instagramiin, mutta linkkaan alla olevaan listaan ne, joista olen kirjoittanut myös blogissani. Haastekoontiin kuuluu, että kukin kirjoittaa lukemiensa runokokoelmien nimistä runon. Tässä omani. Ei muuten ollut helppo tehtävä - ehkä olisi pitänyt valita kauniimmin soljuvampia nimiä ;) Minut tunnettiin nimellä Sentimentaalinen seepra itkin Maitoa ja hunajaa mutta Elämä on enemmän  kuin Suru: se on Kylmyyden monologi Vuosisadan rakkaussota The Sun and Her Flower...

Tarita Ikonen: Kylmyyden monologi Kirjokansi 2018 105 s. Pisteitä: 5/5 Tarita Ikosen runokokoelma Kylmyyden monologi  on terapeuttista luettavaa. Viimeinkin joku on osannut pukea sanoiksi sen, miltä minustakin tuntui silloin, kun minua kiusattiin. Kylmyyden monologissa  puheenvuoron saa rajusti kiusattu nuori, jonka ainoa selviytymiskeino on haaveilla siitä, miten hän saattaa kiusaajansa hengiltä.  Ikonen ei käsittele sanoja varoen vaan nimenomaan niiden voimaa painottaen. Kylmyyden monologi  on kielellisesti vahvaa, vaikka voisikin olla toisinaan hiotumpaa. Ikonen tavoittaa kuitenkin osuvasti ne vähättelevät fraasit, joilla kiusattujen kokemukset jätetään omaan arvoonsa. Osa Ikosen kielitaituruutta ovat genre- ja intertekstuaalisuusleikit. Eräs runo on muodoltaan peli, jossa kiusaaja ja kiusattu pelaavat vastakkain ja jossa uhri joutuu jatkuvasti kohtaamaan epäoikeudenmukaista, sattumanvaraista väkivaltaa. Toinen runo puolestaan mukailee Isä meidän ...

Stina Niemen ja Aino Öhmanin kokoama Elämäni. Potilasrunoja  on nopeasti luettu, paikoin hihityttävä runoteos, jonka runot ovat peräisin lääkärien väärinkirjoittamista teksteistä. Äidinkielen opettajana ja kirjoittamista opettavana kielileikit ja hauskat väärinymmärrykset kiinnostavat minua aina - olenhan työssäni nähnyt, miten hauskoja - ja välillä kaameita - lausahduksia suomen kielellä voi saada aikaan. Elämäni  on nopeasti luettu - luin sen ääneen poikaystävälleni noin puolessa tunnissa. Runojen laatu vaihtelee: toiset runot ovat aforismimaisia, toiset hihityttävät merkitysvääristymillään, ja toiset jäävät latteiksi. Fraaseja on kyllä yhdistelty nokkelasti, ja runoista välittyy se, miten omintakeinen tapa lääkäreillä on käyttää kieltä. Kiireessä syntyy kaikenlaista. Elämäni -kokoelmaa voi toki pohtia myös eettiseltä kannalta: virheiden ja väärinkirjoitettujen ilmausten takana on todellisia tilanteita, huolia ja sairauksia. Onkin siis syytä kysyä, onko huolimattomasti k...

Sarah Crossan ei suotta ujostele vaan kirjoittaa Yksi -romaanissaan aiheesta, josta ei paljoa puhuta: siamilaisista kaksosista. Nuortenromaani tarttuu yhteenkasvamisen ja erilaisuuden tematiikkaan, käsittelee normaaliutta ja ihmisten oikeutta elää tavallista elämää. Grace ja Tippi ovat 16-vuotiaat siamilaiset kaksoset, jotka ovat tottuneet jakamaan koko elämänsä toistensa kanssa. Fyysinen erilaisuus tekee tavallisesta arjesta kuitenkin vaikean: ihmiset tuijottavat, arkiset askareet ovat hankalia, ja perhe on joutunut panostamaan koko omaisuutensa tyttöjen lääketieteelliseen hoitoon. Yksi alkaa tilanteesta, jossa sisarukset siirtyvät kotiopetuksesta julkiseen, yksityiseen kouluun ja joutuvat väistämättä kohtaamaan sen, miten ulkomaailma heitä kohtelee. Romaanin käännekohdan päätös puolestaan liittyy siihen, miten sisarukset järjestävät yhteiselämänsä tulevaisuudessa.  Sarah Crossan: Yksi S&S 2018 (2015) Suom. Kaisa Kattelus Kansi: Aino Ahtiainen 439 s.  ...

1 Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota Modernisoitu versio Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinasta.  Witt-Brattströmin teos on runomuotoinen dialogiteos, jossa nainen ja mies keskustelevat keskenään parisuhteestaan. Alusta asti on selvää, ettei parisuhde voi hyvin: mies kieltäytyy kuuntelemasta naista, moittii tätä jatkuvasti, ja naisen tehtävänä on alistua miehen mielipiteisiin. Teoksen tyylivalinta on kiinnostava, mutta sisällöltään Vuosisadan rakkaussota  tuntuu loppua kohden toisteiselta.  Mies sanoi: Emme me ole tasa-arvoinen pari. En minä kilpaile naisten kanssa.   Sinä olet pelkkää teeskentelyä kiireestä kantapäähän niin kuin kaikki naiset.   Sinä kärsit kolhitusta itsetunnosta siinä koko juttu. Ei se sen kummempaa ole. Siihen ei ole parannuskeinoa.   Nainen kysyi: Oletko sinä se keskustelupalstojen loukkaantunut valkoinen mies? Teos täyttää Helmet-haastekohdan Kirjassa on yksi tai kaksi hahmoa. Ebba Witt-Brattström: V...

