Sivutiellä

Helmi Kekkonen: Suojaton Siltala 2014 Kansi: Satu Ketola 159 s. Pisteitä: 4/5 Helmi Kekkosen kolmas romaani Suojaton on kaunista mutta haikeamielistä luettavaa. Suojaton kuvaa Isan elämää kahdessa aikatasossa: nykyhetkessä, jossa jokin on mennyt pieleen, ja menneessä, jossa tytön kasvua kuvataan äidin näkökulmasta. Paljastuu, että Isa on jo lapsena vähän erilainen kuin muut: vähäsanainen, pohtiva, etäinen, läheisyyttä karttava. Ympäristö ei oikein osaa vastata hänen tarpeisiinsa, minkä takia nuorena Isa nauttii huomiosta, jota saa vähän turvattomimmiltakin ihmisiltä. Helmi Kekkosen Suojaton-romaania kuvaillaan monessa paikassa nuoren, joukosta poikkeavan tytön kasvutarinana, mutta minulle kirjassa tärkeäksi nousi erityisesti sen äitikuvaus. Osa luvuista kerrotaan Hannelen, äidin, näkökulmasta. Kuten omaelämäkerrallisessa teoksessaan Olipa kerran äiti, myös Suojattomassa Kekkonen tuo esiin äitiyteen liittyviä ristiriitaisia tunteita. Kun lapsi ei kehity samalla tavall...

Englanti: Bernardine Evaristo - Keisarin kullanmuru (Johnny Kniga 2003) Keisarin kullanmuru kertoo sijoittuu 1200-luvun Lontooseen. Säeromaani kertoo Zuleikasta, joka naitetaan lapsena vanhalle miehelle - mustan tytön asema ei ole kaksinen. Zuleikan elämän käännekohdaksi muodostuu tapaaminen keisari Septimus Severuksen kanssa - Zuleikasta tulee tämän rakastaja. Kiinnostavinta Keisarin kullanmurussa on ehdottomasti se, että se antaa äänen sellaiselle henkilölle, mustalle tytölle, jonka ääntä historiankirjoituksissa ei juuri ole kuultu. Evaristo tekee teräviä huomioita naisen asemasta kertomisajankohtana mutta myös nykypäivänä - Keisarin kullanmuru osoittaa, ettei kovin pitkälle ole 1200-luvulta päästy, vaikka toisin voisi kuvitella. Säeromaani toimii muotona kohtuullisesti, mutta paikoin kahden rivin säkeistöt ovat raskasta luettavaa. Käännöksessä ontuu se, että muuan maalaispalvelija puhuu savoa - ei tunnu luontevalle, vaikka ymmärrän, että käännöstehtävä on ollut varmasti v...

Ovulaatio- ja raskaustestimerkit tulevat tutuiksi. Selviää, että erityisesti ovulaatiotestit ovat naissukupuolta vastaan kehitetty salajuoni, jonka lopullinen tarkoitus ei ole raskautuminen vaan mielisairaus. Tulkinnanvaraa on loputtomasti. Ajattelen katkeruudella muita ihmisiä, erityisesti miehiä, jotka eivät koskaan elämässään joudu tekemään ovulaatiotestiä. Vihaan heidän ovulaatiotestitöntä elämäänsä. Vihaan heidän huolettomuuttaan, sitä miten heidän ei tarvitse tarkkailla kehoaan tai hallita sitä, ja miten he sen vuoksi hallitsevat sen täysin. He vain menevät vessaan ja pissaavat. Helvetti.  Minusta tulee äiti. Minusta tullee äiti. Minun on mahdollista tulla äidiksi. Saatan olla äiti. Olen pian äiti. Tulin raskaaksi kesän lopussa. Raskaus on vasta alussa, mutta minä ja puolisoni olemme tehneet päätöksen olla tilanteestamme avoimia - haluamme voida iloita jo nyt, ja toisaalta emme halua myöhemmin peitellä sitäkään, jos raskaus ei syystä tai toisesta jatkukaan. Jo nyt, a...

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti Siltala 2019 249 s. Pisteitä: 5/5 Onko tosiaan mahdollista, että edelleen yksi suurimmista tabuista tämän aiheen äärellä on äidin kokemat negatiiviset tunteet? Sen myöntäminen, että äitinä oleminen ei aina olekaan iloa ja valoa ja onnea, että niin sanotuissa tavallisissakin olosuhteissa äidit väsyvät ja hermostuvat, tuntevat lohduttomuutta ja yksinäisyyttä, puhumattakaan erityistilanteista? Että lapsi ei ole mikään itsestään selvä onnentuoja, valmis paketti äidin rakastettavaksi?  Uusimman teoksensa, Olipa kerran äiti  -kirjan, alussa Helmi Kekkonen kirjoittaa, ettei ole löytänyt raskausaikana sellaista luettavaa, jota olisi uudessa elämäntilanteessaan tarvinnut. Vähitellen mielessä on kypsynyt ajatus siitä, että sellaisen teoksen voi kirjoittaa itse. Olipa kerran äiti  -teoksen luettuani olen varma, että kyse on juuri sellaisesta kirjasta, jota äiti - tuleva tai nykyinen - tarvitsee. Ainakin Olipa kerran äiti  on ...

Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä S&S 2018 Ulkoasu: Sanna-Reeta Meilahti 206 s. "Miten mahdoton tavoite on, että voisi nähdä itsensä niin kuin näkee toiset, vailla kaunistelua, sääliä, itsevihaa tai neuroottista pikkutarkkuutta. Miten hankalaa on pysyä uteliaana, avoimena ja vastaanottavaisena silloin kun oma katse kohdistuu itseen."   Pauliina Vanhatalon uutuusteos Toinen elämä  käsittelee naisen elämän- ja ikävaihetta, josta ei puhuta tarpeeksi. Millaista on olla keski-ikäinen ja elää vakiintunutta elämää? Mitä tehdä, kun alkaa tuntua sille, ettei elämässä ole juonta, joka kuljettaisi eteenpäin, eikä enää niitä seikkailuja, joita nuoruuteen väistämättä kuuluu? Vanhatalo pohtii teoksessaan suhdettaan perheeseen, harrastuksiin ja kirjoittamiseen.  Runollinen, aforismimainen ilmaisu takerruttaa pohtimaan Vanhatalon viisaita ajatuksia - poimimpa itse joitakin kauniita virkkeitä muistiinkin. Kerros kerrokselta Vanhatalon teos paljastaa naisen, joka el...

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton Tammi 2018, Keltainen kirjasto (2016) Suom. Kristiina Rikman 164 s. Pisteitä: 3/5 Kenties pimeys ja vain oven alta näkyvä kalpea valoviiru ja upean Chrysler Buildingin tähtikuvio saivat meidät puhumaan toisin kuin koskaan aiemmin. ”Ei ihmisistä tiedä”, minä sanoin. ”Ei niin”, sanoi äiti. Olin niin onnellinen. Voi, olin niin onnellinen kun sain puhua äitini kanssa tuolla tavalla! Ilahdun aina, kun kuulen, että Keltaisessa kirjastossa julkaistaan lisää naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Perinteiltään kovin miehinen sarja onkin saanut tänä keväänä uuden naiskirjailijan uutuuden, kun Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton  ilmestyi.  Ohuehko Nimeni on Lucy Barton kertoo nimihenkilöstä, Lucysta, joka joutuu sairaalaan. Siellä hän kohtaa, monen vuoden jälkeen äitinsä, ja vaikka kohtaaminen on tärkeä, välttelevät molemmat naiset menneisyydestä puhumista. Sen sijaan puhutaan yhteisistä tuttavista: siitä, m...

Minna Lindgren: Vihainen leski Teos 2018 246 s.  Pisteitä: 3/5 Hersyvää, hervotonta ja hauskaa - Minna Lindgren on epäilemättä yksi parhaimmista huumorin taitajista. Ehtoolehto-sarjan tapaan myös uusin teos, Vihainen leski, on hihityttävä ja hauska mutta samalla vahvasti kantaaottava romaani. Se oli outo tilanne. Kuin olisin joutunut väärin toimivaan aikakoneeseen, joka heitti minut menneisyyteen mutta sijoitti ihmiset väärin. Tässä minä seisoin, 74-vuotias ei vielä holhottavaksi julistettu nainen, ja yritin pyristellä keski-ikäisten lasteni kuulustelussa kuin teini, joka toi ensimmäisen poikaystävän kotiin, eivätkä vanhemmat halunneet hyväksyä tätä, koska poika oli huonosta perheestä, pukeutui epäsiististi ja suistaisi minut väärillä elämäntavoillaan perikatoon.  Vihainen leski  on romaani Ulliksesta, 74-vuotiaasta leskinaisesta, jonka olemassaoloa yhteiskunta ei kunnolla tunnista. Kuten muutkin vanhemmat naisihmiset, myös Ullis näyttäytyy perheelleen ...

