Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys WSOY (2010) 298 s. Pisteitä: 3/5 "Hän avasi suunsa sanoakseen että itsensä kokeminen erityiseksi on pahin vankila, minkä ihminen voi itselleen rakentaa, mutta pysyi hiljaa. Hän muisti jälleen, miten opettaja oli istuttanut hänet luokan keskelle, jossa kaikki olivat tuijottaneet häntä kuin harvinaista eläintä, ja yhtäkkiä hänestä tuntui, että kaikkina noina vuosina hän ei ollut hievahtanutkaan tuosta paikasta." Rampa tyttö, sisarensa kadottanut poika, yksinäisiä, yhdessä ollessaankin, ovat yhdessä erikseen. Kipua, kaipuuta, arkuutta. Pienten hetkien voimaa. Kipu: Kaikki ihmiset ovat sisältä kipeitä. Jokainen kylpee omissa ongelmissaan, jokainen on kokenut menetyksen, tuskaa. Päähenkilöt lapsuudentraumoineen eivät ole ainoita, vaan kaikki henkilöt tuntuvat jotenkin vapisevan, olevan särkymispisteessä, yksin murheineen ja ajatuksineen. Alicen isä potee syyllisyyttä, vaimokin sairastuu, Alicen aviomies kaipaa tois...