Saamelaisklassikko - Nils-Aslak Valkeapään Aurinko, isäni

Nils-Aslak Valkeapää: Aurinko, isäni

DAT 1992 (1988)

Suom. Pekka Sammallahti

Pisteitä: 4/5

Tänä vuonna Helmet-haasteessa luetaan saamelaiskirjallisuutta. Monelle haastekohta tuntuu vaikealta - ehkä siksi, että saamelaiskulttuuria on kolonisoitu ja hiljennetty niin paljon, että se on valtaväestölle täysin vierasta. Edellisessä postauksessani suosittelin muutamaa saamelaisteosta, minkä jälkeen tartuin itse erääseen saamelaisklassikkoon, jonka olen halunnut lukea jo jonkin aikaa.

Nils-Aslak Valkeapään Aurinko, isäni on yksi tunnetuimpia suomensaamelaisten kirjailijoiden teoksia. Aurinko, isäni on runokokoelma, jonka Valkeapää on alun perin kirjoittanut pohjoissaameksi ja jonka on kääntänyt Pekka Sammallahti. Hieman sääli on, että alkuperäisteoksen valokuvat eivät ole päässeet osaksi suomenkielistä julkaisua - sen sijaan iloitsen siitä, että muutama runo on jätetty kääntämättä ja lukija pääsee kuulostelemaan myös pohjoissaamenkielistä runoutta.



Valkeapää käsittelee runoissaan saamelaiskulttuuria monella tavalla. Saamelaisten syvä luontosuhde tulee kokoelmassa selkeästi esiin: luonto on läsnä arjessa, sitä kunnioitaan, sen kanssa eletään ja ollaan yhtä. Ihminen on osa luonnon kiertokulkua: ihmiset syntyvät osaksi luontoa ja katoavat, kun aika on. Valtaväestön lukijalle kaikki luonto- ja elämäsuhteen merkitykset eivät varmastikaan avaudu, mutta kauniita ja puhuttelevia Valkeapään säkeet ovat joka tapauksessa.

tuuli me olimme
ja me tulimme ja menimme
eikä meistä muuta jäänyt
kuin joiku tuulen huminaan
unelma olemassaolosta

Varsinkin kokoelman loppupuolella Valkeapää käsittelee myös saamelaisten kohtaamaa kolonialismia ja sortoa. Näiden runojen ymmärtämisessä minua auttoi se, että olin juuri lukenut Kukka Rannan ja Jaana Kannisen Vastatuuleen - saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. Valkeapää tuo runoissaan esiin sen, miten suomalaiset tuhoavat saamelaisalueiden luontoa.

olemmehan me nähneet
kun sammutatte koskien elämän
ja teette keinosateen
kaupunkeihinne
pyydystätte pikkulintuja vankilaan
taitatte eläimen kasvun
sylikoirissa
taskuhiirissä

Toisinaan sorto on pahempaa kuin saamelaiset ovat osanneet ajatellakaan:

mutta tätä
tätä emme ymmärtäneet
nähdä edes painajaisissamme

Nämä kolonialismia ja valtaväestön tuhoavaa käytöstä käsittelevät runot ovat hyvin puhuttelevia. Ne avaavat sitä, millaista on kuulua alkuperäiskansaan, syrjittyyn vähemmistöön. Raakuudessaan Valkeapään säkeet ovat edelleen kovin ajankohtaisia: niin saamelaiset kuin monet muutkin kansat ja ihmisryhmät ovat valtaväestön silmissä näkymättömiä:

emmehän me ole edes olemassa
me olemme maanalaisia
me olemme näkymättömiä
meidän lävitsemme voi kävellä

Jos runot, luontokuvaus ja alkuperäiskansan kulttuurin ymmärtäminen kiinnostavat, suosittelen lämpimästi tarttumaan tähän teokseen!