Lapsuudenkotini kirjahyllyssä on levännyt kymmenisen vuotta muun unohdettu kirja. Se on kirja, jonka lukemisen aloitin teini-ikäisenä mutta joka sittemmin jäi kesken. Muistan rakastaneeni Tuulen varjoa  mutta ahdistuneeni sen paikoin jännittävistä juonenkäänteistä. Luin teoksen lukioiässä lähes loppuun saakka, mutta viimeistä ratkaisua en saanut koskaan tietää. Kun viimeksi vierailin vanhempieni luona, päätin, että on aika yrittää uudestaan. Tällä kertaa tempauduin romaanin mukaan, ja voi, miten siitä pidinkään! Tuulen varjo  on monisäikeinen romaani kirjoista, ystävyydestä, perhesuhteista ja rakkaudesta. Se on myös tarina vallasta, voimasta ja väkivallasta, kostosta. Ruiz Zafon käsittelee teoksessaan monia teemoja mutta kutoo ne yhteen. Tietyllä tavalla Tuulen varjo on kuin elämä: polveileva, välillä turvallisesti etenevä, välillä arvaamaton. Toisinaan lukija eksyy väistämättä Tuulen varjon  sivuihin eikä aavista, mitä seuraavaksi tapahtuu. Romaanin tapahtumat saavat...

Miehillä on paljon helpompaa, sillä mieheksi ei tarvitse naamioitua. Riittää, kun pukeutuu vain verkkahousuihin, istuu haarat auki ja polttaa tupakkaa. Tuijotain kuvaani ja tajuan elämän kylmät tosiasiat. Jotkut syntyvät kauniiksi ja toiset rumiksi. Kaikki rakastavat kauniita naisia. Kauniit naiset ovat hyviä, toisin kuin rumat, rumat ovat inhottavia ja pahoja. Rumaksi syntynyt voi yrittää olla kiltti ja tehdä hyviä tekoja, mutta ei se riitä. Mikään ei riitä, jos ei ole kaunis nainen, niin se vain on. Yksinäisen naisen kohtalo avautuu jälleen edessäni, hiljaiset iltapäivät, kissalauma ja mannalapsut, joita hypistelen itsekseni. Ja samassa näen jotain inhottavaa. Peilin uumenista minua tuijottaa lehmä. Saara Turusen esikoisteos, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Rakkaudenhirviö  on toinen hyllynlämmittäjä, jonka olen tänä vuonna ehtinyt lukea. Alemyynnistä ostettu teos on loikonut hyllyssäni muutaman vuoden: olemme kumpikin kääntäneet toisillemme selkämme joka ke...

Petja Lähde: Surunsyömä Kuvitus: Matti Pikkujämsä Karisto 2018 165 s.  Pisteitä: 5/5 Isällä on selkeät oireet: Istuu sohvalla ja tuijottaa seinää. On kalpea kuin haamu ja ulisee öisin. Jos isän pitää mennä vessaan, hän raahautuu sinne kuin elävä kuollut kädet löysinä heiluen ja villasukat lattiaa hiihtäen. Ei puhu, mumisee vain sanoja, joista ei saa Erkkikään selvää. Ei nuku eikä syö ja silmät ovat sumun peitossa (surunsyömän oireista vaarallisin). Petja Lähteen Surunsyömä  on ensimmäinen lastenkirja, jonka luen tämän vuoden uutuuksista, ja mieleni tekee listata se saman tien sekä Kuopus Finlandia -ehdokkaaksi että yhdeksi lempikirjoistani. Ei pöllömpi lukukokemus siis. Surunsyömä  on kertomus surusta, kuolemasta ja perheenjäsenen menettämisestä. Pentin, 10 vuotta, äiti on kuollut muutamaa kuukautta aikaisemmin syöpään, ja perheen arki on suistunut raiteiltaan. Pentti kaipaa äitiään ja muistojaan, ja surunsyömä isä on sairastunut masennukseen: perh...

Tiina Molander:  Yyhoo Lempo Kustannus 2016 64 s. Pisteitä: 4/5 Tiina Molanderin sarjakuvateos Yyhoo  alkoi kiinnostaa minua, kun Lottovoittajien pöydässä - ja Luokkalaki- teokset tutustuttivat minut paremmin suomalaiseen köyhyyteen ja sen mukanaan tuomaan ongelmiin. Molanderin sarjakuvateoksessa pienituloisuutta lähestytään yksinhuoltajaäidin näkökulmasta: töitä ei ole, lapsi on energiajuomaa himoava teini, ruokaa olisi saatava ja laskut maksettava.  Yyhoo  koostuu tarinoista, jotka selittävät, millaista yksinhuoltajuus on. Kun kasvatusvastuu on vain toisella vanhemmalla, on oma aika vähissä, ja omakivaillat, jolloin lapsi on poissa, tuntuvat luksukselta. Köyhyys näkyy Molanderin teoksessa dyykkausruokina, ruoka-aikojen peruuntumisena ja laskujen maksamisen lykkäämisenä (on pakko lykätä). Teinikin on oppinut, ettei rahaa noin vain pyydetä omiin menoihin, ja sekä äiti että lapsi harmistuvat, kun elatusmaksuja ei kuulu.  Molanderin piirustust...