Rupi Kaur:  Maitoa ja hunajaa Sammakko 2017 204 sivua Pisteitä: 5/5 Tunnelma: <3 En tahdon Rupi Kaurin olevan somerunorenesanssin kansainvälinen megatähti (näin sanoo takakansi). Tahdon pitää Maitoa ja hunajaa itselläni, yksityisenä kokemuksena, omassa runokirjahyllyssäni. Tahdon piiloutua runokokoelman taakse, väijyä sieltä maailmaa ja lukea piilossa ollessani siitä, millaista on olla nainen. Minä pitelen Rupi Kaurin runokokoelmaa kämmenelläni, ja minusta tuntuu kuin hyväilisin itseäni. Minun mieleni tanssii samaan tahtiin Rupi Kaurin runojen kanssa, ja minun ajatukseni hengittävät säkeiden säveltä. Minä tunnen Rupi Kaurin runot: minä asun niissä runoissa, ja ne runot asuvat minussa. Minä tunnistan ympäriltäni niin paljon, ja kiitän, että en ole joutunut kokemaan kaikkea. Kiitän myös siitä, miten viisaasti Rupi Kaur puhuu. Maitoa ja hunajaa , kansainvälisestikin ylistetty runoteos, kokoaa yhteen runoja naisen rakkaudesta. Maitoa ja hunajaa aalt...

Kirjastossa hihitytti. Alkusointua hyväkseen käyttävä Sentimentaalinen seepra  kuulosti niin hauskalta runoteoksen nimeltä, että teos piti napata mukaan. Loihdin mieleeni tunteikkaan, vähän dramaattisen seepran, naurahdin, ja mietin, millaisia runoja Partanen on mahtanut kirjoittaa.  Ennakko-odotukseni humoristisista, eläimellisistä ja kielellä leikkivistä runoista eivät tällä kertaa täyttyneet. Sentimentaalinen seepra  on pikemminkin kokoelma suomalaiselle runoudelle tyypillisiä mietelmärunoja, joissa pohditaan elämää, rakkautta, kevättä ja syksyä. Kokoelmalle nimenkin antava sentimentaalisen seepran metafora ei avaudu lukijalle, ja jälkikäteen ajateltuna kokoelman nimi tuntuu valitun lähinnä houkuttelukeinoksi. Runojen rytmittämisen Partanen kyllä osaa. Lyhyet säkeet rytmittyvät ajatusten tahtiin, ja viimeisen säkeet painottuvat usein. Partasen ilmaisu on paikoin varsin terävää, minkä osoittavat esimerkiksi sellaiset kielikuvat kuin viisarit kylpevät hitaasti j...

Olin runoiässä 13-vuotiaana. Kahlasin silloin Katri Valaa ja lopulta löysin myös Maaria Leinosen. Leinonen tuntuikin turvalliselta valinnalta, kun mietin, miten uskaltaa tarttua runoihin tänä vuonna.  Kokoomateos Elämä on enemmän. Kauneimpia runoja  kerää yhteen joitakin Leinosen runoja. Teos koostuu seitsemästä osastosta, ja sen keskiössä ovat elämä, luonto, ihmissuhteet, ilo ja suru.  Teoksen avausosastossa keskitytään iloon. Ilo on jotakin, joka tulee yllättäen ja odottamatta, jotakin, joka pulppuaa surun jälkeen. Leinosen runoissa ilo tuntuukin olevan olemassa aina suhteessa johonkin muuhun tunteeseen, useimmiten syksyiseen suruun. Ilo-osaston runot ovat lohdullisia mutta toisinaan hieman tyhjiä: vaikka iloita voikin varsin pienistä asioista, joka hetki ei kykene nauttimaan kastepisaroista tai kimmellyksestä.  Elämä on enemmän  -kokoomateoksessa pohditaan ilon lisäksi myös rakkautta. Kolmannessa osastossa palataan lapsuusmuistoihin, vaikkapa sii...

Katri Vala: Kootut runot WSOY 2004, Kotimaiset valiot 510 sivua Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Ah! Huutomerkein ylistän! Nuorena tahdoin olla Katri Vala. Rakastuin hänen runoihinsa teini-ikäisenä, ja selailin Kootut runot  -kokoelmaa usein kotona. Kun tässä eräs ilta tarkastelin omia runojani vuosikymmenen takaa, ei jäänyt epäselväksi, kuka suomalainen runoilija oli ollut esikuvani. Lauserytmit, huutomerkit ja tunnekuvat olivat tuttuja Valan tuotannosta.  Luin tätä Kootut runot -opusta (johon on koottu koko Valan tuotanto) samanaikaisesti Valan elämäkerran kanssa. Se oli hyvä ratkaisu nyt, kun olin jo aiemmin tutustunut Valan runoihin. Valan henkilöhistoria hahmotti sitä kontekstia, jossa runot olivat syntyneet, ja toisaalta Saarenheimon tulkinnat antoivat oman lisänsä sille, miten Valan runot ymmärsin. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan molempiin teoksiin, sillä niin Valan runoista saa varsin laajan, kattavan ja moniselitteisen kuvan. Minulle rakkain kokoel...