Eve Hietamies:  Yösyöttö Otava 2009 383 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Byäh! Jäi minulle keskeneräiseksi Eve Hietamiehen Yösyöttö on feministinen romaani. Se nostaa esille sen teeman, jonka puitteissa miehiä syrjitään. Vanhemmuus, ennen kaikkea isyys, nousee romaanin keskiöön, kun Antin vaimo sairastuu eikä kykene eikä halua osallistua enää perhe-elämään. Antti jää kaksin pienen lapsen kanssa. Antin arki täyttyy kaikenlaisista konkreettisista ongelmista, joita Hietamies kuvaa uskottavasti. Tukiverkostoa ei ole tarpeeksi, äitiys otetaan vakavammin kuin isyys, yhteiskunta ei ole valmis koti-isiin, äidinmaidonkorvikkeet eivät löydy kaupasta, lapsen ensimmäinen keuhkoputkentulehdus säikähdyttää. Vaikka ajatus isyyden kuvaamisesta on hyvä ja on tärkeä tuottaa kirjallisuuteen (ja maailmaan ylipäätään) kuvauksia koti-isistä, sortuu Hietamies silti kuvauksiin, jotka saavat minut ärtymään. Antin kautta käsitellään kyllä isyyteen liittyviä pulmia, varsinkin sitä, miten isän ei ole...

David Grossman: Sinne missä maa päättyy Otava 2011 (2009) Suom. Markku Päkkilä 779 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oh mikä tarina! "Hän kävelee katsomatta eteensä. Putoaa äärettömään avaruuteen. Hän on pelkkä ihmismurunen. Oferkin on pelkkä ihmismurunen. Hän ei voi jarruttaa Oferin putoamista sekunninkaan vertaa. Vaikka hän onkin synnyttänyt Oferin, vaikka hän on Oferin äiti ja Ofer on saanut alkunsa hänen ruumiistaan, tällä hetkellä he ovat kaksi pientä hiukkasta jotka leijuvat, putoavat läpi äärettömän, rannattoman, aution avaruuden. Loppujen lopuksi kaikki on pelkkää sattumaa, Ora miettii." On huimaavaa löytää uusi kirjailija, jonka kirjoitustyyliin ihastuu. On huimaavaa löytää romaani, joka näyttää pelottavan paksulta mutta joka paljastuu todelliseksi lukuelämykseksi. On huimaavaa löytää tarina, joka rakentuu monista säikeistä, hajoaa eri suuntiin ja pitää silti kiinnostuksen yllä. Miksihän minä kirjastossa ajattelin, että Grossmanin nimi tuntuu tutulta? Pikainen...

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi S&S 2016 236 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: ...niin. Aihe vetää hiljaiseksi. Kuuntele: Johanna Kurkela - Ingrid "Mielessäni pyörii mahdollisuus, että koko masennukseni on suurta huijausta. Liioittelinko vastaanotolla? Se mitä kerroin on kyllä periaatteessa totta, mutta ääneen lausuttuna selostus kuulosti hälyttävältä. En varmaankaan puhunut riittävästi hyvistä päivistä. Niitäkin on, vaikka ne jatkuvat harvoin hyvinä iltaan asti.         Huijaamisen ajatus lohduttaa ja kannattelee minua. Jos ainoastaan teeskentelen masentunutta, minulla on sairauteen valtaa. Minun tarvitsee vain lakata pelleilemästä, ja olen taas normaali." Kertomus siitä, kun enää ei jaksa. Kun tarttuu taitavasti kirjoitettuun, kiinnostavista teemoista kertovaan omaelämäkerralliseen teokseen ja lukee kirjailijan kärsineen menestyspaineista, tuntuu vähän kummalliselta, että niin voi olla. Ensinnäkin siksi, että liian harvoin...

Petri Vartiainen: Isäasentoja Otava 2014 159 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Tosiaan! Totuuden jyviä. "Simo juoksi ovelle, huusi ”isi” ja puristautui jalkojeni ympärille. Silittelin hänen päätään ja kerroin, kuinka ikävä minulla oli ollut. Simo katso ylös ja sanoi, että hänelläkin oli.     Valahdin sillä hetkellä tyhjäksi kaikista turhista toiveista. Paitsi yhdenlaisesta elämästä. Tästä." Maratonkirja: Isäasentoja oli elokuisen lukumaratonini ensimmäinen kirja. Se tarttui mukaani kirjastosta, tykästyin sen iskeviin, yksinkertaisiin lauserakenteisiin ja ajattelin sitä välipalakirjaksi. Sellaiseksi helppolukuiseksi, hauskaksi petritammismaiseksi pikkuromaaniksi, joka voisi viihdyttää parin vakavammin otettavan välissä. Minä tietenkin erehdyin. Ei tämä ollut helppo eikä edes erityisen nopealukuinen. Vartiainen pohtii romaanissaan isyyttä, käyttää kieltä luovasti, toisinaan jopa runollisesti. Mitoiltaan pienikokoinen romaani käsittelee isyyttä niin yhdessä perh...